TPV Juventus-92, Piirinsarja


Piirinsarja, 1.Divisioona

Pvm: 31.8.2004


TPV Juventus - NoPS Ahmat

3-1

Elokuun viimeinen ilta oli yllättävän lämmin, mittari näytti vielä 19 astetta, kun Juve kohtasi pehmeällä lielahden kentällä Nokian Palloseuran, joka muistettiin vähämaalisista peleistä menneiltä kausilta hyvin. Juve otti ohjat käsiinsä tällä kertaa heti alkupotkusta lähtien. Jo ensimmäisen minuutin pelin jälkeen Jaska käänsi Matiakselle, joka siirsi suoraan Topille. Topin nosto antoi maalivahdille verryttelemisen aihetta. Vippaus nousi kuitenkin yli maalin.

Ensimmäinen oikein kunnollinen maalipaikka siunaantui Matiakselle hyvän pystysyötön päätteeksi 10 minuutin pelin jälkeen. Pomppivan pehmeällä kentällä kuitenkin palloon on vaikea saada kunnon otetta läpiajossa ja niinpä kuti jäi löysäksi. Juve hallitsi peliä, vaikka pallon hallussa pitäminen olikin hankalaa kentän muhkuroissa. Juvelle tuli kuitenkin ensimmäiset kauhunhetket omalle maalille 16 minuutin kohdalla, kun oman puolustuksen käsi osui pallon harmittomassa pääpelitilanteessa ja NoPS sai vaparin hyvästä paikasta. Vapari muutti vielä muurista suuntaa, mutta onneksi myös hidastui samalla. Niinpä Ville poimi pallon helposti haltuun.

17 minuutin kohdalla alkoi Juven rynnistys tuottaa jos enemmänkin maalipaikkoja. Ensin Jaska käänsi taakse Jannelle, joka tykitti. Reboundista Jesse pääsi sivaltamaan rauhassa. Kuti nousi kuitenkin hieman yli Nokialais-maalin. Sitten 19 minuutin kohdalla Jesse käänsi vuorostaan pallon maalin edustalle. Jaska iski kärkkärin kohhti alanurkkaa, mutta pallo painui vain senttejä tolpan väärältä puolelta ohi. Paine ja ote säily ja 22 minuutin kohdalla pallo pomppi väkisinkin Topille, joka oli päästä herkulliseen vetopaikkaan. Puolustaja ehti jysäyttää hätärillä pallon kuitenkin päädystä kulmuriksi.

Juven painostus palkittiin lopulta 26 peliminuutin kohdalla avausosumalla, kun Matsun hieno kierteinen kulmapotku putosi aivan maalin edustalle. Jesse ohjasi rauhallisesti mutta voimalla pallon komeasti verkkoihin. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Topi pääsi vapauttamaan Matsun kokeilemaan maalivahdin toipumista edellisestä ja vielä perään Jesse pääsi vielä iskemään vastapalloon sydämensä kyllyydestä, mutta niin vain NoPS maali säilyi lisätakaiskuitta. Jakson loppuun tuli vielä paha Nokialaistilannekin. NoPS:in pitkä avaus Juven puolustukseen pomppi kuin pomppikin ohi koko puolustuslinjan ja Villekin ehti tulla vastaan olettaen että puolustus saa pallon alas. Palloon ehtikin NoPS:ilainen, joka nosti kaaren heti yli Villen, mutta onneksi myös aivan liian korkeana yli ja ohi maalin. Huh. Tauolle tilanteisiin nähden vielä niukassa 1-0 johdossa.

Toinen jakso alkoi sitten yhtä tehokkaasti kuin edellisenäkin päivänä Ilvestä vastaan. Vain minuutti oli ehditty touhuta kentällä, kun Saku siirsi pallon Lassille, joka nosti yli puolustajan Matiakselle ja Matias jatkoi kylmän rauhallisesti vastaavalla nostolla maalin perukoille asti. Nyt alkoi jo helpottaa. Mutta se ei tuntunut silti riittävän. Virtaa tuli jalkoihin lisää, niin kuin aina maalista. Ja vain minuuttia myöhemmin oltiin taas NoPS-maalilla. Lassi sai sovitella tykkiä oikein pitempäänkin namuetäisyydeltä, mutta niin vain tykki jysäytti puolisen metriä yli yläriman. Eikä tuostakaan kulunut kuin minuutti kun Ekku oli jo pahanteossa maalilla. Pallo karkasi kutienkin jaloista sen verran, että maalivahti onnistui syöksymän ensimmäisenä pallon perään. Topikin vielä jysäytti tuon painosuksen päätteeksi kerran kaukaa, mutta tällä kertaa maalivahdin syliin asti ja minuuttia myöhemmin uudelleen. Tällä kertaa ohi vasemmalta.

Peliä pelattiin vahvassa punapaitojen hallinnassa ja lisää maaleja odotettiin. 41 minuutin kohdalla Jaska sai pallon kiinni aivan päätyviivalta, väänsi irti puolustajassa ja siirsi Sakulle. Sakun veto kääntyi sivuverkkoon. Sitten 44 minuutin kohdalla Jessen suora avaus keskeltä löysi Jaskan rankkarialueen rajalta. Kääntölaukaus painui kuitenkin vaikeasta asennosta selkeästi ohi vasemmalta. Ja hetkeä myöhemmin Jessen pitkä sivuraja vapautti Matiaksen herkullisen näköiseen keskitykseen. Kolmekin Juve-hyökkääjää oli linjassa maalilla, mutta pallo solahti väkisin koko rivistön editse aina sivurajalle asti. Peli oli näennäisesti hallussa, mutta jotenkin vaan sitten kävi niin, että harmittoman näköisestä tilanteesta 48 minuutin kohdalla kaukaa vasemmalta lähti korkea roikku kohti Juventuksen maalia. Kuinka ollakaan se yllätti myös Villen putoamalla aivan takatolpan juuresta aina maaliin asti. Oho. Taas meni omaan päähän vaikkei laukauksia ollut koko pelissä tullut kuin muutama. Tämmöiset ovat kyllä vähän liiankin tuttuja yllätyksiä silloin kun on painostettu pitkään. Mutta jotenkin ote oli niin vahva, ettei tuostakaan kukaan pahemmin hermostunut kentälle eikä laidallakaan.

Niinpä vain minuutti NoPS:in kavennuksesta pallo pyörähteli jälleen kierteisenä Matsulta ensin Ekulle ja sitten Ekun jalasta yli maalivahdin ja vielä puolustajankin ohi aina maalin oikeaan reunaan asti. Juve johti taas kahdella maalilla. Ekku pääsi vielä koittamaan tykkiään 52 minuutin kohdalla ja muutenkin painetta luotiin vielä rankasti NoPS-päätyyn. Tiukkoja tilanteita nähtiin tasaiseen tahtiin. Viimeinen tilanne ennen loppuvihellystä oli sitten vielä Ekun hieno taistelu ja syöttö Matiakselle joka sijoitti ohi maalivahdin kohti takatolppaa. Pallo painui kuitenkin puolisen metriä oikealta ohi ja peli päättyi kun pallo oli kaivettu metsästä takaisin kentälle. Arvokas voitto rutiinipelillä.

HYVÄ OTE VAIKEISSA OLOSUHTEISSA!