Lehtiartikkeleita 1880a

Päijänne 11.2.1880 n:o 6

Keskisuomalaisen hawainnoita joulunwietolta Lohjalta

(Kirje Tattu weljelle Jywäskylässä)

Rakas Weli! Niinkuin tiedät, on Helsingistä pitkä matka kotiini. Senwuoksi en huolinutkaan lähteä talwipakkasessa sinne Jouluksi, sillä minulla ei ylipäätään ole koskaan ollut halua heittää sellaisia pikkujäseniä kuin korwat, nenä, sormet ja warpaat Pohjolan säälimättömän pakasen syötäwiksi. Niinpä tuumasinkin jäädä Helsinkiin aina siksi, kun kaunis kewät taas werhoo keski-Suomen salot wiheiriään waippaansa ja päiwä päästää laineet järwien siniseljillä kimeltelemään. Mutta maaseudun lapsi kun olen, niin tuntui ajatus wiettää Jouluani pääkaupungin ahtaissa oloissa minulle jotenkin wastenmieliseltä, ja niinpä eräänä wiime wuoden Joulukuun aamuna pistin kun pistinkin pillini pussiin ja läksin rautatielle, josta ostin itselleni piletin Lohjan pysäyspaikkaan. Matkallani tänne sain koittaa tuota Hankoniemen rautatietäkin, josta niin paljon on ollut puhetta maassamme. Olen näet kuullut moitittawan tätä tietä kowin kalliiksi ja että hallitus siihen suotta tuhlasi ylen paljon waltion rahoja; mutta jos se maksaa, niin hywä se onkin - niin kuitenkin se minun käsitykseeni otti. Ainakin on tällä tiellä kulkeminen siitä hywä, että kolmannen luokan waunut, joissa meikäläisten miesten täytyy kulkea, owat siistit ja paljon tilawammat, kuin Helsinki-Pietarin radalla, jolla tawallisesti on matkustajilla niin ahdas, että tahtoo ruweta kylkiä pakottamaan ennen pitkää.

Mutta nyt jäin puhumaan rautateistä, waikka aikomukseni oli kertoa Lohjan oloista. - No niin! - Lohjalle saawuttuani sain asunnon eräässä talossa Lohjanjärwen rannalla. Jos wilkaiset Suomen karttaa, niin huomaat heti paikalla, että tämä järwi on suurin Uudenmaan läänissä. Tämän järwen, joka lehtometsää kaswawien rantainsa, ruohoisten salmiensa ja lahtiensa sekä sataisten saariensa puolesta mahtaa olla erinomaisen kaunis kesäpukineessaan, rantamilla ynnä läpi pitäjän kulkewan Lohjan wuoriselänteen rinteillä on Lohjan seurakunta. Wuoriselkä tekee maan pinnan täällä jotenkin epätasaiseksi. Täältä on neljä penikulmaa Tammisaaren kaupunkiin ja seitsemän Helsinkiin. "Kirkko keskellä kylää", sanotaan. Niinpä alankin kertomukseni tästä rakennuksesta. Lohjan kirkko, joka on Lohjanjärwen rannalla, on keskiajan malliin tehty kiwirakennus - korkea, waloisa ja kaunis temppeli, jos en ota lukuun rumentawia ja huonosti onnistuneita kattomaalauksia. En ole saanut tietää, milloin tämä kirkko on rakennettu, mutta 300 wuotta arwelen sen ainakin siinä seisoneen. Kauniit urut koristawat myöskin tätä kirkkoa ja tekewät Jumalan palweluksen siinä miellyttäwämmäksi. Kuitenkaan eiwät sano seurakuntalaisten, joiden luku nousee puolen neljättä tuhannen waiheille, olewan juuri ahkeria kirkossa käwijöitä, ja pieni olisikin kirkko, jos siinä oikein kansaa käwisi. - Kirkon seutuwille on kaswanut iso kirkonkylä, jota kuiwapäisen asemansa wuoksi nimitetään Lohjan-Nummeksi. Täällä huomaat, paitsi muutamia kauppamiesten ja leipurien myymälöitä sekä kaikellaisten käsityöläisten werstaita, postikonttoorin (johon posti Helsingistä tulee jokapäiwä ja lähtee sieltä yhtä usein), apteekin, somasti rakennetun oluttehtaan sekä erinomaisen kauniin ja siistin kansakoulukartanon. - Tuollainen rakennus on kauniina ja ilostuttawana todistuksena Lohjalaisten alttiudesta tekemään kustannuksia oman siwistyttämisensä eteen. - Tähän kartanoon on sijoitettuna suomenkielinen koulu poikalapsia warten sekä ruotsinkielinen koulu - yhteinen sekä pojille että tytöille. Wielä löytyy Lohjan-Nummella suomalainen koulu tyttöjäkin warten erityisessä seurakuntalaisten sitä warten omistamassa rakennuksessa. Näissä kouluissa käypi yhteensä alku toista sataa lasta - siis koko suuri luku; mutta wielä sittenkin kuuluu seurakunnassa löytywän useita koulu-ikäisiä lapsia, jotka eiwät kouluissa käy.

