Kaukana
Kun takana oli yli 1000 kilometriä ja 13 tuntia lähes tauotonta ajoa, teki jo mieli pysähtyä muuallekin kuin huoltoaseman automaatille. Lokan tekojärven rannasta löytyi mukavan oloinen levähdyspaikka, se osui silmiini sen verran ajoissa että ehdin jarruttamaan.
Laitoin pyörän sivutuelle, ja kävelin vesirajaan. Edellisen illan asiat painoivat todella rankasti mieltäni, vaikka olinkin ajanut läpi yön kohti pohjoista, yrittäen ajatella jotain ihan muuta kuin sitä hässäkkää mihin olin tahtomattani joutunut. Ihan tavallinen terassi-ilta olikin äkkiä kääntynyt pahaksi tappeluksi, ja se puukolla lyöminen oli ainoa vaihtoehto.
Järven rannassa oli hiljaista, onneksi yksikään karavaanari ei ollut varannut paikkaa. Keräsin maastosta sylillisen risuja, ja tein nuotion. Tiesin hyvin ettei repussa ollut muuta evästä kuin muutama tölkki olutta ja pari askia tupakkaa, mutta se ei juuri nyt ollut suurin ongelma. Ivaloon olisi tunnin matka, ja siellä voisi pysähtyä syömään.
Katselin paria tiiraa jotka lentelivät hyvin lähellä veden pintaa. Voi helvetti... jos se suutaan aukonut pesäpalloilija olisi ymmärtänyt että minä ja kaverini haluamme vaan istua ja juoda kaljojamme, niin minäkään en nyt olisi täällä yli tuhannen kilometrin päässä kotoa. Kaverini ei olisi sairaalassa, eikä pesäpalloilija luultavasti hengettömänä jossain kylmähuoneessa. Mutta koska se löi ensin, se varmaan tiesi mihin asia pahimmassa tapauksessa voi mennä. Ja kun se oli tehnyt rikkinäisellä olutpullolla valtavan haavan kaverini päähän, sen täytyi tajuta että en minä sitä puukkoani turhaan esiin ottanut.
Toinen tiira onnistui nappaamaan vedestä jotain suuhunsa, ehkä pinnalla uineen pikkukalan, ja yritti lentää rannalle nauttimaan saalistaan. Jos tuolla toisella olisi ollut vähänkään järkeä, se olisi ymmärtänyt että siinä jossain täytyy olla joku parvi, mistä riittää ruokaa kahdellekin linnulle. Mutta koska se näytti olevan yhtä typerä kuin pesäpalloa pelaava ihminen, se päättikin hyökätä toisen tiiran kimppuun ja nokkia sitä päähän. Juuri pyydystetty päivällinen tippui takaisin järveen, mutta tappelu jatkui. Tyypillistä...
Kaverini kyllä selviää niistä haavoistaan. Minulla tässä on vähän pahempi ongelma, koska en voi ihan lähipäivinä palata kotinurkkiin. Asioiden täytyy ensin antaa hiukan tasaantua, ja poliisille pitää antaa aikaa kysellä tapahtumien kulkua niiltä sivullisilta jotka siinä lähettyvillä oli. Ei minulla ole mitään halua mennä koppiin vain sen takia että puolustin itseäni ja kaveriani.
Potkin nuotion hajalle, ja käynnistin pyörän. Ivalossa söin lihapullia, kävin marketissa ja Alkossa, ja seuraavan kerran pysähdyinkin vasta Sevettijärvellä. Pystytin teltan siihen paikallisen kyläkaupan takapihalle, ja korkkasin Long Johnin. Hetken aikaa suunnittelin soittamista kotiin, mutta päätin antaa senkin asian olla. Olkoon kännykkä kiinni, niin ei tarvitse vastailla kyselyihin.
Kaupan pihaan ajoi vanha kilvetön Taunus. Sitä ajoi arviolta viisikymppinen mies, pitkä ja laiha tyyppi, hiukset puoleen selkään ja parta lähes navan korkeudelle. Mies haki kaupasta kassillisen olutta, ja tuli seisomaan pyöräni viereen. Hän avasi olutpullon, joi siitä puolet, ja katsoi sen jälkeen minua pitkän aikaa.
- Sie oot reissussa?
- Vähän tässä ajelen...
- Sie oot lähteny livohkaan?
- Mitä tarkotat?
- Mie nään, ku mies on paossa...En vastannut mitään, mietin vaan että mikähän shamaani tämäkin luulee olevansa. Mies istui alas minua vastapäätä, ja avasi toisen olutpullon.
- Niinhän se miekii tänne tulin... tänne jäin... enkä takasin mee...Mies kertoi tarinansa. Parikymmentä vuotta sitten oli tullut joukkotappelu Mikkelissä jossain tanssipaikalla, ja siinä lähti henki useammaltakin. Mies on siitä lähtien asunut Sevettijärven peräkulmilla, autiotalossa jonka on kunnostanut. Taunus löytyi hylättynä maantien varresta muutama vuosi sitten.
- Ootko sie aatellu pitkään olla?
- Eeen... tiedä, pari viikkoa varmaan...
- Kenet sie tapoit?
- Yhden kusipään kai... mutta kaveriani puolustin...
- Puolustit mitä puolustit, se ei auta... sie tapoit niin tapoit, mutta mie en siitä mittään tiedä.Kolmannen oluen jälkeen miehen puhe meni vähän epäselväksi, johtuen ehkä puuttuvista hampaista. Kysyin häneltä, että onko ollut kotiin päin mitään yhteyksiä.
- En mie niille mittään... ei niihen kuulu tietää...Mies kävi autolla ja haki puseron päälleen. Alkoi näyttää siltä, että tästä kehittyisi pitkä keskustelu. Minulla vaan ei ollut minkäänlaista halua selitellä muille tekemisiäni, eikä myöskään kuunnella moneen kertaan jonkun toisen elämäntarinaa. Annoin äijän höpöttää, ja keräilin samalla tavaroitani. Kolme tuntia myöhemmin sammutin pyörän taas Lokan rannalla.
Paikka oli nyt vielä rauhallisempi kuin päivällä. Ei karavaanareita, mutta ei myöskään pikkukaloista tappelevia tiiroja. Söin kylmänä neljä pätkää grillimakkaraa, ja join Long Johnin tyhjäksi. Kun aurinko joskus kahden jälkeen taas nousi, huomasin olevani täydellisen väsynyt. Telttaan ryömiessä tuli vielä yksi ajatus mieleen. Päivällä on päätettävä, että kumpaan suuntaan lähden. Menenkö takaisin kotikulmille, selvitän asiat ja kärsin seuraukset, vai suunnistanko Sevettijärvelle?
Makuupussin vetoketju oli jostain syystä mennyt jumiin, ja katsoin siinä tilanteessa ainoaksi vaihtoehdoksi käyttää pussia vain peittona. Rantakalliolta kuului tiiran huuto...
- Ajomies -
(maaliskuu -99)