Ei mikään laumasielu - mutta kimpassa on kivempaa

Osa 2

Afgaani 3/1996

Afgaani on tulisieluinen koira, jonka rotumääritelmässäkin vaaditaan tietynlaista kiihkeyttä. Ulkopuolisten silmissä afgaanilla on kuitenkin hyvin usein rähisevän koiran maine. Haastattelumme tässä osassa kyselemme tilanteista, joissa afgaanilauma saattaa käydä kuumana. Kysymyksiimme vastailevat edelleen Riitta Aho, Riikka Aro, Eija Kontio, Hilkka Nousiainen ja Sinikka Vaarala, joilla yhteensä on 31 afgaania ja 10 muunrotuista koiraa sekä 89 vuotta kokemusta!

  
Mitkä seikat ovat mielestäsi tärkeitä lauman hyvinvoinnille ja toimivuudelle?

- Hilkka: Tiivistäen sanottuna tärkeitä ovat säännöllinen rytmi, säännölliset ruoka-ajat, omat paikat ja tarpeeksi mukavia makuupaikkoja.

Pidän huolen siitä, että koirien elämässä kaikki tärkeät asiat ovat kohdallaan. Niillä pitää olla tietyt säännöt ja säännöllisyydet, jotka antavat elämälle raamit ja sillä lailla turvallisuuden tunteen. Ruokaa tulee aina ajallaan, jokaiselle omassa kupissa ja omalta paikalta. Kieltoja on hyvin vähän (ja niitäkin opitaan kiertämään), vapautta on paljon. Jokaiselle koiralle puhutaan paljon, jokainen saa huomiota ja hellyyttä. Ennen kaikkea: kun koira tulee itse ottamaan kontaktin, sille pitää aina olla aikaa ja heti, sillä koira elää tässä hetkessä. Jokainen koira tuntee itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi, eikä niillä siksi ole mitään mustasukkaisuutta tai kateutta toisia kohtaan. Pehmeitä makuupaikkoja (sängyt, sohvat, nojatuolit, koirapetit) pitää olla niin paljon, että jokainen voi pötköttää pitkin pituuttaan mukavasti ja kaikilla on tilaa vaihtaa paikkaa niin halutessaan. Lisäksi niiden täytyy (varsinkin nuorten koirien) saada touhuta, leikkiä ja juosta niin paljon kuin ne haluavat. Mieluiten ulkona. Kun kaikki nämä perusasiat ovat kunnossa, ei ole mitään syytä, miksi ne eivät viihtyisi ja olisi hyväntuulisia, iloisia ja onnellisia.

- Eija: Lauman toimivuuteen vaikuttavat "ihmispomon" ja "koirapomon" tunnustettu asema ja keskinäinen yhteistyö. Koiralauma toimii mielestäni selkeämmin, mikäli kaikki ovat samaa sukupuolta tai jos toista sukupuolta on vain yksi yksilö.

- Sinikka: Painotan sitä, että lauman arvojärjestyksen on oltava selvä. Ihmisjohtajan on oltava tehtäviensä tasalla ja sisäistettävä roolinsa. Laumalle on onneksi, jos ihmisjohtaja vielä onnistuu löytämään koirista karismaattisen yksilön lauman johtajaksi. Silloin rauha on taattu laumassa: karismaattinen johtaja on rentoutunut ja säteilee positiivista energiaa ympäristöönsä, ja silloin se saa lauman muutkin jäsenet käyttäytymään rentoutuneesti. Lauman sisällä on täysi harmonia ja ulospäin - kuten vieraisiin koiriin - suuntautunutta aggressiota on vähemmän. Minulla on ollut onni omistaa yksi tällainen laumanjohtaja, ja se oli Cutri. Oli hassun näköistä, kun pienenpieni Cutri nousi talonpoikaissohvan kannelle etujalat levällään ja karjui komentoja joukkiolle, mutta siihen oli mentävä täysillä mukaan. Sen kanssa oli helppo ulkoiluttaa koko laumaa, sillä lauma tunsi olevansa turvassa minun ja Cutrin takana. Ihmettelin kerran, kun Cutri parikymmentä metriä ennen vieraan koiran kohtaamista varvisti, nousi takajaloilleen ja hakkasi Sannia etuhampailla niskaan sanomatta mitään. Vasta seuraavalla kerralla, kun se saman koiran tullessa vastaan teki sen uudelleen, tajusin, että juuri sille koiralle Sanni oli aikaisemmin räyhännyt ja isotellut. Nyt se oli hiiren hiljaa.

Ja sitten on tietenkin tärkeää, että on aikaa, rakkautta ja huolenpitoa kaikille tasapuolisesti. Kun kaikki tietävät paikkansa ja ovat sopeutuneet siihen, lauman sisällä on vähemmän stressiä.

  
Mitkä ovat kriittisiä tilanteita, joissa voi tulla arvovaltakiistoja?

- Riitta: Koiralaumassa kahnausta syntyy periaatteessa kolmesta eri syystä: ruuasta, kiimaisista nartuista ja ihmisten tekemistä virheistä. Ruokin koirani pikkuryhmissä sen mukaan, kuka yrittää varastaa toisten ruoat ja kuka ei. Puruluut tai muut sellaiset herkkupalat annetaan yksitellen niin, että niistä ei voi tapella. Kiimaiset nartut eristetään toisiin huoneisiin ja urokset pidetään yhdessä omana joukkonaan. En halua erottaa uroksia toisistaan koskaan tarpeettomasti. Jos uroksilla on jotain sanomista toisilleen, puutun siihen heti alusta lähtien. Minä olen lauman johtaja kaikissa vaiheissa tekemättä siitä suurta numeroa.

