| | | |
saksalainen teoreetikko, jonka tutkimukset ulottuivat filosofiasta musiikkitieteeseen ja sosiologiaan. Adorno toimi mm. Frankfurt am Mainin yliopiston professorina vuodesta 1950. Hän oli ns. Frankfurtin koulukunnan muotoileman kriittisen teorian keskeinen kehittäjäja kirjoitti yhdessäMax Horkheimerin kanssa koulukunnan keskeisen teoksen Dialektik der Aufklärung. Filosofiassa Adorno kritisoi vaatimusta ehyen, kokonaisvaltaisen systeemin luomisesta. Tieteellisen maineensa hän loi muun muassa autoritaarista persoonallisuutta koskevilla tutkimuksillaan. Massa- ja populaarikulttuurin tutkijana hän oli tienraivaajia samoin kuin musiikkisosiologiassa, jossa hän ilmensi tieteidenvälistäajattelutapaansa.
filosofi, toimi professorina Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa sekä Helsingin yliopistossa. Ahlmanin ydinajatuksia on hänen ihmiskäsityksensä eli oppi ihmisen henkisestä ydinolemuksesta, varsinaisesta minästä.
kreikkal. filosofi, länsimaisen filosofian tärkeimpiä perustanlaskijoita. Platonin oppilaana aloittanut Aristoteles irtautui opettajansa idealismista ja pyrki realistisen peruskatsomuksen pohjalta kokoamaan ja järjestämään kaiken olemassaolevan tiedon. Monet Aristoteleen teokset käsittelevät tieteellisen toiminnan ja logiikan perusteita, mutta hänen teoksensa käsittelevät myös yhteiskuntaa, etiikkaa sekä luonnontieteitä.
saksal. filosofi ja kirjailija.
saks. filosofi, joka yhdisteli omaperäisellätavalla juutalaista perinnettä ja marxilaisuutta kehittäen erityisestitoivon ja paremman tulevaisuuden filosofiaa. Joutui pakenemaan Saksasta Hitlerin kaudella, siirtyi sodan jälkeen DDR:ään mutta pakeni myös sieltä poliittisista syistä Länsi-Saksaan 1960-luvulla.
ital. filosofi ja teologi. Fransiskaanijärjestön johtaja ja Fransiskus Assisilaisen henkinen seuraaja, julistettiin pyhimykseksi 1482. Bonaventuran ajattelu on eräänlaista kristillistä platonismia, jossa ikuiset ideat ovat lähtöisin Jumalasta ja jossa ihmisellä on mahdollisuus edetä yhä syvempään jumalallisen valon tietämiseen.
ranskalainen filosofi ja kirjailija, eksistentialismin keskeisiä klassikoita. Camus tutki niin romaaneissaan kuin filosofisissa teksteissään mm. elämän absurdiuden ja ihmisen sivullisuuden ongelmia, mutta myös yhteisöllisyyden ja yhteisen toiminnan kysymyksiä.
yhdysvaltal. fyysikko, joka tunnetaan erityisesti modernin kvanttifysiikan ja perinteisen taolaisuuden yhtymäkohtia koskevista käsityksistään.
saksal. filosofi ja aatehistorioitsija. Cassirer oli laaja-alainen oppinut,
jonka ajattelun pohjana oli uuskantilainen filosofia. Sen pohjalta Cassirer
loi oman kulttuurifilosofiansa, symbolisten muotojen järjestelmän,
joka korostaa ihmisen jatkuvaa aktiivisuutta ja kulttuurista luovuutta.
Italialainen antiikin filosofian tutkija ja opettaja. Hänet tunnetaan myös Nietzschen koottujen teosten, ns. Colli-Montinari -laitoksen, toimittamisesta yhdessa Mazzino Montinarin kanssa. Collin oma työ keskittyi kuitenkion pääasiassa esisokraattisiin filosofeihin. Suomeksi häneltä on ilmestynyt teos Filosofian synty.
englantil. luonnontieteilijä. Darwin loi erään nykyaikaisen tieteen ja koko maailmankatsomuksen kannalta keskeisen tieteellisen teorian, evoluutio- eli keitysopin jonka mukaan lajit ovat syntyneet alkeellisemmista lajeista vähittäisen kehityksen ja luonnollisen valinnan sekä muuntumisen kautta.
ranskal. filosofi ja kirjallisuudentutkija, postmoderniin tai poststrukturalismiin liittyvän uuden ranskalaisen filosofian näkyvimpiä edustajia 1960-luvulta lähtien. Deleuze on saanut vaikutteita mm. Nietzscheltä ja luonut teoriaa filosofiasta uusien käsitteiden luomisena.
ranskal. filosofi ja matemaatikko. Descartesia on pidetty uuden ajan filosofian keskeisenä perustanlaskijana, koska hän pyrki irrottautumaan kaikista valmiina annetuista totuuksista ja lähtemään vain siitä, minkä hänen oma ajattelunsa kykenee ehdottomasti hyväksymään. Tällainen peruslause on Descartesin kuuluisa ilmaus "ajattelen, siis olen".
ranskalainen kirjailija, valistusmies ja filosofi. Diderot toimi ranskalaisen valistuksen näyttävimmän tuotteen, Suuren Ensyklopedian päätoimittajana ja kirjoitti siihen runsaasti artikkeleita. Hän kirjoitti myös runsaasti kaunokirjallisuutta, erityisesti näytelmiä. Filosofisesti Diderot oli materialisti, poliittisesti maltillinen uudistusmies.
Edmund Husserlin filosofian keskeinen käsite. Husserl tarkoitti elämismaailmalla ihmisen elämisen konkreettista maailmaa, sitä maailmaa jonka päivittäin koemme omassa elämässämme. Elämismaailma on teoreettisesta tiedosta riippumatonta käytäntöä eli jokapäiväistä elämää (Husserl) tai sitten ihmisen vapaasti luomaa sosiaalista todellisuutta tiukan ja organisoidun systeemin vastakohtana (Habermas).
roomalainen filosofi, vapautettu orja joka perusti sittemmin oman filosofikoulunsa. Epiktetoksen ajatukset ovat säilyneet hänen oppilaidensa muistiinmerkitsemissä pienissä keskusteluissa, joissa Epiktetos korostaa mielenrauhaa, ulkoisesta maailmasta piittaamattomuutta ja omien viettien tai taipumusten alistamista. Epiktetos luetaan stoalaisuuden myöhäisempien edustajien joukkoon.
kreikkalainen filosofi, joka perusti Ateenaan oman filosofisen koulunsa. Epikuros on tunnettu ennen muuta eettisestä opistaan ja ihmiskäsityksestään, jonka mukaan ihmisen on pyrittävä eroon maailman melskeistä omaan rauhalliseen olemiseensa ja oman hillityn ja tasapainoisen hyvinvoinnin tavoitteluun.
