Ei mikään laumasielu - mutta kimpassa on kivempaa

Osa 3

Afgaani 4/1996

Kertaamme vielä haastateltavamme ja heidän laumojensa tämänhetkiset kokoonpanot:

Riitta Aho: afgaaniurokset Hemmo (12 v), Taavi (10 v), Pomo (melkein 5 v), Toivo (4 v), Iiro (1,5 v); afgaaninartut Runo (8 v) ja Alma (3 v); toyvillakoirat Vinku (3 v), Lelu (5 v) ja Esko Aho (2 v).

Riikka Aro: afgaaninartut Ruusu (9 v), Doris (6 v), Lyyli (6 v), Irmeli (3 v), Esteri (3 v), Jane (2 v), Lisa (1,5 v), Stara (4 kk), Heyalani (4 kk), Hellä (4 kk); afgaaniurokset Dennis (1,5 v), Armani (1 v) ja Dominick (1 v); labradoriuros Pate (11 v); dalmatialaisnarttu Wenla (4 v).

Eija Kontio: afgaaninartut Batsheba (11 v), Hannah (10 v), Sade (7 v), Iines (5 v), Ussi (3 v); afgaanipojat Antti (1 v) ja Akseli (1 v).

Hilkka Nousiainen: afgaanipojat Jesse (2 v) ja Carlo (9 v); salukinartut Seera (7 v), Balisha (melkein 6 v) ja Reetta (3 v); vielä kotia etsivä afgaanityttö Ripsu (5 kk).

Sinikka Vaarala: afgaaninartut Nelli (11 v), Peppi (8 v), Ida-Maria (6 v); afgaanipoika Jussi (7 kk); collieuros Caro (7 v).

  
Miten laumasi reagoi, jos joku sen jäsenistä sairastuu vakavasti?

- Eija: Omat koirani ovat olleet hyvin terveitä eikä minulla näin ollen ole kokemuksia lauman suhtautumisesta sairauteen. Sen kyllä huomaa, että koirat aistivat nopeasti, millä tuulella "emäntä" on, ja mukautuvat nopeasti tilanteeseen: lohduttavat surevaa ja iloitsevat riehakkaasti silloin, kun on onnen aika.

- Hilkka: Sanoisin, että afgaanit olisivat huolissaan ja salukit valloittaisivat parhaan sohvapaikan itselleen ja pysyisivät siinä ottamatta kantaa. Jouduin surukseni kokemaan tämän myös käytännössä, sillä sekä Ira että Mimi kuolivat lokakuussa. Iralla oli muutaman päivän ajan kovia tuskia, kun taas Mimi lähti yöllä nukkuessaan. En eristänyt Iraa mitenkään, sillä en halua riistää sairastuneelta koiralta muiden seuraa. Kun Ira lääkitykset ja tehohoidot saatuaan pääsi taas omin jaloin ulos pissalle, kaikki olivat todella iloisia, ne pyörivät Iran ympärillä ja pusivat sitä. Sisällä afgaanit kävivät jatkuvasti katsomassa, miten Ira voi. Ne olivat myös ainoat, jotka kävivät katsomassa Mimiä. Vanhusten kuoltua salukini vetäytyivät pariksi päiväksi sohvalle ja makasivat siellä pienellä sykkyrällä järkyttyneen näköisiä: "Apua, ei kai se ole tarttuvaa.".

- Sinikka: Äkillisissä sairastumistilanteissa, kuten vaikkapa ampiaisenpisto tai tapaturma, joihin liittyy valitusta ja hädän tunnetta, on lauman ensireaktiona yleensä hyökkäys. Erityisesti, jos sairastuja on statukseltaan korkealla, se yritetään heti tilaisuuden tullen kammeta syrjään. Jos taas joku sairastuu huomaamattomammin, eli käydään lääkärissä ja vain hoidellaan, ovat muut hiljaa ja antavat potilaalle  rauhan. Ihmisjohtajan tehtävä on näyttää ettei huolta ole, sillä muuten sairas koira saa huonon kohtelun. Sannin ja Cutrin sairastuessa en missään tapauksessa olisi altistanut niitä sille, että muut pääsevät niiden kimppuun, vaan pidin ne eri huoneessa, näköyhteydessä muihin. Jos johtaja on pois pelistä, on lauman pakka sekaisin ja pyrkyreitä löytyy - sen tietää myös Jeltsin Venäjällä!