Ihmiset tekevät helposti virheitä koiralaumassa. Koirat ovat mustasukkaisia toistensa tekemisistä ja sen vuoksi esimerkiksi näyttelystä palatessa ei mukana ollutta koiraa pidä suinpäin laskea ovesta lauman joukkoon. Sisääntulot ja kapeat kulkuväylät ovat sellaisia paikkoja, joissa piilevät valtariidat syttyvät. Minusta suurin virhe, mitä ihmiset tekevät, on se, että he ottavat liian monta lähes samanikäistä uros- tai narttukoiraa lyhyessä ajassa itselleen. Silloin koiralaumassa ei synny luonnollista arvojärjestystä, eikä koirien omistajakaan vielä ole oppinut lukemaan koiriensa ajatuksia. Koiransa hyvin tunteva omistaja pystyy ennakoimaan tulevia tilanteita ja näin vähentämään ristiriitatilanteiden syntymismahdollisuuksia. Jos laumassa on vanha johtajakoira, syntyy nuorempien koirien välille tappelematta arvojärjestys, joka säilyy vaikka johtajakoira vaihtuisikin. Nuoret koirat ikään kuin kasvavat lauman mukana ja uusi johtaja saa vallan suuremmitta mittelöittä vanhan väistyessä tai kuollessa.

Jos koiranomistaja haluaa ottaa itselleen useita koiria, olivatpa ne samaa tai eri sukupuolta, on aina huomioitava, että tietyissä tilanteissa niitä joudutaan erottelemaan eri huoneisiin. Tilaa on oltava riittävästi ja halua pitää koirat eri osastoissa, jos ne sattumalta eivät kaikki olisi kavereita keskenään.

- Eija: Näyttelymatkat ovat tilanteita, joissa kotiin jääneet ovat kateellisia niille yhdelle tai kahdelle, jotka pääsevät mukaan. Etenkin Hannah panee pahakseen, kun alempiarvoinen narttu pääsee mukaan reissaamaan. Tämä siitä huolimatta, että koirillani on hoitaja eivätkä ne jää kotiin yksin tai niitä levitellä ympäri kylään. Kun näyttelykoira tulee kotiin, se on vähän polleampana ja häntä pystyssä: "Heipä hei, kotimyyrät!"

Koirieni keskinäinen hierarkia on selvä, mutta nuorempien kesken ei ole ollut välienselvittelyä, koska niiden luonteet ovat niin yhteensopivat. Sade on kiltti ja leikkisä: jos koirat alkaisivat tosissaan tekemään laumaa uusiksi, Sade jäisi alimpaan kastiin. Leikkimisen tarve syrjäyttää sillä pätemisen tarpeen. Myös ikäero on niin suuri, ettei niiden ole tarvinnut tapella. Sade on järjestyksessä toisena. Ussin ei tarvitse etsiä asemaansa, mutta minä uskon, että se on seuraava pomo. Se on luonteeltaan samanlainen kuin äitinsä Hannah: vartija ja selvillä tilanteista, kuumapöksy. Batsheba on jo vähän syrjässä.

Kun pomo vanhenee, pitää ottaa huomioon, etteivät sen voimat ole enää samat kuin nuoren koiran. Hannah on tullut tiukkapipoisemmaksi vanhemmiten, se vahtii tarkemmin ja ennakoi, ettei kukaan ala hyppiä varpaille - joskus tyhjänpäiväisistäkin asioista. Jotkut erottavat vanhukset joukosta jo kahdeksan vuoden jälkeen, mutta minä en pidä sitä tarpeellisena. Vain Batshebaa ja Ussia en päästä yhdessä ulos, sillä Ussi on Batsheban perässä ja raivaisi sen tieltään. 

Iines ei ole mukana hierarkiassa ollenkaan, se on sitä tyyppiä joka seisoo portailla ja huutaa: "Iik, apua!". Se on itsestään selvästi viimeinen. Minusta erot ovat olleet selviä pienestä pitäen, jopa kahden - kolmen kuukauden vanha pentu voi näyttää pomoainesta ja mennä aikuisen päälle seisomaan rintaa röyhistäen tai ruveta astumaan.

Arvovaltakiistoja voidaan joutua selvittämään myös koirieni kiima-aikana, sillä kaikki viisi narttuani aloittavat kiiman saman viikon aikana. Kuvastaneeko sekin koirien keskinäistä Me-henkeä? Sen sijaan ruoasta ja makupaloista ei laumassani ole koskaan tapeltu. Sade on hieman mustasukkainen vieraiden huomiosta eikä haluaisi luovuttaa vieraita muille.

- Hilkka: En osaa kuvitella "kriittistä tilannetta" omien koirieni kesken. Jonkun ulkopuolisen, täysin vieraan koiran aiheuttama hässäkkä voisi ehkä olla sellainen, mutta oman laumani sisällä ei kriisejä tässä kokoonpanossa ole.

- Sinikka: Ilmiselviä kriittisiä tilanteita ovat juoksuajat, valeraskausajat ja uroslaumassa juoksuaikaisen nartun ilmaantuminen. Kriisitilanne syntyy myös siitä, kun laumassa nuorin narttu saa jälkeläisiä eikä vanhin, se rikkoo normaalin laumakäyttäytymisen sääntöjä. Nuorin narttu on periaatteessa lauman tärkein siinä tilanteessa ja se myös antaa muiden tietää sen. Sen vuoksi on aina pieni kriisinpaikka, kun nuorin narttu tulee kotiin astutusmatkalta tai synnyttämästä. Olisi ehkä helpompaa, jos narttuni synnyttäisivät kotona, mutta minä olen valinnut näin.

Aina kun laumaan sopeutetaan uutta jäsentä, se pistää pakan sekaisin, kun ei tiedetä, mihin väliin uusi tulee asettumaan. Monet eivät ymmärrä, miten suuri riesa on ottaa omien koirien jälkeläisiä hoitoon. Vaikka ne ovat ihania koiria eikä niissä ole mitään vikaa, niiden sopeuttaminen laumaan kestää yleensä 3-7 päivää. Ja sitten, kun alkaa helpottaa, ne lähtevätkin jo kotiin.

Jos laumassa on kaksi kilpailutilanteessa olevaa koiraa, niiden välit voivat kärjistyä näyttelyissä käymisten vuoksi. Moni ihmettelee, miksi minulla on aina kaikki koirani mukana ja ilmoitettuina näyttelyyn. On paljon helpompaa tehdä niin, kuin jättää yksi kotiin ja antaa muiden tulla pullistelemaan sille palkintoineen ja ruusukkeineen. Koirani tietävät tarkkaan, koska ne ovat saaneet ekstrakohtelua. Esimerkiksi Sannin ja Nellin välillä oli tällaista, Sanni tiesi voittaneensa ja tuli polleana pullistelemaan. Kukaan ei usko, millainen voitto ensimmäinen maastosertti oli Nellille! Mielestäni koko koiran henkinen paraneminen lähti siitä, kun se sai tulla Veijon kanssa reissusta kotiin ja näyttää palkintonsa. Se juoksi huushollissa ympyrää hirveää kyytiä ja oli onnellinen. Seuraavana päivänä mentiin Luukkiin juoksuharjoituksiin. Sanni päästettiin arvovaltasyistä liikkeelle vähän etukäteen, mutta Nelli juoksikin Sannin kiinni, veti kaksinkertaisen kahdeksikon sen nenän edessä näyttäen selvästi: "Tässä on laji, jossa et tule ikinä minua voittamaan!".