Nyt kaiketi kysyt: "Herrain lapsiako tuossa ruotsalaisessa kansakoulussa opetetaan, wai mitä sillä tehdään"? - Ei! Asia on näet sellainen, että kansa täällä on kaksikielistä. Täällä puhutaan sekä suomea että ruotsia, waikka kumpikin kieli on kirjakieleen werraten huonoa ja suomenkieli ruotsilla pahoin sekoitettua. Kuitenkin woittaa suomenkieli wuosi wuodelta aina enemmän alaa ja sysää ruotsin syrjään. Tämän seikan owat kyllä huomanneet seurakunnassa asuwat ruotsinkieliset ja kowin ruotsimieliset herrassäätyläiset, ja sitä estämään on ruotsalainen kansakoulu heidän toimestaan tänne saatu. Tätä koulua koettawat kaikin tawoin awunannoilla, kehotuksilla y. m. kannattaa siinä toiwossa, että ruotsi woisi edelleen pysyä täällä wallan päällä; mutta näistä puuhista huolimatta ajan uusi, raitis henki tekee kansassa, sen huomaamattakin, waikutuksensa. - Ruotsalaisia warten pidetään täällä myöskin joka kolmantena sunnuntaina ruotsinkielinen Jumalan palwelus kirkossa, mutta näissä käwijöiden luku kuuluu olewan wuosi-wuodelta wähenemässä.

Niinkuin äsken mainitsin, on suomenkieli täällä huonoa. Sellaisia sanoja, kuin "skoulu, skyyti, spiha, pruukata, pluugi" j. n. e. kuulee aiwan lääwältä. Muuten on kieli tuota länsisuomalaista murretta, joka katkoo sanat poikki ja antaa kuultelijan mielikuwituksensa awulla arwata kunkin sanan lopun. Jos panen tähän wähäsen näytteeksi:
"Siell' ulkon' on ny' kow' lum' sate."
"Kyll' mar' juu mahta niin oll'."
"Eskös oll' aikonn' menn' huomenn' tiet' ploogaama?" - "No, enpä tier' ny' - saap'han sen aamull' näht' mit' se näyttää." - Niinkuin tästä jo woit nähdä, niin käyttää Lohjalainen siinä, missä kowa kerake pehmenee d:ksi, tämän asemesta milloin r:ää milloin l:ää, esim: "meirän" ja "meilän", "weren" ja "welen", "pirän" ja "pilän". Sen sijaan käytetään täällä d:tä t:n asemesta hywin omituisella tawalla, esim: "wedää, pudoo, wäändää, muldaa, maidoo" (wetää, putoo, wääntää, multaa, maitoa). Sitä wastoin eiwät sano koskaan esim. "kierdää", waan aina "kiertää", eikä "kaadaa", waan "kaataa". Lakia, jota murre tässä kohden noudattaa, en ole wielä päässyt löytämään, mutta jokin sääntö Lohjalaisen kieltä tässä kohden hallitsee, sen huomaa hywin siitä warmuudesta, millä Lohjalainen aina wäittää minulle wastaan, kun d:tä taikka t:tä puheena olewassa suhteessa käytän wäärin. Yleinen werrannollispääte on täällä - "empa - empä", esim: "kauniimpa, parempa, wikkelämpä." - Paikallisnimet owat täällä ylipäätään suomalaisia, niinkuin "Kousa, Tynni, Knäsä, Flaasa, Kässä, Ojamo, Paksola, Wanhakylä, Koiwula, Anttila, Jusola, Wirkkala, Wappula" y. m. Monella näistä nimistä löytyy tosin ruotsalainen muontonsakin, mutta siltä kuulee usein ruotsia puhuttaissa käytettäwän suomalaisia nimimuotoja. - Sitä wastoin owat sukunimet ruotsalaisia, niinkuin "Jusell, Grå, Hägg, Tallqwist, Grönberg, Wasenius, Kollin, Enroos, Stenman, Hindersson," j. n. e.

