banneri
Rollin' The Rock
LP: EMI 9C 062-38248, EMI Finland 1977
MC: EMI 9C 262-38248, EMI Finland 1977
Tuottaja: Matti Laipio
Äänitys: Skip Godwin, Sea-Saint Studiot, New Orleans, USA 12-13.7.1976 (A)
Ronny Weiser, Rollin' Rock Studio, Van Nuys, Kalifornia, USA 25-26.7.1976 (B)
Design: Seppo Järvinen
Kuvat: Henrik Schütt
Levy on omistettu Cosimo Matassalle ja Sam Phillipsille, jotka ovat luoneet kaikkein hienoimmat soundit.
Rollin' The Rock
# kappale sävel & sanat kesto
A1 Shame, Shame, Shame! Ken Hopkins - Ruby Fisher 2:10
A2 Blue Monday Dave Bartholomew 2:32
A3 (Good Morning Little Schoolgirl) Are You Going My Way Antoine Domino - Dave Bartholomew 2:36
A4 But I Do Robert Guidry - Paul Gayton 2:15
A5 Walking To New Orleans Antoine Domino - Dave Bartholomew - Robert Guidry 2:05
A6 I'm Walking Antoine Domino - Dave Bartholomew 2:04
A7 Ain't That Shame Antoine Domino - Dave Bartholomew 2:36
B1 Baby, Let's Play House Arthur Gunter 2:31
B2 Double Talk Baby Gregory Carroll - Leonard Puzey 2:29
B3 Rock And Roll Ruby Johnny Cash 2:41
B4 Hug 'n' Kiss Me Jack Cochran 2:31
B5 So Long I'm Gone Roy Orbison 2:06
B6 Boppin' The Blues Carl Perkins - Curly Griffin 2:36
B7 I'm Comin' Home Johnny Horton - Tillman Franks 1:54

Sovitukset: Kaj Westerlund

Muusikot:
A-puoli:
Jussi Raittinen: laulu
Clyde Kerr: trumpetti
Alvin Thomas: tenorisaksofoni (soolot)
Carl Blouin: tenori- ja baritonisaksofoni
Kaj Westerlund: piano
Steve Hughes: kitara
David Barard: basso
Dwight Richards: rummut
B-puoli:
Jussi Raittinen: laulu
Kaj Westerlund: piano
Billy Zoom: soolokitara
Holly Hollander: rymikitara
Patrick Woodward: basso
Henry Berry: rummut

Jussin heinäkuussa 1976 tekemän Amerikan matkan ensimmäinen levytyssessio pidettiin New Orleansissa Sea-Saint Studiolla, jossa äänitettiin Fats Dominon vanhoja r&b / rock'n roll-klassikkoja. Tämän levyn A-puoli koostuu näistä äänityksistä. Välillä käytiin Nashvillessa äänittämässä Nashville-albumin biisit ja lopuksi matkattiin länsirannikolle Ronny Weiserin studiolle äänittämään tämän levyn b-puolen rockabillybiisit.

Suunnitelmat muuttuivat

Hyvissä ajoin suunniteltu levytysmatka Amerikkaan oli peruuntua alkuunsa. Suunnittelu oli alkanut jo edellisenä kesänä valtameren taa tehdyllä matkalla. Maaliskuussa 1976 Jussi ja levyn tuottajaksi lupautunut Matti Laipio kävivät Scandia Musiikissa sopimassa levytysmatkasta ja siitä mitä USA:ssa oli tarkoitus levyttää. Sovitun mukaan samalla reissulla piti tehdä tämä r&b ja rock'n'roll -levy ja Nashvillessa Scotty Mooren studiolla kantrilevy. Keväällä Orvomaa sairastui vakavasti ja hänen tilalleen Scandian johtoon tuli aiemmin Topmostien laulusolistina ollut Gugi Koljuschkin. Gugi kertoi Scandian perääntyvän hankkeesta ja Laipiolle tuli kiire löytää uusi levy-yhtiö rahoittamaan levytysmatkan. Laipio tiedusteli ensin juuri Suomeen tytäryhtiön perustaneen CSB:n halukkuutta ja, kun ei sielläkään lämmetty asialle, seuraavaksi Love Recordsin kiinnostusta.

