Torpasta palstatilaksi

Sukututkimus | Elg | Torppa | Miina | Konsta | Elkeet | Sanasto | Kaarti | Koti

Elkelän torppa ja palstatila 1787-

Elkelä jo isojakokartassa

Elkelän torpan maat merkittiin karttaan ilmeisesti vain yhden ainoan kerran. Jo vuonna 1798 piirretyssä Haapaniemen kartanon isojakokartassa torppa on merkitty Elikiläksi ja sen viljelysmaa Elikilän vainioksi. Nimitoimiston arkistokortti vuodelta 1977 kertoo, että torpan ympärillä olevaa peltoa on kutsuttu paikallisessa murteessa nimellä Elkelävvainijo. Isojakokartassa näkyy myös torpan maihin kuulunut Kaupin luonnonniitty, jonka kohdalla lukee Elikilä, Kaupin nijttu.

Torppa sijaitsi noin kilometrin päässä Haapaniemen kartanon päärakennuksesta rajoittuen Kuhmalahden maantiehen ja Holtan ojaan, jonka toisella puolella olivat Iso-Mattilan tilukset. Torpan maat muodostivat runsaan 12 hehtaarin suuruisen suorakaiteen muotoisen alueen. Peltoa oli runsas 3 hehtaaria, loppu oli niittyä ja hakamaata. Lähin naapuri oli joitakin vuosia ennen Elkelää perustettu Koiviston torppa, joka esiintyy asiakirjoissa jo vuonna 1751.

Maata vuokraavan torpparin omaisuus ei yleensä ollut suurensuuri. Elkelässä yli 30 vuotta torpparina olleen vuonna 1852 kuolleen Markus Juhonpojan perunkirjoituksen mukaan torpassa oli 3 ruplan ja 5 kopeekan arvosta metalliesineitä ja 5 ruplan 83 kopeekan arvosta käyttövaatteita. Luetellut metalliesineet olivat pata, rautakanki, työkirves, piilukirves, kirkkoreki ja raudoitetut rattaat. Muuta omaisuutta ei perunkirjoituksessa mainita.

Lähempää tietoa torpan oloista antavat suvun muistelot. Jaakko Suolahti ja Seppo Suvanto haastattelivat vuonna 1945 Miina Elkelää. Itse suoritin vuonna 1983 muutamia haastatteluja, joissa keskeisenä kertojana oli Miina Elkelän tytär Miina Vuori, joka asui lähes koko yli 90-vuotisen ikänsä entisen Elkelän torpan mailla.

Marianpäivästä torppariksi

Torppariksi tulosta vuonna 1889 Miina Elkelä kertoo seuraavasti:

Maarianpäivästä kai tolpparin vuoden alku laskettiin. Maariasta mekin tultiin ja toinen meni pois. Sitä enne torppa katsottiin. Syyskynnöt oli kynnetty. Se tartti maksaa sille uudelle. Elikot meillä oli mukana. Meillä oli viisi lypsävää.

Lisäksi torpassa oli useampia hevosia ja ainakin lampaita. Hevoset muistetaan parhaiten, sillä ne olivat tärkeitä. Niitä tarvittiin taksvärkkipäivien teossa ja lisäksi torppari Konsta Juhonpoika harrasti hevoskauppaakin sekä toimi teurastajana. Miina Vuori muisti mm. Konstan köyryselkäisen hevosen ja pari muutakin hevostarinaa:

Kerran piti Haapaniemestä hevosella reissuun lähteä, jotakin kuormaa toimittamaan. Tämä oli jonkun torpparin tehtävä. Haapaniemen pehtoori Ojalan-Tuominen pani kiusalliseen työhön Elkelän hevosen, jonka tiesi olevan poikimaisillaan. Hevonen selvisi kunnialla rasittavasta urakastaan ja poiki heti palattuaan. Varsasta tuli niin komea, että se ostettiin myöhemmin Haapaniemen kartanoon.

Toisella kertaa Konsta teki hevoskauppaa pahamaineisten Mossin veljesten kanssa, joista on laulukin "Taaskin on päässy ne Mossin veljet vankilasta uralleen". Veljekset meinasivat viedä Konstalta hevosen pelkän käsirahan maksamalla. Syntyi tappelu. Tapeltiin niin, että aitaa kaatui ennenkuin Konsta sai hevosensa takaisin.