- Riitta: Minun koiralaumassani ei ole ollut minkäänlaisia erikoisia reaktioita, jos joku on sairastunut tai kuollut.

Uskon, että koirat reagoivat enemmän ihmisen tunteisiin ja tekemisiin sairastumistilanteessa kuin suorastaan toisen koiran sairauteen. Ainakaan omassa laumassani muut koirat eivät ole kaivanneet edes kuollutta koiraa. Laumani ei ole myöskään pyrkinyt vahingoittamaan vanhaa tai sairasta koiraa. Olen aina ollut hyvin tasapuolinen koirilleni, kukaan - ei edes sairas tai vanha koira - ei ole saanut sellaista kohtelua, joka olisi aiheuttanut mustasukkaisuutta muissa. Vaikka minullakin on tietysti eräänlaisia suosikkeja koirieni joukossa, en anna muiden huomata sitä mitenkään.

Koirat osaavat reagoida kumman oikealla tavalla kuolemaan. Kun isäni kuoli kotiini vuosia siten, tämä tapahtui minun poissaollessani. Osa koirista pääsi makuuhuoneeseen, jossa isäni oli nukkuessaan kuollut. Osa ei sinne päässyt. Kun tulin kotiin ja havaitsin tapahtuneen, laskin koirat ulos tarhaan. Ne koirat, jotka eivät olleet päässeet nuuskimaan isääni, tulivat haistelemaan käteni. Se antoi niille riittävän tiedon tapahtuneesta.

- Riikka: Toistaiseksi meidän koirat ovat olleet erittäin terveitä, joten en osaa sanoa miten ne reagoisivat toisen koiran vakavaan sairauteen. Mutta pari vuotta sitten minä olin itse erittäin pahasti sairas - hädin tuskin tolkuissani. Koirat ja kissat makasivat päivä toisensa perään vieressäni sängyssä - hiirenhiljaa ja rauhassa - odottaen? Pena sanoi sitten jälkeenpäin, että se oli aika oudon tuntuista - hyvä kun niitä oli saanut edes ulos hädällä käymään!

  
Mikä on hyvä koko afgaanilaumalle? Mikä olisi jo liikaa?

- Sinikka: Lauman koon rajoittajana ovat ihmisjohtajan voimavarat, sillä rakkautta, huolenpitoa ja aikaa täytyy löytyä jokaiselle lauman jäsenelle. Itselleni sopiva koko on 3-5 koiraa, ja viisi on ehdoton maksimi. Jokaisella koiralla on yksilölliset tarpeet, ja lauma elää ja muuttuu vuosien myötä. Jos laumassa on vanha ja sairas yksilö, se vaatii paljon aikaa ja hoivaa, nuoren koiran kanssa taas on jaksettava lenkkeillä ja puuhata eri tahtiin. Tästä aiheutuu väistämättä ajankäyttöongelmia, useita lenkkejä päivässä jne. Nuorten koiraharrastajien tuntuu olevan vaikea hahmottaa näitä asioita 10 vuotta eteenpäin kerätessään itselleen paljon koiria.

- Riitta: Afgaanilauman sopiva koko riippuu täysin koirista, ihmisistä ja olosuhteista. Ei ole mielestäni mahdollista sanoa kaikille sopivaa laumakokoa. Joillekin ihmisille yksikin afgaani on liikaa. Koirien määrän tulee olla sopiva asunnon kokoon ja ulkoiluttamismahdollisuuksiin nähden. Jos perheellä on pieniä lapsia, on koiramäärää usein pakko rajoittaa tästä syystä. Maalla asuvalle koiraihmiselle usean afgaanin hoito ei tuota ongelmia. Afgaanien turkinhoito vie kuitenkin niin paljon aikaa, että tämä lienee merkittävin lauman koon rajoittaja. Olen hoitanut yksin kolmen toyvillakoiran ja yhdeksän afgaanin turkit jonkin aikaa, ja tiedän, että vuosia ei kukaan jaksaisi pestä paria koiraa päivässä töitten jälkeen joko ikisenä viikonpäivänä. Pari kolme pesupäivää viikossa - sen vielä aikaansaavampi ihminen jaksaa muitten töitten ohessa tehdä.