Lohjalaisen pää-elinkeino on maanwiljelys. Pelto tosin ei anna juuri hywin korkeata satoa - noin 7 tynnyriä yhden tynnyrin kylwöstä - mutta siitä se on hywä, että halla on Lohjalaisten wiljelyksillä aiwan harwinainen wieras. Pääasiallisesti wiljellään täällä ruista, kauraa, herneitä ja perunoita, joista kolme jälkimmäistä laatua saadaan helposti ja hywällä hinnalla kaupaksi läheisissä kaupungeissa. Muita wähemmässä määrässä käytetyitä wiljalajeja owat wehnä, ohra ja sekuli. Pellawia, hamppuja sekä lanttuja wiljellään myöskin kotitarpeiksi. - Paitsi pellon wiljelystä, kaswatetaan täällä paljon hedelmiä. Tuskin uskot, kun sanon sellaista mökkiä - pahaisintakaan ei täällä löytywän, jonka äärellä ei näkisi muutaman omenapuun ja kirsikkamarjapensaan. Suuremmissa puutarhoissa löytyy wielä pääryna-, plommoni- ja kriikunapuitakin, ja tuotteet näistä tekewät monellekin koko siewän siwutulon. - Muuten huomaa olewansa täällä jo ison joukon lähempänä lämmintä etelää, kuin keski-Suomessa, sillä jalawa, tammi, saarni, pähkinäpuu, waahteri, lehmus, niinipuu ja wiinamarjapensas owat täällä tawattawissa pitkin metsiä.

Sitä wastoin on karjanhoito aina näihin asti ollut täällä wähemmässä arwossa. Talollisilla on ollut meidän oloihimme werraten wähäinen luku lehmiä, mutta myöhempinä aikoina, kun woin hinta on ollut korkeammalla, owat ihmiset täälläkin ruwenneet paremmin kiinnittämään huomionsa karjaan. Esteeksi lukuisamman karjan pitoon sanowat täällä huonon laitumen kesällä ja hywien niittyjen puutteen. - Karjasta kun tuli puhe, niin mainitsen tässä, että härkiä täällä käytettään juhtina aiwan yleisesti. Tarpeen se lieneekin, sillä hewoset, niinkuin niiden waljaat ja ajopelitkin, näyttäwät kowin kehnoilta käytettäwiksi raskaammassa ajossa.

Entäs metsä? - No sitä ei paljo talossa löydykään. Waikka talot, joissa on paljon sääterikartanoita, rusthollia ja rälssitiloja, yleensä owat suuret manttaaliltaan, niin on niissä tawallisesti jokseenkin wähän maata. Sellaisia taloja, kuin kuudestoista osa, kahdeskymmenes, - neljäskolmatta osa manttaalia, joita keski-Suomessa löytyy warsin paljo, ei täällä tapaa ollenkaan. Pienimmät talot täällä saattawat olla manttaaliltaan ehkä kahdeksas-osaisia, mutta niissäkin on jo metsämaa niin kowin wähäinen, että polttopuu tulee ostettawaksi. - Sanowat kuitenkin muutamilla taloilla wielä löytywän tukkimetsääkin ja sen nojalla owat kaiketi nuo kaksi pitäjän sisällä olewata höyrysahaakin rakennetut. - Kumminkin kuulin yhden sahanomistajan sanowan, että metsät owat paikkakunnalta loppumassa ja ettei kunnollista honkapetäjätä enää ole näillä mailla saatawissa. (Jatk.)

Päijänne 18.2.1880 n:o 7

Keskisuomalaisen hawainnoita joulunwietolta Lohjalta

(Jatkoa wiime n:roon.)

Yleensä talot täällä näyttäwät ulkomuodoltaan wähemmän kauniilta - monet niistä owat hywinkin rappiolla. Siihen lienee syynä kunnollisten rakennus-aineittein ja taitawien kirwesmiesten puute. - Eipä käsityön-taitokaan ole täällä juuri kehuttawalla kannalla. Työaseet owat tölstöjä ja rumia, ja ainoastaan muutamat miehet pystywät täällä tekemään astioita. Naiset lienewät kumminkin parempia käsistään, ja muutamat heistä näyttäwät olewan hywinkin näppäriä.