Fenomenologia on 1900-luvun länsimaisen filosofian vaikutusvaltainen suuntaus. Sen perustajana pidetään Edmund Husserlia.
filosofian klassinen osa-alue joka tukii havaitsemisen ja kauneuden sekä taidefilosofian kysymyksiä.
filosofian klassinen osa-alue joka tutkii oikean ja väärän,
hyvän ja pahan käsitteitä sekä hyvän elämän
luonnetta.
itävaltal. psykiatri, psykoanalyysin perustaja. Freudin havainnot ja teoriat ihmisen tiedostamattomista sieluntoiminnoista, vieteistä ja mm. seksuaalisuuden merkityksestä ihmisen persoonallisuuden muotoutumisessa eivät olleet käänteentekeviä vain psykologian sisällä, vaan niistä tuli koko 1900-luvun eurooppalaisen kulttuurin ydinainesta.
japanilaissyntyinen yhdysvaltal. tutkija, joka herätti 1980-luvun lopulla huomiota hegeliläisvaikutteisella teoriallaan historian loppumisesta markkinatalouden ja liberalismin maailmanlaajuiseen voittoon.
norjal. filosofi, maailmanmenestysteos Sofian maailman kirjoittaja.
ranskal. psykiatri, filosofi Gilles Deleuzen läheinen yhteistyökumppani.
venäl. kirjailija, voimakas yhteiskunnallinen kannanottaja ja Neuvostoliiton alkuvaiheiden kulttuurielämän keskeinen vaikuttaja, neuvostotaidetta hallinneen sosialistisen realismin teorian keskeinen kehittäjä.
filosofi ja kasvatustietelijiä. Aikuiskasvatuksen professorina toiminut Harva kirjoitti mm. paljon käytetyn filosofian oppikirjan Suuria ajattelijoita ja tutki erityisesti humanismin sekä erilaisten ihmiskäsitysten ongelmia.
saksal. filosofi, saksalaisen idealismin keskeisin klassikko. Hegel on modernin filosofian suuria synteetikkoja, olevaisen perusta on hänen mielestään itsetiedostuksessaan edistyvä henki. Hengen itsetietoisuus ja siten koko todellisuus etenee sisäisen dynamiikan kautta, jossa jokainen vaihe voidaan nähdä eteenpäin vievien ristiriitojen kautta.
saksal. filosofi, 1900-luvun hermeneutiikan ja eksistenssifilosofian keskeisimpiä vaikuttajia. Heidegger tutki erityisesti ihmisen olemista, joka hänen mukaansa on aina sidottu ihmisen konkreettiseen tilanteeseen ja historiaan, sekä analysoi kriittisesti mm. modernin tekniikan vaikutusta ihmisen kulttuuriin
kreikkal. filosofi, joka eli Efesoksessa Vähän Aasian rannikolla. Herakleitoksen niukoista fragmenteista koostuva ajattelu on esisokraattisen filosofian huomattavimpia saavutuksia ja se on vaikuttanut niin Platoniin kuin moniin nykyfilosofeihin. Herakleitos on pohtinut ennen muuta muutoksen ja samuuden ongelmaa: maailma on jatkuvassa muutoksessa jossa ikuisesta on vain liike ja nimenomaan vastakohtien taistelu sekä muuttuminen toisikseen. Muutoksen ikuinen pysyvä periaate on logos ja sen konkreettinen ilmenemismuoto tuli.
filosofi.
kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja, toiminut proferrosina Suomessa sekä USA:ssa eri yliopistoissa. Hintikka on ollut filosofisen logiikan merkittävä kehittäjä ja tutkinut myös tietoteoriaa, kielenfilosofiaa ja monia muita filosofian alueita.
englantil. filosofi. Hobbes on nimenomaan yhteiskuntafilosofian klassikko, joka pyrki tarkastelemaan yhteiskuntaa geometrisen välttämättömyyden kautta. Hobbes on myös yhteiskuntasopimuksen keskeinen teoreetikko; hänen mukaansa luonnontila eli elämä ilma yhteiskuntaa johtaisi kaikkien sotaan kaikkia vastaan ja siten kaikkien tuhoon.
skotlantil. filosofi ja historioitsija. Hume oli tiukka empiristi, jonka mukaan esimerkiksi syyn ja seurauksen välillä ei ole välttämätöntä, vaan ainoastaan kokemukseen perustuva yhteys. Hume tunnetaan myös tiukasta tiedon ja moraalisten katsomusten erottamisesta, siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden tulisi olla.
Saksalainen filosofi. Hän perusti nykyfilosofian pääsuuntauksiin kuuluvan fenomenologian. Husserlin päämääräoli luoda filosofiasta "ankara tiede", jonka perustana on toisaalta pyrkimys kaiken epäolennaisen poisjättämisen kautta tapahtuvaan "olemuksen näkemiseen" ja toisaalta tajunnan perusluonteen, intentionaalisuuden eli johonkin suuntautumisen analyysi. Myöhäisfilosofiassaan Husserl korosti arkisen, ei-teoreettisen ajattelun eli "elämismaailman" merkitystä myös teoreettisen ajattelun suuntaajana ja vastusti ankarasti pelkkään ulkokohtaiseen mittaamiseen perustuvaa tiedonihannetta.Husserl oli 1901-16 Göttingenin ja vuodesta 1916 Freiburgin yliopiston professorina. Husserlilta on suomennettu teos Fenomenologian idea..
itävaltal. kirjailija, 1900-luvun kirjallisuuden suurimpia vaikuttajia. Käsitteli erityisesti maailman muuttumista absurdiksi ja persoonattomaksi vankilaksi, jossa yksilö on mielivaltaisten kohtalojen armoilla vailla ulospääsyä.
filosofi ja psykologi, aikansa suomalaisen kulttuurielämän johtavia hahmoja ja kulttuurikeskustelijoita. Kaila korosti empirismiä ja oli lähellä Wienin piirin loogista positivismia. Hän korosti muummattomien invarianssien etsimistä ja samalla todellisuuden holistista, kokonaisvaltaista perusluonnetta. Kaila toi myös modernin, kokeellisen psykologian Suomeen.
saksal. filosofi, uuden ajan filosofian suurimpia klassikoita. Kant tunnetaan
ehkä parhaiten tietoteoriastaan, jossa hän tutki ihmisen tietoisuuden
perustavia kategorioita ja korosti, että emme koskaan havaitse todellisuutta
sinänsä, vaan kaikki havaintomme tulevat jo tietoisuutemme välittäminä.
Käytännöllisessä filosofiassaan Kant korosti ennen muuta
velvollisuusetiikkaa: ihmisen on tehtävä oikein sen itsensä
vuoksi ja ihmisen tulee aina pyrkiä toimimaan niin, että hänen
tekonsa voisi tulla yleiseksi laiksi.
Pertti Niemisen 1956 julkaisema kiinalaisen runouden antologia
filosofi, akateemikko. Ketonen on tutkinut logiikkaa sekä mm. aatehistoriaa, tiedepolitiikkaa ja etiikkaa. Ketonen on osallistunut näkyvästi kulttuurikeskusteluun.
tanskalainen filosofi ja kirjailija, omaperäinen monella eri salanimellä kirjoittanut ajattelija, joka toi filosofiaan modernin, rikkinäisen ja ristiriitaisen yksilön. Kierkegaard on myöhemmän eksistentialismin tärkeitä edeltäjiä.
puolal. elokuvaohjaaja, nykyihmisen arjen ja erilaisten vaihtoehtojen vivahteikas ja illuusioton kuvaaja.
unkaril. kirjailija.
filosofi, fenomenologian sekä hermeneutiikan varhainen esiintuoja Suomessa. Krohn on kehittänyt oman henkisen ihmiskäsityksensä, jossa olennaista on ihmisen henkinen itseys, varsinainen minä. Krohn on tutkinut paljon myös itämaisia filosofioita, jälleensyntymisoppeja sekä varhaista kristinuskoa.
venäl. ruhtinas, anarkismin keskeinen klassikko ja perustanlaskija.
Tsekkiläissyntyinen, sittemmin Ranskaan emigroitunut kirjailija.
kiinalainen filosofi, konfutselaisuuden perustaja, joka on joskus nostettu
Jeesuksen, Buddhan ja Sokrateen rinnalle ihmiskunnan suurimpien suunnannäyttäjien
joukkoon. Kungfutse vaikutti virkamiehenä Kiinan eri pikkuvaltioiden
hoveissa, mutta ei luonut ulkonaisesti merkittävää uraa.
Hänen opetuksistaan sitävastoin tuli vähitellen jopa kiinalaista
kansallisfilosofiaa. Kungfutse korosti erityisesti yhteiskuntafilosofian
ja etiikan merkitystä: ihmisen on elettävä sopusoinnussa
suvun, yhteiskunnan, esi-isien ja lakien kanssa, ihmisten hyvinvointi perustuu
itsekunkin velvollisuuksien ja tehtävien tarkkaan noudattamiseen sekä
toteuttamiseen.
tarinan mukaan 500-luvulla eKr. elänyt kiinalainen ajattelija, josta ei kuitenkaan ole varmoja historiallisia tietoja. Tao te Ching- kokoelmaa on pidetty hänen kirjoittamanaan, mutta nykytutkimuksen mukaan se on nuorempi ja koostuu monien taolaisten ajattelijoiden kirjoituksista.
kirjailija ja filosofi, tunnettu mm.Kierkegaard-tutkijana ja suomentajana.
biologi, kirjailija, tunnettu jyrkistä ekologisistä näkemyksistään, joiden mukaan ihmisten liiallinen lisääntyminen on muun luonnon kannalta tuhoisaa eikä ihmisellä ole mitään moraalista erityisasemaa muihin lajeihin verrattuna.
engl. filosofi, empirismin klassinen edustaja. Tunnetaan mm tabula rasa- teoriastaan, jonka mukaan ihmisellä ei ole synnynnäistä tietoa. Yhteiskuntafilosofiassa Locke oli yksilökeskeisen liberalismin ja valtion osuuden minimoimisen kannattaja, häntä pidetäänkin yhtenä nykyisen länsimaisen markkinatalouden ja demokratian filosofisena oppi-isänä.
neuvostoliittol. psykologi, tutki mm. muistin rakennetta, ajattelun suhdetta aivotoimintoihin ja kielen roolia oppimisessa.
englantil. taloustieteilijä ja demografi. Malthusin pessimistisenä pidetyn ennusteen mukaan ihmiskunta lisääntyy geometrisessa sarjassa (1,2,4...) kun taas elintarvikkeiden tuotanto korkeintaan aritmeettisessa sarjassa (1,2,3...) joten suuri osa väestöstä on tuomittu kurjuuteen. Malthusin teorioilla on olut suuri vaikutus mm sosiaalipolitiikasta ja köyhimpien auttamisesta käytyyn keskusteluun.
saksalainen teoreetikko, frankfurin koulukunnan keskeinen edustaja. Tutki ihmisen vapautumisen mahdollisuuksia yksiulotteisessa teknistyvässä yhteiskunnassa.
Marxin, Engelsin ja Leninin pohjalta luotu oppijärjestelmä, joka oli reaalisosialismin maissa virallisesti hyväksytty filosofia tai mailmankatsomus.
saksalainen filosofi ja politiikko, kehitti materialistiselta pohjalta lähtevää taloustieteen ja historian teoriaa, työväenliikkeen tärkeä taustahahmo.
filosofian klassinen osa-alue, joka tutkii kysymyksiä todellisuuden ja olevaisen perusluonteesta.
psykiatri ja lapsuuden tutkija.
nimitys aikakaudelle tai henkiselle suuntaukselle, joka erotuksena traditionaalisesta kulttuurista on korostanut muutosta, edistystä ja ihmisen omaa tietoisuutta kultturin luomisessa. Nyttemmin modernin vastakohtana on nähty mys postmoderni, joka on kritisoinut modernia mm. liasta edistysuskoisuudesta.
ranskalainen filosofi ja kirjailija. Virkamiehenä toiminut Montaigne vetäytyi aatelislinnansa rauhaan kirjoittamaan lyhyitä, hyvin persoonallisia tekstejä ja itsetutkisteluja, joita hän kutsui esseiksi ja jotka antoivat sitten nimen koko tälle kirjallisuudenlajille. Montaignen filosofia on lähinnä skepsismiä - hän on ihmisen ja elämän eri ilmiöiden viileä ja usein pureva tarkkailija.
Saks. filosofi ja runoilija. Nietzschen varhaistuotannolle on tunnusomaista antiikin kreikkalaisuudesta kumpuava esteettisen kulttuurin korostaminen. Seuraavassa vaiheessaan hän tähdensi tieteen ja ihmisyyden merkitystä. Myhäistuotannossaan Nietzsche päätyi moraalin ongelmaan ja metafysiikkaan, jonka yhtenäkeskeisenäkäsitteenäon vallantahto. Teoksissaan Näin puhui Zarathustra ja Hyvän ja pahan tuolla puolen hän julistaa oppia elämäntahtoisesta ja luovasta yli-ihmisestä (übermensch) ja vastustaa kristinuskon ªorjamoraaliaª ja siihen perustuvia hyveitä. Nietzsche on ollut 1900-luvulla keskustelluimpia filosofeja, jonka näkemykset on aikoinaan liitetty mm. natsismin nousuun. Hänen tyylillisesti loistokkaat teoksensa ovat vaikuttaneet paljon mys kaunokirjallisuuteen ja mm. ransk. nykyfilosofiaan. Nietzsche oli Baselin yliopiston klassisen filologian prof:na 1869-79. Hän sairastui 1879 ja romahti psyykkisesti kokonaan 1889. Hänen teoksistaan on lisäksi suomennettu mm. Iloinen tiede, Moraalin alkuperäst ja Epäjumalten hämärä.
filosofian profesori Turun yliopistossa. Pietarinen on tutkinut mm. ihmisen ja luonnon sudhetta, moraalifilosofian historiaa ja erityisesti Spinozaa sekä tieteellisen toiminnan etiikkaa.
kreikkal. filosofi, länsimaisen filosofian keskeisimpiä perustanlaskijoita. Platonin ajattelussa keskeistä on oppi ikuisista ja muuttumattomista ideoista, joihin verrattuna näkyväisen maailman todellisuus on muuttuvaa ja epätäydellistä. Platon on myös kirjallisen ilmaisun taituri, jonka teokset on kirjoitettu useimmiten dialogimuotoon.
kreikkalainen sankari, joka tarun mukaan varasti jumalilta tulen ja toi sen ihmisille. Kostoksi Zeus määräsi Prometheukselle ankaran rangaistuksen.
ranskal. filosofi. Rousseau tunnetaan mm. radikaalia yhdenvertaisuutta
korostavasta yhteiskuntasopimusteoriastaan, jonka katsotaan antaneen pontta
myös Ranskan vallankumoukselle. Rousseau analysoi sivilisaatiokehityksen
negatiivisia puolia ja korosti luonnonmukaisuuden ihanteita. Hän on
myös kasvatusfilosofian kiistelty klassikko.
