Synnyin 27. marraskuuta 1959 Vaasassa klo 15.00. Kaarina ja Mauno päättivät antaa nimen Tiina Marjatta.
Kasvoin Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa viisilapsisen perheen nuorimmaisena. Tuolloiset harrastukseni (iskelemät, hiihto, roken rolnik, lukeminen) eivät ole 5-vuotiaasta juuri muuttuneet. Varhaista runotuotantoani voit lukea täältä. Kirjoitin tuon ja paljon, paljon muuta (mm. Pablo Nerudan koko suomennettu tuotanto ruutupapereille) isän toimistosta lainatulla Triumph Adlerilla.
Muutin 18-vuotiaana siskojeni perässä Tampereelle,
opiskelemaan Tampereen yliopistoon kotimaista
kirjallisuutta, tiedotusoppia, suomen historiaa, musiikkitiedettä, sosiologiaa. . .
Taidehistoria oli pitkään intohimoni ja nykytaide on ammattini edelleenkin. Työtehtävät Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa tekivät minusta taidekriitikon. Vuosina 1989 - 1997 avustin ahkerasti Helsingin Sanomia. Olin Suomen arvostelijain liiton puheenjohtajana 1992-95. Nykyään kirjoittelen taas Aamulehteen kuvataiteesta: mihin tiikeri raidoistaan pääsisi! Lisäksi toimitan vielä jonkin aikaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Homeopatia-lehteä.
Ihminen saa onneksi elämässään innostua monta kertaa. Vuonna 1993 luin artikkelin homeopatiasta ja päätin opiskella homeopaatiksi. Olihan elämässä oltava muutakin kuin galleriakierroksia. Neljän vuoden opiskelun jälkeen valmistuin 16. kesäkuuta 1997 klassiseksi homeopaatiksi. Opiskelin aluksi Homeopatia-Instituutissa ja toisesta vuodesta lähtien Finnish School of Classical Homeopathyssa, joka nykyään tunnetaan nimellä Suomen Homeopaattisen Lääketieteen Instituutti. Halusin oppia auttamaan ihmisiä, ja homeopatiasta löysin soveltuvimman auttamisen tavan.
Vaikka työ, opiskelu ja järjestötehtävät ovat tehneet Helsinginjunat tutuiksi, olen pysynyt uskollisena Tampereelle. Tällä hetkellä asun pienessä puutalossa Koivistonkylässä.
Olen ollut myös mukana poliittisissa riennoissa vuodesta 1997, jolloin olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana Tampereen vihreiden listalla. Ylsin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ja teknisen lautakunnan jäseneksi, Tampereen Pysäköintitalo oy:n hallituksen ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun hallituksen jäseneksi. Pirkanmaan vihreiden puheenjohtajana ja Vihreän liiton puoluevaltuuskunnan jäsenenä viihdyin yhden kauden ja olen organisoinut yhdet eduskuntavaalit, vuoden 2002 vaalit jolloin saimme kaksi paikkaa eduskuntaan.Kuten ehkä huomasitkin, kotisivuni olen perustanut alunperin homeopatiatietouden levittämiseen. Jos osaat englantia, homeopatialinkkien kautta pääset suoraan kansainvälisten homeopatiasivujen äärelle.
Tiina Nyrhinen