- Eija: Järjellä ajatellen lauman paras koko ihmisen kannalta olisi kaksi tai kolme affea samaa sukupuolta. Niillä olisi toisistaan seuraa ja ihmiselle jäisi aikaa muihinkin harrastuksiin. Ja sitten on minunlaisiani torvia, joille koiria kertyy. Käytännössä kuudesta seitsemään afgaania, jotka ovat eri ikäisiä, on samassa huoneistossa rajana toimivalle laumalle. Jos omistaa useamman saman ikäisen, tai siis nuoren, afgaanin, koettelee se omistajan pinnan kestävyyttä ehkä turhan usein. Minä haluan pennun aina silloin tällöin, ja silloin kolme vuotta ikäerona on ihanteellinen.

- Hilkka: Luulen, että afgaaniperheen kokoa säätelee tehokkaasti jo turkinhoitoon käytettävissä oleva aika! Kyllä elämässä pitää olla muutakin yhdessäoloa kuin pesua ja harjausta... Mutta jos afgaaneja on jo riittävästi ja on kova hinku saada uusi koira, voi lauman kokoa tietysti kasvattaa lyhytkarvaisilla vinttikoirilla, esimerkiksi saluki käy mainiosti kaveriksi...

Vakavasti puhuen koiramäärä kai riippuu hyvin monesta tekijästä. Ihmisperheen koko eli montako hoitajaa koirilla on, on aika ratkaisevaa. Miten ja missä asutaan, miten koiria ulkoilutetaan, onko aidattua tilaa ja paljonko. Mitä enemmän tilaa ja ihmisiä (ja aikaa ja rahaa), sitä enemmän voi olla koiriakin. Kunhan niillä on tarpeeksi ikäeroja, että syntyy luontainen arvojärjestys, ja kunhan niiden eläminen on järjestetty sillä tavalla oikein, että jokainen tuntee itsensä yhtä tärkeäksi lauman jäseneksi. Esimerkiksi jos koiria suljetaan erikseen, ne tulevat mustasukkaisiksi ja epäilevät, että toiset saavat sillä aikaa enemmän nameja ja huomiota. Kun kaikki ovat yhdessä, ne näkevät mitä muut saavat ja kaikki tuntevat itsensä yhtä tärkeiksi. Jokaisella on silloin oma roolinsa ja lauman kannalta tärkeä tehtävänsä, oli se sitten johtamista, vahtimista tai jotakin muuta.

En haluaisi, että nuoria tai samanikäisiä koiria olisi monta yhtä aikaa. Uskon, että silloin voi helposti tulla sekä mustasukkaisuutta että arvovaltakiistoja. Pari nuorta koiraa on kuitenkin siitä hyvä, että ne juoksuttavat toisiaan.

Kaiken kaikkiaan, koirien lukumäärän on pysyttävä sellaisissa rajoissa, että niiden kanssa eläminen on hauskaa ja miellyttävää kaikille, sekä ihmisille että koirille.

- Riikka: Hyvä koko?? Paljon riippuu olosuhteista. Joskus saattaa kolmen koiran lauma olla liian iso ja taas joillekin saattaa 30 koiran lauma olla juuri sopiva!

  
Onko kokemuksesi mukaan sukupuolella merkitystä koiran asemaan ja rooliin laumassa?

- Riitta: Isommassa koiralaumassa johtajuuden jakavat dominoivin uros ja (tavallisesti) vanhin narttu. Koiran persoonallisuudella on merkitystä johtajuusasioissa samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Johtajuus edellyttää tietynlaista hallitsemishalua, mitä kaikilla koirilla ei ole. Omista koiristani Taavilla ja Iirolla ei näytä olevan minkäänlaista halua olla johtajia. Sen sijaan esimerkiksi Englantiin muuttavassa Intossa on runsaasti johtaja-ainesta, mutta se alistuu edelleen täysin Pomon vallan alle. Koiralauman järjestys on nähtävissä jo pentulaatikossa, jossa 5-6-viikkoiset veijarit komentelevat toisiaan.

- Riikka: Narttu on mielestäni ehdottomasti älykkäämpi, joten johtoasema laumassa lankeaa nartulle aivan itsestään. Nartut myös aikuistuvat huomattavasti uroksia nopeammin. Urokset pysyvät usein leikkisinä hyvinkin eläkeikään saakka ja jaksavat peuhata nuorten koirien ja pentujen kanssa vielä vanhanakin ollen oivallisia "lastenvahteja".

