Moottoritie on kuuma
"Jos tiedät minne olet matkalla, et matkusta kovin kauas."
Joku on sanonut niin, en ainakaan minä.Mutta minä pidän tuosta ajatuksesta. Se antaa minulle tekosyyn kiivetä moottoripyörän selkään ja lähteä. Raskaasti kuormattu moottoripyörä ja Suomen kartta: siinä minun heikkouteni. Yleensä sitten päädyn jonnekin rahattomana mutta onnellisena.
Minulla oli muutama vuosi sitten pysyvä työpaikka. Ammatti. Ura. Palkka kohtuullinen, ja eläkettä varten saldot kasvussa. Neljän vuoden työnteon jälkeen päätin luopua siitä. Naapurit, sukulaisset ja niinsanotut ystävät epäilivät minun seonneen. "Ajaisit sillä mopollasi vapaa-aikana, älä luovu hyvästä duunista" ne sanoi.
Hyvästä duunista luovuin, koska näin mihin olin menossa. Edessäni olisi ollut sileä keskiluokkainen tie. Uraputki. Ehkä joitakin ylenemisä, ansiomerkki rintaan ja eläkkeelle. Ja sitten kuoppaan kaksi metriä maata yllä, siinä kaikki. Koska en ole mikään uskovainen, en voi kuvitella että sen kuoppaamisen jälkeen olisi enää mitään, ei Taivasta jossa voisi ikuisesti ajella moottoripyörällä.
Parhailla reissuilla ei ole aikataulua. Jätät vaan kaiken taaksesi ja lähdet.
Ja minä lähdin. Ajoin ensin Ouluun katsomaan Pikisaaren jätkiä, siellä vierähti muutamia päiviä kun pyörästä hajosi vaihteensiirtäjä. Mutta mikäs siinä, Oulu on kesäisin oikein kansainvälinen paikka.
Olin kuullut hurjia huhuja Kuopion yöelämästä. Menin ottamaan asiasta selvää. Ja olihan se hurjaa, varsinkin ne kolme yötä yhden kassaneidin ja sen sisaren kämpällä.
Mutta minä halusin takaisin tienpäälle. Kävin Bomban talolla syömässä elämäni kalleimman läskisoosin ja siellä tein päätöksen lähteä Lappiin. Seuraavana yönä olin Sodankylän leirintäalueella.
Tämä JMP:n nokkamies Kekku yllytti minut Kontioralliin, ja koska en ollut milloinkaan siellä käynyt, niin sinne vaan. Ensin juotiin Inarin kylällä pari iltaa olutta ja ihmeteltiin turistien touhuja. Mieleeni tuli yhden amerikkalaisen motoristin mietelause: "Turisti menee sinne mihin se viedään, mutta kulkuri mihin se haluaa..."
Kuukautta aikaisemmin en ollut osannut kuvitella, että joskus kävisin uimalla ulkomailla. Angelin kylän Kontiorallissa sekin onnistui kätevästi.
Kontiorallista lähdin Nordkappiin, ja niin varmaan teki moni muukin. Muilla oli kuitenkin kesälomat ja valmiit aikataaulut. Minä ajoin Vesisaareen ja vietin viikon turskapaatissa. Sain samalla mukavaa täydennystä rahavaroihini. Viikko oli kuitenkin maksimiaika tälle ammatille.
Yhtenä lauantaiaamuna heräsin Rovaniemen leirintäalueella siihen, kun poliisit tuli telttaan. Niitä oli neljä, ja koira viidentenä. Hakivat huumeita tai jotain, en tiedä, eivät selitäneet. Kamat pihalle ja tarkka penkominen. Tuli mieleen että jos jotain olisi ollut, niin eipä ne olisi löytäneet. Monta paikkaa jäi tutkimatta: pyörän penkin alle eivät katsoneet, eikä myöskään nahkatakin taskuihin...
Ja tienpäälle taas. Yksi yö tutssa paikassa Kuopiossa, seuraava Hämeenlinnassa, ja sitten Turun saaristoon. Paraisilla kärsin muutamia vaurioita kun yksi papparainen kiilasi mopolla eteeni. Väistin, ja vedin lipat. Mutta rauta on siinä mielessä hienoa ainetta että sen saa korjattua. Joskus vääntämällä, joskus hitsaamalla, ja joskus auttaa metrin pätkä rautalankaa.
Heinäkuun viimeiset päivät kuluivat Kemiössä. Olin renkinä yhdellä heinähatulla, joka olikin kova veikko väkevien perään. Ei ehtinyt janokiireiltään edes eukkoaan vahtimaan...