Ulkomuodoltaan ei kansaa täällä woi sanoa juuri kauniiksi, mutta ihmisen näköisiä owat kuitenkin. Mieswäki on enimmäkseen lyhytläntää, waan riwakan ja työkuntoisen näköistä se on. Waimowäessä taas ei usein saa nähdä hienoja kaswoja ja solakoita, norjia wartaloita, mutta tyytywäinen ja lempeä katse kaunistaa heidän ulkomuotoansa. Harwan ihmisen kaswoissa täällä myöskään woi löytää sywempää miettimiskykyä taikka hienompaa tunteellisuutta ilmaantuwaksi. - Mutta waatetuksessaan on kansa täällä päässyt kylläkin etäälle. Mieswäki käypi nim. yleisesti ostowaatteessa, ja waimowäki tassa koettaa pukineessaan tarkasti noudattaa uusimpia malleja. Myöskin ajokaluissa näkywät monet lykkääwän hywinkin mahtia.

Luonteeltaan on tämä kansa iloista ja ystäwällistä, ja useimpiin, joiden parissa olen ollut, olen suuressa määrässä mieltynyt. Kuitenkin moittii waimowäki miehiä wäkewien nauttijoiksi ja mieswäki taas sanoo naisia pahakielisiksi; taitaapa muutamien henkilöiden suhteen olla hiukan perää kummassakin syytöksessä, mutta niinhän lienee laita jokapaikassa tässä maailmassa. Siisteyttä käytöstawassansa ja puheissansa koettawat ihmiset täällä noudattaa, waikka joskus wielä kuulee wanhempain ihmisten lapsuudestaan totuttuun tapaansa laskettelewan suustansa kylläkin riwoja sanoja. Mutta sääty-ylpeys on täällä yleinen pahe. Sääteritalon omistaja pitää werotalon isäntää halpana, ja rusthollari luulee myöskin itseänsä paljon etewämmäksi weromiestä ja merkillisen wiisaaksi torppariin werraten. Naimiskaupoista sen parhaiten näkee. Jos talontytär walitsee rengin sulhakseen taikka rusthollarin poika tuopi waimonsa torpasta, niin sitä pidetään jo kauheana asiana.

Täällä huwitellaan paljon. Sunnuntai-iltasin kerääntywät naapurukset kokoon iloisessa seurustelussa joutoaikaansa wiettämään. Silloin leikitään ja, jos pelimanni sattuu olemaan joukossa, tanssitaankin. Leikeistä owat panttileikit warsin suositut. Niistä kerron tässä yhden, jota en ole ennen nähnyt ja minkä luulen olewan Keski-Suomessa tuntemattoman.

Sen nimi on T u o m a r i l e i k k i. Kun tätä aloitetaan, niin tarttuwat kaikki käsi-käteen näin muodosten ympyrän. Ympyrän keskelle menee seuran iloisin ja hilpein jäsen palawa kynttilä kädessä. Sitten kuljetaan ympäriinsä ja lauletaan:

      "Nu skola vi begynna en domaredans,
      Men domaren war icke hemma.
      Och alla de, som i domar'dansen gå,
      Deras hjertan skall lefva och brinna.
      Och somliga säga de oh, ohhåå,
      Och somliga säga de nå, nånåå.
      Och somliga dricka båd' möjd och vin,
      Och somliga resa till kärestan sin.
      Och har du nu varit hos kärestan din,
      Så skall du för ljuset gladare bli" *)

*) Tämä merkitsee suomeksi: Nyt alkakaamme tuomaritanssi, mutta tuomari ei ollutkaan kotonaan. Ja itsekukin, joka tähän tanssiin menee, sen sydän elää ja palaa. Ja muutamat näistä sanowat oh, ohhoh, ja toiset sanowat noh, nohnoh. Muutamat juowat oltta ja wiinaa, ja muutamat käywät kultansa luona. Ja koska nyt käwit kultasi luona, niin warmaankin kaswosi kynttilän ääressä iloisiksi käywät.

