Ajopelit
Matkat
Kerhot

Päivitetty 20.1.2004






Vanha BMW





Seren malja

Lohjan Seudun Moottorikerhon
Seren malja vuonna 2001.






DDR:n sakkolappu

DDR:n kansanpoliisin "ylinopeudesta" kirjoittama sakkolappu vuodelta 1987.
Klikkaa suuremmaksi.







Talouselämä

Syksyn 2003 pientä kellahdusta seurasi neljä sairaalapäivää.
Talouselämä: Pomo ja Väisänen
Klikkaa suuremmaksi.

Minä ja moottoripyöräily

Ruotsissa 4.6.2000

Odotuksen aika

K
iinnostuin moottoroiduista kaksipyöräisistä 1960-luvun lopulla lähestyessäni viittätoista ikävuotta eli mopoikää. Vanhempien nihkeys ja omien rahojen niukkuus lykkäsivät haaveen toteuttamista kymmenellä vuodella. Kuuluin vielä siihen ikäluokkaan, joka olisi saanut ajaa millaisella moottoripyörällä hyvänsä jo 16-vuotiaana ja kaveripiirissäni muutamilla olikin erikokoisia kaksipyöräisiä, joiden kyydistä pääsin silloin tällöin nauttimaan. Se vain lisäsi padottua innostusta. AB-ajokortin suoritin vuonna 1973, mutta ajopeli puuttui.

Haaveesta totta

Vuonna 1980, eli 25-vuotiaana, olin lopettanut päätoimisen opiskelun ja siirtynyt työelämään. Vihdoin tuli mahdollisuus toteuttaa vuosikymmenen kestänyt haave. Kun ajokokemusta ei ollut, päätin aloittaa varovasti. Kohdalle sattui sopivasti käytetty 200-kuutioinen Vespa Rally ja ajelut alkoivat heti huhtikuun alkupäivinä. Kesällä teimme sillä vaimoni kanssa häämatkan Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Seuraavana vuonna Vespa vaihtui uuteen vastaavaan, joka on edelleen omistuksessani. Vaimoni ajoi Vespalla A-ajokortin ja ryhtyi käyttämään skootteria niin innokkaasti, että toisen ajopelin hankinta tuli ajankohtaiseksi. Huhtikuussa 1982 hankin ensimmäisen bemarini, 473-kuutioisen R45-bokserin. Nyt ajossa on viides BMW - kolmas tuhatkuutioinen - ja vuodesta 1980 lähtien olen ajanut kaksipyöräisilläni yhteensä yli 400.000 kilometriä. Juttua ja kokemuksia ajopeleistäni löytyy painikkeen Pyörät alta.

Moottoripyöräily elämäntapana?

Joku voisi pitää minua elämäntapamotoristina. Huhtikuun alusta lokakuun loppuun teen kaikki mahdolliset matkani moottoripyörällä. Ennen vuotta 1987 en edes omistanut autoa. Kun vaimoni alkoi silloin syksyllä odottaa esikoistamme, ostimme ensimmäisen nelipyöräisen ja siihen saakka Vespalla liikkunut vaimoni suoritti B-ajokortin. Kesinä 1980-87 teimme vuosittain neljästä kuuteen viikkoa pitkän lomamatkan eri puolille Eurooppaa. Sen jälkeen pidemmät reissuni ovat olleet korkeintaan viikon mittaisia, mutta vuosittainen ajomääräni on vähitellen palannut 20.000-30.000 km:n välille. Ajokaudella pyrin ainakin kerran viikossa tekemään 300-800 km:n lenkin ja kun käytän pyörää kaikkiin työajoihini sekä lyhempiin iltalenkkeihin, kertyy siitä ajokauden aikana kohtuullisesti matkaa. Pidemmistä matkoistani löytyy tarinoita painikkeen Matkat alta.

Toistaiseksi ei ole tullut vastaan sellaista menoa, johon ei voisi moottoripyörällä suunnata. Kun varaa vartin aikaa, ehtii tarvittessa mainiosti vaihtaa vaikka ykköset ylle - nehän kulkevat hyvin sivulaukussa. Kokous- ja seminaarimatkoilla olen aina saanut lainata esimerkiksi kokoushotellin saunan pukuhuonetta vaatetuksen vaihtoon. Mainio asia on myös se, että 1990-luvulla ajoasut ovat kehittyneet niin, ettei lämpötila tai sade ole enää mikään haitta - pakkaskelikin kelpaa, kunhan ei ole liukasta. Kun joudun työasioissa usein käymään Helsingissä, pyörä on oiva kulkuneuvo - aina on järjestynyt ilmainen pysäköinti asiointikohteen läheltä.

Ajotottumuksiani

Pidän ajotapaani suhteellisen rauhallisena. Vuodesta 1980 lähtien olen saanut kaksi ylinopeussakkoa ja niistäkin toisen vahingossa, kun erehdyin tien nopeusrajoituksesta. En laske niitä kahta edesmenneessä DDR:ssä saatua "ylinopeusmaksua", jotka jokainen länsimaisen ajoneuvon kuljettaja sai ajettuaan jonossa 70 km/h tiellä, jonka rajoitus oli 80 km/h ja jotka oli maksettava läsivaluutalla suoraan kansanpoliisin käteen. Tunnustan, että saatan silti toisinaan ajaa hyvinkin reippaasti, mutta harkitsen ajan ja paikan tarkkaan. Mieluiten ajan hyväpintaisia mutkateitä, joita Länsi-Uudellamaalla on todella runsaasti ja niin halutessani pystyn kyllä käyttämään bemarini kallistusvaran kokonaan.