Suosiminen on hirveän vaarallista. Pidän huolen siitä, että kaikki huomionosoitukset ja kiitokset hoidetaan näyttelypaikalla. Kotona ollaan hyvin pienieleisiä ja otetaan huomioon kotona olleet. Kotiin täytyy tulla pieteetillä. Olen myös tarkka järjestyksestä, jossa arkipäivän asiat hoidetaan: kupit, myssyt, syömään kutsuminen. Namuja jakaessani saatan vielä sanoa: "Nelli saa ensin, sitten Peppi...", näin kertaan arvojärjestystä konkreettisella tavalla.

- Riikka: Viimeisillään olevan ja juuri synnyttäneen nartun kanssa täytyy "ennaltaehkäistä" mahdolliset arvovaltakiistat. Kun pojat ovat vanhempia ja jollakin on käynyt narttu, se saattaisi myös laukaista arvovaltakiistan. Raskaana olevat nartut pidän "silmän alla" niin ettei riitatilanteita pääse syntymään. Kantava narttu saattaa muuttua itsestään tärkeämmäksi ja "pörhistellä".

  
Miten sopeutat uuden tulokkaan laumaan?

- Sinikka: Täysin vieraan uuden koiran tullessa on sopeutumisvaihe, joka kestää parista päivästä pariin viikkoon. Pidän tulokkaan aluksi erillään, se saa tulla apukeittiöön, josta se on aidan yli näköyhteydessä muihin koiriin. Sieltä ne ovat huudelleet herjojaan peloissaan tai vihoissaan. Tietysti voisin heittää koirat keskenään aitaukseen ja se voisi toimia ihan hyvin, mutta aina on olemassa riski, että se päätyisi pelkopurentareaktioon tai ylenpalttiseen alistamiseen, enkä minä halua kumpaakaan. Haluan, että tulija saa säilyttää oman arvonsa. Kun koirat saavat katsella toisiaan pari päivää, ennakkoluulot ja pelot häviävät. Kuten ihmisilläkin, ensimmäinen arvio on harvoin se oikea. Usein käy niin, että eristetty koira itse ilmoittaa, kun se on valmis tulemaan lauman joukkoon. Silloin se on tehnyt omalla kielellään ja eleillään tilinsä selviksi lauman kanssa ja uskaltaa tulla. Alkuun istumme olohuoneessa kaikki yhdessä ja uudelle näytetään sen paikka. Se on ikään kuin laumankokous, jossa harjoittelemme yhdessäoloa ja sivistynyttä käytöstä. Seuraavaksi siirrytään kaikki yhdessä lauman yhteiseen nukkumapaikkaan ja näytetään, missä tulokas saa nukkua. Yleensä pidämme tulokkaan lähellä jommankumman ihmisjohtajan vieressä, jotta sen ei tarvitse tuntea itseään uhatuksi. Pikkuhiljaa näen, kehen tulokas luottaa eniten, ja sen kanssa se saa mennä aitaukseen harjoittelemaan vapaana oloa. Panen harvoin koko laumaa kerralla uuden koiran kanssa aitaukseen, vaikka ne muuten ovatkin olleet yhdessä, sillä aitauksessa voi kuitenkin lähteä jahti päälle. Pitää muistaa, että uusi koira on yötä päivää valtavan stressin alaisena. Vaikka se olisi jo siirtynyt elämään yhdessä muiden kanssa, siirrän sen välillä yksikseen niin että se voi nukkua rentoutuneena.

Kun sama koira tulee meille uudestaan, sopeutumisvaihe lyhenee puoleen päivään. Riittää, että sopeuttaminen käydään kerran läpi, sen jälkeen lauma muistaa vierailijan ja tietää homman. Esimerkiksi Pepin poika Onni, joka on nyt minulla hoidossa, tuli "vanhana vierailijana" ovesta, kömpi suoraan makuuhuonetta kohti ja asettui sille paikalle, jossa se on saanut nukkua.

Pennun sopeuttaminen laumaan on erilaista. Minullehan on yleensä tullut aikuisia koiria, vain Sanni on tullut pentuna. Kun Pepin poika Jussi (5 kk) muutti meille, se sujui todella kivuttomasti. Se vain tuli ja hyväksyttiin sellaisenaan, vaikka odotin, että Nelli olisi ollut mustasukkaisempi. Uskon, että pennun tulo laumaan on helpompaa, varsinkin jos kyseessä on narttulauma. Jussi oli ollut niin kauan poissa, ettei se ollut enää selkeästi vain Pepin oma, vaan siitä tuli kaikkien yhteinen. Se on kyllä päässyt kauhean vähällä, sitä ei ole höykytetty yhtään ja opettaminenkin on hoidettu pienillä ärähdyksillä.

- Riikka: Meille tuli jokin aika sitten kissanpentu. Siinä se pienenä ja terhakkaana kökötti keskellä keittiön lattiaa ja ihmetteli. Pojat kävivät katsomassa että olisiko tuosta otuksesta leikkikaveriksi, ja kaikki tytöt nuorimmasta vanhimpaan pissattivat, kakattivat, imettivät ja putsasivat! Sama pätee koiranpentuun ja ihmisvauvaan.

Ulos ei pentua voi tietenkään laittaa rasavillien nuorten kanssa. Ne kyllä leikkivät pennun "puhki" välittömästi, mutta nuorten aikuisten ja rauhallisten eläkeläisten kanssa pennun on hauska totutella ulkoleikkeihin.