Kovat kontrahdit

Torpan maiden ja rakennusten käytöstä maksettiin Haapaniemen kartanolle torpankontrahtina työpäiviä, pellavalankaa ja puolukoita. Näitä Miina Elkelä muistelee seuraavasti:

Elkelästä tehtiin kolme hevospäivää viikossa ja 17 apupäivää suvella sekä 15 reissupäivää enimmästä Tampereelle. Kontrahti oli suullinen eikä siinä ollut vuosimäärää. Isäntä käski pois kun lystäs, muttei meitä.

Työpäivistä annettiin lappu, jossa oli kirjaimet esim. apupäivä ja kuinka monta. Apupäiviä sai tehdä useampiakin varastoon tai niistä maksettiin. Kaikki laput vietiin pois, kun päivät tuli tehtyä.

Lisäksi piti kehrätä 5 naulaa verolankoja vuodessa omista pellavista ja noukkia 3 kappaa puolanmarjoja. Marjat vietiin syksyllä ja pellavalangat keväällä. Lankoja piti olla 23-pasmasia liinaloimia. Emäntä itse tarkasti ja niitten tartti olla hyviä.

Työajatkin olivat aivan toista kuin nykyisin:

Työhön mentiin kello neljältä aamulla, kun kartanon kello soi ja illalla vasta päästiin pois. Koska käskettiin piti tulla. Täytyi välillä yölläkin. Pehtoori itte koko hyvin käski ja jos se oli poissa renki.

Pehtoori johti kanssa töitä. Se oli totuuden mies tolpparille. Muttei ne aina viihtynyt. Kaksi meni pois samana vuonna.

Kun tuli sitten nuori pehtoori, se muutti riihiajan, ettei työhön menty ennen neljää. Ennen mentiin kahdeltatoistakin yöllä suviviljariihelle ja tultiin vasta pimeessä kotiin.

Omassa ruuassa oltiin. Syötiin suurus ja mentiin taksvärkkiin, kun vähänkin näki. Ruoka-aikaa oli jalkamiehellä tunti ja hevosmiehellä kaksi tuntia. Suurus syötiin kello kahdeksan, päivällinen kahdelta. Eväänä oli kalaa, leipää, voita ja piimää.

Kartanon tavaroitten Tampereelle rahtausmatkat olivat Miina Elkelän ja muidenkin torppareitten mielestä kaikkein hankalimpia mm. rosvovaaran ja yösijan hankkimisen vuoksi

Väliin oli yhtä aikaa kaksikin tolpparia Tampereella jyviä viemässä. Sinne vietiin joka viikko maitoa, viljaa ja piimää kauppaan. Haapaniemessä olikin sata lypsävää. Jyvät vietiin olviryykkiin. Toisena päivänä mentiin, toisena tultiin ja yötä oltiin milloin missäkin. Talvella mentiin suoraan talvitietä yli Kangasalle. Kuitenkin Tampereen matkat oli pahempia kuin päivätyöt, vaikka ne laskettiin kahdeksi päiväksi.

Matkaan lähdettiin yöllä, jotta oltaisiin aamulla perillä. Kerran kun Miina Elkelä oli viemässä hevosella voita Haapaniemen meijeristä Tampereelle, yrittivät rosvot pysäyttää hänet Tyryn taipaleella. Miina ei ryöstöyrityksestä hätkähtänyt, vaan karisti puntaria vinhasti heiluttaen rosvot kimpustaan.

Talkoita ja tinkitöitä

Haapaniemen erikoisuus olivat kaikille yhteiset ruistalkoot:

Haapaniemeen täytyi mennä rukiinleikkuuseen talkoopäiville kaikkien, jotka talon maalla asuivat. Juhlallista se olikin, kun 12 tolpparia oli yhtäaikaa työssä.

Talkoopäivinä oli talon pihassa pitkät pöydät. Välistä oli toistasataa henkeä syömässä. Vanhemmatkin tulivat ainakin syömään, sillä ruoka saatiin sinä päivänä talosta. Harvat muuten piti talkoota.

Talkoissa ja tinkitöissä oli tekijöille kovat vaatimukset:

Piti leikata, sitoa ja kokoskella sata syltä viisi syltä leveätä sarkaa yhden ihmisen. Vaikka kyllä siinä toimeen tuli, kun hyvin teki työnsä.