Voisi hyvin kuvitella kuinka urokset, nämä itseään täynnä olevat lihaksiaan pullistelevat macho-uroot, kalisuttelisivat sapeleitaan ja kohottaisivat itsetuntoaan mittelemällä voimiaan naapurilauman uroitten kanssa kerskuen naaraillaan - narttujen hankkiessa elannon ja hoitaessa jälkikasvun. Mutta sama rooliasettelu toistuu lajilla kuin lajilla luonnossa.

- Eija: Kaikki vanhemmat koirani ovat narttuja. Kaksi vuoden ikäistä urostani ovat vanhempien narttujen mielestä vain kiusankappaleita.

- Sinikka: Itselläni ei ole kokemusta sekalaumasta, sillä meillä ei ole ollut pysyvää urosta ennen Jussia. Maijan laumaa seuratessani olen huomannut, että jos narttu on iältään ja luonteeltaan sellainen, että se käy johtajaksi, niin se on sitä. Esimerkiksi sopii Maijan Grandezza, joka oli loppuun asti ehdoton johtaja, vaikka laumassa oli sellainen karismaattinen uros kuin Wessu (Choice Wild West). Itselläni ovat kaikki vierailevat urokset alistuneet johtajanartuille. Carolla alistuminen kesti kauan (2-3 kuukautta), vasta sitten se uskoi että sen on alistuttava nartulle. Se saattoi esimerkiksi hyökätä puolustamaan leluaan tai ruokaansa, kun Nelli tuli johtajan oikeudellaan sitä ottamaan.

Sekalaumassa alfanarttua seuraava johtaja on kyllä uros, ja se onkin tärkeä kakkosjohtaja. Sekalaumassa roolijako on muutenkin erilainen kuin pelkässä narttulaumassa.

- Hilkka: Kaikki koirat ovat yksilöllisiä ja persoonallisuuksia. Ei voida yleistää uroksiin ja narttuihin, afgaaneihin ja muihin. Mielestäni koiran asemaan ja rooliin laumassa vaikuttaa eniten sen ikä (eli sen laumaantulojärjestys, jos "lauma" koostuu koirista, jotka esimerkiksi tasaisin kahdesta kolmeen vuoden välein ovat jääneet pentuina taloon) ja toiseksi sen persoonallisuus. Jos koira tulee aikuisena, se joutuu etsimään oman paikkansa laumassa. Yleensä se on sujunut kivutta, jopa hyvin arat ja sulkeutuneet koirat sekä sellaiset, jotka eivät ennen ole meillä käyneet, ovat sopeutuneet hyvin. Yksi syy on siinäkin, että kun asumme maalla ja meillä on iso piha, niin koiria on vaikea lenkittää siten kuin kaupungissa, ja sen vuoksi koiristakin on mukavaa, kun käy kavereita ja tulee vaihtelua.

  
Onko afgaanien ja muunrotuisten koiriesi välillä eroa laumassa (rasismi, erilainen käyttäytyminen jne.)?

- Hilkka: Mielestäni nimenomaan afgaanista on yleisesti vallalla täysin vääriä käsityksiä, kuten se että afgaani karkaa heti kun sillä on tilaisuus eikä tottele. Jos ajattelemme rodun historiaa, ne ovat eläneet täysin vapaina paimentolaisten kanssa. Kuinka monet afgaanit nykypäivänä saavat elää täysin vapaina? Koska näin ei ole, ne eivät voi myöskään toteuttaa itseään alkuperäisellä tavalla (Ei susilaumakaan voi elää laumana eläintarhan häkissä. Ennen kuin laumakäyttäytymistä voidaan seurata, tällaiset eläinlajit tarvitsevat suuren reviirin ja vapautta.). Todellisuudessa afgaani on erittäin tottelevainen ja huolehtivainen, se itse haluaa olla ihmisten lähellä ja pitää lauman koossa. Mutta nämä piirteet eivät tule esiin, jos koira aina ulkoilutetaan hihnassa tai pannaan erilliseen aitaukseen.

Minulla on ollut mahdollisuus seurata koiria ja myös pitää koiriani täydessä vapaudessa useaan eri otteeseen aina 1960-luvulta lähtien. Vapaana elävä afgaani valitsee vapaaehtoisesti ihmisen seuran, eli: se on tottelevainen (afgaanitavalla), uskollinen, sosiaalinen ja huumorintajuinen koira, jolla on taipumusta lauman paimentamiseenkin. Muista roduista minulla on kokemusta vain salukeista. Salukit ovat afgaaniin verrattuna paljon itsekkäämpiä ja huumorintajuttomampia. Saluki passuuttaa itseään, mutta afgaani on valmis tekemään asioita ihmisen vuoksi, siinä on kuitenkin sen verran koiraa. Muihin rotuihin nähden koirani ovat rasisteja, mutta salukit paljon enemmän kuin afgaanit. Afgaanit voivat esimerkiksi koira-aitauksessa leikkiä muunrotuistenkin koirien kanssa, mutta salukit eivät siihen vaivaudu vaan valitsevat vinttikoiraseuran.

- Eija: Minulla ei ole kokemusta koiralaumasta, jossa olisi afgaaneja ja muunrotuisia koiria sekaisin.

- Riikka: Mielestäni ei sen jälkeen kun lauma on hyväksynyt erirotuisen tai -lajisen eläimen laumaansa. Wenla on kyllä meillä narttujen joukossa se alimmainen, ja dalmis on kaikin puolin kovin erilainen kuin afgaanit.

- Sinikka: Poikani collieuros Caro tulee toimeen afgaanien kanssa, mutta niillä ei ole sama kieli. Afgaani sanoo asiansa ääneen. Collie on kuin karhukoira, läpsää ensin ja sanoo sitten, jos on jotakin sanomista. Caro on hyväpäinen collieksi, ainoat kriisitilanteet tulevat, jos nuorempi uros rupeaa astumaan tai uhoamaan. Silloin se varoittaa ja kloppaa nenälle. Narttujen kanssa se pärjää, herrasmies kun on. Collie on käytökseltään hyvin erilainen kuin afgaani. Caro on kuitenkin oppinut afgaanilaumasta tapoja, ja itse asiassa vaadimmekin siltä afgaanimaista käytöstä, sillä sen levottomuuteen hermostuvat niin afgaanit kuin ihmisetkin. Poukkoilua on saatu vähenemään koulutuksella, jossa hyvänä apuna on ollut Nelli.

Meni pitkä aika ennen kuin lauma hyväksyi Caron. Se on selvää rasismia, se sai aina nöyrästi anoa paikkaa sohvalla, vaikka siinä olisi ollut tilaakin. Jopa Peppikin sai sanoa sille, mikä oli pohjanoteeraus. Nyt arvojärjestys ei ole niin selkeä, se kun on lauman ainoa aikuinen uros, mutta sanoisin sen asettuvan Pepin ja Idan väliin, eli laumaantulojärjestyksen mukaan. Se on Idan painikaveri ja niillä on tosi hauskaa. On liikuttavan näköistä, kun collie ja afgaani painivat ja collie yrittää saada surkeilla suorilla etujaloillaan otetta afgaanista, joka kääntelee sitä miten päin haluaa. Carosta on epämiehekästä hävitä, ja se on oppinut olemaan suostumatta tiettyihin leikkeihin, joissa Ida on jujuttanut sitä tarpeeksi monta kertaa.

- Riitta: Elän afgaanien ja toyvillakoirien kanssa. Ne eivät ole keskenään, kun minä olen poissa kotoa, mutta muulloin villakoirani (á 3 kg) leikkivät pentujen kanssa ja juoksentelevat vanhojen koirien kanssa samalla pihalla. Koirien suuren kokoeron vuoksi en anna villakoirien leikkiä ulkona nuorten afgaanien kanssa - ne jäisivät vahingossa niiden jalkoihin. Afgaanit suhtautuvat suurella kunnioituksella villakoiriini. Hemmo ja Runo nukkuvat samoilla makuualustoilla niiden kanssa, eikä meillä ole esiintynyt minkäänlaista rasismia muutenkaan. Luulen, että nämä rasismikokemukset perustuvat usein yksittäisiin tapahtumiin kadulla tai koirapuistossa: jonkun muun rotuinen on hyökännyt afgaanin kimppuun ja siitä viha on alkanut.

  
Aiheuttaako laumasi hankaluuksia arkipäivän elämään (liikkuminen, jättäminen, melu, ruokailu)?

