NÄIN MEITÄ KU$ETETAAN - http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/

Noin Viikon Pakina 02.04.1997


Joo, kokeilenpa taas yhtä uutta tapaa pitää tätä melkoisen suurta huijarisivukokonaisuutta hallinnassa. Sivuilla vierailee edelleenkin noin tuhat lukijaa viikoittain ja oletan monien käyvän säännöllisesti katsomassa onko mitään uutta tapahtunut. Siksi tämä noin viikon välein ilmestyvä pakina saattaisi olla paras tapa kertoa viimeisimmät kuulumiset.

Sivuille on tosiaankin kerääntynyt valtava määrä luettavaa ja satunnaiselle ohikulkijalle niiden läpikäyminen ensimmäisellä kerralla onkin aikamoinen urakka. Mutta silti näyttäisi siltä, että koko tolkuttoman laajaa huijausbisnestä on raapaistu vain vähän pinnasta. Lähes päivittäin törmään uusiin mitä ihmeellisempiin yrittäjiin.

Finaltakin on pannut tosissaan tuulemaan viime aikoina, uusia bisneksiä ilmaantuu vähän väliä. Katso Finalta-sivulta linkit heidän viimeisimpiin veppi-netti-systeemeihinsä. Sieltä löydät uutuutena myös äänitiedoston heidän puhelinvastaajaviestistään.

Kirjeenvaihtoa Finaltan kanssa olen silloin tällöin vieläkin harvakseltaan käynyt, pari uusinta viestä löytyy täältä.

Uutta palautetta on pikkaisen palautesivulla 11.


Mitään muuta ihmeempiä ei vähään aikaan ole tapahtunut. Huijareiden jahtaamisessa ja näiden sivujen ylläpitämisessä riittäisi kyllä työtä vaikka täysipäiväisesti, vaan pitää minun välillä tehdä oikeitakin töitä. Kun tällä hommalla ei elä, ei sitten lähellekään. Sivuilla on nyt käynyt liki 3000 lukijaa maksulliseksi muuttumisen jälkeen ja maksuja on tullut vain 49,80 markkaa, eli noin 5 kpl!

Iltapäivälehtiä näkee joissain paikoissa myytävän itsepalvelutelineessä, eli "ota lehti ja maksa lippaaseen" -periaatteella. Eikä suurimmalla osalla ihmisistä tule mieleenkään napata lehteä maksamatta. Mutta miten on näiden sivujen kanssa? Aivan periaatteessa samalla systeemillä myytävä sähköinen lehti kyllä luetaan maksamatta, ilman sen suurempia omantunnontuskia. Eli kukahan ku$ettaa ja ketä? ;)

Jos pystyisin teknisesti järjestämään siten, että sivuja ei kerta kaikkiaan voisi lukea maksamatta, niin sitten täällä ei varmaan kävisi ketään...


Lopuksi yksi hassun hauska juttu:

Uutisryhmässä sfnet.keskustelu.laki joku kertoi eräästä www-sivusta ja tiedusteli kyseisellä sivulla olevan vedonlyönnin laillisuutta. Joku heppu oli kehitellyt sivulleen jääkiekkoveikkauksen, johon pääsi mukaan 20 markalla ja palkintoina oli tarkoitus jakaa 85 %, eli tälle hepulle olisi jäänyt 15 % voittoa.

Seuraavana päivänä samassa uutisryhmässä eräs poliisi ilmoitti ottavansa asian tutkintaan. Ja kas, muutama päivä myöhemmin vedonlyöntisivulta olikin poistettu kaikki rahaan ja maksullisuuteen ja rahapalkintoihin viittaava. Sivun loppuun oli lisätty verrattoman hauska animaatio, jossa pieni mies kävelee ruudun poikki, vetää housut alas ja pissaa www.poliisi.fi -linkin päälle... Hehhehehee! Vitsinä kyllä hauska, mutta muuten turhaa kiukuttelua lakia ja järjestystä vastaan.

Sivu löytyy täältä: MM-Jääkiekko '97 - Kisa.


ETUSIVU