Suomalainen Wirallinen Lehti 12.2.1870 n:o 17

- Lohja 7 päiw. helmik. Sanomalehtiä lukiessani uden aina kuulumisia ympäri koko maamme, milloin yhtäältä, milloin toisaalta, waan turhaan olen odottanut uteliaisuudella josko ei Lohjalta joku kunnan jäsenistä ilmaisisi seurakuntamme seikkoja. Luonnollista on ja warmaan myöskin tosi, että täälläkin tapahtuu asioita, jotka kyllä ansaitsewat tulla yleisön tiedoksi ja myöskin huwittaisi usiatakin lukijaa. Tietämätön kuin olen kaikesta kunnan sisällisestä tilasta saan kuitenkin mainita, että etehenpäin tääälläkin eletään ja uuden ajan mukaan myös Lohjalainenkin pyrkii, joka on nähtäwä siitäkin, että nykyään on tänne perustettu Säästöpankki, joka piakkoin tulee awattawaksi waikutukseensa, jolloin jokainen säästäwä ihminen siihen saapi laskea tarpeitensa yli riittäwän roponsa. Onnea ja pitkää ikää saan siis toiwottaa tälle nuorelle pankille ja olkoon sillä myös rahwaan luottamus.

 Kunnallishallitus täällä on waikutus-ajallansa päätellyt paljon hyödyllisiä asioita, jopa lopullisesti tuon jo wuosikymmeniä puuhatun kansakoulunasiankin, niin että alkawalla kewäällä ruwettanee rakentamaan huoneita sitä warten. Myös on sama hallitus esitellyt ja päättänyt muun muassa tuon inhottawan salawiinankeiton ja salakrouwaamisen poistamisen palkinnon lupaamisella semmoisten asiain ilmiantajille. Lain tutkinnon alla samoja asioita jo on ollutkin, waan eipä se juuri näytä peljättäwän, koska wieläkin tuo wikkelä wiinatilkka salawihkaan kahdenkesken ostajan taskuun pujahtaa, waikka ei näistä pitäisi hiiskua, muuten saat pian kokkapuheita kuulla noilta äweriäiltä itserakkailta näsäwiisailta salakrouwien harrastajilta. Asia on kuitenkin mielestäni inhottawa ja kansallis-siweyttä alentawa.

Rouwaswäen neulousyhtiön kunniaksi saan myös mainita, että he owat wäsymättömällä uutteruudella koonneet itsensä kerta kuukaudessa ja työskennelleet yhtä ja toista pientä ja sellaiset, rahoiksi muutettuansa, lahjoitelleet yhteistä hywää tarkoittawiin toimiin. Heidän toimesta myös köyhä kansa sai wiime wuonna työn-ansiota kowan hätänsä liewitykseksi, ja nyt Joulunpyhinä pitiwät he arpajaiset pienten töidensä ylitse ja samalla tanssihuwit, joista saadut woitot, noin 300 markkaa, lahjoitettiin pitäjän köyhille. Eläköön siis into eteenkinpäin Lohjan rouwissa.

Riihimäki-Hankoniemen rautatie on täällä jokaisen toiweessa ja toiwottawa myös olisi että toteentuisi, ehkä sitä nyt houritaan sinne ja tänne; waan kyllähän jokainen asiansa tietää. - Liisa liukainensa ja Kaisa kaljamonensa owat jo paenneet pois. Kuningas-talwi walkoparta istuu waltio-istuimellansa ja on antanut meille oiwan kelin; luntakin on kohtuullisesti.
Heikki Outonen.

- Lohja 5 p. syyskuuta. Sodan melskeet ja pauhut Franskanmaalla owat tätä nykyä karwaa pöyristyttäwät ja sotatantereelta tulleet tiedot owat mitä surkeinta laatua. Kauheata on ajatella sitä summatonta haawoitettuin joukkoa, joka siellä kituu paljoutensa suhteen arwattawasti huonolla hoidolla, niiden tuhansien kyyneleitä kuin siellä wuodatetaan. Keltä on isä, keltä rakas puoliso, keltä weli tahi muu heimolainen, sodan alla waeltanut tuonelan tupihin, ja kuka wiruu kuolettawasti haawoitettuna, woiwottain, walittaen haawainsa waiwaawata kipua. Tämä kaikki pakoittaa meitä tarkastelemaan oman kansamme nykyistä onnellista tilaa ja kiitollisuuttamme osoittamaan rauhan Jumalalle, joka on antanut meille niin jalon ja lempeämielisen hallitsijan, joka ei ole ryhtynyt noiden kunniata himoawain waltikkain asioihin, jonka tähden me rauhassa, huoletonna saamme syödä leipäämme ja werkalleen puuhata asioita waurastumisemme eduksi.

 Iloisia sanomia woin täältä ilmaista ensin tuosta runsaasta wuodentulosta, jota täällä yleiseen kehutaan saatawan. Rukiita sanotaan tulewan hywin riihistä, joita on myyty 15 markalla tynnyri. Syystäpä köyhä kansa sanookin: "kyllä nyt kelpaa elää kun on saatu leipää maahan, nyt on taas hywät ajat, työtä ja ruokaa, ei enään tarwitse käydä mieron tiellä almujansa anelemassa." Mutta onpa taas niitäkin noiden warakkaampien joukossa, jotka sanowat: "huonot ajat, ei rahaa saa millään; wiljaa on, waan siitä maksetaan niin wähän, eikä sittenkään tahdo ostajia tulla; jospa tulisi wielä semmoiset ajat kuin tässä oli, kun sai neljä markkaa leipäleiwiskällä, kas silloin kelpasi elää". Lieneekö tämä oikein ajateltu? - Sammattilainen, joka huutelee Pusulan poikia ja Wihdin miehiä rukiita ostamaan, on kukatiesi saanut epäwarmat tiedot näiden seurakuntain wuodentulosta. Minun kuullakseni on saatu sekä Pusulassa että Wihdissä ja myös yli koko maamme hywä wuosi niin että jokainen seurakunta luultawasti tulee omillansa toimeen tämän wuoden, josta kiitos Luojalle, luonnon laupiaalle, hywäin lahjain antajalle.