Ranskalainen filosofi ja kirjailija. Sartre on 1900-luvun merkittävimpiä intellektuelleja ja sodanjälkeisen ajan suurimpia vaikuttajia. Hän valmistui 1929 filosofian opettajaksi ja sai Husserlilta ja Heideggerilta pohjan eksistentialistiselle ajattelulleen (eksistentialismi), jonka hän esittää filosofisessa teoksessa L'Ítre et le nÈant, romaanissa Inho, novellikokoelmassa Muuri ja näytelmissä Kärpäset ja Suljetut ovet. Romaanisarjassa Les chemins de la libertÈ Sartre korostaa sitoutumisen ja solidaarisuuden merkitystä eksistentialistisen vapauden ja vieraudentunteen rinnalla. Eksistentialistinen elämännäkemys kiteytyi edelleen draaman alalla mm. näytelmissä Likaiset kädet ja Altonan vangit, joissa hän käsittelee muun muassa vallan patologiaa. Hänen toinen filosofinen pääteoksensa on Critique de la raison dialectique I, jossa hän käy eksistentialismin ja marxismin rajankäyntiä. Myös muistelmateos Sanat ja kaksi valikoimaa Esseitä, joihin sisältyy mm. tunnettu essee Eksistentialismikin on humanismia, ovat ilmestyneet suomeksi. Sartre sai Nobelin kirjallisuudenpalkinnon 1964; hän kieltäytyi ottamasta sitä vastaan. Annie Cohen-Solalin kirjoittama elämäkerta Sartre (1985) ilmestyi suomeksi 1992.
kreikkal. filosofi. Sokrates ei itse julkaissut mitään ja tiedot hänen opetuksistaan ovat osin ristiriitaisia, mutta varmaa on, että Sokrates ennen muuta haastoi ihmisiä pohtimaan ja keskustelemaan peruskatsomuksistaan. Sokrates tunnetaankin erityisesti filosofisen keskustelun klassikkona. Sokrates tuomittiin kuolemaan mm. nuorison turmelemisesta ja jumalien halveksimisesta syytettynä.
alankomaal. filosofi. Spinoza loi yhtenäisen, monistisen järjestelmän, jossa kaikki oleva johtuu välttämättä Jumalan olemuksesta ja jossa ihminen voi kohota tämän kokonaisuuden intuitiiviseen tavoittamiseen, Jumalan älylliseen rakastamiseen.
kiinalaisen filosofian toinen klassinen pääsuuntaus, jonka perustajana pidetään legendaarista Laotse -nimistä ajattelijaa ja keskeisenä teoksena Tao te Ching -kirjoituskokoelmaa. Taolaisuus korostaa ihmisen ja luonnon sopusointua ja sitä, että ihmisen ei pidä määrätä luontoa vaan saavuttaa oman onnensa luonnon kuuntelemisen kautta. Keskeinen käsite tao tarkoittaa juuri oieaa tasapainoa, mielenrauhaa tai tietä, jota ihminen oikeaa luonnonmukaista elämää tavoitellessaan kulkee.
n. 300-luvulta eKr. periytyvä kokoelma taolaisuuden klassisia ajatuksia.
filosofi, käytännöllisen filosofian professori Turussa ja Helsingissä. Tutkinut mm. filosofian historiaa ja aatehistoriaa.
filosofian klassinen osa-alue, joka tutkii erityisesti inhimillisen tiedon ja tietokyvyn luonnetta, mahdollisuuksia ja toimintaa.
Platonin eräs dialogi.
kirjailija, lehtimies ja historioitsija. Topelius tunnetaan ennen muuta Suomen luontoa ja historia käsittelevistä monista kirjoistaan, jotka 1800-luvulla vaikuttivat keskeisesti suomalaisen kansallistunteen ja isänmaallisuuden muodostumiseen. Topelius oli tuottoisa ja monipuolinen kirjoittaja, jonka tuotantoon kuuluu niin tietoteoksia, romaaneja, näytelmiä kuin lastenkirjojakin.
venäl. kirjailija, tunnettu erityisesti näytelmistän ja novelleistaan, joissa hän vahvalla kertojanotteella kuvaa usein surumielisesti tai ironisesti ihmisten elämää, yksinäisyyttä ja mahdollisuuksien hukkaantumista.
filosofi, monipuolinen filosofian historian tuntija ja opettaja. Tunnettu mm. monista radiokeskusteluistaan Liisa Veenkiven kanssa.
amerikkalainen psykiatri, joka on tutkinut erityisesti länsimaisen psykoterapian ja itämaisen filosofian yhtäläisyyksiä.
ranskalainen filosofi ja kirjailija, omaperäinen kulttuurin ja yhteiskunnan
kriitkko, jossa filosofia yhdistyy mystiikkaan, ehdoton individualismi yhteiskunnalliseen
osallistumiseen. Weilin esseet ja muut kirjoitukset ovat ilmestyneet enimmäkseen
vasta hänen kuolemansa jälkeen.
filosofi, toiminut professorina Jyväskylässä. Wilenius on tutkinut ennen muuta yhteiskuntafilosofiaa, aatehistoriaa sekä kasvatuksen filosofiaa. Hän on myös antroposofisen liikkeen ja Steiner-pedagogiikan keskeisiä edustajia Suomessa.
Itävaltalaissyntyinen, mutta pääasiassa Englannissa vaikuttanut, filosofi, jota on yleisesti pidetty tämän vuosisadan yhtenä merkittävimmistä ajattelijoista. Hänen teoksensa ovat olleet inspiraationa niin sanottuun lingvistisen käänteesee länsimaisesssa filosofiassa. Filosofia on keskittynyt kielen tutkimiseen, niin tieteen kuin tavallisen kielenkin tutkimiseen.
engl. filosofi, tutkinut erityisesti yhteiskuntatieteiden filosofisisa perusteita ja ymmärtämisen perusteita lähinnä Wittgensteinin myöhäisfilosofian pohjalta.
filosofi ja merkittävä suomalainen kulttuurikeskustelija. Von Wright teki kansainvälisen filosofisen lpimurtonsa 1950-alussa muodollisen logiikan alueella ja sen jälkeenkin hän on monissa teoksissaan pohtinut logiikan sekä tieteenfilosofian ongelmia. Von Wright oli Wittgensteinin oppilas ja hän on ollut huolehtimassa Wittgensteinin jälkeenjääneen tuotannon julkaisemisesta. Myöhempinä aikoina von Wright on esiintynyt yhä enemmän laaja-alaisena kulttuurikeskustelijana, ja hän on suhtautunut hyvin epäilevästi teknologisen yhteiskunnan tulevaisuudennäkymiin.
1) Airaksinen, Timo, Ammattien ja ansaitsemisen etiikka
2) Colli, Giorgio, Filosofian synty
3) Steiner, Heidegger
4) Huhtinen, Aki , Sielun parantamisesta sielun hoitamiseen Ihmisen usko eksistenssisen auttamisen perustana. Terapeuttinen rekonstruktio.
5)Wilenius,Reijo, Mihin maailma menee
1) Herakleitos, Yksi ja sama
2) Epiktetos, Käsikirja ja keskusteluja
3) Michel de Montaigne, Esseitä
4) Aristoteles, Metafysiikka
5) Hegel, Oikeusfilosofia
6) Spinoza, Etiikka
7) Weil, Painovoima ja armo
8) Ahlman, Ihmisen probleemi
9) Bonaventura, Sielun matka Jumalaan
Näkemyksiä ammattien, johtamisen ja liikeelämän arvoista
Toim. Timo Airaksinen; Yliopistopaino, Hki 1991, 284 s.
Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan ammatteja, lakia ja järjestystä ( kirjoittajina Timo Airaksinen, Hannu Tapani Klami ja Matti Häyry). Toisessa osassa uusintamisammattit nimikkeen alla opettajan sekä lääkintä- ja hoitoammatittien etiikkaa (kirjoittajina Marja- Leena Toukonen, Heta ja Matti Häyry) ja kolmannessa osassa johtamisen ja suunnittelun vastuukysymyksiä (kirjoittajina Maija-Riitta Ollila, Heikki Heiskanen, Arto Siitonen).
