Lohjan kartanot

Ojamo

Ojamon päärakennus

Ojamon kartanon päärakennus.

Ojamon entinen ratsutila sijaitsee Lohjanjärven rannalla. jonkin matkan päässä kauppalasta. Kartano, joka on kuuluisa siitä, että sen maalla on Suomen vanhin rautakaivos, käsittää paitsi kantatilaa siihen n. v. 1650 ja v. 1680 liitetyt tilat, jotka Jakob Wolle jo v. 1645 oli vuokrannut.

Omistajat v:sta 1540 lähtien: Juhani Laurinpoika 1540-45; Heikki Juhaninpoika 1546-59 ja tämän leski Anna 1560; Hannu Juhaninpoika 1561-96 ja tämän leski Riitta -1603; Tuomas Laurinpoika 1616-19; Sipi 1620; Niilo Sipinpoika 1621-24; Simon Landsberger 1624-29 (vuokrannut kruunulta); autiona; Jakob Wolle 1645-46 (vuokrannut kruunulta); Peter Thorwöste vanh. ja nuor. ruukinpatruunoita 1647-82, (vuorirälssiä); Gabriel Tammelinus, kirkkoherra, 1683-95 ja tämän leski Anna Eriksdotter -1713; hänen tyttärensä Brita Tammelin 1724-31; Henrik Tammelin, asessori, 1732-53 ja tämän leski Kristina 1754; lesken toinen mies Johan Gabriel Kihl, asessori, 1755-60 ja tämän perilliset -1762; Jakob Johan Westberg, ylitirehtööri, 1763-67; Karl Segercrantz, kapteeni, 1768-75; Anna Stina Carlborg, leskirouva, 1776-82; Adolf Magnus Rotkirch, kapteeni, 1783-88; Axel Maximilian Carpelan, luutnantti, 1789-1816 ja tämän leski Albertina Eleonora -1836 ja perilliset -1842; hänen vävynsä Karl von Schoultz, lehtori, 1843-46; Dmitri Swertschkoff, everstiluutnantti, 1847-63 ja tämän leski Augusta Karolina -1869 sekä perilliset -1878; hänen tyttärensä Fanny Swertschkoff 1878-91; hänen velipuolensa Isidor Swertschkoff, kuvernööri, 1891-1902.

Kartanoalue harjulta

Vuonna 1973 kartanon pellot olivat vielä rakentamattomia.
Päärakennus sijaitsee oikealla järven rannassa puiston keskellä.
Kuva on otettu harjulla Neitsytlinnan huipulla olleesta kolmiomittaustornista.

Nykyinen omistaja (v:sta 1902) Gustaf Henrik Karlsson. Myöhemmät omistajat: Edellisen vävy Antti Savolainen, metsänhoitaja 1922-1968; Unto ja Eero Savolainen 1969-1992; Eero Savolainen 1993-1997; testamentin kautta Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n perustama Vanha Lohja -säätiö 1998-.

Torppia ei esiinny v. 1694, mutta v. 1800 niitä oli 5 ja v. 1900 4. Tilasta on erotettu tonttialueita ja huvilapalstoja, käsittäen yhteensä 40 ha maata. Nykyinen kokonaispinta-ala on 300 ha, mistä peltoa 45 ha ja viljeltyä laidunta 4 ha. Hevosia 6, lehmiä 26, karja Ay-rotua. Mylly hävitettiin v. 1929. Vuonna 1965 silloinen Lohjan kauppala osti kartanon maa-alueet lukuunottamatta 6 ha laajuista puistoaluetta, jolla sijaitsevat tilakeskuksen rakennukset sekä rautakaivos.

Kartano ja kaivos 1870Kartano ja kaivos 2001

Ojamon vanhan rautakaivoksen aukko taustanaan kartanorakennus vuonna 1870 ja vuonna 2001.
Kuvaajat: Reinhold Hausen 1870 (Lohjan Museo) ja Mirkku Wikman 2001.

Eerik Flemingin ollessa Raaseporin läänin lääninherrana vv. 1528-40 löydettiin Ojamosta rautamalmia. Kun lääni peruutettiin, sai Fleming oikeuden käyttää hyväkseen malmilöytöä, ja hän kutsui maahan tätä varten saksalaisia vuorimiehiä. Työt eivät kuitenkaan päässeet alkua pitemmälle ennenkuin Fleming kuoli (1548). Juhana herttua aloitti louhinnan uudelleen ja rakensi Mustioon sulatusuunin, mutta toiminta katkesi jälleen parin vuoden kuluttua. V. 1616 määräsi Kustaa Adolf työt Ojamon kaivoksessa uudelleen aloitettaviksi ja perusti Mustioon masuunin sekä vasarapajan. Kaivos ja tehdaslaitokset vuokrattiin v. 1624 (katso omistajaluetteloa). Kun Wolle v. 1644 osti Mustion, sai hän oikeuden maksutta louhia kruunun kaivoksesta. Mutta malmi ei ollut laadultaan ensiluokkaista, ja malmivarat vähenivät nopeasti. Louhinta lopetettiin Ojamossa 1670-luvulla.

