NÄIN MEITÄ KU$ETETAAN - http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/

Lomaosakebisnes


Oma kokemukseni:

"Ilmaisista" Englannin lomista kertovalla sivulla jo aikanaan vähäsen viittasin aiheeseen. 80-90 -lukujen vaihteessa bisnes pyöri kuumimmillaan ja jokainen silloin etelän lomakohteissa vieraillut varmasti törmäsi ilmiöön, niinkuin itsekin.

Teneriffalla kaupunkien kaduilla kävellessä oli pahimmillaan 50 metrin välein joku houkuttelemassa tutustumaan uuteen mahtavaan tilaisuuteen. Luvattiin hienoja palkintoja vain siitä hyvästä, että lähtisi pariksi tunniksi tutustumaan uuteen erinomaiseen tapaan "omistaa" lomansa, sensijaan että "vuokraisi" sen joka kerta erikseen.

Houkuttelijoihin totaalisen kyllästyneenä näytin heille yleensä keskisormea ja käytin niitä paria rumaa englanninkielistä sanaa, jotka satuin osaamaan. Monet houkuttelijoista olivat pesunkestäviä suomalaisnuoria, joten heille pystyi v----ilemaan ihan omalla äidinkielellämme. Viimeisenä päivänä sitten muihin aktiviteetteihin kyllästyneinä päätimme vaimoni kanssa lähteä katsomaan, mistä hommassa on kysymys. Varsinkin kun joku houkuttelija sattui lupaamaan vaivanpalkaksi sen kuuluisan "ilmaisen" Englannin loman ja kuljetuksen taksilla kohteeseen ja takaisin.

Myöntävän vastauksemme saatuaan houkuttelijamme vinkkasikin taksin, jolla menimme muutaman kilometrin matkan hienon ja juuri valmistuneen näköisen lomaparatiisin pihaan. Siellä meidät ohjattiin uima-altaan äärelle ja tarjottiin ensin vähän limonaatia ja jotain pikkupurtavaa. Sitten yksi toimitsija otti meidät haastatteluun ja kyseli meiltä olemmeko naimisissa, ammatit, tulot yms. Joku toinen toimitsija kuljetti meitä ympäriinsä esitellen paikkoja, huoneistoja, palveluja ja kaikkea muuta hienoa mitä alueelta löytyi. Kävimme katsomassa esittelyvideon, jossa vakuuteltiin systeemin hienoutta jne...

Lopuksi meidät vietiin ravintolasalin puolelle, jossa taas tarjottiin juotavaa ja pientä syötävää ja varsinainen lopullinen myyntimies istui seuraamme allekirjoitusta vailla olevat kauppakirjat mukanaan. Hän vielä kertoi, kuinka tällainen lomaosake pitäisi nyt ehdottomasti ostaa, kuinka sen hankittuamme lomailu olisi niin helppoa ja edullista, lomaviikon voisi pientä korvausta vastaan vaihtaa eri viikolle tai jopa kokonaan eri kohteeseenkin, osakkeen arvo säilyisi hyvin ja jopa kasvaisi jne.

Tarkoituksena oli siis myydä meille RCI-ketjun lomaosake, eli yhden viikon omistusosuus noin 40 neliömetrin kokoiseen kaksioon. Hintaa pyydettiin noin 40,000 mk, jonka lisäksi vuosittainen hoitovastike noin 300 mk. Kauppakirjat pitäisi allekirjoittaa nyt heti, sillä toista yhtä hyvää tilaisuutta ei enää tulisi. Myyntimiehemme oli suomalainen ja hän kertoi pääsevänsä kotiin perheensä luo, kun hän saisi vielä tämän yhden kaupan tehtyä. POKS! Naapuripöydästä kuului kova poksahdus ja totesimme, kuinka kuohujuoma virtasi siellä juuri tehdyn kaupan kunniaksi.

"Kas kas, näyttää tyytyväinen pariskunta juhlistavan tekemäänsä hyvää päätöstä. Teillekin on jo pullo jäissä valmiina, nimi vain tuohon niin pääsemme korkkaamaan." Sanoimme myyjälle, että emme halua tehdä ostopäätöstä hätäisesti nyt, vaan haluamme harkita asiaa ja pyysimme esitteitä ja yhteystietoja mukaamme. Hän ilmoitti, että se ei käy vaan kauppa pitää tehdä nyt heti tai sitten ei ollenkaan. Niinpä ilmoitimme, että sori vaan, ei tule sitten kauppoja. Vielä hetken jatkuneen kinaamisen jälkeen myyntimies lopulta uskoi meitä ja ohjasi meidät tylysti ulko-ovea kohden. Tiedustelin meille luvattua palkintoa ja se luvattiinkin lähettää kotiosoitteellamme postitse (katso "Ilmaiset" Englannin lomat). Vaadin vielä myös sen luvatun taksimatkan takaisin keskustaan ja pitkin hampain sekin lopulta järjestyi. Koko hommaan kului aikaa noin 4-5 tuntia luvatun kahden sijasta.


Mikä mättää?

Ensinnäkin siitä edullisuudesta. Olisimme siis saaneet kieltämättä aivan hienon kaksion käyttöömme loppuiäksemme joka vuosi tietyllä viikolla, vain matkat olisi pitänyt maksaa. Ei tarvitse kuitenkaan kauaa asiaa tutkia, kun toteaa että lennot + viikko hotellissa, eli normaalin pakettimatkan hinta Kanarialle on keskimäärin noin 2000 mk. Pelkät lennot voi saada noin 1600 markalla, jos vain sattuu saamaan paikan joltain tilauslennolta, normaalilla reittilennolla hinta on tietysti paljon suurempi. Lomaosakkeesta olisi lisäksi pitänyt maksaa se 300 mk hoitovastiketta joka ikinen vuosi, vaikka ei olisi viikkoaan käyttänytkään. Mitä tässä siis olisi säästänyt? 40,000 markan sijoituksella korkeintaan muutaman satasen vuodessa! Pelkillä 40,000 markan koroilla matkustelee jo ihan mukavasti.

