Karistelua 

Karistelua on minun näköiseni valokuvaelämäkerta. Kirjassa karistan aivojeni sopukoista muistot ja tarinat menneiltä vuosilta säilyneille valokuvilleni.

Kokoelmaa varten olen koronakeväänä 2020 digitoinut noin 2150 paperikuvaa ja noin 1350 diaa. Lisäksi käytössäni on ollut runsaat 13000 digikuvaa 2000-luvulta.  Paperille painettuun kirjaan on valittu noin 180 kuvaa.

Lisäarvoa 118-sivuiseen kirjaan tuovat kuvatekstit, jotka monista perinteisistä valokuva-albumeista puuttuvat. Pitempänä tekstinä kirjassa on mukana kuvitettu työelämäkerta Tutkijasta tutkijaksi 1978–2015.

Karistelua täydentää loppukesällä 2018 julkaistua elämäkerrallista piirroskirjaani Väläytyksiä. Tuolloisen mielikuvitusmaailmoissa seikkailun sijaan pyrin nyt valottamaan elämän todellista kulkua.  

Karistelua julkaistaan vain paperikirjana. Karistelua saa Karilta.

Koronakeväänä vauhtiin päästyäni tein vastaavanlaisen kirjan myös rakkaalle vaimolleni Seijalle.

Karistelua -kirjan jatko-osana voi pitää keväällä 2022 julkaistavaa teosta Keräilyä.

Sarjis | Pin-up | Erilaista | Historia | In English | Yhteys | Etsi | Alku | Koti


www.sci.fi/~karielk/Karistelua.htm --- 25.4.2022 --- © Kari Elkelä 2020-2022