Missä olet, Parru-Kalle?

Jos puhutaan persoonallisista kulkureista, niin Parru-Kalle pitää ottaa silloin huomioon. Mutta missähän mies lienee nykyään?

Siitä on nyt melkein kymmenen vuotta kun tämä tapahtui. Huvittava tapaus, joka näytti kerralla että millainen mies tämä Parru-Kalle on.
Kävelimme järven jäällä, oli tarkoitus mennä katsomaan että oliko yön aikana tullut Kallen iskukoukkuihin saalista.
Jäällä oli auto, Range-Rover, ja sen vieressä pilkki kaksi miestä. Parru-Kalle halusi että menemme katsomaan millaisia herroja noin hienolla autolla ajaa järven jäälle.
Varmaan Helsingistä, hän mutisi hiljaa...

Miehet huomasivat tulomme, mutta eivät näyttäneet sitä. Toinen heistä siirsi ongen vasempaan käteensä, ja otti toisella kädellä pilkkihaalarin rintataskusta matkapuhelimen. Sitten se alkoi isolla äänellä puhua jostain tilausten vahvistuksista.
Toinen puolestaan nousi ylös, ja kävi auton etupenkiltä ottamassa ryypyt. Meihin päin ei kumpikaan vilkaissut, vaikka olimme enintään viiden metrin päässä niistä.
Tilausvahvistusmies pani puhelimensa takaisin taskuun ja kävi myös ryypyllä. Parru-Kalle yskäisi pari kertaa, mutta ei vaikutusta. Eikä ryyppyä.
Tönäisin Kallea käsivarteen, merkiksi että voitaisiin vaikka jatkaa matkaamme. Kalle pysyi kuitenkin paikallaan eikä ollut huomaavinaan merkkiäni.

Äkkiä toinen pilkkijöistä alkoi vetämään siimaa jäälle. Koukkuun oli napannut kookas hauki, joku parikiloinen. Miehellä oli selviä vaikeuksia saada se kiskotuksi ylös avannosta. Mies meni ihan sekaisin upean saaliinsa vuoksi, se ei tiennyt mitä sille olisi tehnyt. Hyppi vaan edestakaisin. Toinen mieskin innostui ja kävi kahteen kertaan ottamassa ryypyt.
- "Mitäs sanotte kaverit, eikö ole komea kala?" sanoi hauen saanut ja nosti sen Kallen silmien eteen.
Siinä samassa Kalle nappasi vyöllään roikkuvasta tupesta pitkän puukon, heilautti sitä kerran, ja miehen kala katkesi niin ettei siimassa enää roikkunut kuin pää.
- "Ettei vaan olis alimittanen?" sanoi Parru-Kalle sellaisella äänensävyllä, että olin varma pian joutuvani todistamaan miestappoa.
Pilkkijät tuijottivat hetken aikaa Kallea ja sen pitkää puukkoa, ja sanaakaan sanomatta keräsivät tavarat maastoautoon. Lumi pöllyten ne lähti pois.
Parru-Kalle otti päättömän hauen ylös jäältä, laittoi sen reppuunsa ja lähti kävelemään kohti sitä niemennokkaa jossa iskukoukut olivat.

AJS ja mitä niitä oli...

Parru-Kallea ei kai kukaan sano motoristiksi, vaikka sillä niitä pyöriä monta olikin. Itse muistan parhaiten sen viissatasen AJS:n jolla Kalle ajoi työmatkat, oli kesä tai talvi.
Kerran ongella ollessamme hän intoutui kertomaan ajamisistaan. Oli ollut tarkoitus mennä läheiseen kylään tansseihin, nuorempi veli kyydissä ja AJS alla. Matka loppui kumminkin kesken jo paljon ennen tanssipaikkaa kun pyörä ei mutkassa suostunutkaan kääntymään sinne mihin kuski halusi.
Parru-Kalle syytti siitä ensin pyörää, mutta myöhemmin antoi senverran periksi että myönteli asiaan ehkä vaikuttaneen sen että oli tullut juoneeksi puolikkaan pullon kotipolttoista.

Yhdellä toisella tanssireissulla Kalle solmi niinsanotun vakavamman suhteen; tyttö suostui Kallen pyörän kyytiin. Piti ajaa Kallen kotimökille ja jatkaa sitä mikä tanssilavan nurkan takana alkoi.
Niihin aikoihin tiet olivat kuoppaisia, eikä Kalle ole kai vieläkään ihan varma että minkä kuopan kohdalla se tyttö putosi AJS:n kyydistä pois...

Nimensä mukainen

Laskujeni mukaan Parru-Kallen pitäisi nyt olla melkein kuudenkymmenen. Ei siis mikään siloposkinen hymypoika enää, niinkuin joskus nuorempana.
50- ja 60- luvuilla talojen emännät tosiaan pelkäsivät tyttäriensä puolesta. Tyttäret sensijaan olivat kovin mieltyneitä tähän rentoon jätkään, ja aittojen ovet aukesivat melkein aina kun Parru-Kalle niin halusi.
Sitäpaitsi, uskoisin tietäväni syyn Kallen lempinimen etuosaan...