Joka vuosi lomalle samaan paikkaan samalla viikolla loppuikäsi? Ei sovi ainakaan minulle. Kun ostaa tavallisen pakettimatkan, voi vapaasti valita lomakohteensa ja ajankohdan joka kerta sopiviksi. Tai jättää jonakin vuonna koko matkan väliin. Lomaosakkeen voi tietysti vaihtaa eri viikolle tai eri paikkaan, mutta siitä joutuu joka kerta maksamaan muutaman satasen toimitusmaksua.

Lomaosake sijoituskohteena? Ei ei ei ei! Tuo 40,000 markan sijoitus ei tosiaankaan olisi tuottanut useiden prosenttien arvonnousua vuosittain lupausten mukaisesti. Itse asiassa monet lankaan menneet ovat epätoivoisesti yrittäneet myydä osakkeitaan halvalla. Kuulemma esim. Keltaisessa Pörssissä kaupitellaan kymmeniä tuhansia maksaneita lomaosakkeita jatkuvasti 5 - 15,000 markalla, joka siis on se todellinen kysynnän ja tarjonnan määrittämä hintataso. Jos lomaosakkeita myyvien firmojen täytyy käyttää kaikki mahdolliset kierot konstit saadakseen niitä kaupaksi ylihintaan, niin miten tavallinen ihminen saisi oman "käytettynsä" myytyä kalliimmalla? Ei ei ei ei!

Kova bisneshän tämä koko homma on. Markkinointiin käytetään suuria rahasummia, mm. houkuttelijat saavat kiinteän korvauksen jokaisesta, jonka saavat houkuteltua esittelyyn. Usealta myyntimieheltä saattaa kulua koko päivä parin perheen kanssa kauppaa hieroessa, eikä kauppaa silti synny. Tarjoilut, kuohujuomat, lahjat, taksit ym maksavat. Ovatpa myyjät kuulemma parhaimmillaan jopa kustantaneet mahdollisten potentiaalisten asiakkaiden tutustumismatkat kaukanakin oleviin kohteisiin. Mutta kun kovalla puurtamisella saadaan tarpeeksi ihmisiä kusetettua, niin kyllä sitä voittoakin sitten kertyy:

40 neliömetrin kaksio myydään siis noin 50 kertaa a 40,000 mk, joka tekee 2 MILJOONAA! Edes Teneriffalla merenrannalla ei tuollaisen arvo voi olla muutamaa sataa tuhatta markkaa enempää. Katetta on siis kovasti. Kun yksi kohde on saatu kokonaan myytyä, voi bisnestä pyörittävä jatkaa naureskellen matkaansa seuraavaan kohteeseen. Lomaosakkaat kustantavat kaiken jälkeenpäin tapahtuvan huoneiston ylläpidon sillä hoitovastikkeellaan, 50 viikkoa a 300 mk = 15,000 markkaa per kaksio, kyllä pitäisi riittää.

Kaiken kaikkiaan hommahan on täysin laillista eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, jos joku yrittää myydä tavaraansa tai palveluaan ylihinnalla. Arveluttavaksi ja suorastaan kusetukseksi homman tekee myyntitapa eli se hyökkäävä ja päällekäyvä menetelmä, josta kaikenlainen moraali on kaukana. Kaikki psykologiset keinot on otettu käyttöön, ensin asiakasta suorastaan aivopestään ja sitten kaikenlaisin metkuin yritetään saada hänet allekirjoittamaan kauppakirja kovalla kiireellä, ilman että hänelle jää aikaa harkita päätöstään. Moni muukin on kertonut tuosta mainitsemastani kuohujuomapullon poksahduksesta naapuripöydässä juuri kaupanteon kriittisellä hetkellä, silkkaa huijaustako siis kaikki?


Miten Suomessa?

Suomessa samaa hommaa harrastetaan paljon esimerkiksi myymällä Lapissa sijaitseviin mökkeihin viikko-osakkeita. Jos saa myytyä 300,000 markan mökin 50 kertaa a 20,000 mk eli miljoonalla markalla, niin onhan se hyvä bisnes. Sille myyjälle nimittäin.

Olen useita kertoja saanut postissa kutsun lomaosake-esittelyyn Helsinkiin. Kutsussa on kerrottu, kuinka minulle on jo valmiiksi arvottu yksi heidän lahjoistaan, esimerkiksi videokamera arvoltaan 5000 mk, porsliiniastiasto arvoltaan 500 mk tai kaksi pyyhettä arvoltaan 100 mk. Se minkä noista saa selviää tietenkin vasta esittelyssä käytyään. Hah hah! Lisäksi ihmetyttää se, että kerran olisin mennytkin esittelyyn, mutta pakollisen ennakkoilmoittautumisen yhteydessä selvisi, että aviopuolison pitää olla mukana. Vaimoni ei ole lainkaan innostunut lähtemään, joten erään toisen naisihmisen kanssa olemme jo sopineet menevämme sinne avioparina esiintyen seuraavan kerran mainoksen saatuani. Paitsi että tuskinpa ne enää tämän tekstin nähtyään minulle kutsuja lähettelevät... ;)


Tarinan opetus?

Älä tee mitään isoja kauppoja ilman kunnollista harkintaa!


ETUSIVU