Tavaratalo Heps vuonna 1974

Tavaratalo

Klikkaa kuvaa, niin näet saman näkymän yöllä

Helmikuussa 2002 Ojamonharjulla avattiin uusi Citymarket -tavaratalo, joka korvasi samalla tontilla lähes 30 vuoden ajan toimineen Anttila-, alkujaan Heps-tavaratalon. Vanha tavaratalorakennus katoaa kevään 2002 aikana kaupunkikuvasta. Siksi helmikuun 2002 kuukauden historialliseksi kuvaksi sopii suhteellisesta nuoruudestaan huolimatta talvelta 1974 oleva näkymä, jossa Heps on alkuperäisessä asussaan.

Toukokuussa 1972 Ojamonharjulla käynnistyivät uuden kaksikerroksisen autotavaratalon rakennustyöt. Lajissaan se oli Suomessa yksi ensimmäisistä, olihan maan vanhin keskustan ulkopuolella sijaitseva autoileville asiakkaille tarkoitettu tavaratalo avattu Leppävaarassa vasta edellisenä vuonna. Uuden rakennuksen yläkerrokseen sijoittui kuopiolaisen Saastamoinen-Yhtymän omistaman Heps -ketjun tavaratalo. Ketjun ominaispiirteenä olivat edulliset hinnat ja pitkälle viety itsepalvelu. Pinta-alaltaan noin 3000 neliömetrin laajuinen tavaratalo avattiin joulukuun 1972 alussa. Rakennuksen yläkerroksessa oli myös Lohjan Säästöpankin konttori, jossa erikoisuutena oli luukku, jonka kautta tavaratalon asiakkaat saattoivat hoitaa pankkiasiansa. Alakerrokseen sijoittuivat autoliike Seren myynti- ja korjaamotilat. Vuonna 1977 Askon huonekaluliike muutti osaan autoliikkeen tiloista. Anttila-tavarataloketjun ostettua Heps-tavaratalot Lohjankin Heps muuttui helmikuussa 1978 Anttilaksi. Keväällä 1985 Anttilaa laajennettiin lisärakennuksella ja seuraavana vuonna autoliike muutti kokonaisuudessaan pois alakerroksesta ja huonekaluliike seurasi pian perässä, jolloin koko talo jäi Anttilan käyttöön lukuunottamatta Säästöpankin konttoria. Se suljettiin vuoden 1993 alussa, jonka jälkeen samassa liiketilassa avattiin Ojamon sivuapteekki.

Anttila-tavarataloketjun omistajana oli vuodesta 1976 lähtien ollut Tuko Oy ja vuodesta 1996 alkaen Kesko Oyj. Tavaratalon laajennusta alettiin suunnitella jo 1980-luvun lopulla, mutta 1990-luvun alun lamavuosien Tukolle aiheuttamat vaikeudet jäädyttivät suunnitelmat. Vasta uudella omistajalla Keskolla oli mahdollisuus toteuttaa ne. Vanha, osin 1970-luvun alusta ja osin 1980-luvun puolivälistä periytyvä rakennus todettiin niin heikkokuntoiseksi ja epäkäytännölliseksi, että se päätettiin korvata kokonaan uudella Citymarket-ketjun tavaratalolla.

Kuvat: Torsti Salonen

© Torsti Salonen 2002
www.lohjanhistoria.net