"En mää tommost kuuntelekaan", sanos Kyrslätin ämmä kirkonkelloo.
"Mä katon, mä katon", sanoo lohjalainen ja silloin se piru varastaa.
Emmää vaihetais Someroo seittemään Lohjaan puh. Kun menee Someerol sanotaan: "Syäks piapoo puh". Kun menee Lohjal, saa syärä kuivii kirsperei ja syävät lävetkin rikki puh.
"Tyrkkääs tohon", sano Tammelan poika ukkost.
Ihminen on kun pyörän pualapuu: yhrenkerran ylhääl, toisen kerran alhaal, välist yhtiääl, välist toisaal.
Kun toinen käsi pesee toista, niin molemmat tulee puhtaiks.
Ei se saares viihry, kun ei saares syntyny ol.
Ei toista ihmist tunne muuta kun hampaisiin asti.
Nosta käsi vaan älä lyö.
Paljain jalvoin tullu, mut sukat jalas lähren.
Kyl maan alla maata saa, jos vaan maroilt ja piruilt rauhan saa.
On kun putti huhras ja veräjä kiin.
Kyynärpään lyäminen ja lesken naiminen on yhtä äkkist.
"Toi aika on minul tulemati", sanos vanhapiika kun nuorpari vihil meni.
"En mää hänen päätäns keittämään jouru", sanos piika, kun vanhan äijän otti.
Puuropataa ja leivinuunii ei pirä koskaan tyhjäks jättämän.
Kyl puhras on kaunis, mut ei se ol kaunis, jos leipävarras on puhras.
Herra on herrallakin, mut talonpojal ei ol kun Jumala.
Ei rahal sialuu ol.
Kun ehtokin tulis, maatakkin pääsis, pyhäst ei ol toivookaan.
Sauna on ruumiin puhristushuane ja kirkko sialun.
Varjele Jumala vaaraa karjast ja piaruu kirkost.
Tiarot tietävil, tairot taitavil, Jumalan arvo tiätämättömil.
"Em mää osa latnalaist lukee, kun ei puukstavei ymmärrä" sanoi ruotovaivainen kun lukemaan käskettiin.
Ei ennen naimisiin pääse, kun papin hyppyset nualee.
Sonnis on karjan kaunistus.
Kevätpäivän tasauksena sanoo kurki: "Yä ja päivä ovat yhtä, niin on mun jalkaankin."
Neljä pyryy hyvänäkin talvena: loppiaispyry, laskiaispyry, Matin ja Maarian pyry.
Anna leipoo, Kaarna kastaa, Tuamas tynnää, Aatami oljet kantaa, Eeva permannol levittää.
"Annakka rästään alla", sanoi faari kun Mattina ei vettä satanu.
Vestrikka tulee kurjen siiven alla.
"Jänis on Jussi ja myllyssä on pussi, vaan minun poikain on herra Kalle Juhana", sanoi Kalle Hartonen, Halolan hovin isäntä.
"Son tiätty", sanoo Talpee kun tervaäijä tervveetti.
"Sais loppuun vaan", sanoi Keimoo niittuus, kun airan päällä istui.
Luuleks olevan aina kuumat perunat ja voi nokkas eres.
"Nyt se pitää!", sanoi piika, kun kolmannest kuulutettiin.
Kosonen, Otto: Kaunein maa, kotiseutuopas. Virkkala 1954.