Muistopuhe vaijereille

Jos olet aloittanut moottoripyörillä pelehtimisen 70-luvun alkupuolella, niin tiedät mistä tässä jutussa on kysymys.

Muistat sen ajan, kun sulloit tankkilaukkuun useampiakin vaijereita, kaiken varalle, aina kun teit lähtöä hiukankin pidempään reissuun. Varmuuden vuoksi panit vielä nahkatakin taskuun muutamia pikanippoja, niitäkin eri kokoja.

Sitä, että pyörässä täytyi olla ainakin tuollaiset 6 - 7 vaijeria, pidettiin noihin aikoihin hyvin luonnollisena asiana. Melkein yhtä luonnollisena kuin sisärengasta tai keinonahkaista ajopukua. Ja missä kaksi tai useampia moottoripyöräilijöitä oli koolla, siellä varsin usein puhuttiin vaijereista.

Epäilemättä alan harrastajien sanavarastokin oli tuolloin laajempi ja monipuolisempi - kiitos vaijereiden.

Nuo suojakuoren sisällä liikkuvat paholaisen keksinnöt olivat käytökseltään todella arvaamattomia: joskus ne hiersivät tai panttasivat, joskus peräti hirttivät. Ja ennen kuin ne sitten katkesivat, ne yleensä ensin rispasivat.

Sitten joku keksi, että moottoripyörään voidaan jo tehtaalla asentaa levyjarrut, ja siitähän me olimme iloisia. Ei niinkään sen vuoksi että jarrutusmatkat lyhenivät, vaan siksi että vaijereiden lukumäärä pieneni.

Varsinainen tekniikan vallankumous koettiin tultaessa 80-luvulle. Moottoripyöriin tuli sellaisia muutoksia, että siinä vauhdissa jo vahvapäistäkin huimasi. Muistatko? Se tapahtui samoihin aikoihin, kun heitit sen kernipukusi roskikseen. Huomasit, että uusi pyöräsi ei tarvitsekaan sisärengasta ja mikä parasta, siinä on taas kaksi vaijeria vähemmän, kun mittaritkin toimivat sähkön voimalla...

Hydrauliseen kytkimeen sopeuduitkin sitten jo helposti. Ja nyt, kun se vanha kunnon ryyppykin on korvattu digitaalitekniikalla, odotat vain innolla sitä päivää jolloin tehtaan suunnitteluosasto päättää asentaa kaasuvaijerin tilalle potikan, samanlaisen kuin on stereoissakin. Sellaisen, jossa lukee Volume.

Ajat ovat muuttuneet, vaijerit ovat historiaa, ja tuskinpa niitä kovinkaan moni jää kaipaamaan - korkeintaan ne muutamat patavanhoilliset rasvakourat, jotka haluaisivat tehdä itse jotain sille mopolleen silloin kun se jostain syystä ei käynnisty.

Tietysti se ajaminen voi nyt aluksi olla vähän outoa, mistä sen vielä tietää. Jarrutat, kallistat, ja sitten kiihdytät... ja roikut koko ajan kiinni siinä volume-nappulassa?

- Kekku -
(joulukuu -91)

Takaisin