- Riikka: Onneksi olen erittäin kotona viihtyvää sorttia. Muuten kyllä lomailut aiheuttaisivat ongelmia. Yleensä, jos lähden johonkin pidemmäksi aikaa (Kyse on tunneista!), niin minulla on nuorimmat koirat mukanani. Muut voi jättää kotiin yksikseen. Ja koska asumme maalla omakotitalossa, niin melukaan ei aiheuta sen kummempia ongelmia. Koirat haukkuvat tasaisesti enemmän tai vähemmän, määrätyt koirat ja ihmiset. Mutta se on niin pieni hetki. En koskaan pidä koiria iltayhdeksän jälkeen tarhassa. Vielä ei ole kukaan tullut valittamaan koirista - toivottavasti ei tulekaan.

Ruokin kaikki koirat yhtä aikaa keittiössä. Jokaisella on oma kuppi muttei sen kummemmin omaa paikkaa eikä edes järjestystä.

Isossa perheessä on ihan selvää, että jotkut asiat ja tilanteet vaativat hieman enemmän järjestelyä kuin toiset. Mutta ylipäätään kaikki meillä ovat sopeutuneet elämään isossa laumassa, joten normaali arki sujuu ihan rauhallisesti ja sopuisasti. Ja elämä on todellakin rikasta ja antoisaa.

- Sinikka: Silloin kun joudun töiden takia olemaan pois kotoa, lennän kyllä tukka putkella, että ehdin saada kaikki pissatettua ja kakitettua. Nyt meillä on pentu, jonka tuloon emme olleet valmistautuneet, vaan se pääsee jatkuvasti tekemään pahojaan. Kun tulen töistä, Jussi oksetetaan ensin ja sitten vasta syötetään! Kaikki mahdolliset pahanteon kohteet tiskejä myöten on lähtiessä siirrettävä eteiseen ja tilalle järjestettävä vaaratonta varastettavaa, kuten tyhjiä maitopurkkeja yms. Ida-parka saa sitten toimia lastenvahtina.

Lenkkeilyn joudumme tekemään kahdessa vuorossa, sillä Jussi on jo niin vahva ja raisu, että koko porukan kanssa kulkemisesta ei tule mitään. Aikaisemmin lenkkeilimme kaikkien narttujen kanssa yhdessä. Onneksi mieheni Veijo auttaa paljon lenkkien teossa. Pihalla koirat ulkoilevat kaikki yhdessä, poikkeuksena vain juoksuajat. Nelli leikittää mielellään Jussia, eikä vanhana huippumenijänä tahdo millään uskoa, ettei enää oikein pärjää ketterälle nuorukaiselle.

Asumme omakotitaloalueella, eikä naapurien kanssa ole ollut ongelmia. Käyn aina esittelemässä heille uuden koiran ja kerron muutenkin isommista asioista kuten synnytyksistä ja sairauksista. Silloin kun Sanni oli vajaan vuoden vanha, se kerran Veijon kanssa lenkkeillessään keksi sanoa "pöö" potkukelkkailevalle naapurintädille. Koiria kuollakseen pelkäävä täti pelästyi sydänjuuriaan myöten - ja syöksyi metsään. Sepä oli Sannista mainiota, ja niin se aina kyttäsi koska täti taas tulee ja pelästytti hänet. Lopulta täti sitten soitti ovikelloa ja valitti että koiralla on peloteltu. Pyysin anteeksi ja otin Veijoa ja Sannia niskasta kiinni. Olemme päässeet tädin kanssa asiasta sopuun ja varomme aina, etteivät koirat pääse hänen lähellään riehumaan. Tämä "leikki" oli Sannin mielestä niin mukava, että se ryhtyi kokeilemaan sitä muihinkin vanhoihin täteihin, ja meiltä meni vuosi kouluttaa se siitä pois.

Ruokailut sujuvat rutiininomaisesti. Kupit jaetaan arvojärjestyksessä, ja jokainen (Caroa lukuun ottamatta) osaa odottaa omaa vuoroaan. Malttamaton Ida odottaa omalla paikallaan äänekkäästi mouruten, ja pikku Jussikin tietää jo oman paikkansa ja odottaa, huutaen kyllä malttamattomana. Tässä asiassa afgaani on kyllä mielestäni tosi fiksu. Nelli puolestaan on ruvennut viimeisen puolen vuoden aikana tahallaan viivyttelemään syömään tuloa, sillä se tietää, että muut joutuvat odottamaan. Sitä on kutsuttava kupille useamman kerran.

