

K
arnaisten kylä sijaitsee kahden vesistön välisellä kannaksella. Lännessä on Hormajärvi, jossa on Hiidensaari (Hitis=Sari), idässä Hiidenvedestä Lohjanjärveen laskevassa vesireitissä sijaitseva Koivulanselkä (Hara=Väsi). Sen eteläpuolella olevaan kapeikkoon on merkitty koski, Hossanvirta. Kylässä on kaksi ratsutilaa. Pelto- ja niittyaukean eteläpuolella sijaitsevat Koivulan rakennukset omistajanaan Hans Henrik Dahl. Aukean pohjoispuoleisella mäellä sijaitsee Sedola isäntänään Karl Karlsson (Sederström). Kumpikin kuului Lohjan varakkaimpiin ratsutiloihin ja Sedolaan rakennettiinkin pian pitäjän ainoa kivestä muurattu vieläpä kaksikerroksinen päärakennus. Sedolasta itään lähellä rantaa sijaitsee Hermolahden torppa, hieman länteen Huilulan torppa. Hormajärven pohjoisrannalla kartan luoteiskulmassa on Vanhakylän torppa (Torp). Sen länsipuoliseen puroon on merkitty mylly. Kartan itäosaa halkoo Lohjan kirkolta Nummelle johtava maantie, jonka varrelle on merkitty kolme Laakspohjan kartanolle kuuluvaa torppaa (Torp), Santoja ja Saukkola. Niiden pohjoispuolelle on merkitty virstanpylväs.
Halutessasi siirtyä kartalla sivusuunnassa klikkaa alla olevaa ilmansuuntanuolta