- Riitta: Jos laumaani tulee uusi pentu, vien sen aikuisten koirien luo ensimmäisen kerran, kun ne ovat sisällä. Kannan pennun sinne ja annan kaikkien haistella sitä. Laitan pennun lattialle ja katson, miten koirat siihen reagoivat. Jos pentu alkaa kiljua, en mene apuun, vaan annan sen itse selviytyä sitä lähestyvistä uteliaista kuonoista. Pentu pystyy hallitsemaan afgaanilaumaa äänellään ja saa näin itse järjestettyä itselleen paikan, tosin lauman ala-arvoisimpana jäsenenä.

Silloin, kun omia kasvattejani, uroksia tai narttuja, tulee meille kylään, vien vierailevan koiran ensin sisällä samaan huoneeseen kahden tai kolmen oman koirani kanssa. Tavallisesti ne nuuskivat toisensa ja haluavat saman tien tarhaan juoksemaan. Annan niiden leikkiä keskenään ja vien sitten loput koirat samaan tarhaan. Johtajakoiran vien itse kaulapannasta ulos, jotta sen ei tarvitse kohdata vauhdissa uutta koiraa. Menen koirien mukana tarhaan ja katson, miten lauma suhtautuu uuteen tulokkaaseen ja miten tulokas selviytyy. Ainoastaan yksin asuvan aikuisen uroskoiran kanssa olen varovainen, sillä se saattaisi ruveta pörhistelemään omille uroksilleni ja saada aikaan "kevyen painiottelun".

- Eija: Aina ensin tulokas pannaan ulos yhdessä pomon kanssa. Hannah ei tee kenellekään mitään ja muut seuraavat esimerkkiä. Sitten koiria lisätään yksitellen. Jossakin vaiheessa Batsheba piti viedä ulos hihnassa, mutta muuten kaikki voi päästää yhdessä ulos. Helpointa on ottaa vieras koira hihnaan oman vaikeimman koiran (Batsheba) ja pomon kanssa. Koirat voivat rähistä, jos ne kohtaavat hihnassa, mutta kun hihnat ovat samassa kädessä ja mennään lenkille, ne eivät sano mitään vaan haistelevat yhdessä samaa heinätuppoa kiinnostuneen näköisinä.

Aristelevaa koiraa on helppo alkaa nokittaa, mutta muuten yleensä menee hyvin parin päivän jälkeen. Itsevarma koira on helpompi panna laumaan. Itseluottamus kasvaa, kun koira liikkuu ja tapaa muita koiria. Sitten on vaikeampia yksilöitä, joilla käytös johtuu jo lapsuudessa koetuista tilanteista. Arasta koirasta pidetään erityisen hyvää huolta, esimerkiksi kasvattini Cultiveran nostin erikseen viereeni nukkumaan, ettei sen tarvinnut yöllä tuntea oloaan turvattomaksi. Pomot hyväksyivät ratkaisuni ainakin edessä päin. Tosin arvelen, että jos kääntyisin selin, ne voisivat hyvin antaa turpaan aralle koiralle, jota suositaan.

- Hilkka: Kyllä koirat itse hoitavat asiansa, ei siihen ihminen voi puuttua. Jos meille tulee koira hoitoon, se vain työnnetään portista sisään ja sillä selvä! Jos koirani ovat silloin ulkona, ne pääsevät heti tutkimaan tulijaa, mutta jos ne ovat sisällä, voidaan vieras päästää ensin portin sisäpuolelle ennen kuin omat koirat lasketaan ulos. Kun koirani ovat saaneet haistella tulijan takapäätä, ne rauhoittuvat heti ja se saa olla miten haluaa. Päivän verran talon tyyliä seurattuaan uusi tulokas kyllä huomaa, mitkä tavat ja säännöt täällä vallitsevat, ja sopeutuu niiden mukaan. Vähän aralle tai ujolle koiralle voi olla hyvin helppoa olla mukana laumassa, jossa säännöt ovat selvät. Sen sijaan koira, joka näyttää helposti hampaitaan ja murisee, voisi ehkä jopa tulla väärin ymmärretyksi ja saada aikaan jonkinlaisen kahakan. Tytöt eivät koskaan aloita rähinää, mutta sitä ne eivät voi ymmärtää, että joku tulee ja rupeaa irvistelemään, vaikka on seitsemän vastassa.

Meillä käyvät urokset ovat yleensä tuttuja eikä urosten kesken tule silloin kahinoita. Ihan ventovieraita aikuisia uroksia en päästä pihalle yhteen, vaan ne saavat odottaa autossa tai sitten omat urokseni pannaan vierailun ajaksi autoon.

  
Miten laumasi kohtaa vierailijat?

- Eija: Päästän aina koko lauman tervehtimään pennunostajia ym. Tämän opin Hannahin ja Batsheban kasvattajalta Maijalta. Kun koirat hyppivät ja pussailevat, ihmisistä näkee, miten he osaavat suhtautua koiriin.

- Riitta: Laumani kohtaa vierailijat siten, että kaikki haukkuvat sekä ihmiset että eläimet iloisesti häntää heilutellen. Haukkumista on lähes mahdotonta kieltää laumakoirilta, sillä ne vartioivat omaa reviiriään. Koirani eivät ole suoraan sisääntuloportin takana, vaan etupiha on periaatteessa koiraton. En anna vieraiden ihmisten silittää koiriani aidan läpi. Koiria tuntevat tietävät sen, että lauman arvokkaimmat koirat ovat aivan aidan vieressä ja vähemmän arvokkaat metrin taaempana. Vieraan tulee aina ensin silittää lähimpiä koiria ja sitten vasta kutsua nimeltä takimmaisia taputettavaksi. Jos joku pennuista tai nuorista koirista pyrkii johtajan kanssa yhtä aikaa silitettäväksi, johtajakoira yleensä haukahtaa ja komentaa sen taaemmaksi.

Kun sisälle taloon koirapuolelle tulee vieraita, kaikki koirani ryntäävät katsomaan tulijaa. En ole kieltänyt koiriani tervehtimästä iloisesti, sillä koirani tapaavat pääasiallisesti ihmisiä, jotka osaavat niitä käsitellä. Jos kylään tulee vanha sukulaistäti tai joukko aivan pieniä lapsia, en laske koko laumaa heitä tapaamaan lainkaan. Katselemme nuoria koiria vain tarhan aidan läpi ja vieraat saavat taputella villakoiria ja vanhoja koiria sohvan nurkalla.