Loven Atte Blom ja Otto Donner kiinnostuivatkin asiasta ja ilmoittivat alustavasti olevansa valmiit yhteistyöhön. M.A. Numminen, joka oli mukana Loven touhuissa, oli jo aiemminkin houkutellut Jussia siirtymään Lovelle. Saatuaan vihreää tai ainakin keltaista valoa, Laipio vahvisti jo alustavasti tekemänsä studio-, hotelli- ja lentovaraukset. Juhannuksen alla Otto Donner oli soittanut Laipiolle ja perunut Loven osallistumisen Amerikan matkaan. Love oli jo tuolloin talousvaikeuksissa ja sillä oli paljon royaltyvelkaa artisteilleen ja bändeilleen. Onneksi Donner oli kuitenkin neuvotellut Jussin puolesta valmiin diilin EMI:n kanssa. Jussi teki saman tien EMI:n kanssa neljän vuoden levytyssopimuksen, siihen kuului yksi albumi per vuosi ja EMI sitoutui maksamaan USA:n reissun kustannukset. Myöhemmin osoittautui, ettei sopimus pitänyt loppuun asti, mutta tämä matka oli turvattu. Tarkalle meni, sillä matkaan lähdettiin 29.6. eli varhain seuraavana aamuna levytyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Rollin' The Rock

Jussin lisäksi matkaan lähti hänen pitkäaikainen luottomuusikkonsa Kajde Westerlund ja valokuvaaja Henrik Schütt. Kajden rooli olikin tärkeä, hän vastasi biisien sovituksesta ja toimi kapellimestarina levytyksissä. Lisäksi seurueeseen kuului Yleisradion musiikkitoimittaja Sakari Warsell. Laipio oli mennyt rapakon taa jo aiemmin järjestelemään asioita ja oli Los Angelesin kentällä muuta seuruetta vastassa.

Zappaa tapaamassa ja taas muutos suunnitelmiin

Seuraavana päivänä Losiin saapumisen jälkeen käytiin moikkaamassa Frank Zappaa, jonka luona Laipio majaili. Sielläkin keskusteltiin yhden biisin, Unto Monosen Satumaan, äänittämisestä, mutta Zappalla ei kuitenkaan ollut aikaa siihen. Seuraavan päivän seurue vietti Disneylandissa. Laipiolla on Scandian ajoilta hyvät suhteet Warner/Repriseen ja sen turvin seurue vieraili firman pääkonttorissa ja tutustui myös Burbankin filmistudioihin ja Warnerin prameaan musiikkistudioon. EMI sopimuksen myötä päästiin käymään myös Capitol Recordsin Capitol Towerissa. Seuruetta isännöinyt Capitolin pr-päällikkö antoi seurueelle nipun Capitolin promo-albumeja ja vinkkasi, että Nashvillessa voisi käyttää taustalaulujana Capitolille juuri uuden albumin tehnyttä Linda Hargrovea. Niinhän sitten tehtiinkin.

Alun perin oli suunniteltu levytykset hoidettavan Memphisissä, New Orleansissa ja Nahvillessa. Memphisissä oli ajatus äänittää edellisen kesän tapaan Charlie Feathers kanssa Glo-lite-studiolla rockabillyä ja New Orleansissa Allen Toussaintin Sea-Saint studiolla Fats Domino / Smiley Lewis -tyyppistä rhythm & bluesia ja vähän rock'n'rollia. Nashvillesta puolestaan oli varattu aikaa Elviksen alkuperäisen kitaristin, Scotty Mooren Monument Studiolta, tarkoituksen äänittää siellä kantria.