Kirjan arvoperusta on ilmaistu Timo Airaksisen kynällä selkeästi:Yhteiskunta tarvitsee järjestystä ja kontrollia, joiden perusta ovat laki ja siihen liittyvä pakon uhka. Yhteiskuntaa on myös suojattava sen "vihollisilta" vaikkapa asein. Yhteiskunta tarvitsee myös koulutusta, eli kulttuurin uusintamista. Ihmiset tarvitsevat hoitoa. Tämä on ammattien olennainen tehtävä. [---] Liike elämä taas tuottaa sen varallisuuden, jota yhteiskunta aina vaatii, ja insinöörit tuottavat välineet ja tekniset palvelut niitä monia tehtäviä varten, jotka keinotekoisesta ympäristöstämme huolehtiminen edellyttää. (i) Vallan valvonta , (ii) kulttuurin uusintaminen sekä (iii) raha ja välineellisyys kaiken taustaedellytyksenä ovat modernin yhteiskuntaelämän olennaisimmat piirteet. (Mt., 12)
On harvinaista, että kirjan arvolähtökohdat ilmaistaan näin selkeästi, mutta samalla on yhtä hämmästyttävää kuinka itsestäänselvästi asia ilmaistaan. Menetelmä on postuloiva: oletetaan asian olevan näin ja tarkastellaan mitä siitä seuraa. Silloin ei kuitenkaan tulisi käyttää ilmaisua välttämätön ( ...armeija on yhteiskunnalle välttämätön laitos, ....(Mt., 10)) koska se sitoo yhteiskunnan ja armeijan välttämättömästi yhteen mikä ei pidä faktuaalisesti paikkansa puhumattakaan loogisesta välttämättömyydestä.
Colli, Giorgio, Filosofian synty. Suom. Jussi Vähämäki. Tutkijaliitto 1997.109 s.'
Hyvin viehättävä ja näkemyksellinen pieni kirja. Colli esittää kirjassaan ajatuksen filosofiasta kirjallisuutena. Samalla kun filosofia irtoaa sitä edeltäneestä "viisaudesta", se aloittaa oman kuolinlaulunsa ja kuihtumisensa. Siksi filosofin on hylättävä filosofia ja palattava elämään. Viisaus on hulluuden kesyttämistä. Filosofisessa kirjallisdessa hulluuden ja viisauden kaksoisliitto hajoaa. Antiikinjälkeisessä filosofiassa on vain heijastua alkuperästä filosofian historia on tässä mielessä rappion historiaa.
Reijo Wilenius: Mihin maailma menee
Näkymä kriisien aikaan, kehityksen mahdollisuuksiin. WSOY, Hki 1991, 192 s.
Reijo Wileniuksella näyttää olevan tapana julkaista kirja joka toinen vuosi tai vähän useammin. Käsillä olevan teoksen kansilehdillä on mainittuna 16 aikaisempaa kirjaa aina vuodesta 1964 lähtien.
Uusin kirja on omistettu Wileniuksen opettajalle Georg Henrik von Wrightille. Näin Wilenius antaa itselleen vertailukohteen, joka on kuitenkin ylivertainen. Näin tarkasteltiinpa Wileniusta niin ajattelijana kuin kirjoittajana. Wilenius on optimistisempi kuin von Wright tarkastellessaan ihmisen mahdollisuuksia nykymaailmassa. Liekö tämän optimismin syytä, että Wilenius on paikoin äitelää luettavaa, toisin kuin Wright, jonka teksti innoittaa omiin ajatuksiin vaikkei niihin yhtyisikään.
Tarkastelun kohteena on monet kysymykset: Mihin maailma menee? Mitä on ihminen? Miten ihminen voi kehittyä? Ihminen luonnossa. Ihminen yhteiskunnassa. Kulttuuriperintö ja henkinen vapautuminen. Kriisien ajan kohtaaminen. Lisäksi liitteenä tarkastellaan vielä kysymyksiä: Voidaanko tulevaisuutta ennustaa? Henkisen ihmiskäsityksen nousu? Fundamentalismin nousu?
Kirja ei ole filosofinen tutkimus, mutta toisaalta se ei ole puhdas mielipidekirjakaan. Ongelmanasettelu, ratkaisuvaihtoehtojen esittely, argumentoinnin laatu ja omien henkilökohtaisten kannanottojen suhde jää usein kovin viittauksenomaiseksi. Wileniuksen asioiden käsittelyyn soveltuu osin se, mistä hän syyttää vastustajiaan. Hän rakentaa "viholliskuvia", jotka ovat epämääräisiä ja muistuttavat variksenpelätintä, jonka kaatamiseen lukijan on helppo yhtyä, liian helppo. Sen sijaan vaikeampi on yhtyä Wileniuksen tapaan liittoutua irrallisin sitaatein toisiin filosofeihin. Wilenius viittaa silloin tällöin muiden muassa Wittgensteiniin etsiäkseen tukea omille ja Goethen sekä Steinerin ajatuskuluille. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole Wittgensteinin ajatusten peruskäsitteiden esittäminen, vaan enemmänkin lukijan suostutteleminen näkemään ajatustraditio, jossa Wilenius on hyvässä seurassa. Goethen ja Steinerin ajatteluun vetomainen on oikeutettua, von Wright ja Wittgenstein eivät kuitenkaan esitetyllä tavalla kuulu joukkoon.
Wilenius erottaa maailman muutoksessa kolmenlaisia tekijöitä: (1) tieteellis-tekninen kehitys (2) yhteiskunnallinen kehitys ja (3) henkinen kehitys. ( 14.) Kaikki nämä muutostekijät alkavat modernissa muodossa vaikuttaa 1700-luvun loppupuolella, jolloin (jo kouluhistorian mukaan) lähtee liikkeelle 'teollinen vallankumous', tapahtui Ranskan vallankumous ja muotoutui 'Valistuksen projekti'. Wilenius hahmottaa humanistiseksi kutsumansa tulevaisuuden vaihtoehdon, johon kuuluu avartuva ihmiskuva ja uusi luontosuhde, ihmisen syvenevä itsetiedostus ja itsekasvatus, tasapainoisempi elämäntapa ja yhteiskunta, luova suhde ihmiskunnan kulttuuriperintöön ja yksilön henkinen vapautuminen.
Vastauksiaan Wilenius luonnostelee varovaisesti korostaen jatkuvasti tulevaisuuden yllätyksellisyyttä, kriisiytymistä ja ennustettavuuden vaikeutumista. Toisaalta Wileniuksella on oma perusnäkemys joka antaa kaikkiin kysymyksiin yhden vastauksen. Henkisen kasvun tie, itsetajuisen minän kehittäminen Steinerin viitoittamin painotuksin on ratkaisu. Ehkä tässä on Wileniuksen voima ja heikkous: hän käsittelee tärkeitä asioita, esittää niihin henkilökohtaisesti perusteltuja kantoja, mutta varsinainen hyvin perusteltu käsittely jää vajaaksi.
Otan tarkasteluuni tarkemmin vain Wileniuksen luontokuvan. Aluksi Wilenius luonnostelee ihmisen luontosuhteen kehitystä. Varhaisissa kulttuureissa kun ajatteleva itsetajunta ei vielä ollut kehittynyt ihminen eli välittömässä aistivassa suhteessa luontoon ja tunsi olevansa suuren luonnontapahtumisen osa. Tällaista luontosuhdetta voimme kutsua aistillis-myyttiseksi.Antiikin 'luonnon ajatuksellisuuden' idea (logos) kehkeytyi tästä ja korosti luonnon perustana olevia alkukuvia, ideoita.Tämän ajattelun uudistaja ja perillinen oli uuden ajan (Descartesin ja Baconin muotoilema) subjekti-objekti asetelmaan perustuva näkemys, jota voidaan kuvata sanahirviöllä matemaattis-atomistis-mekanistis-materialistinen näkemys.(Mt., 75.) Wilenius ei täysin torju tätä näkemystä, joskin en oikein ymmärrä miksi. Kuitenkin hän luonnehtii sitä tavalla, joka ei jätä epäselväksi, että kysymyksessä ei ole vain sanahirviö vaan ajatushirviö, joka on johtanut maailman monessa mielessä siihen kriisin, jossa elämme. Hän moittii näkemystä rajoittuneisuudesta ja haluaa täydentää sitä asettamalla sen rinnalle vaihtoehtoisen luonnontieteen: atomismin rinnalle holismin, materialismin rinnalle elollisen, tajuisen (sielullisen) ja itsetajuisen (minän, henkisen) laatuja. (Mt., 77.) Lukijalle jää vaikutelma, että kyseessä on suostuttelu: sinun ei tarvitse hylätä nykyistä, vaan voit saada jotain lisää: uuden näkemyksen nykyisestä.