(Ruotsi on mielestäni kaunis). Tätä laulettaissa kulkee kynttilämies ympyrän sisällä toisesta toiseen katsellen, kenenkä hän niellä saisi. Kun laulu on lopussa, niin pistää hän kynttilänsä jonkun nenän eteen ja laskettelee tälle sukkeluuksiansa. Sen, jota näin ahdistetaan, tulee kaiken tämän aikana pysyä aiwan totisena - jos wähänkään naurahtaa, niin antakoon pantin. Kun kukin koettaa tarmonsa takaa pysyä totisena, niin siinä saapi nähdä mitä lystikkäimpiä suun-piinnistyksiä ja naaman-wäristyksiä. Sittenkun kaikkien totisuutta on näin yksin erin koeteltu ja pantit riistetyt, niin alkaa niiden lunastus. Siinä saapi yksi ajaa otsallansa hirsiä owea wastaan, toinen etsii tosia ja walheita, kolmas taas suutelee kissaa j. n. e j. n. e.

Toinen huwittawa leikki on H ä i h i n k u t s u m i n e n. Tässä menetellään seuraawasti:

Joku joukosta istuutuu seurasta loitommalle ja lähettää miehensä kutsumaan kansaa häihinsä. Kutsumamies on lystikkäin kujeilija joukosta. Tämä käy itse kunkin luona pyytämässä häntä häihin ja tarkastaa samalla, millä tawoin kutsuttu antaa wastauksen. Tämän wastauksen wie hän sitten häidenpitäjälle ja matkii siinä niin naurettawasti, kuin taitaa, ja seuran suureksi huwitukseksi kutsutun menettelyä wastausta antaissa. Tuon tehtyä kysytään, mitä kukin tuopi häälahjaksi, ja wastaukset wiedään matkien häidenpitäjälle. Senjälkeen kysyy kutsuja, josko on tuuma tuoda weitset ja kahwelit mukanaan. Wastaukset matkitaan. Lopuksi kysytään wielä, millä eläimellä kukin aikoo tulla häihin. Sittenkun kaikki nämä seikat owat selwillä, niin alkaa tuleminen häihin, joka tapahtuu näin: - Otetaan warras, jota häidenpitäjä pitää toisesta päästä ja kutsuja toisesta. Ken on luwannut tulla jollakin korkealla eläimellä, sen on mentäwä wartaan yli, ja ken taas on luwannut tulla matalalla elukalla, se menköön wartaan alate. Ylimentäessä kohotetaan warrasta, että useinkin saapi wartaalla olija aika hujauksen kattoa kohti ja laskee nenälleen lattiaan; alate kuljettaissa taas painetaan warrasta selkään, niin ettei pääse edes eikä takaperin. Waimowäen suhteen tässä tempussa tietysti menetellään säälien. Muuten owat sukkelat tuumat ja norja ruumis häihin tullessa warsin hywäksi awuksi.

Leikkien wälillä pistetään ympyräpolskaksi, jota neitoset, usein hywinkin siewästi ja osaawasti, säestäwät raikkaalla laulullansa. - Wielä joku joukosta sanoa sutkauttaa muutaman arwoituksenkin, esim. näin:

      1). "Ei ole paljo tuwassa, ei paljo pakalla, eikä paljo taiwaan allakaan."
      2). "Äijä istuu tuwassa, päätä pestään pakalla."
      3). "Poika käy, ennenkun isä syntyy."
      4). "Käy ain' käymistään, mutt'ei koskaan pöydän päähän pääse."
      5). "Ylennä jalkaa, alenna jalkaa: anna sirin lentää."
      6). "Ensin nahka nyljetään, sitten willat leikataan: wasta eläwä löydetään." *)

*) 1). Akkuna. 2). Orsi. 3). Sawu. 4). Owi. 5). Kankaan kutominen. 6). Kenkäin riisuminen.

Saattaapa löytyä joukossa sellainenkin, joka hywään ääneensä luottaen, uskaltaa panna lauluksi ja kansan keskuudessa kehkeytyneellä nuotilla helähyttelee:

      "Minun kultani kaunis on,
      Se on kuin ruusun kukka:
      Sinisilmät sillä on
      Ja tumman-ruskee tukka.

      En minä huoli muitten kullasta,
      Mull' on itselläni:
      Sill' on silmät siniset
      Ja taiwaan linnun ääni.

      Minun kultani kaunis on,
      Se on kuin omenainen puussa.
      Waan ei ole se tässä kylässä,
      se on jossain muualla.