Suunnitelma kuitenkin muuttui hieman, kun LA:sta poikettiin lähistöllä Van Nuysissä tapaamassa Rollin' Rock -levymerkin omistajaa, italiasta 60-luvulla USA:aan muuttanutta ja rockabillyyn erikoistunutta Ronnie Weiseria. Laipio oli entuudestaan Weiserin liiketuttavia, sillä hänen ja Jarmo Santavuoren Quality Rwcords toi Suomeen Weiserin levy-yhtiön uudelleenjulkaisuja ja uutta tuotantoa. Charlie Feathers oli ollut talvella Weiserin studiolla levyttämässä, mutta homma ei ollut Weiserin mukaan toiminut hänen kanssaan. Weiser houkutteli sen sijaan käyttämään hänen studiotaan.

Weiser tarjosi levytysbändiksi uuden löytönsä Billy Zoomin bändiä ja soitti suomalaisseurueelle Zoomin bändin nauhoituksia. Jussista bändi kuulosti hienolta ja varsinkin Billyn kitarointi upealta ja rajulta. Jussi esitteli suunnitellun biisilistan ja antoi vielä nauhan, jolla oli biisien originaaliversiot. Weiser sanoi biisien olevan tuttuja bändille, esim. I'm Coming Home on heidän ohjelmistonsa helmiä. Weiser tarjosi palveluksiaan kohtuuhintaan ja Laipio teki pian uudet laskelmat reissun kustannuksista. Lopputulos oli, että Weiserin tarjous mahtui Laipion EMI:ltä saaman budjetin puitteisiin. Niinpä Weiserin kanssa lyötiin kättä ja sovittiin, että New Orleansin ja Nashvillen jälkeen jatketaan levytyksiä Van Nuysissä.

Rollin' The Rock

Kohti New Orleansia

Ennen New Orleansiin menoa reissattiin hiukan ristiin rastiin Amerikan maata. 3.7. lennettiin San Antonioon, Texasiin, jossa osallistuttiin USA:n 200-vuotispäivänä Willie Nelson's Fourth of July Picnic -festareille. Siellä seurue sai kuunnella Nelsonin lisäksi mm. Waylon Jenningsiä, Davis Allan Coeta, Bobby Barea, Doug Sahmia, Jerry Jeff Walkeria, Leon Russelia ja Asleep at Wheeliä. Kuulijoita festari oli koonnut satatuhatta henkeä. Kajde ihastui Baren esittämään Marie Laveaux -biisiin ja alkoi esittää sitä soolobiisinään Suomen keikoillaan ja levyttikin sen seuraavana vuonna HEC -bändin ainoalle levylle (Love Records LRLP 260).

Aikansa Texasia ja Lousianaa seikkailtuaan seurue päätyi lopulta New Orleansiin. Sakari Warsell lähti sieltä takaisiin kotimaahan ja seurueeseen liittyivät Jussin ystävät, ilmailu- ja musiikkimies K.W. Blomqvist ja Jarmo Santavuori. Pari päivää tutustuttiin ensin New Orleasin musiikkielämään ja nähtävyyksiin. Allen Toussaintin ja Marshall Sehornin Sea-Saint-studiolla oli käyty jo edellisen vuoden elokuussa äänittämässä pari biisiä Syksyn säveltä ja Mennään melomaan albumia varten.

Kaupungissa syntynyt Allen Toussaint oli New Orleansin merkittävimpiä musiikkipersoonia jo tuolloin. Hän oli soittanut jo nuorukaisena Huey "Piano" Smithin ja Dave Bartholomewen kanssa. Ensimmäisen levytyksensä Toussaint teki 1957 soittaen pianoa Fats Dominon I Want You to Know -singlellä. 70-luvun puolivälissä hän oli jo hyvin kokenut muusikko, lauluntekijä sekä levytuottaja. Ennen oman studion perustamista Toussaint oli työskennellyt monien levy-yhtiöiden palveluksessa ja kirjoittanut ja tuottanut lukuisia hittibiisejä. Glen Campbellin alun perin levyttämä Southern Nights, on hänen tunnetuimpia biisejään, myös monien levyttämä Fortune Teller, Get Out of My Life, Woman ja Pain in My Heart menestyivät hienosti.