- Hilkka: Jos koiria on paljon, se totta kai vaikuttaa monella tavalla elämiseen. Sehän tiedetään jo, kun koiria hankitaan! Onhan siinä jumalaton siivoaminen, kun ne tuovat syksyisin kuraa, hiekkaa, savea, risuja... Normaalielämästä ei silloin voi juuri puhua, eikä sänkykään ole normaalisänky, kun siellä on kiloittain hiekkaa! Kaikki koirat eivät mahdu yhtä aikaa pieneen autoon, kaikkia ei voi viedä yhtä aikaa metsään tai lenkille, koska yksi tai kaksikin ihmistä ei selviä niin monen kanssa, jos vaikkapa kissa tai muita koiria tulee vastaan! Koirien jättäminen kotiin ei ole ongelma, niillähän on seuraa toisistaan, sitä paitsi ne oppivat nukkumaan sen ajan, minkä ne ovat keskenään. Ruokinta käy näpsäkästi, kun jokainen tietää oman paikkansa ja kuppinsa - hankalampaa voi olla, jos ruoka-aika joskus myöhästyy totutusta, silloin ollaan levottomia.

Afgaanien pesu on meillä oma kuvionsa, sillä toistaiseksi asumme ilman mukavuuksia. Ulkosaunalle tulee vesi pumpulla, ja pesuvedet lämmitetään padoissa. Näissä oloissa ei voi pestä kuin yhden koiran kerrallaan eikä sitä ehdi tehdä arki-iltaisin vaan aina pitää varata aikaa viikonloppuun.

- Eija: On selvää, että koiralauman omistaminen rajoittaa elämää monin tavoin. Vapaa-aikaa ei jää muuhun kuin koiranhoitoon. Pidempää kuin kymmenen tunnin poissaoloa varten tulee aina olla koirahoitaja kotona, eikä sellaista ole helppo saada tänne "korpeen". Se supistaa vierailut ja lomat aina minimiin. Lisäksi itselläni on aina hieman huono omatunto, että kaikki koirat eivät saa elää yhtä virikkeellistä elämää. Näyttelyissä käyvät ovat enemmän mukana. Maalla asumisessa on omat hyvät puolensa, mutta kokemukseni mukaan koirat pitävät suuresti kaupunkielämästä. Koiralauman kanssa se ei kuitenkaan onnistu. Maalla asumisessa ajoittainen melu ei häiritse ketään. Ruokailutilanne on rauhallinen. Kolme painonvartijakoiraa saavat ruuan erikseen, mutta muut syövät yhteisistä kupeista kaksi kertaa päivässä ilman riitoja.

Teen päivittäin kahdeksan kilometrin lenkin viiden vanhimman koiran kanssa (yhtä aikaa siis...). Irtokoirat ja kissat voivat tällöin aiheuttaa sydämentykytyskohtauksia omistajalle. Näistä tilanteista selvitään, jos omistaja huomaa tilanteen ajoissa ja muistuttaa koiria kauniista käyttäytymisestä. Pystyssäkin pysytään, jos tie ei ole kovin jäästä liukas.

Nukkuminen on joskus aamuyöstä vaikeaa, kun viisi koiraa on ahtautunut omistajan ympärille. Tällöin usein otan tyynyt kainaloon ja siirryn sohvalle nukkumaan. Siivoamiseen tarvittava aika on syytä kertoa aina koirien määrällä ja korottaa potenssiin kaksi, mikäli ulkoilualue on märkä ja hiekkainen.

- Riitta: Elän metsän keskellä kahden naapurin ympäröimänä, eikä heillä ole näiden lähdes 11 vuoden aikana ollut koskaan sanomista koiristani. Niiden haukunta ei kuulu tiheälle asuntoalueelle lainkaan, joten koirat saavat olla todella paljon ulkona kesäisin ja sopivilla säillä talvellakin. Tällä hetkellä minulla on niin monta koiraa, etten voi ottaa kaikkia mukaani samaan autoon. Niille ei kerta kaikkiaan ole siellä tilaa. Olen tähän mennessä löytänyt laumalleni koiranhoitajan näyttelyviikonvaihteiksi. Työni aiheuttaa joskus ongelmia, sillä saatan joutua olemaan ylipitkiä päiviä poissa kotoa. Silloin ystävät ovat onneksi tulleet avuksi, ruokkineet ja ulkoiluttaneet koirani ennen minun kotiintuloani. Pentujen hoitoon ovat osallistuneet myös hyvät ystäväni, joille olen ikuisesti kiitollinen.

