|
1902 V ja U-Seura Lahden Taimi perustettiin helmikuusssa Lahden Työväenyhdistyksen alaisuuteen. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Salomon Kärki. "Terve sielu terveessä ruumissa" otettiin seuran tunnuslauseeksi. Ensimmäiset lajit olivat voimistelu ja hiihto. Työväentalon pihalla hypättiin korkeutta ja pituutta, juostiin ja työnnettiin kuulaa. Urheilukenttiä ei ollut. Juhlissa köydenveto, hirrentyöntö ja viestijuoksu olivat ohjelmanumeroita. 1904 Alkoivat painiharjoitukset. |
|
1906 Ensimmäiset kilpailut painissa, hiihdossa ja yleisurheilussa. Jäsenmäärä kasvoi kun rauta- ja metallityöläiset liittyivät Taimeen. 1908 Naisseura Inton jäsenet liittyivät seuraan. |
|
1908-1948 Mäenlasku Taimen ohjelmassa |
|
1911 Tulipalo Selänmäen työväentalossa, vei kaiken. Taimi taivasalle, kulkuriksi. |
|
1917 Taimen 15-vuotisjuhlassa oli esiintymisjoukko 13 nais- ja 13 miesvoimistelijaa. 1918 Kansalaissota vaikeutti vilkasta toimintaa. Nuoria taimelaisia joutui vankileirille ja kuoli siellä. |
|
26.1.1919 perustettiin keskusjärjestö Työväen
Urheiluliitto TUL. Taimen edustajat olivat perustamassa TUL:ää. 1921 Valmistui Työväentalo Savonkadulla josta Taimi sai tilat. Alkoi nyrkkeily, palloilu ja näyttämötoiminta. |
|
|
1918 Kansalaissodan vaikutuksesta alkoi "kriisi",
jolloin kaikkinainen kanssakäyminen neuvostourheilijoiden kanssa kiellettiin. Näin myös
kolme Taimen yleisurheilijaa, jotka osallistuivat Spartakiadeihin, eivät saaneet
kilpailulupaa TUL:sta. He kuitenkin kilpailivat, jonka seurauksena Taimi erotettiin TUL:sta. 1929 Erotetut seurat perustivat Työläisurheiluseurojen Yhtenäisyyskomitean, johon kuului 125 seuraa, jäseniä 19728. TYK:n aikana toiminta oli vireää, mutta Lapuanliikkeen vaikutuksesta toiminta vaikeutui ja kiellettiin kokonaan v.1931. Taimi poistettiin yhdistysrekisteristä v.1932. Omaisuus takavarikoitiin eikä sitä ole vieläkään palautettu seuralle. |
|
1922 Nuorisotoiminta alkoi. 1927 Alkoi naistoiminta monipuolisena. Perustettiin naisjaosto. 1928-49 Nyrkkeiltiin seurassa. 1930-48 Pelattiin pesäpalloa. 1932 Perustettiin Lahden Haukat ja urheiltiin vuoteen 1946 saakka. |
|
1945 Alettiin painonnosto seurassamme. 1946 Taimi aloitti uudelleen toimintansa. 1947 Ilmestyi ensimmäinen Taimen Viesti-lehti. 1949 jäsenmäärä oli 828 jäsentä. |
|
1950 Jatkui urheilu- ja muu toiminta täysipainoisesti ja vilkkaasti. "Terve sielu terveessä ruumiissa" kohti 50-vuotisjuhlaa. 1952 Julkaistiin V ja U-seura Lahden Taimi ry 50-vuotishistoria. Toimituskuntana Armas Kivi, Juho Ikonen, Kalle Viljanen ja Einari Vuori. 1950-luku. Voimistelu, hiihto, paini, painonnosto, suunnistus, yleisurheilu, nuoriso-ja naistoiminta jatkui voimakkaana. Harjoiteltiin ja kilpailtiin. Myös aatteellinen ja henkinen kasvatustyö oli voimakasta. |
|
1960-luku Uusi vuosikymmen Taimen historiassa alkoi vilkkaana. Urheiltiin, kilpailtiin,järjestettiin itse kilpailuja. Lajeina edelleen yleisurheilu, hiihto, suunnistus, paini, painonnosto, voimistelu, nais- ja nuorisotyö. Lentopallo uutena lajina. Veikkausasiamies otti vastaan veikkauksia keskiviikkoisin toimistolla Savonkadulla tuoden seuraan taloudellista tukea. TUL:n II liittojuhlat Turussa v.1962. Taimelaiset mukana. Myös kulttuurikilpailuihin otettiin jo osaa. |
