Keräilyä
Keräily
on ollut minulle elämänmittainen harrastus. Keräilyä
– Kohteita vuosieni varrelta -kirjassa käyn läpi eri aikojen
mieltymyksiäni. Aluksi kerron minua lapsena, koululaisena ja
yliopisto-opiskelijana kiinnostaneista kirjoista ja lehdistä, joista
suurinta osaa olen säilyttänyt nykypäiviin asti. Seuraavana aiheena ovat erilaiset keräilykuvat, joihin sijoitan mm. postimerkit, rahat, purkkakuvat, pelikortit ja puhelukortit. Sitten esittelen LP- ja CD-levyjen sekä muiden musiikkitallenteiden kokoelmiani. Tämän jälkeen aiheena ovat sarjakuvalehdet ja albumit, joiden keräilyä olen harrastanut koko lukutaitoisen ikäni. Lopuksi
painopiste siirtyy työelämän loppupuolen ja eläkevuosien keräilyharrastuksiin.
Aiheena on kuvitustaide, varsinkin kirjojen ja aikakauslehtien kannet,
joihin kiinnostukseni on painottunut kolme viime vuosikymmentä. Sen
jälkeen muistelen lukuisia kuvitustaiteen ja paikallishistorian näyttelyitäni,
joita olen aktiivisemmin suunnitellut ja rakentanut kymmenisen vuotta.
Liitteessä kerron
seikkailuistani tietokonemaailmassa. Upeasti kuvitetussa kirjassa on 126 sivua. Teos on jatkoa edellisille osin elämäkerrallisille kuvakirjoilleni Väläytyksiä ja Karistelua. Kirja
julkaistiin Martta, Marilyn ja muu keräily
-näyttelyni avajaisissa Sahalahden museomakasiinissa 31.5.2022.
Sarjis | Pin-up | Erilaista | Historia | In English | Yhteys | Etsi | Alku | Koti www.sci.fi/~karielk/Kerailya.htm --- 23.8.2022 --- © Kari Elkelä 2022 |