Ajoin Forssaan ja vaihdatin uuden takakumin. Kävin myös vilkaisemassa JMP:n kerhotaloa, mukavan näköinen paikka. En nähnyt tuttuja ja niinpä jatkoinkin matkaa. Jyväskylässä sataa aina kun minä siellä käyn, niin nytkin. Illalla huomasin taas olevani Kuopiossa.
Nythän tämä menee ympyräajoksi, ajattelin. Aamulla kiersin vaijerin pari pykälää piukemmalle, ja iltapäivällä olin Kuusamossa. Elokuun puolivälissä on turistit jo vähissä mutta kulkureita näkyy. Yksikin espoolainen varastomies oli ollut kalassa ja nyrjäyttänyt nilkkansa. Äijä oli monen kilometrin päässä lähimmästä maantiestä ja jalka ei toiminut. Mutta siinä se nyt istui baarin ikkunapöydässä ja imi pitkää kuppia kahviaa mahaansa. Tuuria?
Kun on yksin matkalla täytyy itsesuojeluvaiston toimia. Jos meininki käy liian karheeksi täytyy osata häipyä. Pyörä käyntiin, vaihde sisään, ja hanaa. Seinäjoella meinasi tulla kiire kun punaisella Pontiacilla liikkunut ylihärmäläinen räkänokkaporukka ei hyväksynyt minua nakkijonoon. Ennen lähtöäni ehdin kuitenkin siirtää yhden lippalakkipojan nenää tuuman verran vasempaan.
Ruokapuolesta muuten sanoisin, etten ole koskaan kunnolla oppinut tyydyttämään nälkääni noilla grillituotteilla. Se on kuin söisi Aaltosen kenkälaatikkoa. Parhaita ruokapaikkoja on ihan tavallisen näköiset baarit, ei mitkään huoltoasemat joihin yleensä tärähtää bussikuorma eläkeläisiä tai muita turisteja, juuri kun otat kypärää päästäsi.
Pyhätunturin Kontiorallissa aloin sitten taas miettimään asioita. Kontio on niitä harvoja ralleja, joissa olen käynyt. En ymmärrä niitä tyyppejä jotka vuodesta toiseen ajavat samoihin kokoontumisiin, useimmiten sitä samaa reittiä kuin ennenkin. Teltta samassa paikassa, samat viinat repussa, ja samat naamat dokuseurana. Sunnuntaina sitten se sama krapula ja tylsä kotimatka. Tuttua ja turvallista, mutta niin vitun keskiluokkaista.
Paljon mieluummin käännän pyörän nokan jollekin vieraalle pikkutielle. Kerrankin kun oli rahat vähissä ja nälkä, huomasin tienvarressa pienen mustavalkoisen kyltin: Leipälä. Pakkohan sinne oli ajaa, ja leipääkin löytyi. Kannoin koko viikonlopun apulantasäkkejä ja ajelin talon nuoren isännän kanssa parina iltana naurattamaan naapuritalon tyttäriä.
Kesä -85 päättyi siihen, kun menin Vantaalle kaivurikuskiksi. Seuraava talvi kului karttaa tutkien. Luulisin menestyväni aika hyvin jossain telkkarin tietovisassa, jos aiheena olisi Suomen kylät ja maantiet.
Seuraavana kesänä olin liikkeellä heti Vapusta aina syyskuun alkuun, pääasiassa Ruotsin ja Norjan puolella. Syyskuun lopulla tapahtui sitten niin, että muutin saman katon alle yhden Tainan kanssa. Ja osoite on yhä sama. Viime vuonna tehtiin yhteinen matka Itä-Eurooppaan. Loppukesän ajelin kotimaassa yksinäni kun tuo muuten niin mukava eukkoni ei ole suostunut vielä katkaisemaan uraputkeaan pankin palvelutiskin takana.
Nyt on Juhannus tulossa, ja minulla kolme työpäivää jäljellä. Sitten saa Shellin letkut jäädä, ja käynnistän pyörän. Ainoa suunnitelma tälle kesälle on Kontioralli, siellä tapaa pitkän linjan tuttuja. Olen katsellut karttoja ja löytänyt muutamia mielenkiintoisia nimiä. Ämmänsaari, Naislahti, Viinapuro ja muita vastaavia.
Moottoritie on kuuma, ja tämä paikallaan makaaminen saa taas riittää...
- Ajomies -
(heinäkuu -88)