|
1970-luku Urheilemista ja kilpailemista jatkettiin samojen lajien merkeissä. V. 1977 Taimen 75-vuotisjuhlavuonna järjestettiin TUL:n suunnistusmestaruuskilpailut, juhlapainit. Kilpailuja järjestettiin kansallisella tasolla. 1978 Uusi toimisto Urheilukeskukseen. Järjestettiin myös matkailutoimintaa jäsenille
Leningradin matkan merkeissä. Pidettiin tansseja Kärpäsen Naistentalolla. 1978 Paljastettiin Felmanninpuistoon Punavankimuistomerkkipatsas, johon Taimen lentopalloilijat järjestivät vartion ennen patsaan paljastusta. 1978 TUL ja TUK yhtyivät. Jäsenhankintakampanjan tuloksena Taimeen uusia jäseniä 194. TUL:n 8. |
|
1979 TUL:n Liittojuhla johonTaimesta 50 urheilijaa. Järjestettiin AY-liikkeen kilpai- luja mm. Pilkiten Kuntoa-kisa Vääksyssä. 1980-luku Allekirjoitettiin TUL-SAK yhteistoimintasopimus 1981 allekirjoitettiin yhteistoimintasopimus LSAP:n ja lahtelaisten TUL seurojen kanssa. Taimen Viesti ilmestyi 27 vuoden tauon jälkeen. Perustettiin Painin Tuki ry. Moskovan Olympialaiset v. 1980 taimelaisia kisaturisteina 20 henkilöä. Nuorisotoiminta ja lentopallo hyvin vilkasta. |
|
|
1982 Taimen 80-vuotisjuhlat. Järjestettiin juhlapainit, suunnistuskisat, TUL:n yleisurheilumestaruuskilpailut. Uudet lajit ampumahiihto ja hiihtosuunnistus alkoivat. Myös kansainvälisiä vieraita seurassamme. SAK:n 75-vuotisjuhlissa voimistelivat seuramme neljä naista. Bingo alkoi Osakkeella. |
|
1985 TUL:n Taidetapahtuman järjestimme yhdessä Kisa-Siskojen kanssa. 1987 Taimi täytti 85 vuotta, vihittiin uusi lippu. 1989 Liittojuhlat Helsingissä Taimesta 90 henkeä. 1990-luku Valtakunnanliittohanke jäi haaveeksi. TUL jatkoi itsenäisenä. Toimintamme jatkui yleisurheilun, suunnistuksen, hiihdon, painin, nais- ja nuorisotoiminnan merkeissä. Hankittiin ensimmäinen tietokone. Järjestimme AY-liikkeen kisoja, TUL:n suunnistusmestaruuskilpailut Kukkasen maastossa. Liityimme erikoisliittojen jäseneksi: suunnistus-, hiihto-, yleisurheiluliitto. |
| 1992 Taimen 90-vuotisjuhlat. 1994 TUL-Turku 94 juhlat taimelaisia 50 urheilijaa naisvoimistelussa ja suunnistuksessa. Laman ja työttömyyden seurauksena perustimme Sportweb-projektin. Työllistimme nuoria työttömiä jatkuen nyt Liikunnalla Työhön-projektina. 80-luvulla alkaneet Torstairastit jatkuivat voimakkaina ja ovat saaneet suuren suosion lahtelaisten keskuudessa. Erilaiset toimitsijatehtävät muiden urheiluseurojen kanssa jatkuvat. |
|
|
2000-luku Uuden vuosituhannen aloitamme itsenäisessä turvallisessa Suomessa. Suunnistus, hiihto yleisurheilu ja toimitsijatehtävät jatkuvat. Taimen ylläpitämä Lahden latukartta internetissä. Emit-leimausjärjestelmä otettiin käyttöön suunnistuksessa. Taimessa jäseniä 250. |
| 2002 Seura 100-vuotta. V ja U-Seura Lahden Taimi ry viettää juhlavuotta työn merkeissä maltillisesti juhlien. |
|
Ylläolevat kuvat ovat Lahden Taimen muistokirjasta, johon seuran alkuvuosikymmeninä käsin piirrettiin seuraa tukeneitten yritysten ilmoituksia. Samalla on tullut tallennetuksi Lahden historiaa. |
Juhlakokous 17.11.2002 klo 13.00
Urheilukeskuksen kokoustilat Lahti
Ikätoverit Lahden Taimi ja Helsingin Jyry |