Kun miehellä oli hurja luonto ja moottoripyörä alla, niin arvaahan sen että siinä tuli virkavallan kanssa myös sanomista.
Parru-Kalle oli osuuskaupan pihalla, kun nimismies tuli ja sanoi että ei saa huudattaa sitä moottoripyörää turhan kovaa koska ihmiset olivat valittaneet metelistä.
- "Nimismies laittaa nyt korvan tähän ja kuuntelee kuinka leijona karjuu!", sanoi Parru-Kalle ja veti AJS:n kaasuvaijerin kireälle.
Samana kesänä se nimismies osti uuden viisisataisen Triumphin itselleen...

Linnareissu

Kerran sitten kävi niin, että Kalle ajoi taas mottoripyörällä yhden pikkukylän tanssipaikalle. Niihin aikoihin ei moottoripyörät olleet kovinkaan pidettyjä kulkupelejä, ja tämän sai Parru-Kallekin kokea.
Siihen oli tullut muutama nuori kaveri, kehuneet että kohta pärinäpoika saa nenän päälle. Ne oli järjestysmiesten omia poikia, joten eihän siihen kukaan mennyt väliin.
Kun ne sitten alkoivat töniä, oli Kalle ottanut nahkatakin taskusta puukon ja vähän kai siinä hermostunutkin, koska oli tehnyt reijän yhden kaverin käsivarteen. Kalle joutui putkaan, puukko meni valtiolle, ja käräjillä tuli puolen vuoden tuomio. Ei mitään ehdonalaista niinkuin nykyään, vaan suoraan tiilenpäitä laskemaan.

Tämä tapaus aiheutti sen, että kun Parru-Kalle vapautui linnasta ei hän enää halunnut käydä missään missä oli paljon ihmisiä. Mies muuttui tykkänään, teki työnsä ja ryyppäsi kämpällä viikonloput.
Toinen takaisku oli, kun Kalle meni laittamaan nimensä lainapapereihin. Sisar oli mennyt avioon yhden Helanderin kanssa, ja niiden piti perustaa autoliike. Niin siinä kävi että autoliikettä ei koskaan syntynyt, pankki antoi siihen kyllä rahat, ja Parru-Kalle maksoi lopulta koko lystin.
Pienenä hyvityksenä kävi Kalle kerran sisarensa miehen talolla ja löi seipäällä kaikki ikkunalasit rikki. Siitä ei tullut juttua, koska tämä Kallen sisarenmies oli senverran arka että pelkäsi seurauksia...

Naimisiin

Parru-Kalle oli vajaat kaksi vuotta avioliitossa. Morsian löytyi ihan sattumalta, nätti tyttö joka keitti sopat metsätyömaan miehille.
Kalle ajelutti tyttöä ympäri lääniä kesälomallaan, ja taidettiin siinä ajotaukojen aikana jotain touhuta koska seuraavana keväänä syntyi poika. Muistan kuinka niihin aikoihin yleinen luulo oli että nyt on Parru-Kallen rillumareit ohi ja kyllä se siitä tasaantuu.

Kuinkas kävi? Kalle otti yhtenä aamuna repun selkäänsä, käynnisti AJS:n ja lähti. Viipyi poissa koko kesän, ja kun tuli takaisin oli talo tyhjä. Vaimo ja poika oli menneet sukulaistensa luo, pysyvästi.
Kalle ei tästä hermostunut, ei edes ryypännyt, ja ainakin minun oma mielipiteeni on että vasta tässä vaiheessa mies alkoi elämään niinsanottua tavallista elämää.
Paitsi, että töihin hän ei halunnut mennä vaikka kysyntääkin olisi ollut. Askarteli mitä askarteli, kävi kalassa, keräsi risukuormia, otti markan sieltä ja toisen täältä.

Katoaminen

Vuoden -93 syyskuussa aloimme ihmettelemään että kovin pitkä on Parru-Kallen kalareissu. Hän oli lähtenyt liikkeelle jo ennen Juhannusta, eikä vieläkään ollut takaisin mökissään.
Kaikki tavarat löytyivät mökistä kun joku tutki asian. Sitten tuli kortti Parru-Kallen sisarelle, siinä luki vaan että "Hyvin menee - katsokaa vähän sen mökin perään" ja alla että "Kalle".
Postileimassa luki Sodankylä, joten aika kaukana pohjoisessa Parru-Kalle varmaan nyt on.

Aina silloin tällöin mieleen tulee, että olisi mukava mennä Kallen kanssa vaikkapa kalaan. Tai ihan vaan istua, ottaa pari ryyppyä ja jutella. Mutta mitä teet, kun mies ei ilmoita itsestään mitään...
Oli miten oli, Parru-Kalle oli ja luultavasti edelleen on, yksi persoonallisimmista tyypeistä jotka tunnen. Mies, joka ei kumartele mihinkään suuntaan, eikä pyytele keneltäkään anteeksi tekemisiään.

- Kalakaveri -
(Huhtikuu -96)