- Hilkka: Koirani ovat hyvin ystävällisiä sekä ihmis- että koiravierailijoille. Kaikki kaksi- ja nelijalkaiset haukutaan tietysti niin kauan kuin he ovat portin ulkopuolella, mutta heti kun he tulevat portin sisäpuolelle meidän reviirillemme, haukkuminen loppuu. Onkin melkoinen luonnetesti - varsinkin pennulle - tulla portista sisään seitsemän haukkuvan ja hyppivän koiran keskelle... Meillä käy paljon sekä ihmis- että koiravieraita. Jos vieras itse käyttäytyy "normaalisti" - olipa kyseessä koira tai ihminen - se hyväksytään heti. 

- Riikka: Itse asiassa, vaikka me asumme maalla eikä täällä ole koirapuistoja sosiaalistamassa koiria, niin kyllä ne vieraskoirat hoituvat yllättävän hyvin. Minulla käy ihan kohtuullisen usein kasvatteja hoidossa, ja tytöillä on kavereita jotka käyvät meillä koirineen. Toki toiset koirat sopivat meidän laumaamme helpommin kun taas toisilla menee pidempi aika sopeutumiseen. Enitenhän se on kiinni vieraan koiran luonteesta.

- Sinikka: "Ulkolaumaan" kuuluvien koirien vieraillessa koirat voi laskea yhteen noin vain ilman, että tilannekatsausta käydään läpi. Nämä ovat koiria, joita koirani tapaavat niin usein, että niillä on keskenään selvitetty hierarkia. Lisäksi ne ovat usein biologisesti läheistä sukua, kuten koirien kasvattajan Maijan koirat tai omien koirieni jälkeläiset. Esimerkiksi Nellin tytär Jojo manklataan littanaksi heti kun se änkeää ovesta sisälle, ja sen mielestä höykyttäminen on aivan ihanaa, se kömpii onnellisena kasan alta ja on kuin kotonaan. kun minulle tulee hoitokoiria, jotka käyvät harvemmin, alussa on aina parin päivän sopeuttamisaika, kuten jo edellä kerroin.

Vierailijoiden tullessa en halua ottaa riskiä turhista pelkopuremisista. Katson, että jos heitän vieraan koiran suoraan omaan aitaukseeni, sillä on hirveä stressi eikä se nauti laumani kanssa olemisesta. En haluaisi laittaa omaa koiraani yksin vieraaseen laumaan, enkä anna kenenkään pistää koiraansa omaani. On ihan eri asia mennä ei-kenenkään-maalle yhteiseen koira-aitaukseen. Ensin käydään aina lenkillä, ja siinä kaksi koiraa voi ystävystyä hyvinkin nopeasti, ja sitten ne voi laittaa keskenään aitaukseen. Varovaisuuteni ei johdu siitä, että koirilleni olisi aikaisemmin tapahtunut jotakin ikävää, mutta en edes halua joutua paikkailemaan koiria ja kärsimään huonoa omaatuntoa.

Vieraiden koirien kohdatessa näkee, että kokematon yksilö saa muut käyttäytymään ylivillisti. Jos koira-aitaukseen tulee vähänkin pelokas yksilö, sitä ruvetaan heti jahtaamaan. Mutta jos koira tuntee oman arvonsa ja sanoo takaisin, se jätetään rauhaan hyvin nopeasti.

  
Mikä on oma asemasi laumassa? Puututko lauman jäsenten keskinäisiin arvovaltakiistoihin?

- Sinikka: Toimin aktiivisesti johtajana ja olen sisäistänyt roolini. Mielestäni se lisää lauman turvallisuuden tunnetta ja rauhallisuutta.

Koirien keskinäiseen arvojärjestykseen puutuin voimakkaasti silloin, kun tuin Nellin johtajapyrkimystä. Kun lauman koirajohtajaksi ei aina löydy karismaattista yksilöä, on otettava se, jolla on eniten kokemusta, eli yleensä lauman vanhin. Sitten on tuettava sen asemaa kaikin keinoin. Kun Ida-Maria tuli, se oli omapäinen ja ainoana koirana elänyt, ja Nelli oli vasta "puoliksi koulutettu" johtaja. Idalla ei ollut tajua laumakäyttäytymisestä, vaan se oli kasvatettu samalla tavalla kuin ainoa ihmislapsi. Idalle opetettiin tapoja hyvin konkreettisesti: kun se ei alistunut, vaikka Nelli sitä pyysi, otin sitä itse niskasta ja painoin sen maahan. Nelli seisoi sen yläpuolella suu auki. Murinoista huolimatta näin tehtiin niin monta kertaa, että asia tuli selväksi. Vielä puolikin vuotta sen jälkeen, kun Ida oli oppinut olemaan hiljaa Nellin vaatiessa tottelemista, Nelli kävi välillä tarkistamassa asian. Se meni Idan luo ja nosti ryhtiä kuin kysyen "Tiedätkö paikkasi?", ja Ida laski päätään ja näytti nöyränä selkäänsä.

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tällaisen johtajan paikka on aina tuulinen. Samoin kuin ihmisyhteisössäkin se voi aiheuttaa pyrkyryyttä, mikä aiheuttaa koiralle stressiä. Pyrkijällä on luonnollista aggressiota ja positiivista stressiä, mutta johtajaan kohdistuu painetta ja se tuntee olonsa uhatuksi. Stressi taas voi näkyä käytöshäiriöinä tai jopa fyysisinä sairauksina. Uskon, että osa koirien sairauksista on juuri tämän tyyppisiä, ja olen miettinyt stressin osuutta Sannin syöpään sairastumiseen. Mielestäni johtajalle on annettava stressilomaa antamalla sen välillä olla omissa oloissaan. Missään nimessä sitä ei sairaana tai huonokuntoisena saa altistaa alhaalta tulevalle paineelle.

- Hilkka: Olen pomo, se on ehdoton edellytys sille, että monta koiraa tulee hyvin toimeen keskenään. En puutu koirien keskinäiseen arvojärjestykseen, miten voisin edes? Itsehän ne sen ovat vapaasti keskenään luoneet. Puutun silloin, jos pentua pyöritetään liian rajusti, tai jos useampi koira on yhden kimpussa "kiusaamassa" esimerkiksi vetämällä niskanahasta ja jaloista yhtä aikaa!