Elämämme riennoista ja siweydellisestä edistymisestämme saan mainita että tuo jo niin kauan puheenalaisena olewa kansakoulu täällä saadaan äkkiarwaamatta pikemmin toimeen kuin luultiinkaan. Lohjalaiset ottiwat tässä asiassa oikein pitkän harppauksen, tiedon saatuansa Keisarillisen Senaatin myönnyttäneen palkanapua opettajille sanottuun kouluun. Opettaja ja opettajatar on jo walittu suomalaiseen osastoon; tämän kuun 15 päiwä awataan tämä usein mainittu koulu, josta jälemmin saan antaa warmempia tietoja. Saan nyt ainoastaan tähän lisätä että neulousyhtiö Lohjalla, joka usein ennenkin on näyttänyt kohteliaisuuttansa seurakuntamme waurastumisen edesauttamisessa, ottaa myös tässäkin osaa niin muodoin, että sen kassasta tulee elätettäwäksi kymmenen köyhintä kouluakäywää lasta. Warmaan tulewatkin nämät lapset kiitollisuuttansa osoittamaan tulewaisuudessa tämän yhtiön jäseniä kohtaan, joiden hellämielinen tarkoitus on ollut tähän saakka liewittää köyhän kansan hankalaa tilaa.

Lohjannummen pikkukaupungissa, jossa ei ole moneen aikaan ollut yhtään tuoretta lihaa kaupaksi, jokainen walitti jo tätä puutetta, waan nyt wiime mätäkuun ajalla ilmestyi tätä tawaraa kauppatorillemme, jokainen osti tätä herkkua mieluisesti, waan sittemmin saatiin kuulla että se olikin itsekuolleen elukan eli niin sanotun raadon lihaa. Nyt asianomaiset kruununmiehet asiaa tutkimaan, jotka ymmärtäwät sen totuuden. Saapi nähdä mikä seuraus on tällaisesta inhottawasta konnantyöstä. - Warkaat owat hywin usein olleet kosimassa Lohjannummen kauppioiden olutkellaria ja tawarapuoteja, jotka kosioretkellä hywin owat onnistuneetkin. Waan lopultakin meidän walppaat kruununmiehet owat näistä yöjalalla olewista junkareista saaneet reilan; yksi weijari saatiin naapuriseurakunnassamme kiinni, jolle pistettiin kliksut konttiin.
Heikki Outonen.

- Lohjalta, 24. p. helmikuuta. Wiikon olenkin jo wiipynyt kun en sanaakaan ole täältä wirkannut. Lieneekö nuo kowat pakkaisetkin siihen olleet syynä, kun whkä owat jäykistäneet ajatusteni hienoimpain osan wapaan juoksun, waan nyt kun ilma on kaunis ja suotuisa pyydän lukijata ajatuksissansa seuraamaan minua Lohjan kirkkoa kohti. Tänne tultuamme näemme edessämme ryhmän epäjärjestyksessä rakettuja huoneuksia. Pieni on tämä kaupungiksi, suuri kyläksi, kauppalan oikeuksia ei myöskään tällä ole. No, miksi woisimme tätä nimittää? Muutaman olen kuullut nimittäwän tätä sekasotkulan kaupungiksi, waan ehkä kutsumme tätä "Lohjan-nummen Pikkukaupungiksi." Oletkos koskaan ollut Lohjan markkinoilla, jotka muinoin oliwat niin kuuluisat, että kerrankin kun kaksi tyttöä yhtyiwät yhteen, joista ensimmäinen kehui paljon maailmaa kulkeneensa, wieläpä Ruotsin pääkaupungissakin olleensa ja siellä paljon ihmeitä nähneensä, niin toinen tyttö wastasi: "Oh, hoh, olisitko joskus ollut Lohjan markkinoilla, siellä wasta näkemistä oli!" Niin kuuluisat nämä markkinat muinoin oliwat, ehkä niitä ei nyt enään ole eikä pidetä, ainoastaan pyhäpäiwinä kolmessa kauppapuodissamme. Eiköhän tämäkin tapa jo olisi jätettäwä? Tämä juuri onkin se entinen markkinapaikka. Jos nyt tarkemmin käymme katselemaan meidän pikkukaupunkia. Tuossa tuo walkoinen komia rakennus on "Rohtola". Tuon punaisen rakennuksen seinällä näet rinkilän kuwan; siinä asuu rinkiläseppä, joka myöskin on saanut wiskaalin arwonimen. Olipa täällä pormestarikin, waan sen wirka nyt täten halullisille hakijoille awonaiseksi julistetaan. Tuossa wieressä on taas "Hotel de Riga", wai kuinka sitä nimitämme. Tuuolla näemme postilaitoksen, myöskin kaunis rakennus. Hiljaan, mikäs se on! moni-ääninen laulun ääni. Tähän loppuukin minun tarunsekainen kirjeeni. Jos pistäymme tuonne sisään, mistä laulun äänen kuulimme, tapaamme joukon lapsia harjoittelewan itsiänsä lauluun. Tässpä se onkin se muutamia kuukausia toimessansa olewa kansakoulu Lohjalla. Ilahuttawaa on nähdä, miten lapset siinä edistywät päiwä päiwältä sekä weisuussa että muissa opinaineissa. Noin 50:tä oppilasta nauttiwat siinä opetusta, ja enempi olisi siihen pyrkijöitä, waan tilan wähyyden wuoksi ei niitä enempi woida ottaa wastaan, kun näet ei täällä wielä ole warsinaista kouluhuonetta. Nyt parhaillaansa sitä rakentaan, josta kaawan mukaan pitäisi tulla komia rakennus. Näin on siis se hyödyllinen oppilaitos jo kerrankin saatu toimeen, ehkä täällä niinkuin muuallakin on siinä asiassa ollut wastustelijoita. Waan jopa näiden wastustelijain täytyy häweten tunnustaa, että oppi on hyödyllinen ihmiselle, nähdessään lapsiensa koulusta kotiin tultua nöyrinä ja kuuliaisina ymmärtäwän jutella luonnosta, maasta, sen liikunnosta ja juoksusta, osoittelewan kartalla meriä, jokia, maakuntia ja kaupunkeja, sowittelewan äänensä kauniiseen weisuun j. m. s. Emmekö siis taida sanoa että oppi hyödyttää ihmistä?