Vaihtoehtoista luonnontiedettä Wilenius suosittaa rakennettavaksi J.W. von Goethen (1749-1832) ja Rudolf Steinerin (1861-1925) katsomuksien varaan. Goethen lähestymistavalle on ominaista holistis-laadullinen käsitteenmuodostus. Steinerin tulkitsemana keskeistä on tarkastella luonnossa elollisten ilmiöiden 'sisäisiä periaatteita', laadullista tasoa, niiden 'muotovoimaa'. Ei riitä pelkästään kausaalis-mekanistinen tutkimus, tarvitaan tutkimusta jossa lähdetään selvittämään ilmiöiden "sisäisiä periaatteita", "alkuilmiöitä". Yksityisiä ilmiöitä ei silloin selitetä sen ulkopuolisista tekijöistä käsin, vaan se nähdään ilmiön oman sisäisen periaatteen (alkuilmiön) ilmauksena.
Toinen goethelainen luonnontieteen vaihtoehtoinen näkemys liittyy oppiin olemassaolon taistelusta. Goethen mukaan "luonnossa kaikki elää antamisesta ja ottamisesta". Luonnolle on ominaista yhteistoiminnallinen kiertokulku. Steinerin mukaan organismilla on kaksi funktiota: reproduktio ja ravinnonomaisuus (Nährhaftigkeit). (83.) Juuri nämä ominaisuudet ovat biologis-dynaamisen viljelyn perustana. On toki tärkeää yrittää jäljittää aatehistoriallisia linjoja, joiden kautta modernin maailman käytännöt ovat tulleet tietoisiksi ja niitä ajatuksia, jotka ovat levinneet ihmisten käytännöllisen toiminnan kautta. On kuitenkin liioittelua sulkea moderni luonnontiede niin ahtaaseen loukkuun kuin Wilenius tekee.
Historiallisen liikkeen "tapahtumisen", vastapainoksi Wilenius asettaa yksilön, myös itsensä. Hän luonnehtii asemaansa: "Kohtaan maailman tilanteita, jotka pääosin ovat muiden ihmisten ja luonnon aikaansaamia, osittain myös omien aikaisempien tekojeni, valintojeni seurauksia.
Vapauteni on siinä, miten suhtaudun tähän menneestä syntyvään tilanteeseen. Voin antautua sen vietäväksi. Tai voin yrittää vaikuttaa siihen tavoitteitteni, ihanteitteni mukaan. Siten syntyy ainakin pieni vastavirta, joka osaltaan muodostaa nykyisyyttä." (147.) Ihanteiden esittäminen ei kuitenkaan riitä. Vastavirran voimaa voi lisätä rationaalisella argumentoinnilla, johon tämän kirjan teemat olisivat antaneet paljon enemmän tilaa.Ehkä ongelma onkin siinä, että Wilenius etsii maailmassa piilevää ja ilmenevää järjellisyyttä. Järjellisyys saattaa kuitenkin olla asia joka piilee ja ilmenee vain ihmisessä.
3) HUHTINEN, AKI, SIELUN PARANTAMISESTA SIELUN HOITAMISEEN Ihmisen usko eksistenssisen auttamisen perustana. Terapeuttinen rekonstruktio.
[Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, matemaattisten tieteiden laitos, Filosofia. Tampereen yliopisto, Tampere 1996, 227 sivua]
ELÄMÄN RASVAISUUS FILOSOFI SIELUN SYÖVEREISSÄ
Ajattelu on rakkautta ja vihaa, petosta ja kostoa, rikosta ja rangaistusta. (Aki Huhtinen)
Mahdottomat yritykset kiinnostavat. Pyrkimys sanoa sanomaton, tiedostaa tiedostamaton, kertoa äärettömästä Jumalasta äärellisin keinoin. Filosofille yritys on sallittu, teologille se on välttämättömyys. Lääkärit, psykologit ja kasvatustieteilijät mielellään vaikenevat tieteen nimissä perimmäisistä kysymyksistä, vaikka yksityisinä henkilöinä asioita pohtisivatkin. Viimeaikaisessa keskustelussa lääketieteestä kuin opetuksesta on kysytty kenet lääkäri tai opettaja kohtaa työssään. Potilaan, asiakkaan, oppilaan? Vai olisiko mahdollista kohdata ammatissa ihminen?
Tampereella syksyllä 1996 väitelleen filosofi Aki Huhtisen väitöskirja Sielun parantamisesta sielun hoitamiseen on kiinnostava yritys. Tekijä sanoo työn teon motiivina olleen neuvottomuus oman elämän kysymyksissä. Syvimpien kauhun ja onnen hetkinä ei ole olemassa käsitteitä ja omien tunteiden siirtomahdollisuutta edes lähimmille ihmisille. Kuitenkin ihmiset etsivät onnea ja hyvää elämää. Terveyden säilyttäminen ja parantuminen sairauksista on noussut keskeiseksi länsimaisessa elämäntavassa. Entistä useampi kysyy onko elämältä mennyt maku pyrittäessä välttämään terveysriskejä. Huhtinen väittääkin terveysintoilun olevan sairauden sotaisuuden jatkamista toisin keinoin.
