Sibelius Johan Julius Christian (1865-1957)


Jean Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 8.12.1865 kaupunginlääkäri Christian Sibeliuksen toisena lapsena. Hämeenlinna oli tuolloin pieni n.3000 asukkaan kaupunki ja kaupunginlääkärin perhe oli tavallinen 1800-luvun kaupunkilaisperhe. He asuivat vuokratussa pienessä talossa, jossa tohtori Sibeliuksella oli myös vastaanotto. Kun tohtori Sibelius sai potilaaltaan lavantautitartunnan 1868, muutti perhe kaupungin sisällä rouva Sibeliuksen äidin rovastinna Juliana Borgin taloon. Säveltäjä varttui ja kävi koulua Hämeenlinnan suomalaisessa normaalilyseossa ja soitti mm. koulun orkesterissa. Vuonna 1885 oli edessä muutto Helsinkiin opintoja jatkamaan ja myöhemmin jopa Berliiniin ja Wieniin. Sibelius toimi mm. Helsingin Musiikkiopiston opettajana 1892-1900 ja 1907-10. Vuonna 1904 hän muutti huvilaansa Ainolaan Järvenpäähän, jossa hän valtioneläkkeen turvin asui kuolemaansa saakka. Säveltäjämestari Sibeliuksen syntymäkoti muutettiin museoksi 1965 ja samoin Ainola Järjenpäässä. Samana vuonna paljastettiin myös kuvanveistäjä Kain Tapperin veistos Nuori Sibelius. Hämeenlinna on muuttunut paljon Sibeliuksen ajasta. Jäljellä on kuitenkin huomattavia 1880-luvun rakennuksia sekä upea, hämäläinen luonto järvineen, harjuineen, peltoineen ja metsineen.


                                    Tuotantoa
S
ibeliuksen nerokkaimmat työt ovat orkesterimusiikkia ja sinfonisissa runoissa hän usein käsitteli suomalaista mytologiaa ja muita kansallisia aiheita. Hän loi monipuolisen, tyylillisen omaleimaisen tuotannon, jonka ytimenä oli orkesterimusiikki, lähinnä 7 sinfoniaa ja sinfoniset runot, mm. neliosainen Lemminkäis-sarja, Pohjolan tytär, Aallottaret ja Tapiola. Vuonna 1892 Sibelius aloitti Kullervo-sinfoniallaan Kansalliskalevalaisen kauden Suomen säveltaitteessa ja suuntautui vähitellän kohti kansainvälisyyttä ja sisäistymistä. Vuonna 1904 valmistunut viulukonsertto kuuluu lajinsa vaativimpiin ja suosituimpiin teoksiin. Suppean kamarimusiikkituotannon helmi ja hänen pääteoksiinsa kuuluva vuonna 1909 valmistunut syvällinen juosikvartetto Voces intimae. Vuonna 1899 syntyneestä Finlandiasta tuli Suomen itsenäistymispyrkimysten vertauskuva ja kansallisiksi kulttuuriominaisuudeiksi ovat kasvaneet myös näyttämöteokset (mm. Kuningas kristian 2, Kuolema, Pelleas ja Melisande, Myrsky), lukuisat piano- ja viulukappaleet sekä tunnettujen runoilijoiden teksteihin sävelletyt kouro- ja yksinlaulut.

Jean Sibeliuksen musiikki on saanut osakseen runsaasti ihailua varsinkin skandinaavisissa ja anglosaksisissa maissa, mutta Sibeliuksen asemaa musiikin historiassa pidetään silti irrallisena ja vaikeasti tulkittavana. Kotimaassa hänen vaikutuksensa on tietysti ollut hyvin laaja ja suosittu.




                                                     Perhe kuvia

 

Jean Sibeliuksen äiti Maria Charlotta ja isä Christian Gustaf Sibelius.

 

Sisarukset Linda, Christian ja Jean vuonna 1876.

 

Tuleva lääkäri Christian Sibelius ja tuleva säveltaiteen mestari Jean Sibelius.