Nainen ja Auto

70-luvulla kaikki oli vielä yksinkertaista ja helppoa. Autot olivat miesten juttuja, eikä niihin tullut sellaisia mystisiä vikoja kuten nykyään.

Tänä päivänä on hyvin yleistä, että myös naiset ajavat autoilla. Tähän on tultu, koska moraali on rappeutunut alimmalle mahdolliselle tasolle; nythän naiset saattavat joissakin seurakunnissa päästä jopa kirkkoherroiksi!

Kun yhdistetään kaksi niinkin monimutkaista tuotetta kuin nainen ja auto, niin arvaahan sen mitä siitä seuraa. Ne eivät tule toimeen keskenään. Siinä tulee lommoja, joko naisen sieluun tai (yleensä) auton pelteihin. Ja syy on - ainakin naisen mukaan - useimmiten auton.
- "Se ei totellut mua, vaikka mä kuinka huusin sille..."

Nainen syyttää autoa siitä, että se pitää "tyhmää ääntä". Auton omistaja, jos on mies, löytää pienen tarkastelun jälkeen sille tyhmälle äänelle kyllä syyn, ja se voi olla esimerkiksi kiven päälle peruuttamisen takia vaurioitunut pakoputki, tai viimeiset kolme päivää ajon aikana päällä ollut käsijarru. Naisen mielestä vika on kuitenkin auton, koska se on uskaltanut kiukutella pikkuasioiden takia.

Toisaalta, olisihan se kohtuutonta vaatia että nainen huomioisi kaikki pienet - tai isommat - kivenmurikat silloin kun hän peruuttaa. Peilit ovat huulipunan ja silmämeikkien tarkastusta varten, ei niitä ole tehty minkään typerien kivien tarkkailuun!

Pieni peltilommo auton takakulmassa on todistettavasti aiheuttanut jopa avioeroja. Mies laskee rahojaan, ja miettii ääneen että mitähän tuonkin korjaaminen taas tulee maksamaan. Nainen (joka sen auton siihen kiveä tai mäntyä päin peruutti) ihmettelee, että "Eikö sua ollenkaan kiinnosta että miltä minusta tuntuu?" Ja vahvistaa sitten vielä tuntemuksensa: "Ajattele jos naapurin Maija olis sen nähnyt!"

Tiedetään myös, että yksi avioero on syntynyt auton tankkausoperaation johdosta. Mies ajoi Datsuninsa bensiinimittarin viereen, ja sanoi vaimolleen että "Tankkaa sinä, niin minä käyn sillä aikaa paskalla". Miehen tullessa asialtaan, oli nainen jo kassalla ja vaati miestä maksamaan laskun. Ilmeni, että Datsuniin oli tankattu 40 litraa naftaa. Mies hermostui: "Mistä helvetistä sinä siihen nyt naftaa kerkesit tankkaamaan?" Johon nainen - suupielet itkuun vääntyen - että "No kun siinä toisessa mittarissa oli paljon nätimpi kahva".

Erikseen on vielä mainittava nämä autourheilunaiset, nämä Jenni Dahlmanit ja muut jotka uskovat autokilpailujen olevan sitä että haalareihin pukeutuneet lippalakkipäiset koltiaiset pyörivät tv-kameroiden edessä esittelemässä upeita daamejaan ja hyppäävät välillä autoihinsa sen verran että käyvät asioillaan - varmaankin palkkansa kuittaamassa tai jossain.

Nainen ja auto. Sigmund Freud olisi aikanaan kirjoittanut aiheesta yli 1000 -sivuisen analyysin.
Edellyttäen, että aihe olisi tuolloin ollut yhtä ajankohtainen kuin tänä päivänä.

- Kekku -
(marraskuu -02)

Takaisin