Aki Huhtinen on yrittänyt löytää käsitteitä ihmisen syvimpään. Paatoksella, varoituksen sanoja jakaen, vedoten, saarnaten ja tuholla uhaten, joskus myös houkutellen, mestareihin viitaten. Huhtisen mestareina ovat natsien tuhoama teologi-filosofi Edith Stein (1891-1942) ja natsisympatioistaan kiistelty filosofi Martin Heidegger (1889-1976). Huhtinen vetoaa lukijaan voimallisesti:
Steinin ja Heideggerin ajattelu tarjoaa perustavanlaatuisen suunnanmuutoksen ihmiskuvallemme. Heidän ajattelunsa ymmärtäminen vaatii meiltä erittäin suurta motivoitumista, koska jo heidän tapansa puhua asioista ovat meille hyvin kaukaisia. Sekä Stein että Heidegger varovat rakentamasta todellisuutta luolamaiseksi, koska tämän luolan seinien romahtaessa emme enää ymmärrä riippuvaisuutta jostain, jota emme itse ole tuottaneet ja jota itse emme kykene hallitsemaan. Mielestäni sairaus voisi vielä toimia koko ihmisyyden välittömänä kutsuna inhimillisten voimavarojen nykyisistä poikkeavaan suuntaamiseen, jos vain sairauden todellisten kasvojen pelottavan vierauden ja toiseuden annetaan keskellämme loistaa. Meillä on kuitenkin käsillä viimeiset hetket palata eksistoivan ruumiin äärelle sen kaikkinaisen ilmenemisen muodoissa. Hetken kuluttua on myöhäistä, koska kehittynyt teknologinen osaaminen nielaisee eksistoimisen viimeisen merkin, ruumiin, rasvattomaan illuusioonsa.(Huhtinen 1996, 190)
Huhtisen kääntymyksen saarnaaminen tuo mieleen Pentti Linkolan tai aseistakieltäytyjät. On helppo yhtyä Linkolan ajatukseen paluusta luonnonmukaiseen, alkeelliseen yhteiskuntaan, joka pelastaisi luonnon. On kuitenkin vaikea tehdä tästä psykologisesti ja poliittisesti uskottavia päätelmiä, muuttaa sanoja teoiksi. Samoin on selvää, että aseelliset sodat kävisivät mahdottomiksi, jos kaikki kieltäytyisivät aseista. En ole kuitenkaan edes periaatteessa vakuuttunut maailman muuttumisesta paremmaksi, vaikka kaikki omaksuisivat Steinin, Heideggerin ja Huhtisen tavan ajatella asioita. Minkälainen helvetti maailma olisikaan, jos kaikki ihmiset kohtaisivat elämän ehyesti ja kokonaisvaltaisesti, kohtaisivat rasvaisen elämän, sellaisenaan, kasvoista kasvoihin? Eikö Huhtisen peräämä syvien ihmisyyden syövereiden käsitteellistäminen ole yksi, mutta vain yksi, ihmisen elämän puoli? Rasvan -käsitteen Huhtinen sanoo valinneensa sen abstraktiuden ja epäfilosofisuuden vuoksi. Rasva mahdollistaa herättämällään mielikuvalla hyvin konkreettisen kokemuksen esimerkiksi rasvan hajusta tai liukkaudesta. Filosofiassa Huhtinen etsii vastinetta Steinin ajatukselle ristin tiestä, Merleau-Pontyn lihallisuudelle ja Heideggerin ajatukselle huolen tasosta ihmisen perustavana maailmassaolemisen ja "täälläolon" tasona. (s. 67) Lopulta Huhtisen julistus kääntyy kärsimysmystiikaksi: omakohtainen kärsimys kertoo meille, onko tiemme aito vai kenenkä tahansa. Lapsenkaltainen luottamus Jumalaan on varsinaisuuttemme mitta.(...) Jumala antaa sairauden mahdollisuudeksi varsinaisuuteen niille, jotka hän haluaa puhdistaa ihmisen mittaisista totuuksista johdattaaksen heitä eteenpäin kohti itseyttä. (s.225) Huhtinen toistaa yhden mestarinsa, Nietzschen, kuluneen fraasin kaikki mikä ei tapa, vahvistaa meitä. Mutta mihin unohtuu Nietzschenkin teksteissä esiintyvä leikki, onni, armo, autuus, huumori, (itse)ironia. Eikö elämänkärsimyksen syvyyden syvyys ole mahdollinen vain pinnan ja syvyyden jännitteenä. Nietzschekin ylisti kreikkalaisia heidän pinnallisuudestaan: Oi näitä kreikkalaisia! He osasivat elää: siihen vaaditaan, että pysähtyy urhoollisesti pintaan, poimuun, ihoon, palvoo silmänlumetta, uskoo muotoihin, säveliin, sanoihin, silmänlumeen koko Olympokseen! Nämä kreikkalaiset olivat pintapuolisia koska he olivat syviä! (Nietzsche: Iloinen tiede 1989, 13)
Huhtisen tutkimus ei kohdistu kuitenkaan vain yksittäisen ihmisen sielun syövereihin. Hänen kritiikkinsä kohdistuu länsimaiseen tieteellis-teknologiseen ajatteluun. Huhtisen mukaan on mieletöntä etsiä mielisairauden luonnontieteellisiä lainalaisuuksia silloin kun yritetään ymmärtää, mitä mielisairaus merkitsee ihmisyydelle. Hieman epäselväksi kuitenkin jää, minkälaisen aseman Huhtinen antaa luonnontieteelliselle tutkimukselle. Ehkä luonnontieteellisen tutkimuksen filosofia ei olekaan niin tekninen kuin Huhtinen antaa ymmärtää. Sen taustalla saattaa olla enemmänkin pragmaattinen ajatus ihmisen sairaudesta. Ihmistä on ensin autettava alkuun. On kyhättävä tikkaat, joita pitkin voi kiivetä takaisin "normaaliin" maailmaan. Samoin kuin fyysisen sairauden hoidossa potilasta ei auta paljoakaan tieto, että jalan katkeaminen olisi voitu välttää, jos tie olisi ollut paremmin hiekoitettu, psyykkisesti sairasta yksilönä ei auta tieto ympäröivän yhteisön sairaudesta. Jalka on laitettava lastaan, psyykkinen vamma on aluksi tuettava lääkkeillä, jotta tervehtyminen saadaan liikkeelle. Tämä ei poista perustavaa tarvetta muuttaa yhteiskuntaa, kulttuuria ja yhteisöä: tiet on hiekoitettava, edellytyksiä yhteisön terveelle kokemukselle on luotava. En väitä, että asia on yksinkertainen, olisin vain toivonut Huhtiselta pohtivampaa otetta luonnontieteellisen ja ihmistieteellisen lähestymistavan rajalla. Nyt Huhtinen yhtyy kritiikittömästi Martti Siiralan antropologiseen teesiin: Todellisuuden harhainen omistaminen on jokaisen yhteisön normaalia hulluutta. Siiralan sosiaalipatologis-antropologisen lähestymistavan ja sairauden yksilön organismihäiriönä näkevän lähestymistavan väliin mahtuu ainakin kulttuurihistoriallinen näkökulma: miten eri yhteiskunnissa yksilön ja yhteisön vuorovaikutus muotoutuu. Huhtisella on perusteltu huoli filosofisen (ja teologisen) yleisyyden ja bio-medisiinisesti painottuneen ammattikäytännön erityisyyden kuilusta. Silta niiden välille jää rakentumatta Huhtisen harjoittaman filosofisen dramatisoinnin seurauksena. Näin Huhtisen pyrkimyksenä oleva hyvä työ kääntyy helposti vastakohdakseen.
Lukukokemuksena Huhtisen teos oli ahdistava: se ei anna mahdollisuuksia joko olet mukana kärsivien, synnintuntoisten, varsinaisen olemisen etsijöiden veljeskunnassa tai muutoin olet tuhon oma. Kriikin arvoa vähentää se, että Huhtinen ei välitä, tai innokkaassa paatoksessaan ei jaksa, dokumentoida vastustajiensa väitteitä. Huhtisen tekstissä toteutuu hänen lainaamansa Johanneksen sanat: mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu (Jh. 16:13).
Mielestäni nykyinen lääkärien, pappien, kasvattajien, sosiaalityöntekijöiden ja terapeuttien rooli muistuttaa lempeän viileää asiantuntijaa, joka tarjoaa tietoa ja menetelmiä ihmisten ongelmiin. (s. 165)
Niputtamalla näin laajan ammattikirjon, hän vie oman itsenäisen äänen roolikirjolta, jonka rooliasemat ovat ristiriitaisia. Huhtinen lainaa kirjassaan pääasiassa vain itsensä kanssa samanhenkisiä lähteitä. Vastustajalle ei anneta itsenäisen, erillisen, ihmisen osaa. Opponoidut kannat muodostuvat Huhtisen mielipiteen kautta rooleina nyky-yhteiskunnassa. Tuntuu, että Huhtinen ei ota erimielistä kertojaa vakavasti.
Vai perustuuko Huhtisen tekstin puhuttelevuus siihen, että lukijana joudun kohtaamaan oman syntisyyteni, tiedostamattoman pimeän puoleni, ei-autenttisuuteni? Huhtinen mainitsee esipuheessa, että hänen oma henkilökohtainen hädän ja avauttomuuden kokemuksensa on ollut vähäistä, ja toivoo, että hän ei utopisoi asioita. Mutta millä hätää ja avuttomutta voidaan mitata? Käsitteellinen työ on yksi tapa hallita hallitsematonta, antaa muoto muodottomalle, rakentaa kaaokseen kosmos. Jokainen kärsimys on omanlaatuisensa.
