Maaliskuun
lopulla vuonna -91 Mozartilla on työn alla vähän kaikenlaista. Tanssimusiikkia ei
sentään enää, kiitos vain, mutta pikkutilauksia kylläkin. Muutama viikko sitten
hän sai valmiiksi jo toisen sävellyksen Müllerin
vahakabinetin urkukoneistolle, mutta kabinetti tarvitsee vieläkin yhden kappaleen.
Wienin
muotisoitin on tänä keväänä lasiharmonikka, ja useatkin tämän uuden
ja erikoisen soittimen taitajat esiintyvät kaupungissa tänä keväänä. Eräälle sokealle
soittajattarelle pitäisi tehdä sellainenkin kappale; siitä ei tosin heruisi rahaa
kai juuri ollenkaan.
Mutta
isommat työt kiinnostavat. Pitkin kevättä Mozart on valmistellut uutta jousikvintettoa
Es-duurissa, ja tämä tilaustyö on jo loppusuoralla. Enää pari viikkoa, ja
sävellyksen voi antaa esitettäväksi. Schikanederin
teatteriväelle Mozart on jo tehnyt italiankielisen aarian bassolle, soolokontrabassolle
ja orkesterille, sekä kepeän muunnelmateoksen pianolle, aiheena kaikille tuolloin
tuttu laulelma Schikanederin menestysnäytelmästä 'Tyhmä puutarhuri'. Mutta kaikkein
mielenkiintoisin työ Schikanederin kanssa on vasta alussa.
Se
on siis - uusi ooppera! Kepeä, satuaiheinen, täynnä viittauksia ajankohtaisiin puheenaiheisiin,
kuten kuumailmapallomatkailuun. Mutta sen tulisi sisältää muutakin, jotain jalompaa.
Tämä ajankohtainen idea für Kenner und Liebhaber
on tietysti myynnin kannalta mainio - jokaiselle jotakin - mutta se antaa myös tilaisuuden
varsin monipuoliseen taiteelliseen keksimistyöhön. Ja ilmeisesti varsin nopeasti
kehittyy Schikanederin ja Mozartin mielessä ajatus esittää oopperassa myös vapaamuurariuden ihanteita.
Tämä
historian hämäriin ulottuva ja moninaisin muodoin ilmennyt toiminta koki Euroopassa
1700-luvun lopulla valtavan boomin. Valistuneet aateliset, oppineet, sittemmin myös
taiteilijat ja porvariston edustajat liittyivät sankoin joukoin looseihin, joita
vuonna 1785 oli pelkästään Wienissä kuusi. Jäseniä oli tuolloin parhaimmillaan jopa
800.
Yksi
syy saattoi olla se yhteiskunnallinen vapautuminen, joka lähti liikkeelle, kun Maria Theresian poika Joseph II nousi Pyhän Saksalais-roomalaisen
keisarikunnan valtaistuimelle. Hän oli valistusaatteitten kannattaja, ja aloitti
monia hyväätarkoittavia uudistustoimia. Tämä sopi monille vanhojen salaseura-aatteitten
kannattajille,
sillä heidän ajattelussaan oli veljeyden ohella paljon muutakin edistyksellistä
sävyä.
Hyvin
suuri osa Wienin johtavasta älymystöstä ja aatelistosta kuului 1780-luvulla jonkinlaisiin
looseihin. Muurariveljeys ulottui hyvin lähelle itse keisariakin; tosin keisarin
osallistumisesta loositoimintaan ei ole riidatonta tietoa. Uutterat tutkijat ovat
laskeneet, että kun esimerkiksi Mozart antoi maaliskuussa -84 kolme konserttia Trattnerhofin
suuressa talossa Graben-torin varrella, maksaneista tilaajista lähes kolmannes oli
jäsenenä jossain loosissa.
Mozartin
kirjeistä käy selvästi ilmi, että hän oli jo varsin nuorena taipuvainen ihanteellisiin
ajatuksiin ja eettiseen filosofointiin. Ei siis ole ihme, että hänestä tuli Zur Wohltätigkeit
-loosin jäsen joulukuussa -84. Wienin muusikkokunnan
huipuista oli suuri osa jo silloin jäseninä. Joseph Haydn liittyi Zur wahren Eintracht -loosiin helmikuussa
-85, ja Leopold Mozart liittyi
samaan loosiin myöhemmin keväällä.
Monet
kaikkein korkeimmista ruhtinaallisista ja korkea-aatelisista taiteen ja tieteen
suosijoista kuuluivat vapaamuurarijärjestöön. Eräs huomattavimmista wieniläisistä
muurarijohtajista oli Ignaz von Born,
huomattava tiedemies, joka teki parhaansa johdattaakseen liikettä valistuksen, tiedon
ja järjen suuntaan. Hän kirjoitti
satiirisia
kirjoituksia munkkijärjestöjä vastaan, ja pystytti valistuksen levittämiseksi kirjaston
ja tieteellisen kokoelman veljeskunnan käyttöön.
