Henkilökohtaisen tiedon hallintaan olen käyttänyt kämmenmikroa jo yli kymmenen vuotta.Sen avulla voin ottaa mukaan ainakin osan pöytäkoneessani olevista tiedoista. Kämmenmikroni oli viisi vuotta Sharp IQ-8500M, jonka avulla sain kalenteri- ja yhteystiedot päivitettyä pöytäkoneen tietojen kanssa.
Muutama vuosi sitten, kun Windows CE:n myötä tuli aivan uusi kämmenmikrojen sukupolvi, joka mahdollisti monien pöytäkoneeni tiedostojen mukaanoton ja jopa sähköpostin lukemisen GSM-puhelimen välityksellä tien päällä, päätin hankkia uuden laitteen. En aluksi kuitenkaan päätynyt Windows CE-koneeseen, vaan mielestäni niitäkin parempaan ja ennen kaikkea sopivamman kokoiseen laitteeseen, eli Psion Series 5:een. Tämä piti paikkansa monta vuotta, mutta tilanne muuttui kehityksen mukana. Tästä kehityksestä löytyy pientä historiantapaista alempana sivulla.
Jo pitkään olin käyttänyt Ericssonin puhelimia, ensin SH888, sitten R320s
ja sitten R380s. Ericsson hakkasi oman Nokiamme pääasiassa paremmalla laadulla ja
modeemipuhelimien hintatasolla. Kun Ericssonista tuli SonyEricsson, hankin ensin T68i
modeemipuhelimen, jolla saatoin GPRS-yhteyden kautta käydä lukemassa sähköpostini ja
vastata siihen kätevästi ilman Psioniakin. Ericsson T68i nimittäin ylläpiti kalenterit
ihan hienosti ja synkronoi ne pöytäkoneen kanssa, joten kalenterimerkinnät sai matkan
päällä tehtyä yhtä hyvin. Mutta sitten SonyEricsson teki hienon homman ja laati
Windows 98-yhteensopivan version P800-puhelimensa hallintaohjelmasta, joten sen sitten
hankin. Siinä oli melkein kaikki mitä oli yhdistelmässä Jornada 568+T68i ja lisäksi
vielä sisäänrakennettu kamera. Eli voin yhdellä ainoalla laitteella ylläpitää
kalenterini, ottaa valokuvia, kirjoitella muistiinpanoja ja ottaa Wordin ja Excelin
tiedostoja mukaan luettavaksi. Tarvittaessa voin jopa kuunnella musiikkia P800:lla. Ja kun
sen näppäimistö alkoi hiukan temppuilla, hommasin uudemman version eli P910i-puhelimen.
Siitä tuli koko ajan mukana kulkeva luotettava kumppanini, jonka ensin korvasin
P990i-mallilla, ja sitten nykyisellä P1i-mallilla, jossa on
monipuolisemmat yhteysvalikoimat ja entistä paremmat tiedostojen
käsittelymahdollisuudet, sekä paljon aiempia versioita parempi yhteysohjelma
pöytäkoneeseen.
Hankin aikoinaan käytetyn Hewlett-Packardin Jornada 568 Pocket PC -kämmenmikron jo
tätä ennen hankkimani Jornada 545:n tilalle. Jornada oli Psioniin
verrattuna huonommasta akkukestostaan huolimatta kohtalaisen hyvä taskussa kuljetettava
kone, joten Psion jäi pikkuhiljaa kotiin varakoneeksi. Hommasin Jornadaani myös
kokoontaitettavan Targuksen Stowaway
näppäimistön, josta tosin puuttuivat skandit, mutta jolla kuitenkin voi kirjoitella
esimerkiksi pöytäkirjoja ja muistioita pöytäkoneella sitten jatkokäsiteltäväksi.