- Riikka: Minä olen se viimeisen sanan sanoja eli minun sanani on laki. Ja se on kaikille meidän koirille selvä asia ihan pennusta asti, koska minä hoidan ne syntymästä saakka, eikä sitä edes kukaan kyseenalaista.

Koirien keskinäiseen arvojärjestykseen en puutu, luultavasti minä vain sotkisin koko hienon järjestyksen ihan hulluksi! Tosin minä kyllä koko ajan tarkkaan seuraan "laumani" touhuiluja ja haistelen pinnan alla olevia virtauksia. Ja tarpeen mukaan vaihtelen tarhoissa ja pihalla olevia koiria riippuen juoksuista ja raskauksista, tai jos joku haluaa välillä olla muutaman päivän vallan sisällä niin sekin sallitaan. Minä koen että minun "pomouteni" on nimenomaan laumani tuntemista.

- Riitta: Olen oman koiralaumani ehdoton johtaja, mutta minun ei tarvitse sitä niille osoittaa mitenkään. Johtajuuteni kehittyy samalla, kun hoidan niiden turkkeja, puhun niille paljon kotona ollessani ja taputtelen ohimennen. Kehun niitä vuolaasti kun ne ovat kilttejä ja moitin yhtä suurisanaisesti kun ne tekevät pahaa. Kun päätän, että jotain tehdään, se myös tehdään. Jos nuori koira ei halua että se pestään, minä pesen sen vastarinnasta huolimatta. En ole koirilleni ilkeä missään tilanteessa, mutta ne oppivat nopeasti että tietyt asiat on tehtävä "johtaja käskystä". En puutu koirien väliseen arvojärjestykseen muuten kuin silloin, jos joku nuori koira alkaa liikaa pompottaa vanhempaa koiraa. Joskus vanhojen koirien sietokyky on liian suuri, eivätkä ne komenna junioria. Minä käyn silloin johtajasta ja ilmoitan nuorukaiselle missä kaappi seisoo. Pidän myös huolen siitä, että nuoret afgaanit eivät aja takaa villakoiriani. Tämä asia opetellaan ensimmäisenä ja se on ollut tuloksellista.

- Eija: Omistajan asia on palauttaa järjestys laumaan. On oltava tietoinen nokkimisjärjestyksestä ja tuettava sitä. Jos pysähtyy kelaamaan, voi huomata itse aiheuttaneensa troublesit. Koira ajattelee äärettömän loogisesti omat asiansa. Ennakoimalla koirien käytöstä voi ehkäistä riidat. Ihmisen on luettava Kondrad Lorenzinsa ja kaikki muu oppi, mitä käsiinsä saa. Hannahin äidin omistaja Sinikka on opettanut minua ja saanut minut kiinnostumaan koirien laumakäyttäytymisestä, ja koiria seuraamalla oppii. On paljon pikkuasioita, jotka on huomattava: ilmeet, venyttelyt ym. Jos alemmat etsivät paikkaansa, on osattava nähdä kenestä on pomoksi, jotta ei ala tukea turhanpäiväistä pikkupomoa ja riitapukaria. Saattaa tulla järjettömiä tappeluita, jos ei ole selvää pomoa. Ihmispomolle on valtavasti hyötyä siitä, että laumassa on selvä pomo.

Heikompaa tuetaan lopettamalla riidat. En hyväksy sitä, että jotakin koiraa alistetaan ilman syytä. Alimmainen hiirulainen tulee helposti pikkupomon alistamaksi ja se purkaa siihen huonoa tuultaan: "Taas tolle pillittäjälle annettiin makkaraa ja mulle ei", ja siitä voi raukka saada kuulla kunniansa. Ihmispomon tehtävä on palauttaa kuri. Minun ei tarvitse sanoa kuin kerran.

Pomoasemani on itsestään selvä, kukaan ei ole kyseenalaistanut sitä. Joskus olen tosin saanut pureman, joka oli tarkoitettu jollekin muulle, koska en osaa pelätä käsieni työntämistä väliin. Koirien kanssa voi olla "kaveri" ja syödä samalta lautaselta ja pitää kivaa vain, jos on isot tilat ja paljon hoitajia, eivätkä kaikki koirat ole yhdessä.

En siedä yhtään tappelua vaan käytän voimakasta kurinpitoa. Kun suuttuu, on suututtava niin, että viha ihan haisee koirien nenään. Jos joku tekee jotain kiellettyä, kehitän itseeni sellaisen "jumalauta!" -kiukun, että koirat uskovat. Tarvittaessa nostan koiran niskasta ja rinnan alta pitäen ja panen sen toiseen huoneeseen miettimään. Jo viiden minuutin kuluttua voin avata oven ja mennä keskustelemaan eristetyn kanssa. Kun rangaistus tulee nopeasti, sen ei tarvitse olla pitkä. Lyhyen eristyksen jälkeen koiran on helpompi palata laumaan ja lauman palata normaalitilaan.

Puhun koirilleni mahdollisimman paljon, koirat oppivat siitä. Käytän tuttuja sanoja aivan hiljaisella äänellä, en vain korostetuilla äänenpainoilla. Enkä vain tavallisimpia sanoja. Voin jutella esimerkiksi voileivästä, miten se tehtäisiin ja mitä laitettaisiin päälle, pitää tauon ja lähteä keittiöön - ja koira tulee mukana katsomaan, mitä hyvää laitetaan. Ymmärtäminen riippuu koiran älykkyydestä: Hannah ymmärtää puolesta sanasta, Batsheba osaa sulkea korvansa. Toiset ovat kiinnostuneempia kommunikaatiosta ja oppimisesta kuin toiset. Mielestäni älykkäät vinttikoirat ovat asia erikseen ja tavalliset "koirakoira" -luonteet erikseen. Olisi kauhukuva kuvitella Hannahia jonkun tietämättömän ihmisen omistuksessa juoksulangassa!

Laumaongelmat voivat tuntua isoilta, vaikka ihmisellä olisi vain kaksi koiraa. Toisilla on enemmän intuitiivista tajua koirien käyttäytymisestä, toiset taas eivät sitä sisäistä, vaikka tekisivät kaiken sen mukaan kuin kirjoissa sanotaan. Afgaanin kanssa selviäminen vaatii luonnetta, joka ei anna heti periksi, säännöllisyyttä, ja sitä että tekee asiat aina saman kaavan mukaan.