Susia on täälläkin ollut liikkeillä, jotka owat lahjoittaneet turkkinsa mieluisasti muutamille koirille. Onpa aprikoitu mistä näitä nelijalkaisia saparomatteja niin paljon on ilmestynytkin. Suureksi wastukseksi ne wieraat täällä owat olleet; itse kunnallishallituksenkin on täytynyt ruweta näiden petojen häwittämisen keinoon.

Wäestö seurakunnassamme wiime wuodella on lisääntynyt ainoastaan 14 henkeä; hywin wähän seurakuntamme suuruuden suhteen.
H.O.

Suomalainen Wirallinen Lehti 9.7.1872 n:o 78

- Lohjalta kesäkuun 25 p. Kirje weikoille. Kun en ole moneen aikaan nähnyt mitään sanomalehdissä täältä, niin tahdon minä nyt, ensi kerran terwehtien teitä, lyhyesti kertoa oloista ja eloista täällä.

Ilma on ylimalkaan ollut kaunis, jotta ruis on saanut rauhassa kukkia, eikähän tuo liene ollut wahingoksi muillekaan kasweille. Laihot näyttäwätkin yleensä hywin lupaawilta, jotta iloisilla toiweilla woimme taas odottaa uutista: kiittäin Luojaa korjaapi maamies taas peltonsa tuotteita, myöskin muistain niitä katowuosia, jotka ei kauwan sitte, ryöstiwät monta sataa Suomen asukkaista Tuonelan tupihin.

 Täällä eletään, niinkuin meillä aina tawallista on, hiljaista, merkillisistä tapauksista köyhää elämää; jokainen rähjää omaa takkaansa eteenpäin. Waan onpa täällä näinä wiimeisinä wuosina yhteisistäkin eduista huolta pidetty. Meillä on, niinkuin ennestään tietänette, kansakoulu, jossa on jo työskennelty kaksi wuotta, ja kiitos sen nerokkaalle opettajalle ja opettajattarelle, onkin sen työ menestynyt aiwan hywin. Sen osoittaa oppilaitten, tänäkin wuonna, wuositutkinnossa t. k. 5 päiw., näyttämät taidot koulussa opetetuissa aineissa. Tämä koulu (tähän saakka ainoastaan suomalainen) on nämä kaksi wuotta ollut wanhoissa, pienissä kouluhuoneissa, mutta nyt on jo uudet niin walmiiksi ehtineet, että ensi syksynä woidaan niihin muuttaa; silloin alkanee myöskin ruotsalainen poikakoulu. Kauwan kyllä on kestänyt, ennekuin tämä niin hyödyllinen laitos on kuntoon saatu sillä, epäillessään poikansa siellä muka herraksi muuttuwan, wastusti monikin sen kuntoon panemista. Mutta nyt se on wiimeinkin, niinkuin jo sanoin, saatu toimeen ja hämmästyksellä saawat nyt Lohjan ukot kuulla ja nähdä, mitä hyötyä heillä on kansakoulustaan.

Tätä paitsi on meillä wielä säästöpankkikin ja monta muuta hywää asiaa. Huomannette siis, etteiwät Lohjalaisetkaan ole kuitenkaan paljoa muita perässä! Kirkonkyläämme, tawallisesti kantawa "Lohjannummen" nimeä, on taas, muutama kuukausi sitte, tullut yksi kauppias lisää, niin että niitä siinä tätä nykyä on kokonaista neljä kappaletta. Pianhan tästä kylästä kauppalakin paisunee, sillä täällä on wielä postikonttorikin, apteekki ja monta pienempää laitosta, ja eipä olla ilman rawintolaakaan, sillä sitä wastaa tuo muhkea "Hotel der Reisenden" (matkustawain rawintola), joka samassa on käräjäpaikkana. Woimme siis ilolla ja epäilemättä lausua: Mitäpäs meiltä enään puuttuu?

 Hankoniemen rautatietä meidänkin pitäjässämme rakennetaan, jotta on oikein hauskaa nähdä ja wielä hauskempaa kuwaellen ajatella, millä wauhdilla mekin, kenties jo ensi wuonna, pääsemme esim. Helsinkiin tai Pietariin, - jaa, minne wain haluamme! - Onnea ja pikaista walmistumista tälle kaikille hyödylliselle työlle!

