Kuikkasen painajainen
Valtiovarainministeriön makeisverotusyksikön hallitussihteeri Heimo Kuikkasella oli takanaan raskas työpäivä. Siksi hän päättikin mennä nukkumaan jo ennen television iltauutisia. Hän sammutti yöpöydällä olevan Muumipappalampun, ja yritti nukkua. Ajatukset kuitenkin olivat kovin sekavat.
Kuikkanen oli ollut valtiovarainministeriössä hyvässä virassa jo 30 vuotta. Hän tunsi suunnatonta ylpeyttä siitä, että oli tullut luoneeksi järjestelmän joka takasi valtiolle massiiviset tulot joka vuosi.
Kuikkanen oli joskus 70-luvulla kuullut joiltakin tutkijoilta, että liian suurten makeisannosten syöminen saattaa aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Hän oli pohtinut asiaa alaistensa kanssa, ja päättänyt tehdä lakimuutosehdotuksen. Mitä suurempi makeispussi, sitä suurempi valmistevero.
Alle 125 gramman pusseille veroksi ehdotettiin 20 prosenttia, ja sitä isommille sitten pussikoon mukaisesti kasvava prosentti. Yli 700 gramman pusseille uskallettiin ehdottaa 70 prosentin veroa, koska haluttiin varmistua siitä etteivät ihmiset makeanhalussaan sortuisi ollenkaan tuon kokoluokan pakkauksiin.Kansanedustajat nielivät Kuikkasen lakiesityksen ilman isompia kyselyitä. Kuikkanen oli kaiken varalta koonnut esityksen tueksi eräitä argumentteja, joilla epäluuloisinkin kansanedustaja saadaan hiljaiseksi. Valtion verotulot kasvaisivat, makeisten syömisestä aiheutuvat haitat vähenisivät, ympäristökin pysyisi puhtaampana kun ei isoja tyhjiä makeispusseja lojuisi pitkin puistoja tai ojien varsia.
Kaikki meni hyvin, kunnes Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Silloin alkoivat jotkut riitaa haastavat kansalaisryhmät - sellaiset kuten makeisten syöjien valtakunnallinen etujärjestö SMAKE - protestoida Suomen korkeaa makeisveroa kohtaan. Kuikkaselle alettiin tehdä kysymyksiä...
Yhtenäkin päivänä ministeriön käytävällä käveli vastaan tv-toimittaja Karpo, perässään kameramies. Karpo kysyi jotain makeisveroon liittyvää asiaa Kuikkaselta, joka ei kuitenkaan ymmärtänyt kysymystä koska aivot juuri sillä hetkellä työskentelivät paljon tärkeämmän asian parissa: missäs se olikaan se lähin pakoreitti.
- "Minä en nyt... siis nyt... tai siis koskaan... totanoin kommentoi!"
Tämän sanottuaan Kuikkanen pujahti käytävällä olevaan siivouskomeroon, ja telkesi oven sisäpuolelta varsiharjalla. Kului pari tuntia, ennen kuin hän uskalsi tulla ulos.Tänään oli sitten tullut eteen todella vaikea tilanne, sellainen mitä Kuikkanen oli jo osannut hiukan pelätäkin. Itse valtiovarainministeri Samu Naulasto oli tullut oven pielet paukkuen Kuikkasen huoneeseen.
- "Jumalauta Kuikkanen, onko se totta mitä se SMAKE:n mies väittää?"
Kuikkanen yritti luikerrella pelottavasta tilanteesta eroon, selittämällä ministerille että tietokoneeseen oli juuri tullut joku mato, eikä mitään tietoja saa sieltä ulos tällä viikolla eikä tässä kuussa, ehkä ei koko vuonna.
- "Kuikkanen, nyt perkele sanot onko se totta! Että makeisveron tuotto on alle puolet siitä mitä sen kerääminen tulee maksamaan...?"
Heimo Kuikkanen hikoili, silmälasit huurtuivat, ja hän pelkäsi että Naulasto lyö tai potkaisee, ihan kuin ne isot pojat silloin kauan sitten, silloin kouluaikana. Kuikkasta alkoi itkettämään.
- "Niin no kun... minä vaan... tai siis kun... ettei ne söisi karkkia... kun ei meidän äiti mulle koskaan karkkia antanu..."Myöhemmin päivällä, Kuikkasen käytyä vessassa, oli vielä pahempi yllätys edessä. Palatessaan työhuoneeseensa Kuikkanen näki siellä kaksi aivan vierasta henkilöä. Toinen miehistä esitteli heidät.
- "Päivää Kuikkanen, minä olen valtion tilintarkastaja Rönnberg, ja tämä on Suomen Makeistensyöjien SMAKE:n toiminnanjohtaja Koski. Olemme tässä käyneet vähän läpi näitä teidän hallintokuntanne papereita, ja näyttää siltä että tämä käy aika kalliiksi veronmaksajille tämä teidän järjestelmänne...?"
Kuikkanen istui alas, pyyhki hikeä otsaltaan, mutta päätti olla sanomatta mitään. Aikansa turhaan kyseltyään miehet poistuivat. Lopun päivää Kuikkanen viettikin sitten taas siivouskomerossa, varsiharja tukenaan.Nyt Kuikkanen kääntyili sängyssään kyljeltä toiselle. Miksi hänen ei anneta rauhassa tehdä työtään? "Olisinpa natsi-Saksassa, siellä minua arvostettaisiin" mietti Kuikkanen, ja muisti samalla erään asian.
Hänen hyvä ystävänsä, ylikomisario Rami Harikka keskusrikospoliisista, oli luvannut antaa tukensa. Harikka oli tutkinut eräiden makeistensyöjien toimintaa, ja havainnut että asian ympärille on syntynyt laittomia, jopa rikollisiksi luokiteltavia järjestöjä, eräänlaisia jengejä.
Harikan tutkimusten mukaan nämä on helppo tunnistaa, koska ne käyttävät tunnusmerkkeinään vaalean punaisia kerniliivejä joiden selkään on kirjoitettu jengin nimi. Candyballs, Chocolados ja mitä niitä on. Ja pahimpana kaikista Lakritsienkelit.Heimo Kuikkaselle tuli hieman helpottuneempi olo. Jos kerran makeisten syömisestä aiheutuvat haitat eivät olisi riittävä syy jatkaa verojen keräämistä, niin näiden jengien olemassaolon ainakin luulisi riittävän kansanedustajiin.
- "Pitääkin huomenna mennä sinne siivouskomeroon oikein taskulampun kanssa ja ottaa kynä ja ruutulehtiö mukaan" päätti Kuikkanen.Sitten hän nukahti, sellaiseen syvään ja puhtaaseen uneen johon vain valtion varoin palkattu virkamies voi nukahtaa silloin kun omatunto on puhdas.
- Kekku -
(syyskuu -03)