01.01.2013 Punkaharjun- ja Kerimäen kunnat yhtyivät Savonlinnan kaupunkiin. Kuitenkin em. paikkakuntien luontoarvot säilyy jatkossakin (ainakin toivottavasti).
Punkaharjun kunnanvaltuusto hyväksyi kuntaliitossopimuksen kokouksessaan maanantaina 19. maaliskuuta 2012 äänestyksessä lukemin 16-4, yksi oli äänestänyt
tyhjää, myös Kerimäen valtuusto oli hyväksynyt liitossopimuksen, siellä kuntaliitos hyväksyttiin äänin 22–5.
Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti myös hyväksyä liitoksen äänin 40–3, ja em. päätöksien säestyksellä syntyi uusi noin 37 000 asukkaan (toivon mukaan
elinvoimainen) Savonlinnan kaupunki.
Aikaisemmin pisteenä keskustelulle Punkaharjun kunnanvaltuusto päätti kuntaliitosasiasta maanantaina 10.12.2007, ts. kuntaliitosta ei tule, vaan Punkaharju
säilyy itsenäisenä kuntana. Kuntalaisille marraskuun 2007 alussa järjestetyssä mielipidekyselyssä Punkaharjun säilymistä itsenäisenä kuntana kannatti 74%.
"Maailma on muuttunut kuomaseni", mutta mihin suuntaan...?
Facebookin julkaisujärjestelmä on kaikessa helppoudessaan, ja käytännöllisyydessään ajanut ohi perinteisen HTML-käyttöliittymän viime vuosien aikana. (jälleen
maailma on muuttunut, jatkuva uudistuminen on nykymaailmassa selviytymisen edellytys?)
Tuoreinta kuvasatoani löytyy seuraavista albumeista: