3.5. Suhtautuminen tiedepoliittisiin kehittämisehdotuksiin

Raportin päätteeksi tarkastellaan suhtautumista maamme tieteen ja yliopistojärjestelmän uudistamiseen. Kuten tunnettua, eriasteisia rakenneremontteja ja muita kehittämisehdotuksia on esitetty viime aikoina enenevässä määrin. Elinkeinoelämän ohella asiassa ovat olleet aloitteellisia myös tieteen muiden sidosryhmien edustajat, osin myös tiedeorganisaatioiden omat johtohenkilöt. Tieteen suoritusportaassa, so. professorikunnassa ja muiden tutkijoiden sekä opiskelijoiden keskuudessa hankkeisiin on suhtauduttu yleisesti ottaen varauksellisemmin, toppuutellen tai jopa tylyn torjuvasti.

Kansalaisten kantoja kartoitettiin uudella kysymyssarjalla, jossa vastaajien tuli punnita kymmentä julkisuudessa esitettyä kehittämisehdotusta sen mukaan, kuinka hyvinä tai huonoina he niitä pitävät. Koska tiedepoliittiset kysymykset eivät kuulu tieteen seuratuimpiin osa-alueisiin (tiedekiinnostuksen kohdentumisesta, ks. luku 2.2.), kysymyksenasettelussa pitäydyttiin suhteellisen suppeassa ja vain verraten yleisluonteisia näkökohtia luotaavassa lähestymisessä. Konkreettisia hankkeita kuten huippu- tai innovaatioyliopistojen muodostamista tietyin spesifein reseptein ei tiedusteltu. Täten tulokset toimivat lähinnä tuntuman ottona kansalaisajatteluun. Koska kysymyssarja osin sivuaa raportin muissa luvuissa tarkasteltuja asioita, se myös täydentää edellä esitettyä.

3.5.1. Yleiskuva kannanotoista

Kansalaiset rankkaavat ehdotukset selvään järjestykseen. Kyllä, ehkä ja ei -kategoriat erottuvat toisistaan suhteellisen selvärajaisina. Kärkeen kohoaa kaksi nuoriin liittyvää asiaa, opiskelijoiden taloudellis-sosiaalisen aseman parantaminen (76% pitää hyvänä ehdotuksena, 7% huonona) sekä tutkijanuran/alan houkuttelevuuden lisääminen nuorten keskuudessa (68%/6%, kuvio 54.).

Väheksymättä vähääkään mainittujen asioitten tärkeyttä tai kansalaisten kantoja voi kyseisiä toimia pitää ns. kivuttomina uudistuksina, eräänlaisina verettöminä leikkauksina. Opiskelijoiden saama sympatia on luonnollinen myös ajatellen eduskuntavaalikeskustelua, jossa puolueet liki liikuttavan yksimielisinä lupasivat parannusta asiaan. Jos kohta nuorten tiedekiinnostuksen lisääminen on luonteeltaan asia, jota voinee lähinnä vain eriasteisesti kannattaa, sen saama paino kertoo että tehtävä koetaan tärkeäksi. Välillisesti nämäkin kannanotot viestivät tieteen arvostuksesta kansalaisten keskuudessa.

Kolmanneksi parhaana tiedustelluista ehdotuksista pidetään elinkeinoelämän rahoitusosuuden lisäämistä (49%/18%). Vaikka yritysten rahat kelpaavatkin, päätöksiin niiden ei kuitenkaan suotaisi puuttuvan. Ehdotus elinkeinoelämän vaikutusvallan lisäämisestä herättää enemmän vastustusta (45%) kuin kannatusta (18%). Kysymys tieteen autonomiasta koetaan ymmärrettävästi herkäksi eivätkä elinkeinoelämän viestit siitä että se ei halua sanella, vaan ainoastaan tukea hyviä hankkeita, hevin vakuuta kansalaisia.

Elinkeinoelämän osallistumisen kriitikot ovat kantaneet huolta myös siitä ettei 'kvartaaliraha' tarvitse sivistystä tai muitakaan tieteen hidaskasvuisia tuotteita, vaan kaupallista, nopeasti hyödynnettävää tutkimustietoa. Tähän liittyvä ehdotus perinteisen ns. sivistysyliopistoperiaatteen vaalimisesta/elvyttämisestä herättää ennen muuta epätietoisuutta (48% on vailla kantaa). Pyrkimys saa kuitenkin osakseen huomattavasti enemmän hyväksyntää (40%) kuin torjuntaa (13%).

Ajatus yliopistojen opiskelija-/sisäänottomäärien (aloituspaikkojen) rajoittamisesta jakaa mielipiteitä näkyvästi. Ehdotusta hyvänä pitäviä (41%) on kuitenkin jonkin verran enemmän kuin huonona pitäviä (32%). Samalla toisensuuntainen toimi, opiskelijamäärien lisääminen/sisäänottorajoitusten poistaminen, punnitaan olennaisesti huonommaksi ratkaisuksi (22%/49%).

Tieteen tuotantorakenteisiin konkreettisesti kajoava ehdotus yliopistojen yhdistämisestä/kokoamisesta suuremmiksi yksiköiksi tuottaa lähes tasapelituloksen. Ajatusta hyvänä ja huonona pitäviä on jokseenkin yhtä paljon (36%/39%). Myötämielisyyttä voi pitää jopa suurena ajatellen kansalaisten yleistä varovaisuutta ja konservatiivisuutta erilaisiin rakenneuudistuksiin suhtautumisessa. Kaikkinaiset yhteiskunnan toimintojen keskittämistendenssit tapaavat saada kriittisen vastaanoton. Tieteen osalla remontointitarpeen voisi ajatella olevan tavallista vähäisempää, koska apparaatin katsotaan toimivan nykyiselläänkin hyvin.

Huonoimmiksi arvioitavista ehdotuksista nähdään lukukausimaksujen periminen/opintojen maksullisuus (20%/62%) sekä voimavarojen keskittäminen vain valituille, tärkeimmiksi arvioiduille tutkimusaloille (13%/62%). Viime mainittu kanta vahvistaa edellä esitetyt tulokset, joiden mukaan tieteen laaja-alaisuutta pidetään tärkeänä (luku 3.4.2.). Vaikka hehtaaripyssy ehkä haaskaa hauleja, priorisointia pidetään huonompana periaatteena.