Kuvassa on Oy Lohjan Taimistot Ab:n taimitarhoja Lohjan kauppalan Hiidensalmessa 1930-luvulla. Ne sijaitsivat pääosin etualalla näkyvän Karstuntien ja taustalla sijaitsevan Tytyrinmäen välisillä pelloilla. Tytyrissä ei vielä ole kalkkitehdasta ja sen takana erottuvat Pappilan pellot.
Ensimmäisiä puhtaasti kaupallisia taimitarhoja oli SOL-hemin Taimisto Lohjalla, josta myöhemmin tuli osakeyhtiö ja nimi muutettiin Oy Lohjan Taimistot - Lojo Trädskolor Ab:ksi. Taimitarhan perusti pomologi Björn Lindberg v. 1889. Pinta-ala oli silloin n. 1,5 ha. Taimitarhan nimi SOL-hem johdettiin Björn Lindbergin isän kasvitieteen professori S.O. Lindbergin nimestä. Ensimmäisenä vuonna varrennettiin 1000 hedelmäpuuta. Jalo-oksat saatiin osaksi Suomen Puutarhayhdistys Oy:n taimitarhasta Helsingistä ja osaksi Experimentalfältetista Tukholmasta. V. 1891 ostettiin lisää 4 ha ja v. 1900 vielä 6 ha sekä v. 1939 1 ha maata.
Pomologi Björn Lindberg johti itse taimitarhaa vuoteen 1900 saakka, jolloin ylipuutarhuriksi tuli Gustaf Kylander, jonka kuoltua v. 1931 hänen poikansa Leo Kylander valittiin tähän tehtävään. Leo Kylander toimi ansiokkaasti taimitarhan johdossa lähes 30 vuotta eli kuolemaansa saakka v. 1960. Leo Kylander oli Lohjanseudun puutarhaseuran puheenjohtaja usean vuoden ajan sekä Taimistoviljelijät r.y:n puheenjohtaja v. 1958-60. Hän oli myös Taimistojaoston perustajajäsen.
Yhtiön toimitusjohtajina ovat olleet Eric von Rettig, Artur Lindberg ja Uno Forss.
Lohjan Taimistot oli laajalti tunnettu monipuolisena taimitarhana, jonka tuotteita lähetettiin kaikkialle maahamme. 13,4 hehtaarin pinta-alalla tuotettiin esim. v. 1949 45.000 hedelmäpuuta, 35.000 marjapensasta, 59.000 aitatainta, 26.000 koristepuuta ja -pensasta, 5000 ruusua sekä 18.000 perennaa.
V. 1960 tuli ylipuutarhuriksi Tord Fonselius ja v. -66 viljelykset siirtyivät kokonaan hänelle Oy Lohjan Taimistot Ab:n lopettaessa toimintansa. Tord Fonselius harjoittaa 8 ha:n pinta-alalla pääasiassa koristepensaiden ja paakkutaimien kasvatusta erikoistuotantona Viola cornuta. Tuotteet myydään suurimmaksi osaksi tukussa. Taimitarhassa on Fonselius tehnyt runsaasti turveviljelykokeita Taimistoviljelijät r.y:n ja professori Viljo Puustjärven kanssa yhteistyössä. Lisäksi hän on suorittanut astiataimien allasviljelykokeita ja kuorihumuksen käyttökokeita.
Fonselius oli Taimistoviljelijät r.y:n johtokunnassa v. 1962-1977.