      Minun kultani kaunis on,
      Se on kuin höylän lastu:
      Ei se häpee warjoaan,
      Se kehtaa esiin astuu.

      Miksi mun kultani kylmenit,
      Kun sä ennen olit niin lämmin?
      Sä poikki pellon poikkesit
      Ja pelkäsit pahoja ämmit.

      Tänä wuonn' on tämmöistä
      Ja tulewana toista:
      Kun kultani tulee katsomaan,
      Niin kellon witjat loistaa."

Tanssissa taas on täällä warsin suosittu - paitsi walssia ja polkkaa - purpuri. Se on kaunis tanssi se - sen wakuutan. Pitkäksi ja waikeaksi tulisi tässä kertoa purpurin erityiskohtia, sen wuoksi jätänkin sen tekemättä. - Parissa isossa tanssipidossa olen täällä käynyt. Niissä oli elämä warsin siiwoa ja hywää, ja tanssi käwi wäliin hywinkin wilkkaasti. Juopuneita ja räiskääjiä niissä ei näkynyt ollenkaan.

Näin sitä iloitaan, siksi kun kello osoittaa kahdeksaa iltasella: Silloin sanowat naapurit kauniin kiitoksen hywästä huwituksesta, heittäwät talonwäen hywästi ja lähtewät tyytywäisinä kotiinsa. Emäntä laittaa senjälkeen iltasen pöydälle, suorii lapset lewolle ja yhdeksän aikaan nukkuwat talossa kaikki muut, paitsi seinällä kello, joka aina astuu yhtä ahkeraan. - Mutta huomenaamuna saat jo kello wiiden aikana nähdä emännän iloinen hymy huulillaan astuwan nawetasta tupaan ja siellä istahtawan rukkinsa ääreen walkoisesta pellawatutista wetämään hienoa lankaa. Sillä wälin talon kepeä, mustasilmäinen tytär liedellä keittää kahwin iloisesti hyräillen tätä askaroidessaan. Kun tämä on walmista, niin kantaa tyttö ystäwällisesti höyryäwällä juomalla täytetyn kupin minulle sänkyyn samalla tehden iloisen ja leppeän hywän-huomenen. Kahwin juotuani, nousen minäkin ylös, pistän tupakkaa piippuuni sekä, pestyäni silmät ja wedettyäni waatteet ylleni, alotan taas wiikon työn kirjani ääressä. Päiwän waljetessa pistän toisen kerran piippuun ja sitä imeskellen käyn isoon perheentupaan talonwäkeä terwehtimään. Täällä on tupa laastu ja siiwottu, ikä-ihmiset owat pesseet silmänsä ja sukineet päänsä ja lapset owat puhtaat sekä puetut lämpöisiin waatteisiin. Mieswäki tekee parasta päätä lähtöä ulos työlleen ja waimowäen rukit hyrisewät jo ennättämistään. Näin menee wiikko ahkeruudessa ja työnteossa aina lauwantai-iltaan, jolloin kukin saapi lämpöisessä saunassa kylpeä ja pestä ruumiistansa wiikon hiet ja waiwat. - - Kyllä minä luulen, että monelle Keski-Suomen emännälle olisi hywä käydä Lohjan waimoilta oppimassa puhtautta ja parempaa lasten-hoitoa. Eipä myöskän taitaisi olla haitaksi monelle uunin pankolla nukottelewalle isännällekään nähdä, miten täällä suuren rusthollarin omistaja astuu aamusella ensimmäisenä miehenä työhön ja iltasella wiimeisenä tupaan. Ja nuo talonpojat, joita näkee siellä joutilaina astuskelewan pitkin kyliä kädet taskussa ja imeksiwän isäinsä tukkirahoilla ostetuita paperitupakoita, ehkäpä hekin saisiwat täältä sen terweellisen opin, että "työ on miehen kunnia."

Olisihan minulla wielä kerrottawana kansan tawoista ja täällä käytännössä olewista tempuista, mutta kun pelkään tämän kirjeeni ilman niittäkin menneen niin pitkäksi, ettet jaksa tätäkään lukea loppuun asti, niin pistän nyt tulpan mustepönttöni suulle ja heitän kynän kädestäni. Suokoon Jumala sinulle terweyttä ja hywää wointia! - Weljesi
Aku.