P800:n hankinnan jälkeen Jornada alkoi jäädä pois käytöstä ja lopulta myin sen pois
kun löysin tarvitsevan. Aikoinaan hankin käytetyn IBM
Thinkpad 560X-sylimikron isompia matkalla tapahtuvia tietojenkäsittelytarpeita varten, ja
sillähän esimerkiksi pöytäkirjojen kirjoittaminen sujui mallikkaasti. Tiedostotkin sai
kotona sitten siirrettyä näppärästi WLAN-verkon kautta jatkokäsittelyyn tai vaikka
suoraan tulostettavaksi. Nettihuutokaupasta olen nyt saanut hankittua Acer Aspire
5101-sylimikron muutaman aikaisemman sylimikron seuraajaksi.
Aiempi
pääasiallinen kämmenmikroni oli Psion Series 5,
todella mahtava pikku kone, vaikka olikin vanhempaa mallia kuin uusi Series 5mx.
Ominaisuuksia siinä oli tarpeisiini riittävästi, ja yhteys pöytäkoneeni ja
kämmenmikron välillä toimi hienosti. Tiedostojen muunnokset tapahtuivat
automaattisesti. Laite päivitti niin oman kuin pöytäkoneen kalenterin tiedot ajan
tasalle.Tietojen päivitystä varten käytössäni oli Actisysin
langatton infrapunaportti, jolla kävi hyvin myös
tietojen synkronointi T68i:n kanssa. P800:n kanssa sitä ei enää tarvittu, mutta pariin
tiettyyn hommaan käytän sitä edelleen, koska siinä on muutama tarpeisiini soveltuva
ohjelma, jollaisia ei muissa laitteissa ole.
Psioniin hankin vuosien mittaan monenlaisia käyttöä helpottavia lisävarusteita, kuten Rotringin monitoimikynä. Sopivan vyökotelon hankkiminen paransi Psionin kuljetettavuutta, esimerkiksi Covertec oli harkinnan arvoinen tuttavuus. Hieno puhelimen ylläpito-ohjelma Psioniin oli Zenobyten Phone Manager, joka ymmäri silloisista myös Ericssonin puhelimistani riittävästi, että ne sopivat yhteen tekstiviestien lähettämisessä ja soittoäänien editoinnissa..
Tuo toinen kapistus kuvassa on kello, mutta ei mikä tahansa kello, vaan Timex Datalink 150. Se luki pöytäkoneeni näytöllä vilistävistä viivoista muistiinsa aikatauluni, puhelinnumeromuistioni, merkkipäivät ja tekemättömät työt. Ranteessani se kulki mukana ja muistutti hiukan liiankin ahkerasti tekemättömistä töistä - mutta eivätpähän päässeet menot unohtumaan. Etuna aikaisemmin käyttämiini Casio DataBank -kelloihin Timexissa oli hienoa juuri se, että sen tiedot sai päivittymään pöytäkoneelta. Casioissa, jotka sinänsä ovat olleet aivan hienoja rannemuistuttajia, tiedot piti syöttää yksitellen pieneltä näppäimistöltä, jonka näppäintuntuma alkoi ajan mittaan heikentyä niin, ettei tietoja saanut sinne enää kunnolla syötettyä. Littunäytöstä Tiímex ei enää osannut lukea tapaamisaikoja, joten tänä kesänä lopulta siitä luovuin ja hankin tilalle yhden Casion uusista malleista.
Ja pannaan tähän vielä ne aikaisempien, aikoinaan pois myymieni laitteiden kuvat, eli



HP Jordana 545, Ericsson R320s, R380s, SH888, t68i, P800, P910i ja P990i.
Aiemmin käytin Psioniani modeemiadapterin ja Psion Dacomin Gold Card -modeemikortin kanssa Nokia 2110 GSM-puhelimella, mutta siirryin hintatason vuoksi aikoinaan Ericssoniin, ja siinä olen sitten pysynyt. Ei silti, minulla on nyt ollut kokeiltavana myös Nokia E90-komminikaattori, ja kyllä sekin ihan kelpo peli on. Etenkin sen WLAN-toteutus on hiukeasti näppärämpi kuin Sony Ericssonin.
Palaa Veikon kotisivulle