Niinkuin näette, on meillä kaikilla tawoin joksikin wilkas liike ja siihen kuulunee myöskin tuo oiwa palowiinan kauppa, joka on yhdessä kylistämme. Siellä sanotaan jo myödyksi suurempi kannumäärä tuota lohdutuslientä, - ja rauhassa tämä myynti on saanut ollakin, ikäänkuin joku luwallinenkin kapakka. Mutta wähät siitä, se lie yleisölle ja rautatien työmiehille kenties kowin tarpeellinen, ollen niin lähellä heidän työpaikkaansa? Liikettä puolustanewat myöskin nuo armahat "Arkangelin weikot", luultawasti myöskin "reppu- ja laukkuryssän" ja wieläpä "partaniekankin" nimellä tunnetut "pussikauppiaat", joita täällä joukottain tulwailee, ja jotka, käyden talosta toiseen, tarjoowat "aina ja ainoastaan hywiä tawaroita helppoihin hintoihin", ja hywinpä kuuluu heidänkin kauppansa käywän. Jos heiltä waikka kysyy heidän kotipaikkaansa, niin kylläpä heidän wastauksensa on korwille jo ennestään tuttu: "Kyllä myö Arkangelista ollaan", mutta ties Jumala, tietäwätkö he itsekään missä kotonsa on. Pesäpaikkana heillä täällä kuuluu olewan tuo, ei suinkaan luonnon heille määräämä, ihanuutensa wuoksi tunnettu, "Lohjan saari". Waan meneppäs heidän "liittotaloonsa", noinkuin heidän tawaroitaan katselemaan, niin kyllä saat - pitkän nenän, sillä tawarat owat - kaukana siitä. Sen wuoksi se on kruununpalwelijoillekin waikea, ja jos niin tahtoo, melkein mahdotointakin, saada niitä käsiinsä. Mutta eikö noillekin kauppialle olisi sentään paras turwata kättensä eikä, niinkuin nyt, kielensä työhön? Ja mikäpä noista lie näille wakinaisille, weroitetuille maakauppiaillemme? - Eiköhän sentään olisi kohtuullista, että nämät mainitut salakauppiaat joko weroitettaisiin eli kokonaan, ainakin jollain keinolla, pois karkoitettaisiin? - Entäs kun yksi noista peijakoista wiime wuonna oli tullut kiusaamaan kunn. nimismiestämme rahasummalla, tällä tawoin muka pehmittääkseen hänen "kowaa sydäntään heitä kohtaan". Mutta, tuli ja leimaus! Se ei luonnistunutkaan, ja äissään tästä hän lahjoitti koko summan - kansakoululle, josta jalomielisyydestään saikin saarnastuolista julkisen kiitoksen. - Kaikki tahtoisiwat woimiensa takaa yhteistä parasta edesauttaa.
Kalle .....n.

- Lohjalta elok. 19 p:nä. (Kirje weikoille).
"Noh, mitäs nyt on Lohjalaisilla päähän pistänyt, kun niin tiheään kirjoittawat sanomalehtiin?"
- Näin woisitte kenties tuumailla, syystä ett'ei täältä ennen wuosikausiin nähty sanomalehdissä kirjaintakaan. Wähän sukkelantapaistahan tämä nyt onkin, mutta sopimattomin seikka lie kuitenkin se, että minä, ollen nuorin kirjoittelijoista, rohkenen tehdä näiden toisten tapoja wastaan. Tätä nokkawiisauttani pyydän anteeksi sekä lukijoiltani, että myöskin Lohjalaisilta, joita wastaan kenties kowinkin rikon. - Olipa tuohon entiseen äänettömyyteen syytäkin, sillä kukapas tuohon urostyöhön (kirjoitukseen) rohkeni ruweta, jollei esim. hän, jolla on melkein kaikki pitäjän yhteiset asiat huostassa, ja joka ne siis parahin tunteekin? - Olisipa niitä sentään muitakin, joilla olis kykyä siihen määrään, että woisiwat niin paljon toimeen saada. Ja miksi eiwät he sitä tee? Eiwäthän toki kaikki tuumine siten kuin esim. yksi: "Eipä meillä ole mitään sanomalehtiin kirjoitettawaa, muut ne kirjoittawat jos joistakin pahoista töistään, murhista, warkauksista j. n. e., waan me kun elämme niin siiwosti, ett'ei tämänlaisia uutisia tule kysymykseen, mitäpä meidän sopisi ilmoittaa?" - Tämähän kuuluu wähän noin kuin farisealaiselta, mutta olkoonpa nyt waikka olisi tottakin, waan eiköhän tuosta siiwostakin elämästä woisi wäliin lausua jotakin? - Siitä woisi sitte "muutkin" huomata, että Lohjalainenkin kykenee kynään, kun tarwis on.

Wiime heinäkuun 28 p:nä oli kirkonkylässämme ompelu-yhtiömme toimittamat arpajaiset*), joista sisääntulo - 1,000 m. - käytetään köyhäin lasten kouluttamiseksi. - Kuinka suuressa kiitollisuuden welassa eikö pitäjäläisemme ole näille ompelu-yhtiön jäsenille - ja erinomattain tuon johtokunnan jäsenille, joilla tästä oli kaikkein enimmän waiwaa - jotka, aikaa uhraten ja lahjoja antaen, täten riensiwät näitä pikku-kansalaisiaan auttamaan edes wähän korkeammalle siwistyksen portaalle! - Kallis on kyllä tämänkaltainen apu aina, mutta wielä kalliimpi se on nyt, kun se tuli juuri tarpeen aikana, koska talonpoikaiskansamme sydän, surullista kyllä, jo useassa kohden taas kuuluu kylmentyneen kansakoululle. Mutta sitä rakkaammassa muistossa tulewat nämät, nyt pienet, wanhemmaksi ehdittyään, kantamaan näiden nykyisten wallassäätyläisten jalomielisyyttä.

T. k. 14 p:nä oli täällä wälikäräjät, joissa muun muassa ahdistettiin moniaita wiinanmyymisestä, waan eipä siitä sen selwempää tahdo tulla; yksi jo kuitenkin sakoitettiin. Tuo niin salaisesti yleinen krouwari tuolla rautatien linjalla ei lie wielä tullutkaan näihin "pitoihin", hän odottanee noita "laillisaikaisia".

 Ilmat owat olleet kauniit, sadetta ei ole saatu paljon. Kyllä kelpaa kylwöä tehdä? - Suwitulot owat jo melkein kaikki korjatut. Ruista puidaan par'aikaa ja sanotaanpa satoa jotenki hywäksi; samaa kuuluu ylimalkaan kaikista wuodentuloista, paitsi heinistä, joita tuli paljoa wähemmän tawallista.
K. Edw. T-.

*) Tätä toimitusta walwoi johtokunta, jonka jäseninä oliwat rouwat Helsingius ja Baér sekä neiti C. Landzett.