Kartanon tulotie

Kartanon portti. Oikealla on voudintalo ja väentupa, taustalla häämöttää päärakennus.

Tulija saapuu ensin avoimelle navettamäelle, joka viettää melko jyrkästi länsipuolella olevalle asuntopihalle päin. Vasemmalla puolella on kaivoksen jätekivistä 1850-luvun ensi vuosina rakennettu navettarakennus. Oikealla on asuntopihan portin vieressä punaiseksi maalattu ja satulakatolla katettu kaksikerroksinen talo. Siinä on neliönmuotoinen pohjamuoto; seinäkorkeus on niin suuri, että talo vaikuttaa kuutiomaiselta. Alakerran ikkunankehykset ovat runsaasti koristellut ja samoin kattolistat sekä päätyjen räystäslaudat. Rakennus on 1850-luvulta. Puiston sisällä oleva päärakennus sijaitsee sisäänajotien oikealla puolella ja samassa suunnassa kuin se. Tämä keltaiseksi maalattu yksikerroksinen talo, jossa on korkea satulakatto ja kapea ristipääty, on voimakkaasti koristettua empiretyyliä. Harjaristeyksessä oleva muodoton ja tyylin vastainen torni ei ole alkuperäinen. Pääsisäänkäynnin muodostaa tavattoman leveä vilpola, jonka yläpuolella on päätykolmio. Vilpolan julkisivulla olevat kuusi pylvästä ovat ryhmitetyt kahdeksi kolmen pylvään ryhmäksi molemmin puolin porrasta. Runsaasti muotoillut leikkaukset, jotka ovat osittain tehdyt lävistämällä ja joita esiintyy myöskin mainitussa porttirakennuksessa, toistuvat täälläkin. Ne saavuttavat huippunsa "arkkitraavissa" ja kolmiopäädyn räystäslaudoissa, joita ei juuri voi sanoa muuksi kuin puuarkkitehtuuriin siirretyksi filigrantyöksi. Ikkunankehykset ovat koristellut tavalla, joka johdattaa ajatukset empireajan seinäpeileihin. Jos haluamme löytää arkkitehtonisia vertauskohtia tälle rakennukselle, niin meidän on etsittävä niitä Karjalan kannakselta. Kun tiedämme, että tämä rakennus - samoin kuin molemmat aikaisemmin mainitutkin - on rakennettu 1850-luvulla, ja sen jälkeen tarkastelemme omistajaluetteloa, niin huomaamme, että tässä on kysymyksessä tyypillinen venäläisen empiren tuote. Tätä slaavilaisen tyylimuunnoksen kuvaavaa edustajaa katselee kummallisin tuntein ajatellessaan sen esiintymistä näin läntisellä seudulla. Pihakuva ei ole vähimmässäkään määrässä uusmaalainen, vaan vaikuttaa ennemminkin kulttuurihistorialliselta jäännösilmiöltä. - Parinkymmenen metrin päässä rakennuksesta on ensimmäinen kaivosaukko. Syvin niistä kuuluu ulottuvan 43 metriä vedenpinnan alapuolelle. Nämä vanhat kaivosaukot tarjoavat puistonäyn, jollaista tuskin tapaa muissa kartanoissa. - Puiston eteläosassa on erään vaahterakujan päässä hautakivi, joka on pystytetty eversti Swertschkoffin haudalle.

Kaivosvoudin tupa

Rautakaivoksen sivukivestä rakennettu kaivosvoudin tupa on
ainoa säilynyt vanha kaivosrakennelma.

Kuistin yksityiskohtaPäärakennus 1930-luvulla

Vilpolan koristeita ja päärakennus tulotieltä katsottuna.
Kuvat ovat alla mainitusta teoksesta.


Teksti: E. Jutikkala & G. Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat 1 (Helsinki 1939), sivut 244-245.
Tiedot ovat vuodelta 1939 lukuunottamatta omistajaluetteloa, jonka Torsti Salonen on täydentänyt 1900-luvun loppuun saakka. Alkutekstiin tehdyt lisäykset on kursivoitu.
Ojamon kartano vuonna 1870

Suomen Kuvalehden kirjoitus Ojamosta 1875

Vähä-Ojamon huvila 1890-luvulla

Ojamon kartanon alue Kuninkaan kartastossa 1783


Värivalokuvat ja WWW-versio © Torsti Salonen 2002
Aineisto: Helsingin Yliopiston Kirjasto
www.lohjanhistoria.net