  
Ovatko kahden koiran välit menneet laumassasi koskaan täysin lukkoon? Miten selvitit tilanteen?

- Hilkka: En voi kuvitellakaan, että sellaista tapahtuisi.

- Eija: Vanhimpien koirieni tullessa kolmivuotiaiksi astutettiin molemmat yhtä aikaa. Tällöin ylpeilevät äidit tulivat mustasukkaisiksi. Muistan erään hyvin kuvaavan tilanteen, kun Hannah oli tullut astutusmatkalta kotiin, ja koska en ollut nähnyt häntä kokonaiseen viikkoon taisin antaa hänelle enemmän huomiota kuin Batsheballe. Kerran Hannah loikoili vieressäni sohvalla ja silittelin häntä koko ajan televisiota katsellessani. Batsheba makasi matolla toisessa huoneessa ja katseli meitä koko ajan. Kun hän huomasi, että katson häntä, nousi hän ylös hidastetuin liikkein, asettui keskelle mattoa ja pissasi siinä silmieni alla. Viesti oli hyvin selvä.

Koirien välit palautuivat normaaleiksi synnytyksen jälkeen. Kun Hannah palasi kotiin vieroituksen jälkeen, antoi Batsheba hänen jopa imettää pentujaan. Batsheba ei ole mustasukkainen pennuista, mutta Hannah luulee omistavansa kaikkien pennut. Varsinaisesti lukkoon koirieni välit eivät ole koskaan menneet.

- Riitta: Jos koirani jostain syystä tai toisesta riitelevät, puutun siihen heti. Yleensä riittää, että ilmoitan pontevalla "NYT LOPPU RIITELY" -käskyllä oman mielipiteeni tappelemisesta. Jos kyseessä ovat aikuiset urokset ja todellinen matsi, en mene paljain käsin niiden väliin. Tässä tilanteessa ei huutaminen auta, se oikeastaan vain pahentaa asiaa. Otan erottamisvälineeksi tuolin tai muun esineen, jolla voin painaa tappelevat koirat maahan. Samalla kiellän niitä tappelemasta matalalla ja kovalla äänellä. Yleensä kahden aikuisen uroksen tappelussa vahinkoja sattuu vähän, mutta ympärillä pyörivät koirat saattavat näykkiä reikiä häntään tai tappelijoiden takapäähän. Siitä syystä on tärkeää heti poistaa ylimääräiset yllyttäjät paikalta. Kun koirat on saatu erotettua, punnitaan ihmisjohtajan arvovalta: jos sitä on, sanallinen kieltäminen riittää, eivätkä koirat yritä uudelleen toistensa kimppuun. Tässä vaiheessa nimittäin se, joka oli alakynnessä, yrittää revanssia. Jos kaksi koiraa ovat kinastelleet (riippumatta riidan asteesta), komennan ne vierekkäin maate keittiön lattialle, askartelen omia töitäni niiden vieressä ja pidän niille puhuttelua. En anna niiden lähteä pois paikalta 5-10 minuuttiin, vaan niiden on siedettävä toisiaan ja minua tuon ajan. Sen jälkeen taputtelen niitä ja annan luvan lähteä ulos. Yleensäkin urosten väliset riidat ovat helpommin selvitettävissä. Tervepäiset uroskoirat eivät kanna kaunaa jälkikäteen. Kahden nartun väliset riidat saattavat kehittyä helpommin hallitsemattomiksi, sillä ne alkavat nopeammin vihata toisiaan ja hakevat riidan mahdollisuutta myöhemminkin.

Olen kerran luopunut nuoresta nartusta, joka toistuvasti kävi äitinsä kimppuun, eikä uskonut mitään puhetta. Uudessa kodissaan tämä narttu selvisi hyvin sekä urosten että nartun kanssa. Olen kuullut joidenkin muiden kasvattajien sanovan, että nimenomaan äiti ja tytär riidellessään aiheuttavat ongelmia - ne ovat usein samanluonteisia ja yhtä määrätietoisia. Niinhän se taitaa usein olla ihmisperheissäkin.

- Riikka: Yhden kerran. Välit eivät oikeastaan kerenneet mennä lukkoon, vaan se oli räjähdyksenomainen arvovaltakysymys, johon vielä liittyi kahden eri rodun välinen kommunikointivaikeus.

Se alkoi ihan pikkuhiljaa pienellä murinalla. Aina kun Ruusu meni Wenlan ohi, Wenla "huomautti". Tai jos Wenla jo oli sängyssä kun Ruusu tuli, niin sama pieni huomautus. Ruusu ei oikeastaan noteerannut sitä ollenkaan - oli ihan kuin Wenla ei olisi mitään sanonutkaan - eikä Wenla koskaan jatkanut. Kunnes eräänä päivänä oltiin koko lauman kanssa järven jäällä juoksemassa. Koirat jahtasivat ihan sulassa sovussa variksia ja kuumailmapalloja. Auton lähellä huutelin laumani kokoon, ja viimeiseksi jäivät Ruusu ja Wenla - molemmat ihan eri suunnissa. Minä huusin molempia, ja ne lähtivät kuin raketit juoksemaan luokseni. Ruusu kerkesi ensiksi, mutta siinä samassa tuli Wenla ja kävi suoraan Ruusuun kiinni. Ruusu vaan katsoi minuun, että mikä ihme tuon idiootin nyt tuli, ja yritti ravistella Wenlan irti - onnistumatta. Wenla oli kuin vampyyri kiinni Ruusun kaulassa. Sitten hermostui jo Ruusukin ja ilmoitti erittäin päättäväisesti, että nyt saa tämmöinen riittää, ja loppuihan se. Wenla sai elämänsä haukkumiset minulta ja todennäköisesti se menetti täysin "kasvonsa" koko lauman edessä. Sen jälkeen Wenla on täysin hyväksynyt paikkansa afgaanilaumassa, eikä ole kertaakaan yrittänyt "pomottaa" ketään. Ruusun ja Wenlan välit ovat sen jälkeen olleet ihan ok.

