Suomen Borzoiklubi ry

Toiminta

Yleistä:
Yhdistys järjestää vuosittain rodun erikoisnäyttelyn, jossa on viime vuosina nähty säännönmukaisesti yli sata rodun edustajaa. Samoin järjestetään vuosittain rodun maasto- ja ratamestaruuskilpailut. Niin ikään vuosittain vietetään kevät- ja syyspäiviä, joiden yhteydessä on järjestetään sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Syyspäivien yhteydessä juostaan rodun maastomestaruudesta, minkä lisäksi kevät- ja syyspäivillä hauskan pitämisen lisäksi kuullaan erilaisia borzoihin liittyviä luentoja. Yhdistys myös kääntää ja puhtaaksikirjoittaa borzoiden näyttelyarvostelut, jotka sitten julkaistaan yhtenä Borzoi-lehden numerona.

Toimikunnat ja toimihenkilöt:
Suomen Borzoiklubi ry:n toiminnasta vastaavat hallituksen ohella jalostus-, näyttely-, kilpailu-, lehti- ja huvitoimikunnat sekä erilaisten artikkelien myynnistä vastaavat henkilöt. T oimikuntien toimikausi on kaksi vuotta.

Jalostustoimikunta järjestää kasvattajapäiviä, osallistuu rodun tuomarikoulutusaineiston ylläpitämiseen, kartoittaa rodun terveystilannetta, vastaa jalostuskyselyihin. Pentuvälittäjä ylläpitää pentuvälityspalstaa klubin lehdessä ja kotisivuilla.

Näyttelytoimikunta keskittyy lähinnä vuosittaisen erikoisnäyttelyn järjestämiseen ja siihen tarvittavien varojen keräämiseen. SBK:n vuoden näyttelyborzoi- ja harrastajaborzoikiertopalkintopisteet laskevat erikseen valitut toimihenkilöt.

Kilpailutoimikunta järjestää vuosittain maastojuoksukilpailuja. SBK:n vuoden juoksijaborzoi-kiertopalkintojen pisteet laskee erikseen valittu toimihenkilö.

Lehtitoimikunta julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää lehteä 'BORZOI'. Lehdessä julkaistaan kokousten pöytäkirjoja, artikkeleita, näyttely- ja juoksutuloksia, sekä jäsenten omia ilmoituksia. Myös näiden internet-sivujen ylläpito kuuluu lehtitoimikunnalle.

Huvitoimikunta järjestää yleistä mukavaa jäsenille, kuten syyspäivien illanvietot.

SBK:lla on myytävänä klubin tunnuksella varustettuja artikkeleita, kuten tarroja, kalentereita, vaatteita, laukkuja, koruja sekä klubin vuosikirjoja. Myös näyttely- ja kilpailuvideoita saa vuokrata artikkelimyynnistä.