Sea-Saint Studio

Osoitteessa 3809 Clematis Avenue sijainnut Toussaintin ja Marshall Sehornin Sea-Saint oli silloin ja myöhemminkin hyvin käytetty studio. Toussaintin ja Sehorn olivat tutustuneet 60-luvulla työskennellessään Sansu Enterprises -yhtiössä. Sehorn oli aloittanut musiikkibisneksessä myös jo 50-luvulla. Hän oli aluksi toiminut New Yorkissa ja sittemmin New Orleansissa A&R-miehenä, tuottajana ja laulunkirjoittajana. Hänen löytöjään oli mm. Lee Dorsey.

Edellisenä vuonna ennen Jussia Sea-Saint studiolla oli käynyt Paul McCartney Wings-yhtyeensä kera äänittämässä albumiaan Venus and Mars. Toussaint oli tuottanut 1974 studiolla äänitetyn Labelle-lauluyhtyeen huippumenestyneen Nightbirds-albumin, jolta julkaistu single Lady Marmelade oli ollut ykköshitti USA:ssa ja monessa muussakin maassa. Studion palveluksia ovat käyttäneet myös mm. Paul Simon, Elvis Costello, Patti Labelle, Joe Cocker, John Mayall, Dr. John, The Meters ja tietysti myös Nevillen veljekset. Studio toimi vuodesta 1973 vuoteen 2005, jolloin hirmumyrsky Katrina hautasi studion veden alle ja studion laitteisto tuhoutui. Nykyisin sen paikalla toimii kampaamoliike.

Sea-Saint Studio

Äänitykset alkavat

Äänitykset Sea-Saintissa aloitettiin 12.7. Tällä kertaa säestysbändi koostui Chocolate Milk -yhtyeessä tuolloin vaikuttaneista kitaristi Steve Hughesista, basisti David Barardista ja rumpali Dwight Richardsista. Näistä Hughes ja Barnard olivat olleet mukana edellisen kesän sessioissa. Puhallinryhmässä soittivat niin ikään Allan Toussaintin tuon aikaisiin luottomiehiin lukeutuneet trumpetisti Clyde Kerr ja saksofonistit Alvin Thomas ja Carl Blouin. Kerr on levyttänyt mm. Dr. Johnin, Professor Longhairin, Joe Cokerin ja Wilson Pickettin kanssa. Alvin Thomas puolestaan on soittanut Jussin lisäksi mm. James Cotton Blues Bandin, The Mighty Diamondsin ja Allen Toussaintin levyillä ja Blouin The Neville Brothersien, B.B.Kingin ja Robbie Robertsonin levyillä.

Biisit olivat muusikoille tuttuja, joten levytykset sujuivat vauhdikkaasti. Ensimmäisen päivän aikana saatiin äänitettyä seitsemän biisin pohjat ja toisena päivänä purkitettiin Jussin lauluosuudet ja miksattiin biisit. Shame, Shame, Shame on New Orleansista olevan Smiley Lewisin tunnetuimpia levytyksiä, hän levytti myös ensimmäisenä Blue Mondayn. (I Don't Know Why) But I Do -biisin levytti ensimmäisenä Clarence "Frogman" Henry helmikuussa 1961. Loput Seat-Sain session biiseistä on niin ikään New Orleasin 50-luvun r&b ja rock'n'roll-tähden Fats Dominon ohjelmistosta ja useimmat muistavat myös Blue Mondayn nimenomaan Fats Dominon versiona. Domino levytti sen 1956 (Imperial X5417), kun Lewisin versio oli levytetty jo tammikuussa 1954 (Imperial 5268).

Nashvillen kautta länsirannikolle

Muutaman turistipäivän jälkeen Jussi seurueineen saapui kantrimusiikin mekkaan, Nashvilleen 17.7. Siellä ensimmäiseksi suunnattiin tietysti kantrin pyhäkköön eli Grand Ole Opryyn, jossa Laipio järjesti paikat VIP-korokkeen reunalle ja ensimmäisen jakson isäntäpariskunta Wilma Lee ja Stoney Cooper esittelivät kaukaa Suomesta Nashvilleen levyttämään tulleet vieraat. Tavan mukaan Opryn lauantai-illan jakso meni suorana lähetyksenä ympäri maan. Nashville levytykset hoituivat kolmessa päivässä. K.W. ja Santavuori lähtivät sen jälkeen Suomea kohden.