Miina Vuori muistaa äitinsä olleen hyvä työihminen näissä tinkitöissä. Miina Elkelä saattoikin sanoa samoissa hommissa olevalle tyttärelleen mene sinä huusolliin, minä leikkaan sun tinkis.

Työnteko tapasi mennä kilpailuksi:

Tingit räknättiin usein huippuihmisten mukaan. Pehtoori teikitti kaikille yhtäläiset alueet. Tekijöillä oli kilpapeliä. Haluttiin olla ensimmäisenä saran päässä. Ruissaralla oli kaksi niittäjää ja neljä häntäporukkaa. Yhtä niittäjää kohden oli kokooja ja sitoja.

Kerran muut työntekijät olivat siirtäneen Miinan teikkejä, jotta hänelle tulisi enemmän työtä. Pehtoori ihmetteli, kun Miina oli vielä muiden jälkeen paikalla ja huomasi kepposen. Miinalle merkittiinkin sitten työrupeamasta yhden päivän sijasta puolitoista päivää.

Rakennukset ja viljelykset

Elkelän torpan päärakennuksena oli hirsinen pirtti, jossa oli kivestä muurattu uuni. Puupermanto oli kulunut niin, että oksat törröttivät korkealla. Karjasuojana oli navetta, säilytystiloina aittoja sekä riihi nykyisen Hakalan rajalla. Tie kulki ajan tapaan pihan halki pirtin ja navetan välistä. Riihen kohdalla oli jyrkkä mutka.

Torpassa oli myös sisäänlämpiävä savusauna. Saunassa oli pieni ikkuna, mutta muuten sauna oli sisältä pikimusta. Saunan katto oli hiiltynyt, sillä lämmitettäessä sauna syttyi monasti palamaan ja jouduttiin kiireellä sammuttamaan. Saunan eteistä sanottiin kodaksi. Siellä oli pata hahlossa kettingistä riippumassa kivien päällä. Täällä pestiin pyykki hakkaamalla sitä puisella lavanteella.

Miina Elkelä muistelee torpan viljelyksiä ja viljan jauhatusta:

Elkelässä oli eri ylävainio ja muut maat kahtapuolen torppaa. Metsää sai käyttää sen mukaan kuin tarvitsi. Ruista, ohraa, kauraa, papua, pellavaa ja tupakkia viljeltiin. Alussa ei ollut kylvöheinää, ei juuri Haapaniemessäkään. Peräniitty oli kahden kilometrin päässä. Sellainen niittymaa, että olis saanut ylösottaa.

Haapaniemen myllyssä jauhettiin vilja. Siihen on Jokiniemellä ja Mattilalla osuus. Mylläri oli ennen Eerolan itsellinen. Ykskerroksinen mylly se vaan oli. Jyviä maksettiin jauhatuspalkkana kappa säkistä taloon. Mylläri ne peri. Mutta jauhattaa sai koska tykkäs.

Kun Konsta Juhonpoika kuoli vuonna 1905, Miina Elkelä otti Haapaniemeen hevospäiviä tekemään rengiksi Kustaa Ekholmin, joka sittemmin toimi kulkukauppiaana. Ekholmin lähdettyä Miina ei pystynyt enää huolehtimaan torpankontrahdista, vaan luovutti pääosan torpan maista takaisin Haapaniemeen. Miina Elkelän mäkituvaksi jäi vajaa kaksi hehtaaria. Kohta tämän jälkeen Ville Hakala rakensi oman mäkitupansa Elkelän riihen takana olevalle mäelle.

Haapaniemen maat jaettiin 1915 perillisten kesken. Iso-Mattilaan liitettiin Koivuniemen lohko, johon kuuluivat mm. Elkelä, Hakala ja Koivisto. Haapaniemen lohkomista varten piirretyssä kartassa näkyvät myös torppien ja mäkitupien rakennusten sijaintipaikat. Miina Elkelä muistelee isännän muutosta ja sen seurauksia:

Kun Haapaniemen tytär naitiin Mattilaan ja riiteli osansa maista, joutui Elkelä sille ja se sai mieheni kuoltua suurimman osan maista. Riihirakennus, navetta ja kolme aittaa vietiin pois ennen tolpparilain tuloa.

Jäljelle jäi vain yksi aitta, kun uusi isäntä K. E. Mattila vei muut pois. Riihi meni Saarikon torppaan.

Osto omaksi

Vuonna 1918 annettiin ns. torpparilaki, jonka nojalla entiset maanvuokraajat voivat lunastaa vuokraalueensa omakseen. Aikaisemmin saman vuonna oli käyty kansalaissota, johon Miinan poika Konsta Erland Elkelä oli osallistunut punaisten puolella. Tässä tilanteessa Elkelän omaksi ostaminen ei käynyt aivan kitkattomasti.

Sahalahden vuokralautakunta käsitteli Elkelän asiaa 29.10.1920. Lautakuntaan kuuluivat puheenjohtaja Eemeli Sainio sekä maanomistajain valitsema jäsen J. H. Syvänen ja vuokramiesten valitsema H. Maula.

Kokouspöytäkirjan mukaan vuokraaja esitti asiansa seuraavasti:

Miina Elkelä ilmoitti suullisen sopimuksen nojalla asuneensa vuokra-aluettaan noin 30 vuotta, suorittaen verona 30 työpäivää vuodessa. Hallussaan on ollut asumuksensa ympärillä, aitauksen sisällä oleva tarha, sekä Hakalan takana oleva n.s. Peräkaupin niitty, joka nykyisin noin 4 vuotta on ollut talon laitumen yhteydessä. Ilmoitti haluavansa lunastaa edellämainitut maat. Huoneet ovat vuokranantajan, jotka vuokramies myöskin haluaa lunastaa.

Vuokranantajan vastaus oli pöytäkirjan mukaan melko tyly:

Maanomistaja K. E. Mattila ilmoitti, että noin 15 vuotta takaperin kuoli Konsta Elkelä, lunastuksen vaatijan mies, ja silloin lakkasi Elkelä olemasta torppana. Sen jälkeen on Miina Elkelä saanut asua talon huoneissa ja hallita asumuksen ympärillä olevaa, aitauksen sisällä olevaa maaaluetta. Perä-Kaupin niittyyn ei vuokraajalla ole maanomistajan kanssa minkäänlaista sopimusta. Maanomistaja pyysi vuokralautakuntaa ratkaisemaan sitä, onko kysymyksessä oleva alue lunastuksen alainen, syystä että se ei ole mikään mäkitupa-alue, koska huoneet ovat vuokranantajan, eikä torppa, koska se ei sisällä 2 ha viljelys tai viljelyskelpoista maata.

Näiden lausuntojen perusteella vuokralautakunta päätti:

Koska Miina Elkelän hallinnassa oleva vuokra-alue on v. 1909 maanvuokra-asetuksen 1 § mukaan pidettävä torppana, vaan kun sen viljellyn ja viljelyskelpoisen maan pinta-ala ei ole 2 ha, niin on se lunastuslain 58 § mukaan käsitettävä mäkitupa-alueena, ja sellaisena saapi Miina Elkelä lunastaa hallinnassaan asumuksensa ympärillä olevan maa-alueen, sekä siinä löytyvät rakennukset. Kun vuokraaja itse on myöntänyt, ettei hän n.s. Perä-Kaupin niittyä ole neljään vuoteen nauttinut, niin katsoo vuokralautakunta, ettei Miina Elkelällä ole olemassaolevaa vuokrasuhdetta mainittuun niittyyn, ja ei siis voida myöntää sitä lunastettavaksi.

Uuden tilan pinta-alaksi mitattiin saman tien suoritetussa tarkastuksessa 1 hehtaari ja 38 aaria. Tästä vähennettiin vielä alueen läpi kulkevan karttatien pinta-ala 3 aaria. Vuokralautakunta arvioi lunastushinnan seuraavasti.

Tontti & pelto 1,21 ha, arvo 1 ha kohti 1800 mk, edun arvo 2178 mk

Viljelyskelpoista 5 aaria, arvo 1 ha kohti 800 mk, edun arvo 40 mk

Mäkimaata 9 aaria, arvo 1 ha kohti 400 mk, edun arvo 36 mk

Asuinrakennus 800 mk

Aitta 150 mk

Sauna ja kota 100 mk

Navetta 50 mk

Kaksi latoa 120 mk

Vuokranantajan hyväksi 3474 mk

Sota-ajan arvonnousuna vähennettiin 50% 1737 mk

Lunastushinnaksi jääpi 1737,-

Maansaanti varmistui, kun K. E. Mattila kirjoitti pöytäkirjan alle nimensä ja Miina Elkelä piirsi sen viereen H-kirjainta muistuttavan puumerkkinsä. Omaksi osto oli iso asia, mutta silti alueen pieneneminen jäi kismittämään. Tämä ilmenee Miina Elkelältä vuonna 1945 tallennetusta haastattelusta:

Kaksi hehtaaria meille jäi vaan, vaikka niittymaatakin oli niin paljon, että olis metsää saatu. Insinööri kysyikin, missä se perämaa on ja sano, ettei sitä saa viedä pois, mutta ne sano meitä valehtelijaksi, vaikka posket punoitti itsellä. Kyllä tuntu mukavalta, kun sai omaksi.

Miina syytinkiläiseksi

Muutaman vuoden kuluttua Miina Elkelä luopui palstatilastaan ja myi sen puoliksi poikansa Konstan ja tyttärensä Miinan perheille. Itselleen hän varasi kauppahinnan lisäksi eläkkeen loppuiäkseen eli ns. syytinkin. Kaupan ehdot ilmenevät 17.12.1927 tehdystä Konsta ja Katri Elkelän kauppakirjasta:

Tämän kautta myyn minä allekirjoittanut omistamastani Elkelän palstatilasta puolet Rno 1:17 koko pinta-alasta, joka palsta tulee rajoittumaan Mattilan sekä Hakalan rajalle ja aittarakennuksen pojalleni Konsta Elkelälle ja vaimollensa Katri Elkelälle kolmentuhannen (3000:-) markan hinnasta. Palsta on Sahalahden pitäjän Haapaniemen kylässä. Ostajat maksavat minulle elinaikaisen eläkkeen: 1 hl rukiita, 1 hl perunoita, 40 kg ohran raadijauhoja, 25 kg kauran ryyniä, 10 kg sian lihaa tuoretta, 2 kg voita, 1 l hyvää maitoa joka toinen päivä ja 5 kuormaa puita.

Kauppahinnasta maksavat ostajat nyt heti tuhannen (1000:-) markkaa ja lopun kaksituhatta (2000:-) markkaa ensi helmikuun ensimmäisenä päivänä 1928 ja saavat tällöin myöskin palstan haltuunsa. Eläkkeen suorittavat ostajat minulle ensi kerran 1 päivänä marraskuuta 1928 ja siitä eteenpäin joka vuosi samana päivänä.

Miina ja Viljo Vuoren kanssa tehtiin lähes samanlainen kauppakirja maantiehen rajoittuvasta palstasta. Kauppahinta oli kuitenkin 6000 mk, sillä tontin tässä osassa sijaitsivat asuinrakennus, navetta, sauna ja kaksi latoa.

Ennen kaupantekoa Konsta-poika asui perheineen Tursolaan Iivarin maille rakentamassaan pytingissä. Tursolassa asuessaan Konsta rakensi Elkelän maille ensin muorinrakennuksen, jossa oli pirtti ja keittiö. Sen jälkeen Konsta pystytti oman asumuksensa kulmasta kiinni muorinpirttiin. Erikoiseen vinkkelipirttiratkaisuun oli syynä se, että tällä kohtaa oli parasta rakennuksenpohjaa.

Elkelään Konsta muutti perheensä kanssa jouluksi 1930. Vuoret asustivat torpan vanhassa asuinrakennuksessa. Sauna oli aluksi yhteinen, kunnes Konsta ehti rakentaa oman. Kun metsää ei ollut, oli omaksi ostettukin tila edelleen puiden ja muun tarpeellisen saannissa talojen armoilla. Haapaniemeen tehtiin puu-, hevos-, sonni- ja taksvärkkipäiviä sekä Iso-Mattilaan heinäpäiviä.

Sotien jälkeen saatiin vähän hyvitystä Kaupin menetykselle. Konstan poika Elo ehti mukaan jatkosotaan, minkä perusteella voitiin anoa lisämaata vuonna 1948. Tätä ennen piti hoitaa 1927 tehdyn tilan jakamisen lainhuudatukset. Osa Kaupista palasi näin Elkelän yhteyteen rintamamiesmaana.

Sukututkimus | Elg | Torppa | Miina | Konsta | Elkeet | Sanasto | Kaarti | Koti

Sarjis | Pin-up | Erilaista | Historia | In English | Yhteys | Etsi | Alku | Koti


www.sci.fi/~karielk/elkets2.htm --- 7.3.1998 --- © Kari Elkelä 1983-97 --- karielk@sci.fi --- HOMEPAGE