- Lohjalta Joulukuun 2 p. - Muitten esimerkkiä seuraten, tahtoisin nyt minäkin lyhyesti kertoa uutisia, joita olen kuullut ja nähnyt tapahtuwan. - Lukia woi arwata - siitäkin, ett'ei täältä muina wuosina ole mitään sanomalehdissä näkynyt - että me elämme "aina noin hiljalleen", ilman merkillisiä tapauksia. Hiljaisuudessahan me olemmekin eläneet ennen; mutta tänä wuonna toi tuo Hywinkään-Hankoniemen rautatien rakentaminen semmoisen liikkeen tähän "Lohjannummi"-nimiseen "kauppalaamme", että se woi wetää wertoja jopa kaupungeillekin - mitä rawintola-liikkeesen tulee nimittäin. Täällä on (niinkuin jo entiseltä tietänette) muun muassa kestikiewari, tahi oikeammin "rawintola", joka nykyisessä komeassa kunnossaan on wetänyt eritenki noiden "rautatien insinöörien" huomion puoleensa; eikä ihmekään, sillä jos on sen ulkomuotokin rotewa, niin ei sisässä tarwitse, ei herran eikä talonpojankaan, puutetta kärsiä, jos ei waan kukkaro hoikalta tunnu, - ja wieläpä näinkin kokkaisissa tiloissa woipi helposti pulasta päästä: isännän sääliwäisen ihmissydämen tähden; (miksi hänen kukkaronsa tuommoisen jalomielisyyden ottaa, ei kuulu muihin).

Niinkuin sanomalehdissä yleisesti ilmoitettiin, piti eräs soittokunta wiime Marraskuun 24 p:nä mainitussa "rawintolassa" soittajaiset, joihin piletti  e n s i n  maksoi 1 m. 50 p., mutta "ennenkuin laulusta laattiin", päästiin tuohon herttaisuuteen - 50 pennillä. "Mitäs muuta nyt, pojat kuin pannaan alttiiksi, koska noin halwalla herrain joukkoon pääsee", ajatteliwat warmaankin työmiehet, ja niin alkoiwat hekin, yksi toisensa perään, ostaa pilettiä soittajais-saliin. Mutta ihastuneina tuosta "werrattomasta musiikista" ja kenpäties wielä aiwotkin wähän noin häyryssä, unohtiwat he niin tyyni kohteliaisuuden, että istuiwat itse wallasnaisten likelle ja alkoiwat pöyhkeinä röyhötellä oikein aika herrassawuja paperossistaan. Mutta täten oliwatkin rouwaswäelle haitaksi, jonka - ja kenties wielä jonkun muunkin syyn tähden he, suorastaan sanottu, ajettiin ulos (tietty se!). Mutta siinäpä tapahtuikin narrin-wehkeinen tapaus: tuo siwistymätöin wekkuli antoi ulos-ajajallensa lainan takaisin niin runsaalla mitalla, että ulos-ajajan nenä katkesi (surkeutta!). Mutta kaikeksi onneksi sattui kunn. apteekkarimme olemaan saapuwilla , ja hänen taitonsa awulla saatiin haawa onnellisesti sidotuksi; - lääkäriä siinä hädässä ei olisi woinut odottaa.

Saman kuun 29 p:nä kokoontuiwat nuot arwoisat "rautatien insinöörit" tuohon tunnettuun "rawintolaan", ja - minkä onnen johdatuksesta, en tiedä - myöskin tuo entinen soittokunta. "Siis ei puuttunut muuta kuin rouwaswäkeä", ajattelette kenties? Noh, pianpas noita saatiinki, ja niin oli siis oikein  j ä r j e s t y k s e n  m u k a i n e n  riemu walmis! Eihän liekään ollut puute järjestyksessä, sillä: nyt eiwät herrat olleetkaan unohtaneet asettaa poliisia  u l k o n a  järjestystä pitämään; jos sitä  s i s ä s s ä  olisi tarwittu, ei tiedä, sillä koko ilo wietettiin tarkasti lukittuin owien ja peitettyin ikkunain sisäpuolella. Minkä warmaan tietää, on - noin kahden kesken sanottu - että riemua kesti aina eilen aamuun saakka, joka oli ensimäinen adwentti-sunnuntai-aamu. Mutta mitäpäs tuosta, waikka olikin juhla, kunhan waan lystiä pitäissä owet oli tarkoin kiini, ja poliisi asianmukaisesti seisoi wahdissaan, sillä olihan tuo kaikki wallassäätyisten (!) toimesta; mitenkäs muut ihmiset sitä kuulla saisiwat?

Mutta toinen oli juhlallisuus kirkossamme, kun taas aloimme tämän uuden kirkkowuoden. Siellä piti uskollinen opettajamme, seurakunnan kunn. kappalainen, päiwän ewankeliumin johdosta hywin opettawaisen saarnan ja kunn. kansakoulu-opettajamme nuorten oppilaittensa kanssa kunnioitti juhlaa tuolla kauniilla "Hosianna"-laululla, jonka oppilaat neli-äänisesti hywin sujuwasti lauloiwat. - Ijäisessä kiitollisuuden welassa pysyy Lohjan seurakunta tälle ahkeralle ja waiwojansa säästämättömälle kansakoulu-opettajalle, joka niin wähässä ajassa on woinut saada oppilaansa noinki kauwas taidon tielle taipumaan; ehkä näidenki nisuin seassa, niinkuin aina, ohdakkeita löytyy. "Ja mistä ne sinne woinewat tulla," kysynette? Niin, siihen ei suinkaan ole opettajan syy: moni nuorukainen on jo kodissaan saanut sydämensä paadutetuksi, ja waikka sitte koulussa opettaja juurittaakin pois yhden moisista ohdakkeista, woidaan nuorukaisten kotona kylwää kymmenen sen yhden sijaan, jotta opettajalle yksinään lienee mahdotonta poisjuurittaa tuonlaisia rikkaruohoja, ellei wanhemmat ole hänelle siihen awullisina. Heidän tulisi toki muistaa tärkeätä welwollisuuttansa ja ajatella: woinemmeko käydä Kaikkiwaltiaan kaswoin eteen, sanoen: "Katso, tässä on, Herra, ne, jotka minulle annoit, enkä minä ole yhtäkään niistä kadottanut".
Ensikertalainen.

Lohjalta helmikuun 12 p. Onpa Luoja näyttänyt meille tammikuussa oraat wiheriötsewän kuin tawallisesti toukokuussa. Mutta onpa samalla ollut luja lumentulokin, ettei sellaista ole ollut ihmismuistiin. - Kuuluwatpa kunnioitettawat pitäjänmiehet aikowan rakennuttaa Hiidensalmen ylitse kiintinäisen sillan, jossa on tähän saakka lautalla kuljettu. Olispa silta siinä monen onnettomuuden poistamiseksi, kun wiime syksynäkin mies ja hewonen samalta lautalta meniwät tapaturmasta salmeen, jossa menettiwät henkensä. Kuolleena saatiin hewonen ylös, waan mies on nyt wielä ylössaamatta. Kiwiniemen kylässä kirkon lähellä, jossa muinoin markkinoitakin pidettiin, on pitäjän kansakoulu, jossa kolmen opettajan kautta nuorukaisille oppia tarjotaan. Onpa edellämainitussa kylässä neljä kauppapuotia, apteeki, postikonttori, kestikiewari; käsityöläisiä: karwari, kampamaakari, satulamaakari, wehnäleipuri, maalareja, puuwarwareja, nikkareja, rautaseppiä, suutareja, kraatareja usiampia. Onpa surkuteltawaakin, kun tammikuun alussa yksi mies heikkoa jäätä kulkiessaan työstä kotiin on Lohjanjärween waipunut, johon hän kuoli.
K. E. K.

P. S. Kunn. lähettäjää pyydetään ilmoittamaan asuntopaikkansa toimitukselle, niin hän saa kirjeessä olleet rahat takaisin. Tämmöisistä ilmoituksista ei makseta mitään, ainoastaan kuulutuksista.

Folkwännen 5.3.1873 n:o 10

Till Folkwännen. - Lojo den 1 Mars.
Jernwägar saknas numera icke i något land i Europa. Dessa den menniskliga flitens och odlingens kappränningsbanor hafwa redan utgrenat sitt nät öfwer hela wår werdsdel och på senare tider sträckt sig ända upp till wårt obemärkta, i höga norden undangömda land samt sålunda indragit äfwen Finlands inbyggare i det stora werldshwimlet. Då jernwägarna utgöra de stora pulsådrerna för handeln och samfärdseln samt derjämte äro de kraftigaste häfstänger för odlingen och menniskoslägtets framåtskridande på andens fält, så inses lätt, att det blir ett oafwisligt behof för hwarje land, som will gå frammåt på odlingens bana, att skaffa sig så mycket jernwägar som möjligt. Allt fortfarande knytas derför maska wid maska på det werldsomfattande jernnätet, och wårt land har i det afseendet ej heller welat stå efter sin tid.

I fjor somras och höstas arbetades särskilt på wår ort ifrigt på Hangö-banan, och, enligt hwad korrespondenten hört sägas, är man betänkt på att från och med denna månads början återupptaga de under wintermånaderna afbrutna arbetena. Wi hoppas derför att snart nog äfwen här i Lojo komma i närmare och lifligare förbindelse med den öfriga werlden. Den dag är kanske ej mer så aflägsen, då wi skola så se den frustande ånghästen ila förbi oss westerut med en lång rad af wagnar, fullastade med mjölmattor och andra österländska utförswaror och återwända med Amerikas och det westliga Europas alster. Mången reslig fura från Finlands skogar kommer wisst äfwen att under en eller annan form på denna wäg wandra ut i werlden i sällskap med smörtinor, hafresäckar och hwad annat wårt land kan erbjuda andra länder i utbyte mot det wi från dem erhålla.

Under senare hälften af fjoråret, då jernwägsarbetena som ifrigast pågingo, rådde här owanligt liflig rörelse. Medelpunkten för denna rörelse war Lojobacken, hwilken är en stad i smått, med sina "gator", sitt "torg" och närmare 400 innewånare.*) Här finnes ett postkontor, ett apotek, tre skolor, fyra handelsbodar och en mängd af handtwerkare af olika yrken. Twenne allmännyttiga inrättningar af stor wigt, sparbanken och folkbiblioteket äro äfwen här placerade. Läsaren bör af det sagda kunna sluta att här redan under wanliga förhållanden måste råda wida mera lif och rörelse än annorstädes på landsbygden och att Lojobacken icke så alldeles utan all sin förskyllan eller wärdighet stundom benämnes köping och stad. Förr höllos här tillockmed marknader, men till ortens bästa hafwa de redan för lång tid tillbaka upphört. Då arbetena på Hangö-banan widtogo, blef det än mera lif i spelet; i och för jernwägsarbetena strömmade en mängd främlingar till orten. På "hotellet", såsom den snygga, trefliga och wälförsedda gästgifwaregården emellanåt på skämt kallas, war man understundom i tillställe att se folk af flere nationer och åtskilliga stånd och wilkor. Man såg der jordbrukare, jernwägsbyggare, entreprenörer och andra affärsmän, ingeniörer, landtmätare, byggmästare, militärer, folkskollärare, prester, jurister, studenter, - telegraf- och andra tjänstemän, "jernwägspoliser" m. m. - Ett slags tjensteandar, hwilka icke ännu, såwidt korrespondenten har sig bekant, warit synlige på orten, äro jernwägsgendarmerna, men desse hedersmän skola wäl afwen i sinom tid infinna sig. - Wid middagstiden kunde man emellanåt få se ryssar, tyskar, judar och finländare samt någongång en resande swensk och norrman i broderligen endrägt sitta tillsammans wid middagsbordet och med förwånanswärd enhällighet kasta sig öfwer anrättningarna; juden åt fläsk som trots någon annan, och ryska presten tog supen midt under fastan; i matwäg åtminstone woro alla frisinnade och forfomsfria. Det war föröfrigt en egen anblick att se ett sådant middagsbord med dess hungriga gäster. Här den swartmuskige israeliten i samtal med en allwarsam, fåordig finne, der den stortalige tysken illa ansatt af en finsk jernwägsingeniör och en resande swensk; här satt en landtmätare inbegripen i lifligt samspråk med en norsk stockhandlare, der skämtade den lefnadsglade studenten med den långhårige ryska presten i sin wida kappa; här sökte en annan ryss både "med mun och hand" göra sig förstådd af en folkskollärare, der satt en ung jordbrukare inklämd emellan en byggmästare och en "jernwägspolis" och tycktes med förundran och intresse betrakta det brokiga sällskapet o. s. w. o. s. w. Man hörde emellanåt på en gång fyra olika språk; skämt och qwickheter, stundom afbrutna af en allmän skrattsalwa, haglade öfwer bordet, och ryska presten och hebreerna woro ingalunda de, som minst bidrogo till munterheten. Ute på gården swärmade ryske jernwägsarbetare, hwilka i sina långa, tillåtsittande, slarfwiga och med smuts öfwerdragna fårskinspelsar, med sina sönderrifna och smutsiga benkläder af randigt bolsterwarstyg bildade en skarp motsats emot de wida helare och renare inhemska arbetarne.