1700-luvun
lopun muurarius jätti maailmaan monia pysyviä jälkiä: yhdet komeimmista voimme lukea
Amerikan
Yhdysvaltojen perusdokumenteista, joiden luojista ainakin George Washington ja Benjamin Franklin olivat vapaamuurareita.
Tässä
tulemmekin sitten niihin syihin, jotka johtivat tuon ajan vapaamuuraritoiminnan
tuhoon. Niiltä osin kuin looshitoiminta oli valistusaatteitten läpitunkema, sen
vastapuoli helposti koki vallankumouksellisena, kirkon ja ruhtinaitten perinteisen
vallan uhkana. Yksinvaltiashan ei periaatteessa voinut sietää salaseuroja; niissä
toki saatettiin hioa veitsiä hänen päänsä menoksi! Paavi taas ei tietenkään voinut
hyväksyä uskonnollissävyisiä liikkeitä oman johtonsa ulkopuolelta.
Kaikki
veljeskunnat eivät olleet samanlaisia. Joukkoon mahtui monenlaista aatetta. Itsekasvatuksen,
valaistumisen ja hyväntekeväisyyden ohella kukki monia muita historiallisia suuntauksia.
Oli asiaatteja, illuminaatteja, ruusuristiläisiä ja keskiajan salaseurojen haamuja.
Jotkut korostivat niinkutsuttua itäistä mystiikkaa, jotkut haaveilivat spiritualismista
tai alkemiasta, jotkut olivat mukana uudistaakseen yhteiskuntaa (tai todellista
poliittista ja aseellista salaliittoa muodostaakseen), jotkut
käyttivät
boomia spekulaatiomielessä hyväkseen (kuten kreivi Cagliostro, josta vuonna -91 niin kohistiin), ja monet olivat mukana
'inhimillisistä syistä', kuten tänäänkin, saadakseen itselleen henkilökohtaista
hyötyä.
Tuolloin
ei välttämättä riidelty ainoastaan lähtökohdista, päämääristä tai opista, vaan jopa
rituaalien yksityiskohdista syntyi kiistaa ja eriseuraisuutta. Vastakkain olivat
myös kolmen asteen (oppipoika, kisälli ja mestari) kannattajat, joita wieniläiset
seurat ja heidän suurloosinsa edustivat, ja useamman asteen (ehkäpä mystisemmät)
soveltajat. Yksi väittelyn aihe oli naisten osallistuminen loosityöhön.
Keisari
Josephin uudistuspolitiikalle muuraritoiminta sopi aluksi oikein hyvin. Provinssien
virkamiehiksi ajatellut edistykselliset saivat joskus aivan tuttuun suomalaistapaan
"jäsenkirjan" tuota pikaa. Kun normaali kohoaminen kolmannelle eli mestaritasolle
kesti hyvinkin vuoden verran ellei enemmän, "jäsenkirja-virkamiehet" saivat
sen kättelyssä, tuota pikaa.
Joulukuussa -85 keisarin mitta täyttyi. Omista lähtökohdistaan
käsin (jotka todella olivat aivan toisensuuntaisia
kuin esimerkiksi paavin) keisari antoi vapaamuurariasetuksen, jolla hän halusi saattaa
salaseurat yhdenmukaiseen kuriin ja järjestykseen. Seurauksena oli kuuden väkirikkaan
wieniläisloosin yhdistäminen
kahdeksi,
ja ennen muuta joukkopako järjestöstä.
[esim.: Trauermusik, alle
loppuun asti]
Zur neugekrönten Hoffnung -loosin jäseneksi jäi Wolfgang
Mozart, ja teki sen vakaumuksen syvyyksistä. Hänen sävellysluettelonsa on tulvillaan
muurariaatteen mitä kauneimpia kiteytymiä, ja monet seikat viittaavat siihen, että
hänellä oli suurta harrastusta kehittää tuntemaansa muuraritoimintaa ihanteellis-käytännölliseen
suuntaan.
Tiedetään jopa, että Mozart luonnosteli oman yksityiskohtaisen suunnitelman seuratoiminnaksi;
tämä dokumentti on kuitenkin kadonnut.
Mozartin
viimeisen vuoden suurtöistä monet kuuluvat tähän hänen ihanteellis-eettiseen ajatusmaailmaansa.
Siinä on - kuten ennenkin - suoranaista muurarimusiikkia, mutta myös, ja ensimmäistä
kertaa, julkinen vapaamuurariutta sivuava suuri näyttämöteos, se jota Mozart jo
nyt maaliskuussa -91 suunnittelee muurariveljensä
Schikanederin
kanssa.
Kuluu
vain muutama vuosi, ja eurooppalainen asetelma muuttuu. Salaseurat kielletään, poliisi
takavarikoi dokumentit talteen (historiantutkijoitten riemuksi), ja seurauksena
on muun muassa, että eräänkin säveltäjän henkisiä ja aatteellisia kytkentöjä aletaan
kunnolla tutkia vasta aivan uusina ja parempina aikoina.