  
Muita ajatuksia tai kokemuksia afgaanilauman elämästä?

- Hilkka: Kun koirilla on säännöllinen rytmi ja ne ovat saaneet ruokaa, paljon liikuntaa ja seurustelua ja ohjelmaa tarpeen mukaan, ne vetävät tyytyväisinä lonkkaa pitkin sohvia. Talo on kuin huopatossutehdas - joskus tulee sanottua: pitäisiköhän hankkia pari koiraa lisää, kun täällä on näin hiljaista?

- Riitta: Elämäni afgaanilauman kanssa on ollut opettavaista ja antoisaa. Ihailen suuresti koirien kykyä viestiä asioita toisilleen silmillään, ilmeillään ja korvien asennoilla. On ollut mielenkiintoista seurata vuosia kantaemien jälkeläisiä alenevassa polvessa ja sitä, miten sukupolvesta toiseen samat luonteenpiirteet ovat olemassa koirissani. Minua on jostain syystä siunattu hyvin kilteillä koirilla, vaikka ne alunperin ovat olleet kotoisin eri maista ja ovat edustaneet eri sukulinjoja. Annan hyvälle luonteelle erittäin suuren arvon, se on ehkä laumassa elävälle koiralle kaikista tärkein piirre. On huomattavasti helpompaa löytää koti pennulle, joka sopeutuu sekä ihmis- että koiralauman elämään. Sellaiset koirat harvoin vaihtavat kotia.

Uuden näkökulman koiramaailmaan ovat antaneet toyvillakoirani. Tämä rotu on kehitetty pieneksi seurakoiraksi, joka osoittaa päivittäin tarvitsevansa ihmisen apua ja seuraa. Afgaanini "tarvitsevat" minua näennäisesti vähemmän, sillä ne ovat eleettömämpiä tunteiden ilmaisuissaan kuin villakoirat. Pidän näistä molemmista roduista erittäin paljon ja ne näyttävät pitävän myös toisistaan.

- Riikka: Paljon nuoria koiria takaa taatusti sen, että talo on täynnä elämää! Ei tarvitse yhtenäkään aamuna miettiä käsi poskella että mitähän mä tänään tekisin. Energiaa suorastaan pursuilee ovista ja ikkunoista ulos. Yksi tykkää agilitystä, toinen tokosta, kolmas haluaa uimaan, neljäs tekee tutkimustyötä kastemadoista jne. Ei lainkaan ihme, että rakas aviomieheni Pena välillä vienosti huomauttaa että on jo viikon koittanut saada vastausta johonkin kysymykseen!

- Eija: Afgaanilauman omistaminen supistaa ystäväpiirin usein koiraharrastajiin. On ikävää, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia, ja aika ja voimat eivät riitä kaikkeen haluamaansa. Vierailla ihmisillä on usein ennakkoluuloja usean koiran omistajaa kohtaan. Älykkäitä vastauksia usein toistuviin ihmettelykysymyksiin vastaanotetaan.

Näistä laumajutuista toteaisin vielä, että kaikilla on helpompia ja vaikeampia koiria. Minusta on ollut hyvä, kun on ollut ihmisiä joiden kanssa voin keskustella tarvitsematta pelätä, että ihmeelliset jutut alkaisivat levitä. Toisilta saattaa saada sellaisia vinkkejä, joista tajuaa että tuohan on yksinkertaista ja toimivaa. Ei pidä halveksia mitään tietoa.

- Sinikka: Usein ulkopuoliset ihmiset sanovat, että yritän tehdä koirista itselleni ihmisen korvikkeita. Siitä ei todellakaan ole kysymys, vaan ne ovat minulle arvokkaita juuri koirina, kaikkine piirteineen. Koska ihminen on kehittyneempi olento, on hänen helpompi ymmärtää koirien elämää ja asettua koiran osaan kuin koiran yrittää olla ihminen. Koiralauman jatkona eläminen on minulle niin luonnollista, etten muuta osaa ajatella. Lauman kanssa eläessä saan kerrata kaikki ne tärkeät arvot, jotka ihmisen monikerroksisessa elämässä niin helposti katoavat; rakkaus, luottamus, huolenpito, uskollisuus, rehellisyys.

Viime aikoina olen paljon pohtinut muun muassa sitä, onko koiralla sielu, ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Miksi minut on pantu näin paljon vartijaksi?