Mitä jää jäljelle: tyhjä tautologiako: elämä on elämää. Vai vielä latteammin: emme ehkä elä hyvässä maailmassa, mutta parhaassa mahdollisessa. Yhtälö totuus=jumala=tiedostamaton=luonto on tosi, mutta vain tautologiana, jonka jälkeen on kysyttävä, entäs sitten? Miksi samalle asialle on annettu eri nimiä? Mitä ja miten jokainen nimi ja nimeäminen tuo uutta ihmisen ymmärrykseen. Kaiken nielevä identiteetti ei ole kiinnostava. Kliseiset sanonnat "hämärässä kaikki kissat ovat harmaita", "kun järjen valo sammuu, lähtevät hirviöt liikkeelle" ilmaisevat ytimekkäästi viisautta. Mutta myös Minervan pöllö aloittaa lentonsa hämärässä ja siksi Huhtinen onnistuu herättämään lukijan. Se on jo paljon. Lopulta kuitenkin: medicus curat, natura sanat lääkäri hoitaa, luonto parantaa.
Steiner, George: Heidegger. Enää vain Jumala voi meidät pelastaa. Martin Heideggerin Spiegel-haaastattelu. Suom. ja jälkisanat Tere Vadén. Gaudeamus, Tampere 1997
Kymmenen vuotta sitten lainasin kirjastosta Martin Heideggerin Zein und Zeit -teoksen. Kirjastonhoitaja kysyi miten saatoin lukea kirjaa? Ymmärränkö siitä jotain? Hän sanoi, ettei hän ymmärrä siitä mitään ja hän sattuu sentään puhumaan ja lukemaan saksaa äidinkielenään.
Keväällä 1997 sain luettavakseni Reijo Kupiaisen suomentamanSein und Zeit -teoksen oikovedoksia. En tiedä ymmärsinkö niistä yhtään enempää kuin alkuperäisteksteistä. Ei siksi, että käännös olisi ollut huono. Päinvastoin. Kupiaisen piakkoin ilmestyvä käännös on hyvin kunnioitusta herättävä. Teksti on niin sujuvaa ja selkeää kuin kohde antaa myöten. Mieleni ei vain ollut kovin vastaanottavainen. Lukemiseni on vieläkin kesken.
Saadessani Georg Steinerin Heidegger -kirjan käsiini, luin jostain syystä otsikossa olevan lauseen Enää vain Jumala voi meidät pelastaa. väärin. Mielessäni se kääntyi lauseeksi Jumalakaan ei voi meitä enää pelastaa.. Kyseessä on Spiegel-lehden haastattelun otsikoksi nostettu väite. Haastattelu julkaistiin 1976. Ehkä väite on vanhentunut. Jospa Jumala on kyllästynyt tehtäväänsä. Ja miltä Jumala meidät pelastaisi? Itseltämme? Ehkä riittäisi pelkästään armahdus tai vapahdus.
Martin Heideggeria (1889-1976) pidetään vaikeaselkoisimmista filosofeista vaikeaselkoisimpana. Itselleni Heideggerin lukeminen helpottui kun tutustuin käsitteeseen luova väärinymmärtäminen. Jokainen meistä ymmärtää lukemansa omalla tavallaan. Heideggerin lukeminen on filosofinen mustetahratesti: luet tekstin ja se tuo mieleesi erilaisia kokemuksia, muistumia, tiedollisia rakenteita ja yksityiskohtia. Niistä rakennat itsellesi ymmärrettävän kokonaisuuden. Ketä kiinnostaa se, muistuttaako ymmärryksesti alkuperäistä? Hyvässä tapauksessa luot jotain uutta, kaunista, vaikuttavaa ja totuudellista.
Näin on tehnyt myös kirjan kirjoittaja, Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professorina toimiva George Steiner (s.1929). Hän on kirjoittanut yleistajuisen johdatuksen Marin Heideggerin fenomenologisesta filosofiasta. Steinerin kirja on kuitenkin vähemmän virikkeitä antava "mustetahra" kuin Heideggerin alkuperäiset tekstit. Steiner on siistinyt reunoja, muodostanut tahrasta tunnistettavan kuvan. Ei kuitenkaan näköistä vaan retusoidun. Itselleni Heidegger ei esimerkiksi ole ensisijaisesti fenomenologi, vaan ennen kaikea fundamentaaliontologinen ajattelija. Ja Heideggerin myötä käy niin kuin usein käy. Kun mennään ytimeen, tullaan pimeään, hämärään, jännittävään ja joskus masentavaan. Heidegger ja hänen lukijansa on etsijä, ei niinkään löytäjä. Eeva-Liisa Manner pelkistää kokemuksen heideggerilaisittain runossaan Kromaattiset tasot (katkelma):
Ketä poltti unelma totuudesta,
sen vei tieto harhaan.
Ketä poltti unelma kauneudesta,
sen vei rakkaus harhaan.
Ketä poltti unelma vapaudesta,
näki itsensä pirstoina käyristä peileistä.
Ehkä siinä oli häive totuutta, kauneuttakin ehkä,
mutta vapaus oli aina jotakin muuta.
Sillä ihminen on relatiivinen olento: eräs sopimus.
Minä olen kadottanut kaikki suhteeni, kaiken
sopimusluonteisuuden,
astunut ulos itsestäni., itseni lihasta
( spirit of the snail: pieniä taloja ja hyvin herkkää ja ärtyvää,
äärimmäisen tunteellista lihaa)
ja tullut Ei-minnekään.
Tyhjä ei ole vain minun osani,
minä itse olen tyhjän osa.
Mutta tämä ei ole tärkeätä. En
ota vakavasti itseäni, otan vakavasti Tyhjän.
Se on subjekti. Minä olen verbi:
itse alati vaikka hitaasti muuttuvana
kaiverran lauseitani Tyhjän varjostinta vasten,
Tyhjän sydämen tyhjään lihaan,
heideggerilaisen ydintyhjän, jonka opastin on das Schaudern.
-Georg Steiner ottaa kriittistä etäisyyttä Heideggeriin. Kirjaa lukiessa saa vaikutelman lukijasta joka ymmärtää kohdettaan, mutta ei uppoa siihen. Steiner selventää, analysoi ja kirjoittaa auki saksalaista filosofiaa angloamerikkalaiseen tyyliin. Jos Heideggerin ymmärtäminen edellyttää lukemista yöllä, uppoamista hämärään, Steiner soveltuu päiväopiskelijalle. Kirkkaassa valossa varjoja ei ole. Hienoimmat sävyt häviävät. Mutta jos hyvin käy, niin tutustumalla sokkeloihin päivänvalossa, voi hämärän tullen kulkea seikkailijana samoja reittejä uudestaan kolhimatta itseään pahasti.
Kirja kosstuu laajasta johdannosta (Heidegger vuonna 1992) ja tekstistä Esipuheen asemasta. Tämän jälkeen Steiner käy I luvussa selvittämään Heideggerin filosofian joitain peruskäsitteitä, II luvussa hän tarkastelee Olemisen ja ajan ongelmaa ja lopulta II luvussa paneutuu Heideggerin vaikutukseen. Teoksessa on elämäkerrallinen liite sekä mainittu Spiegel-haastattelun suomennos. Suomentaja Tere Vadén on lisäksi kirjoitytanut jälkisanat teokseen. Sekä suomennos että Steinerin teksti on selkeää. Kirja on hyvin suositeltava, vaikka lukijalle jää edelleen itselleen ratkaistavaksi: mikä on olemisen mieli ja miksi siitä pitäisi kirjoittaa.