Tekniikan ihmelapsi
Jo paljon ennen kuin koskin ensimmäisen kerran moottoripyöräni työkaluihin, tiesin ettei minusta koskaan tule mekaanikkoa.Kaikki merkit kertoivat sen jo lapsuudessani. Vaikka eräät motoristituttavani väittävät että kuka tahansa voi itse huoltaa pyöränsä, en voi uskoa sitä. Minua ei yksinkertaisesti ole siunattu tekniikan ymmärryksellä. Äitini on asiasta samaa mieltä.
- "Ne erottaa sinut kerhosta, jos panet lehteen sen", äiti varoittaa. Juttelemme puhelimessa. Voin kuvitella hänet seisomassa keittiön ikkunan edessä ja puhuessaan katselevan pihamaalle.
- "Siitä on kuule jo ainakin viisitoista vuotta? Isä ja minä katseltiin kun niitä polkupyörän osia lojui pitkin pihaa. Ja sulla oli niin kummallinen ilme naamalla."
Ei niitä osia ollut pitkin pihaa. Eikä se ilme ollut kummallinen, se vaan syntyi siitä kun yritin keskittyä. Olin saanut syntymäpäivälahjaksi kolmivaihteisen polkupyörän. Muilla kavereilla oli kymppivaihteiset, ja halusin tutkia saisiko minun pyörääni millään konstilla lisää vaihteita.
- "No, siitähän tuli sitten yksivaihteinen, parempi sekin kun ei mitään...! Kuulen äidin nauravan.
- "Samantien voisit siinä lehtijutussa kertoa myös niistä pienoismaalleista, joita ostit vuosien mittaan varmaan monta kymmentä."
Äiti on oikeassa. Kaikki ne T-Fordit, Fokkerit ja Zerot. Aloitin ja sain melkein valmiiksi. Sitten pieni virhe viimeistelytyössä, korjausyritys, ja isompi vaurio. Sitten koko muoviläjä roskakoriin.
- "Meillä on vieläkin kirjahyllyssä se harmaa pommikone, jonka teit valmiiksi. Ne luodin reijät ja kaikki, sehän onnistui ihan hyvin vai mitä?"
Äiti ei tiedä, ettei siinä mitään luodinreikiä ole. Ne jäljet tulivat siitä kun yritin vapisevin käsin liimata potkurin lapoja paikoilleen syanidiliimalla, ja sitä tipahti hiukan tuoreelle maalipinnalle.
Vähän samalla tavalla kävi, kun kerran vaihdoin etuvalon polttimoa moottoripyörääni. Irroitin ensin yhden väärän johdon lampun sisältä, sitten toisen. Lopulta päätin kiskoa kaikki liitokset auki ja panna niinsanotusti värit väreihin. Helppoa joo... Kun lampun koppa lopulta oli kiinni ja kiersin virta-avaimesta, niin jostain penkin alta tuli sinistä savua ja kaikki valot sammui. Vasta merkkikorjaamon kallispalkkainen asentaja sai kaiken toimimaan.
Tai kerran kun päätin tutkia, että onko männässä karstaa. Pytty irti, männän hiominen, ja sitten sama toisinpäin. Mutta kun se sylinteri ei suostu menemään paikalleen? No, annetaan sille vähän kumivasaraa, menihän se, mutta kone ei vaan käy? Myöhemmin korjaamolla selvisi, että männänrenkaat oli tuusan nuuskana kampikammion pohjalla. - "Onneksi sinusta ei tullut mekaanikkoa, et olisi päässyt palkoille niissä hommissa" sanoo äiti, ja nauraa taas sitä lämmintä nauruaan.
- "Mutta hetkinen, äitikulta, moni sanoo motoristeja tekniikan asiantuntijoiksi..."
- "Älä viitsi poika. Kaikkihan sen tietää että motoristit on vandaaleita. Ajelette sinne tänne, juotte liikaa olutta, ja innostutte rikkomaan paikat. Ja kyllähän sinustakin tuli ihan hyvä vandaali, mutta ei ikinä mekaanikkoa..."
Kaukolinjapuhelu kuuluu yllättävän selvästi. Tuntuu ihan siltä kuin äiti seisoisi vieressäni. Me molemmat nauramme.
- Tash -
(joulukuu -88)