Dem af Folkwännens läsare, hwilka måhända äro böjda för antagandet att ofwanstående skildring ej helt och hållet öfwerensstämmer med werkliga förhållandet, kan jag försäkra, att den är fullkomligt sanningsenlig. Det hände visserligen sällan, att så många menniskor af olika nationalitet och samhällsställning råkade komma tillsammans, men det hände ändock.

Följden deraf, att en så stor mängd främlingar i och för jernwägens skuld uppehöllo sig härstädes, blef emellertid den, att priset på lifsförnödenheter och andra nödwändighets waror stego i pris, och orten, icke förut en af de billigaste, blef ännu dyrare. Jernwägen har för mången warit en god inkomstkälla. Handtwerkarne woro en tid så öfwerhopade med arbete, att det war omöjligt att få några beställningar färdiggjorda. På leweranser för jernwägens behof har mången förtjenat rätt wackra summor.

Mången af allmogen, som åtagit sig körslor wid jernwägen, har på detta arbete med häst och karl förtjenat ända till 15 mark om dagen och derutöfwer. Att köpmän och andra näringsidkare icke heller haft skäl att wara missbelåtna är naturligt.

Nu under wintern, då arbetena warit afbrutna och efter det nästan alla främlingar rest sin wäg, har den förra lifliga rörelsen till stor del upphört. Lojolifwet ha återgått i sina gamla hjulspår. Att det åter blir lifligare, så snart arbetet åter upptages, är att förutsätta, men troligen kommer det ej ändå att kunna jämnföras med det owanligt rörliga lifwet i fjol.

I sammanhang med jernwägen will jag ännu omnämna det fråga blifwit wäckt om att flytta gästgifweriet härifrån till Wändelä station, hwilken fråga senast upptogs till diskussion, då länets guvernör för några dagar sedan besökte orten. En annan sak, som äfwen står i nära samband med jernwägen, är den, att man är betänkt på att bilda ett aktiebolag för anskaffande af en ångbåt på Lojo sjö, för att underhålla förbindelse med orter inwid nämnde sjö och jernwägen. Huruwida dock deraf blir annat än tanke är swårt att säga. Sä mycket wet jag, att man anser Lojo sjö swår - enligt någras påstående rent af omöjlig - att navigera, tillfölje af dess många grund och underwattensklippor. Skada wore, ifall företaget af en eller annan orsak ej skulle komma till werkställighet. Då jag ännu omnämner ett, wid ett i nu utgångna månad hållet sammanträde, af socknemän fattadt beslut att bygga en fast bro öfwer Hiitis sund, öfwer hwilket man hittills färdats med färja, har jag, såwidt jag nu erinrar mig, berättat allt hwad angår Lojos kommunikationsanstalter och utber mig om andra saker så orda en annan gång
W. M. N.

*)I detta antal äro folkskolornas elever, för närwarande något öfwer 60, inberäknade.

- Lohjalta Toukokuun 20 p. Wapun-päiwänä oli täälläkin märkä lumisade, jonka tähden Wappu saikin huwitella wieraitansa enemmän kattojen warjossa kuin tawallisesti. Koululapsetkin oliwat nyt pahan ilman tähden kootut tuohon pitäjämme julkiseen koulurakennukseen. Sinne oli heille kunnioitettawa koulujohtokuntamme esimies herra tohtori G. F. Helsingius toimittanut sopiwan Wapun-juhlan, jota näyttiinkin wietettäwän huwittawalla tawalla.

Samana päiwänä ehtoopuolella oli tyttökoulun opettajattarella ilo ottaa wastaan oppilaisiltansa kaunis lahja, nimittäin kallis matto. Tämä on siis kaunis osoite kansakoulun alalta.

Toista laatua oli täällä tapaus tämän-kuun 12 p. - Erääseen torppaan pitäjämme itänurkalla oli tullut kaksi Arkankelilaista tawallisille reppukaupoillensa. Silloin lienee torppari pättänyt tulla perilliseksi heidän kuolemansa jälkeen, koska oli kirweellä muoskaroinut kurjat kuoliaaksi. Murhaaja pakeni, waan on jo saatu kiini, joten alkanee jo itsellänsäkin olla aikaa ajatella töittensä törkeyttä.

Nämät owat tärkeimmät tapaukset kunnassamme nykyjään.
Lohjalainen

Folkwännen 21.1.1874 n:o 3

Lojo den 20 Januari Järnwägar, järnwägar och åter järnwägar! Hwad hör man numera oftare omtalas? Men wi lefwa ju också i ångans och framåtskridandets tidehwarf. Järnwägar är tidens lösen, och därför will också korrespondenten nu kasta sig öfwer järnwägarna.