- Sinikka: Sannin ja Nellin välillä tuli yhteenotto, kun ne kilpailivat Sannin tyttärestä Pepistä. Laumassa oli silloin liikaa muutoksia, eikä lauma ollut kasvanut luonnollisesti. Nelli oli tullut laumaan aikuisena, eikä sillä ollut omaa sydänystävää. Kun Peppi tuli, Nelli omi sen täysillä ja niillä oli hirveän hauskaa keskenään. Kerran Luukissa ne leikkivät keskenään, ja jättivät Sannin yksin. Silloin Sanni yhtäkkiä päätti erottaa nuo kaksi. Se kävi Nellin kimppuun. Mutta oli sohjokeli, ja Nelli saikin ulottuvampana ja nopeampana koirana Sannin kanveesiin ja piti suutaan sen kurkulla. Jouduin seuraamaan niiden välejä jonkin aikaa. Sannille jäi tappio hampaankoloon ja se halusi revanssia. Se koki olevansa asemaltaan Cutrin jälkeen seuraava, mihin olin sen asettanutkin. Mielestäni Nellillä ei tässä vaiheessa ollut johtajuuspyrkimyksiä, se vain halusi itselleen kaverin. Pariin viikkoon en jättänyt niitä keskenään, kun olin itse poissa. Siihen asti olin antanut Pepin olla enemmän Nellin kaveri, koska ne viihtyivät hyvin yhdessä ja se edisti Nellin kuntoutumista. Nyt ryhdyin jättämään Peppiä myös Sannin kanssa. Ne pääsivät tilanteesta yli ja oppivat kunnioittamaan toisiaan. Tilannetta helpotti myös se, että Peppi alkoi käydä näyttelyissä Sannin kanssa Nellin keskittyessä maastoihin. Vaikka Sanni ei ollut mikään emotyyppi, se otti näyttelyissä holhoavan asenteen ja suorastaan makasi Pepin päällä varjelemassa tytärtään niin että kuono vain pilkisti äidin alta.

  
Millainen koira ei pärjää laumassa?

- Riikka: Voisin kuvitella, että erittäin aggressiivinen koira ei pärjäisi laumassa, tai jos samaan laumaan osuisi kaksi todella voimakasta johtajatyyppiä, joista kumpikaan ei anna periksi. Silloinhan jommankumman täytyisi lähteä, ettei tulisi ruumiita.

- Eija: Mieleltään terve koira löytää aina paikkansa laumassa ja hyväksyy sen, ellei ihminen tee tilannetta vaikeaksi. Jos perheessä on paljon ihmisiä, jokainen asettaa koiralle erilaisia tehtäviä eivätkä he käyttäydy keskenään loogisesti. Minusta on tärkeää, että jos koira alkaa käyttäytyä huonosti ja on levoton, sille pitäisi antaa aikaa. Pitää osata antaa anteeksi, ymmärtää että käytökseen on jokin syy ja antaa aikaa selviytyä kriisistä. Ei voi olettaa, että koira olisi kone, jonka pitää aina toimia. Vaikka koira ei aina ole miellyttävä, sille on annettava mahdollisuus hoitaa kriisinsä itse. Huonoon käytökseen pitää puuttua, mutta ei erottaa laumasta - eihän lastakaan heitetä ulos talosta murrosiässä. Ainakin useampi kuukausi pitäisi minun mielestäni pystyä tulemaan toimeen.

Eri asia on, että kodinvaihtoa odottelemaan tulevat, laumalle "vieraat" koirat voivat sekoittaa tilannetta aika paljon. Vielä en ole joutunut viemään ketään koiraa nukutuspiikille, mutta jos uutta kotia etsivä koira sekoittaa elämän pitkäksi ajaksi, täytyy ajatella myös muita koiria ja omaa mielen tasapainoa. Joskus voi tulla vastaan sellainen tilanne, että vieras koira on eristettävä laumasta.

- Riitta: Laumassa selviytyminen edellyttää koiralta sopeutumista, mutta myös riittävästi tilaa. Jos lauma sijoitetaan niin ahtaisiin oloihin, ettei koirilla ole omaa paikkaa olla rauhassa, tervepäisetkään koirat eivät siitä selviä. Laumassa ei pärjää aggressiivinen koira, mutta myös liian syrjäänvetäytyvällä koiralla on vaikeuksia. Se ei osaa ottaa omaa paikkaansa laumassa ja jää tavallaan ulkopuoliseksi. Laumaelämä edellyttää koiralta tiettyä omanarvontuntoa ja aloitekykyä.

- Hilkka: Pennusta asti taloon jäänyt koira pärjää aina. Niin kuin monenlaisten ihmisten on pakko pärjätä keskenään, niin myös monenlaisten koirien. Niille tulee vain erilaiset tehtävät laumassa ja erilainen asema. Aran ja pehmeän koiran on helppo olla laumassa, koska muut kantavat vastuun eikä sen tarvitse ottaa kantaa mihinkään. Ongelma voisi olla muualta tullut aikuinen koira, joka tavoiltaan ja luonteeltaan olisi hyvin erilainen. Minulle aikuisena tulleet koirat (Ira, Balisha, myös monet hoidossa olleet koirat ja pentuja saamaan tulleet nartut) ovat sopeutuneet kuin olisivat ikänsä asuneet meillä.

- Sinikka: Kyllä kai melkein jokaiselle joku paikka laumasta löytyy. Se riippuu siitäkin, paljonko on valmis uhraamaan yksilön hyväksi. Jos laumassa on aggressiivisesti johtajanpaikkaa havitteleva koira, ihmisjohtaja voi tietysti luopua rakennelmastaan ja alkaa nostamaan sitä, jos näkee että se on sen arvoinen. Mutta jos laumassa on voimakas johtaja ja siihen tulee peräänantamaton, nuorempi ja yltiöpäisempi vallantavoittelija, siitä voi kehittyä ylitsekäymätön selkkaus, joka on purettava luopumalla jommastakummasta, todennäköisesti myöhemmin tulleesta. Toinen tilanne on niin arka koira, että se on aina puolustusreaktiossa puremassa ja näykkimässä. Kai se kestämätön tilanne löytyy niistä ääripäistä. Nellin kohdalla olen kuitenkin joutunut korjaamaan monia ajatuksiani vuosien mittaan. Se oli niin heikoilla tullessaan, että ajattelin ettei siitä ole laumassa eläjäksi. Tänä päivänä se on kuitenkin laumani johtaja. Nellin nimi opettaa - Never Say Never!

  
Artikkelisarjan osa 3