Tähän mennessä lienee selvää, että pidän moottoripyörällä ajamisesta kuin ... no, jääköön sanomatta. Ei tulisi mieleenikään lähteä huvikseni ajelemaan autolla, saati piipahtaa sillä kahvilla vaikkapa Vaalimaan Rajahovissa tai tiistai-iltaisin Tampereen Pyynikillä. Pyörällä sellainen on aivan luonnollista. Ikinä en ole saanut kyllikseni pyörän päällä istumisesta. Siksi innostuin heti, kun kuulin amerikkalaisista Iron Butt - pitkän matkan kestävyysajoista. En siksi, että haluaisin näyttää itselleni tai toisille, vaan siksi, että 1000 mailin (1609 km) ajaminen 24 tunnissa tai 1500 mailin (2414 km) 36 tunnissa on niin pahuksen hauskaa ja mukavammaksi se vain tulee, kun on joku tavoite.

Turvallisuudesta

Moottoripyöräilyn turvallisuus - tai pikemminkin sen turvattomuus - on asia, joka säännöllisesti nousee esille keskustellessani harrastuksestani - elämäntavastani? - tuttavieni kanssa. Mielestäni turvallisuus ei ole niinkään pyörässä, jonka itsestään selvästi pitää olla moitteettomassa kunnossa, tai muussa liikenteessä, vaan motoristissa itsessään. Ajotavan sopeuttaminen muuhun liikenteeseen, tilanteiden ennakointi ja kunnolliset varusteet ovat turvallisuuden perusta. Yli 400.000 kilometriin mahtuu silti kaikenlaisia tilanteita. Kaksi kertaa on auto tullut eteeni kolmion takaa niin, etten ole voinut välttää törmäystä. Kummallakin kerralla selvisin mustelmalla tai parilla, ensimmäisellä kerralla (1980) aloittelijalla oli tuuria, toisella kerralla (2000) kokemuksen myötä kasvaneet taidot auttoivat toimimaan oikein. Neljä kertaa olen kaatunut. Ensimmäisellä kerralla (1982) en ollut vielä Vespan jälkeen tottunut BMW:n tehokkaaseen etujarruun, toisella kerralla (1988) liukkaus yllätti tielle valuneen märän saven muodossa, kolmannella kerralla (1990) puolestaan mustan jään muodossa. Toistaiseksi viimeinen kerta oli syyskuussa 2003, jolloin jalan livetessä kellahdin kyljelleni miltei pysähdyksistä. Miten kävi? Vuonna 1982 mustelmia ajajaan, naarmuja pyörään, 1988 solisluu poikki, pyörä lunastukseen, 1990 ei edes mustelmia, pyörä miltei lunastukseen. Vuoden 2003 vähäisimmän kellahduksen seuraukset olivat yllättävimmät: BMW selvisi parilla naarmulla, mutta vasemmasta kädestäni rikkoutuivat yhden sormen nivelet niin pahoin, että käsi jouduttiin leikkaamaan ja se oli paketissa marraskuuhun saakka. Vuoden 1988 kokemuksen jälkeen en pidä avokypärää minkään arvoisena - tulin vasen poski ja olkapää edellä asfalttiin kahdeksankympin vauhdista. BMW System II -kokokypärästä tuli pahan näköinen, mutta päälleni ei tapahtunut mitään - ainakaan näkyvää.

Vertailun vuoksi voi todeta, että vaikka olen ajanut autoilla vähemmän kilometrejä kuin moottoripyörillä, olen ollut nelipyöräisillä useammassa kolarissa kuin kaksipyöräisillä, niissäkin toistaiseksi aina syyttömänä osapuolena, jos kyseessä on ollut törmäys toisen ajoneuvon kanssa. Moottoripyörällä ajamani kilometrit ovat siten olleet turvallisempia kuin autolla ajamani. Pyörällä olen kokenut joitakin sellaisia tiukkoja tilanteita, jotka olen pystynyt selvittämään sen hyvän kiihtyvyyden ja pienen koon ansiosta. Autolla olisin vääjäämättä joutunut onnettomuuteen. Moottoripyörän turvallisuus onkin ennen muuta aktiivista turvallisuutta, eli vaarojen ennakoivaa välttämistä sekä väistämistä, kun auton turvallisuus painottuu passiiviselle puolelle erilaisine turvavarusteineen.

Kerhotoimintaa

Vannoutuneena yhdistysihmisenä olen vuosien mittaan liittynyt erilaisiin moottoripyöräkerhoihin. Luottamustehtäviin en kuitenkaan ole halunnut pyrkiä - niitä minulla on jo ammattinikin puolesta ollut aivan riittävästi. Olen silti ollut vuosia kotikerhoni Lohjan Seudun Moottorikerhon tilintarkastajana. Toinen säännön vahvistava poikkeus on suomalaisten pitkän matkan kestävyysajajien kerho Iron Butt Association Finland, jota olin perustamassa vuonna 2000 ja jonka sihteerinä ja rahastonhoitajana toimin. Olen saanut kunnian vastaanottaa kotikerholtani Suomen Moottoriliiton harrastusmerkin sekä aktiivisesta moottoripyöräharrastuksesta myönnettävän erityisen kiertopalkinnon, Seren maljan, vuonna 2001. Linkkejä kerhoihin, joiden jäsen olen, löytyy painikkeen Kerhot alta.


Vanha postikorttikuva: P.A.R.C.-Archiv-Edition, Handewitt, Deutschland.