Allt sedan Hangöbanans öppnande för allmänhetens begagnande, höra wi dagligen de amerikanska lokomotivens wäldiga stämma ljuda genom bygder: ett framåtskridandets högljudda "gif akt", som ständigt påminner oss om, att wi med eller mot wår wilja ryckas framåt i tidens ström. Likwäl finnas här, liksom annorstädes, personer, hwilka icke af de mest talande skäl låta sig öfwertyga om denna sanning, utan med hårdnackad enwishet hänga fast wid sin en gång fattade åsikt om dylika "nyheters" gagnlöshet. Det är härmed liksom med folkskolorna, hwilkas nytta man ej heller ännu lärt sig uppfatta. Dock - jag skall en annan gång återkomma till dem, hwarför ja nu endast håller mig till järnwägarna.

Hwad dessa den nyaste tidens fortskaffnindsmedel uträtta för en orts höjande i wälstånd och odling, lemnar jag för tillfället därhän; men, om wi blott fästa oss wid det omedelbara gagn de tillskynda oss genom sin snabbhet, billighet, och bekwämlighet, så måste wi erkänna, att de redan blott därigenom skänka oss stora fördelar. Mycket hellre åker man på järnwäg för 4 penni wersten, än man i menföret skakar sig förderfwad i skjutskärran för ett pris af 10 penni wersten utom kärrlegan; mycket hellre än man i bister köld, snöyra och regndusk ligger dygntalen på landswägen, blottstäld för alla en ogynsam wäderleks obehag, reser man i en järnwägskupé lika lång wäg på några timmar och sitter där nära nog lika trygt och bekwämt som i sin egen warma kammare. Också har en del af Lojoboar flitigt begagnat sig af de fördelar järnwäger erbjuder de resande. Men en sak, som härwidlag mycket förundrat såwäl mig som mången annan är den, att icke Hangö-banan blifwit ledd öfwer Lojobacken och ett stationshus uppbygdt därstädes. Jag har hör talas, att det icke skulle stött på några swårigheter att få banan ledd häröfwer, isynnerhet som jordmonen ej heller, enligt hwad en sakkunnig person skall hafwa uppgifwit, anmärkningswärdt hade förswårat banans byggande. Om så är fallet, kan wäl orsaken därtill, att wi gått miste om att få se lokomotivet brusa fram tätt förbi wåra knutar, icke wara annan än den, att Lojobackens jordegare icke till fullo uppskattat den fördel orten därigenom skulle tillskyndats och till följe däraf icke efter fömåga ansträngt sig för sitt eget och ortens bästa. Måhända hade Lojobacken i motsatt fall med jättesteg gått en ny framtid till möte. Hwilken prydnad skulle ej ett ståtligt stationshus warit för wår goda "stad", hwilken lifwande anblick af rörlighet och frisk werksamhet skulle icke bantågens ständiga ankomst och afgång hafwa erbjudit!

En liten uppbyglig historie, som wisar hwilken hög grad af widskeplighet och fördomsfullhet ännu, oaktadt alla bemöganden att utrota en dylig öfwertro, beherskar wår allmoge, will jag slutligen omtala, emedan den äfwen nära berör Hangö-banan.

Det berättas nämnligen, att en fint klädd herreman wid Swartå station stigit in i en första klassens kupé, men, då tåget hunnit till det ryktbara Katinhäntä kärret i Wichtis hade han hoppat ut och lupit till skogs med ett förfärligt wrålande, som wida öfwerträffat själfwa lokomotivets. Därwid hade man iattagit, att mannen uppträdde i en hanska oanständig drägt. Han hade nämnligen icke byxor, men i stället woro hand ben beklädda med långt raggigt hår. Också trodde man sig märka, att han war försedd med små horn i pannan.

Hwem kunde denne fripassagerare wara? Därom fanns intet twifwel; den onde i egen person. Hwem annan skulle wäl warit så underbart utrustad eller hwem annan skulle förmått upphäfwa ett sådant afgrundstjut? Men hwad kunde förmå "mörkens furste" att behedra Hangö banan med sin närwara? Jo, förklaringen därtill fanns äfwen genast tillhands.

Huru mången hade icke swurit millioner dj-r i Hangö-banan och fördömt hela järnwägsfunderingen. Dessutom hade man ju arbetat banan om söndagen. "Nej, det är det jag har sagt; det blir aldrig någon wälsignelse med hela den järnwägen!"

Se där ett stycke hedendom midt i wårt upplysta, kristliga tidehwarf! Att det werkligen finnes personer, som tro på dylika historier! "Ljus, ljus, hela haf af ljus", utropar en stor fransk författare. Äfwen hos oss erfodras i sanning mycket arbete i den wägen, för att skingra den grofwa wantron och okunnigheten, som ännu är rådande hos mången bland wårt lands allmoge. Ännu har man ej ens lärt sig inte, att man äfwen genom sitt arbete tjenar Gud, och det på ett wida bättre sätt, än genom denna sjukligt pjunliga fromhet, som yttrar sig i ett idkeligt bedjande, läsande och sjungande. Ännu kan man anse ett storartadt arbete i framåtskridandets tjenst för en missgärning, wärd en särkskild uppmärksamhet af "afgrundsfursten", och det blott därför, att man måhända ett dylikt arbete äfwen sett sig twungen att anwända söndagen.

Det kan kanske för mången wara helsosamt att weta i hwilken anda Luther härom uttalat sig. Jag will därgör för denna gång sluta mina meddelanden med följande yttrande af den store reformatorn:

"- en bön, min wän, är flit och arbet.
Sannerligen, när den swarte smeden
Waknar upp och tänker: Gud har gett mig
Åter dag och krafter att arbeta,
Och med hurtigt mod begynner smidet,
Är hans trötta flämtning för wår Herre
Icke mindre kär än dina suckar,
Och på himlend portar slår hans slägga
Kanske starkare än dina böner."