Muu porukka suuntasi vielä länsirannikolle viimeistä sessiota varten. Aiemmin sovitun mukaan Weiser majoitti suomalaiset suuren omakotitaloonsa. Weiser oli perustanut rockabillyyn erikoistuneen Rollin' Rock -levymerkin 1969 ja rakentanut myöhemmin äänitysstudion osoitteessa 6918 Peach Ave, Van Nuys sijaitsevaan kotiinsa. Vai voiko sitä varsinaiseksi studioksi kutsua, äänitykset tehtiin miehen olohuoneessa. Olosuhteet olivat Jussin kertoman mukaan muuten ihanteelliset, kiirettä ei ollut ja pihalla oli uima-allas, johon voi välillä pulahtaa virkistäytymään.

Charlie Feathesin lisäksi Weiserin kotistudiolla oli levyttänyt mm. Ray Campi, josta tuli 70-luvun lopun rockabillyhuuman myötä suosittu myös Suomessa ja hän kävi täällä myös esiintymässä. Weiserin tuottamia ja äänittämiä levyjä myytiinkin Suomessa ja muualla Euroopassa huomattavia määriä.

Aamulla 25.7. Billy Zoom kumppaneineen saapui Weiserin luokse. Weiserin laitteistona olivat kahdeksan kanavainen mikseri ja neliraitanauhuri. Ne riittivät hyvin, kun rummut ja samoin Kajden soittama piano hoidettiin yhdellä mikrofonilla. Billy Zoom soitti Gretsch Country Gentleman kitaraa, muina varusteina hänellä oli Jussin kertoman mukaan Fender Bassman vahvistin ja Echoplexin nauhakaiku. Kajde soitti studion nurkassa ollut pianorumilusta, jossa Jussin mukaan oli kuitenkin erittäin hyvä soundi.

Rollin' The Rock

Äänitykset olohuoneessa

Äänitykset aloitettiin I'm Comin' Home biisillä. Tuon nimisiä biisejähän löytyy vaikka kuinka paljon. Kuten alussa kerroin Jussi oli antanut ensimmäisellä käynnillä Weiserille nauhan äänitettävien biisien originaaliversioista. Nauhalla oli Jussin suosikkeihin lukeutunut Charlie Richin säveltämä I'm Comin' Home. Carl Manin esittämänä. Kajde laski biisin tempon, mutta Zoomin bändi piti sitä hitaana, no Kajde paransi tempoa ja aloitti Richin biisin ja muu bändi puolestaan Hortonin ja Franksin saman nimisen biisin.

Zoomin bändi ei siis ollut kuunnellut saamaansa nauhaa, ei ainakaan loppuun saakka. Pienen ihmettelyn ja neuvottelun jälkeen päädyttiin sitten Hortonin ja Franksin biisiin. Jussi ei kuitenkaan ehtinyt kunnolla harjoittelemaan biisiä, joten lauluosuus äänitettiin uudelleen Suomessa. Biisistä ei Jussin mukaan tullut oikein onnistunutta vieläkään. Biisi ei oikein istu hänen äänelleen ja onkin levyn heikoin tulkinta. Levyttämättä jääneen Charlie Richin biisin Jussi kertoi tuolloin aikovansa levyttää vielä joskus suomeksi käännettynä. Sen hän tekikin vuonna 2014 albumille Kerran vielä, pojat!.

Demon Jack Cochranin Hug 'n' Kiss Me-biisistä Jussi oli saanut heinäkuun alussa Weiserilta ja ehtinyt harjoitella sitä maata kierrellessään. Muuten sessiossa äänitetyt biisit olivat Jussille hyvinkin tuttuja; Baby Let's Play House Elvisen ohjelmistosta, Double Talk Baby Conway Twittyltä, Rock And Roll Ruby Johnny Cashilta, So Long I'm Gone Roy Orbisonilta ja Boppin' The Blues puolestaan oli Carl Perkinsin suuria hittejä.

