Tolellista perinnetietoa 

Lauri Joosepinpoika Arra on yksi ansioituneimmista Sahalahden perinnetiedon kerääjistä. Viimeisinä eläkevuosinaan 1960-luvulla hän lähetti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon noin 300 käsinkirjoitettua liuskaa muistelutekstiä. Hänen tärkeimpiä lähteitään olivat omalta Aleksandra-äidiltä kuullut tarinat sekä kyläisten ns. hämynpyhinä toisilleen kertomat mitä hurjimmat jutut.

Vaikka Lauri Arra oli käynyt vain kansakoulun, oli hän sivistänyt itseään omatoimisesti ja kouliintunut erinomaiseksi kertojaksi. Tästä on hyvänä esimerkkinä hänen Amerikan siirtolaisvuosien kokemuksiinsa  perustuva 1936 julkaistu romaani Siirtolaisjätkiä. Herkullista luettavaa ovat myös hänen Sahalahteen liittyvät tarinansa, joita hän on vielä omilla kertojanlahjoillaan oivallisesti höystänyt.

Yhtenäisimmät Arran kirjoittamista muisteluteksteistä ovat pitkähköt historialliset kuvaukset Uusien elämänmuotojen omaksuminen Sahalahdella 1860-1964 sekä Sahalahti ja sahalahtelaiset vuoden 1918 sodassa. (Jälkimmäistä tekstiä monipuolisemmin sisällissotaa käsittelee 2018 julkaistu kirjani Sahalahti sisällissodasta asekätkentään.) Muut kirjoitukset ovat lyhyempiä yksittäisiä juttua, joiden teemoina ovat mm. paikalliset kuuluisuudet, parantajat, uskomukset, kummitustarinat, vanhat kasvatuskeinot sekä kaskut ja sananparret. 

Tästä aineistosta olen toimittanut ja selityksin varustanut yli 200-sivuisen kirjan Tolellista ja uskomusta, jonka Sahalahti-Seura on kustantanut. Teos julkistettiin Lauri Arran 130-vuotispäivänä 7.8.2016 Arran yläpytingissä, jossa esittelin kirjaa kuvasarjalla (pdf), jossa myös kirjan nimessä mukana oleva Sahalahden ällä sai selityksensä. Kirjasta on myös jutut 10.8.2016 julkaistuissa Sydän-Hämeen lehdessä ja Kangasalan sanomissa.

Nuoremman Lauri Arran muisteluista on julkaistu Olavi Hovin toimittama Wanha Herra muistelee -kirja, johon olen tehnyt taiton. Tämä Sahalahti-Seuran kustantama kirja julkistettiin Lauri Arran ja Sahalahden entisen suojeluskuntatalon Kontulan 90-vuotisjuhlissa 10.9.2016.

Sahalahti-Seura myy kirjoja 20 € kappalehintaan ja niitä voi ostaa esim. Sahalahden kirjastosta. Tolellista ja uskomusta myytiin loppuun 2016 ja kesällä 2017 otettu uusi painoskin on jo loppunut. Kirjoja voi myös lainata esim. Sahalahden kirjastosta.

Sarjis | Pin-up | Erilaista | Historia | In English | Yhteys | Etsi | Alku | Koti


www.sci.fi/~karielk/Tolellista.htm --- 2.7.2018 --- © Kari Elkelä 2016-2018