3.4.7. Tiede, kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta

Väittämäaineisto sisälsi myös tieteen ja kansalaisten suhteeseen yleisellä tasolla liittyviä näkökohtia. Vuorovaikutusta arvioitiin niissä keskinäisen etäisyyden, vaikuttamisen ja viestinnän kannalta.

Näkemys, jonka mukaan 'tiede elää liian eristyneenä muusta yhteiskunnasta, 'norsunluutorneissaan' vailla riittävää kosketusta ihmisen arkeen', saa noin joka toisen (47%) hyväksynnän. Riittäväksi kosketuksen kokee noin joka viides (22%, kuvio 52a.).

Näkemyssuuntaa voi pitää odotettuna useammastakin syystä. Asiantuntijayhteisö on jo luonteestaan johtuen väistämättä jollakin tavoin erillään ns. suuresta yleisöstä. Tieteelle ei myöskään ole tunnusomaista julkisuushakuisuus eikä erityinen itsensä ja saavutustensa 'tykö tekeminen'. Näin ei ole ollut ainakaan perinteisesti.

Viime vuosina 'norsunluutorneissa' on nähty hieman enemmän eloa. Tieteen organisaatiot ja yksittäiset edustajat ovat alkaneet näkyvämmin osallistua muulle yhteiskunnalle ominaiseen profiilinkorotuskilpaan ja taisteluun tilasta julkisuuden kentällä. Sitä, miten tässä on onnistuttu ja miten se on vaikuttanut tieteen julkiseen kuvaan, on kokonaisuutena vaikea arvioida. Ilmeisesti kehityksellä on ollut kahtalaista, lähentävää ja etäännyttävää vaikutusta. Sama pätee tiedontuotannon tiukentuneisiin tuottotavoitteisiin ja muuhun 'yritysmäistymiseen'. Kehityssuunnalla on sekä ihailijansa että inhoajansa.

Kansan ja tieteen kosketusta arvioitaessa on paikallaan palauttaa myös edellä esitetyt tulokset. Vaikka tieteen nähtiin täyttävän yhteiskunnalliset funktionsa sinänsä hyvin, tutkimuksen hyödyllisyyttä kansalaisten arkielämän ja hyvinvoinnin kannalta arvioitiin epäröiden (luku 3.2.1.).

Kehitys ei kuitenkaan näytä kulkeneen huonoon suuntaan. Tiedettä ei nähdä nyt yhtä kaukaiseksi kuin aiemmin. Jos kohta ero edelliseen mittaukseen on vähäinen, se saa merkittävyyttä kun otetaan huomioon myös edellisellä vertailuvälillä todettu samansuuntainen, astetta selvempi siirtymä (kuvio 52a.).

Näkemysten väestöryhmittäinen erittely tuo esille joitakin suhtautumiseroja. Selvästi läheisimmäksi tieteen kokevat koulutetuimmat. Kuntakoon kasvaessa - ja etäisyyden korkeakouluihin lyhentyessä - tiede tulee läheisemmäksi. Uudellamaalla arviot ovat vähemmän kriittisiä kuin maassa keskimäärin.

Etäisyyden tuntu, siinä määrin kuin sitä esiintyy, ei selity kovinkaan suuresti tiedettä koskevien vaikutusmahdollisuuksien puutteella. Näin voidaan päätellä vaateen 'kansalais- ja kuluttajajärjestöjen ja muiden kansalaisten tarpeita edustavien yhteisöjen tulisi voida nykyistä enemmän vaikuttaa julkisin varoin rahoitetun tutkimuksen painopisteisiin' herättämistä reaktioista. Vajaa puolet (45%) yhtyy monisanaiseen teesiin (joka on EUn kirjaama tiedepoliittinen tavoite), miltei yhtä moni on vailla kantaa (40%) ja jäljelle jäävä pieni osa (16%) on avoimesti ajatusta vastaan. Tulos ei käytännössä poikkea aiemmasta eikä liioin sitä edeltävästä (kuvio 52b.).

Vaikka kansalaisille suurempia 'myötämääräämismahdollisuuksia' haluavia onkin sinänsä paljon, jakauman ei voida katsoa indikoivan erityistä vaikuttamishalua. Muun tutkimustiedon valossa kansan periaatteellinen kuulluksi tulemisen halu on kaikissa asioissa kova. Tähän nähden se jää tieteen osalla se epämääräisen vaisuksi.

Kantoja lähemmin tarkasteltaessa todetaan ne samankaltaisiksi kaikissa väestönosissa. Merkittävin relaatio liittyy koulutukseen. Koulutustason kohotessa penseys kansalaisjärjestöjen roolia kohtaan kasvaa asteittain. Riippuvuudessa voi nähdä yhtymäkohtia kansanvaltaisuus- ja asiantuntemusnäkökohtien yleisempäänkin vastakkaisuuteen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Koulutetuimpien kannoissa voi kuulla kaikuja jonkinlaisesta 'tietämättömät älkööt puuttuko' -mentaliteetista.

Tieteen ja kansan lähentäminen edellyttää varmastikin tiettyä aktiivisuutta molemmilta. Jos kohta toimivan, kansalaiset laajasti tavoittavan tieteestä tiedottamisen tiellä on monia esteitä, yksi sen onnistumisen perusedellytys näyttäisi ainakin olevan kunnossa. Kansalaisten periaatteellinen valmius tiedetiedon vastaanottamiseen osoittautuu merkittävän laajaksi. Tätä kuvastaa kolmen neljäsosan (74%) näkemys, jonka mukaan 'tiedotusvälineiden tulisi tarjota nykyistä enemmän tietoa tieteestä' . Vaade on säilynyt yhtä vahvana kuin kahdessa edellisessäkin mittauksessa (kuvio 52c.).

Näkemys läpäisee laajasti kaikki yhteiskuntaryhmät (kuvio 53.). Sen puolesta, ettei kyseessä ole pelkkä hurskas toive, puhuu raportissa edellä esille tullut. Tieteen tilaa koskevissa arvioinneissa (luku 3.2.1.) tieteestä ja sen tuloksista tiedottaminen koettiin riittämättömäksi. Tämänsuuntaiset tunnot tulivat esille myös vapaamuotoisissa kommenteissa (joista osa on selvästikin saanut pontta tutkijoiden nimeämistehtävän aiheuttamasta turhautumisesta):

 - 'Mielestäni tieteen näkyminen mediassa lisää kiinnostusta/hyväksymistä kaikkia tieteen aloja kohtaan. Joten kannattaa lisätä näkyvyyttä.'
 - 'Tiedotusvälineissä pitäisi olla paremmin tiede esillä ja mainita tekijöiden nimiä useammin, enemmän palstatilaa.'
 - 'Enemmän tieteestä ja teknologiasta televisiossa, samoin päivän lehdissä.'
 - 'Olisi kyllä kiva tietää suomalaisista tutkijoista enemmän. On melko noloa, kun ei osaa nimetä ainuttakaan.'
 - 'Tuntuu säälittävältä, etten osannut nimetä yhtään suomalaista tiedemiestä. Joten julkisuuskuvan parantaminen tieteen alalla Suomessa ei olisi pahitteeksi.'