Billy Zoom perusti seuraavana vuonna eli 1977 punkbändin nimeltä X ja kävi kerran bändinsä kanssa Suomessakin keikalla. Billyllä on myös ollut musiikkiliike Kaliforniassa vuodesta 1970 alkaen. Hän on myös rakennellut kitaravahvistimia mm. Jackson Brownille ja Los Lobosille. Billy ehti nuorempana soittaa myös Gene Vincentin ja Etta Jamesin kanssa ja myöhemmin mm. Brian Setzerin kanssa. Setzerin soittokamoista hän huolehtinut yli 20 vuoden ajan. Gretsch julkaisi kesäkuussa 2008 Billy Zoomille omistetun nimikkomallin Gretsch G6129BZ. Zoom oli huomannut taannoin netistä tekemästäni Jussin diskografiasta tämän sivun ja kysyi, voisiko saada kuultavakseen levyn. Lähetin sen tietysti Billylle.

Levyarvioita

Nimimerkki JA arvio levyä Blues News lehden numerossa 3/1977 seuraavasti: "A-puoli jää selvästi mielestäni B-puolen varjoon, sillä A-puolen äänitys on ollut liian hyvää (!) ja huolellista (!), joten aito R&B-fiilis on jäänyt saavuttamatta. Sen sijaan levyn B-puoli on aivan loistava. Niin Weiserin studiotekniikka kaikkine kaiutuksineen, taustamuusikot kuin Jussi oikeaoppisine nikotteluineen ovat osuneet kerrassaan nappiin. Tuloksena on niin aitoa rab'ia, ettei paremmaksi enää voi tulla! Ja Jussi kerta kaikkiaan ylittää itsensä laulajana." Vähän samaa sanoi Waldemar Wallenius Soundissa: "Ehkä ainoa juttu näissä äänityksissä, joka ei ole "aitoa" ja pikkuisen meikäläistä jopa häiritsee, on liian hyvä äänitys". "Kyllä nuo New Orleansin miehet omat hommansa tuntuvat tosiaan osaavan, sillä tuo kepeys ja letkeys ovat aitoa. Hyvin soitta myös Kajde Westerlund", jatkoi Waldemar.

Itse pidin alkuun enemmän New Orleansissa äänitetystä A-puolesta. Kajde Westerlund oli koko matkalla isossa roolissa musiikillisen puolen osalta, onnistuneiden sovitusten lisäksi Kajde sulautuu levyllä hienosti New Orleans-muusikoiden joukkoon. Tosin Allen Toussaint oli kädestä pitäen näyttänyt Kajdelle miten kieppuva pianokuvio Are You Going My Way -biisiin syntyy, kertoi Jussi Walleiuksen haastattelussa. Jussi laulaa erittäin hyvin myös itselleen jo nuoruusvuosilta rakkaat laulut.

Hyvinhän Jussi selviää myös rockabillystä. Ehkäpä jopa hiukan paremmin kuin A-puolesta. Oliko rockabilly kuitenkin vuonna 1976 Jussille läheisempää? Äänitykset tehtiin Van Nuysissä, New Orleansia huomattavasti vaatimattomimmilla laitteilla, mutta Weiser selvästi osaa loihtia laitteillaan upeaa jälkeä. Ehkä Weisern talolla oli myös rennompi tunnelma. Paikalla ei ollut enää niin merkittäviä staroja kuin matkan muilla studioilla.

Kansitekstien virheet

Levyn kansiteksteissä on muutamia virhettä. New Orleansin sessiossa rumpalina oli Dwight Richards ei Richard ja toisena fonistina oli Carl Blouin ei Blount. Shame, Shame, Shame! -biisin säveltäjäksi kansiteksteissä ja etiketissä mainitaan "McCraclin-Geddings". Jimmy McCracklin levytti Shame, Shame, Shame -nimisen biisin 1961 (Art-tone 827) ja tämän singlen etiketissä tekijöiksi on merkitty "McCraclin - Geddins". BMI:n tietokannassa biisin nimeksi on merkitty Shame, Shame ja biisin kirjoittajaksi yksin Jimmy McCracklin. Levyetikettiin toiseksi tekijäksi merkitty "Geddins" tai Jussin levyllä "Geddings" oli Art-tone levymerkin omistaja Robert "Bob" Geddins. Tuon ajan ikävän tavan mukaan monet levypomot omivat biisien tekijänoikeuksia omiin nimiinsä.

Single EMI 9C 006-38246-A

Jussi ei kuitenkaan levyttänyt tätä McCracklin biisiä, vaan Ken Hopkinsin ja Ruby Fisherin kirjoittaman biisin, jonka ensimmäisenä levytti Smiley Lewis 1957 (Imperial X5418). Shame, Shame, Shame -nimisiä biisejä on ainakin parikymmentä, mikä lienee osaltaan syynä virheeseen. ASCAP:n tietokantaan Hopkinsin ja Fisherin biisi onkin Shame, Shame, Shame! eli nimikin on tämän levyn kansiteksteissä hieman virheellinen. Jussin ohella Aerosmith on levyttänyt tämän biisin ja heidän Honkin' On Bobo -albuminsa kansiteksteissä säveltäjiksi mainitaan Hopkins ja Fisher.

Kuuntele Spotifystä Smiley Lewisin alkuperäisversio Hopkins-Fisherin ja McCracklinín biiseistä:

Jimmy McCracklin Shame, Shame, Shame puolestaan löytyy YouTubesta

Kiitokset

Jussi kiittelee levyn kansiteksteissä Harry Orvomaata kannustuksesta hankkeeseen. Alun perinhän matkasta oli sovittu Scandian silloisen johtajan Orvomaan kanssa. Kiitokset menevät myös korvaamattomista neuvoista Allen Toussaintille ja Lasse Virenille, jonka olympiavoitot Montrealin olympialaisissa juuri levytyssessioiden aikaan olivat innostaneet Jussia.

Albumin Jussi on omistanut Cosimo Matassalle ja Sam Phillipsille, jotka ovat luoneet kaikkein hienoimmat soundit. Cosimo Matassa oli New Orleansin levyteollisuuden pioneereja, joka avasi jos 18 vuotiaana J&M Recording Studion New Orleansiin. Studiolla äänitettiin mm. monet Little Richardin ja Fats Dominon varhaisista levyistä. Myös esimerkiksi Ray Charles, Lee Dorsey, Dr. John ja Smiley Lewis käyttivät hänen studiotaan. Vaikka Matassa tuotti ja äänitti monia todella merkittäviä biisejä ja edisti monen artistin uraa, eivät kaikki muistele häntä pelkästään hyvällä. Monien mielestä hän huijasi raha-asioissa useita artistejaan. Sam Phillips on puolestaan yhtä legendaarinen levytuottaja ja Sun Recordsin perustaja sekä Elviksen, Johnny Cashin, Jerry Lee Lewisin, Carl Perkinsin ja monien muiden artistien löytäjä.

Matti Laipio varmaan ansaitsee myös kiitokset, ilman hänen tietämystään, kontaktejaan ja sinnikkyyttään matkaa ja levyä tuskin olisi tehty. Kiitokset ansaitsee myös Jussi, joka toteutti unelmansa!

Muut julkaisut

Albumilta julkaistiin ensimmäisenä singlenä (EMI 9C 006-38246) juuri tuo Shame, Shame, Shame!, kääntöpuolenaan I'm Walking. Toisella singlellä vuoden 1978 puolella julkaistiin Ronny Weiserin, Rollin' Rock Studiolla, Van Nuysissä, Kaliforniassa, äänitetyt rockabillybiisit Baby, Let's Play House ja Boppin' The Blues. Pekka Nurmikallio oli tehnyt uuden nopeamman miksauksen biiseistä.

Baby, Let's Play House (albumiversio) julkaistiin kokoelmalevyllä Eero ja Jussi 20 vuotta. Albumin kaikki kappaleet on julkaistu uudelleen masteroituna cd-kokoelmalla Muistan vielä vuonna -76.

Lue artikkeli Jussin levytysmatkasta: Jussi Raittinen levytysmatkalla USA:ssa 1976

Kuuntele Jussin Rollin' The Rock -albumi Spotifystä: