Lukunäytteen saat napauttamalla kansikuvaa (PDF)
tai kirjan otsikkoa (HTML)

Runot

Deathmatchia ja Janxin ponua

joulukuu 2012, 52 sivua


Toverini vei minut hämäläiselle järvelle
järven selkää pitkien kapeikkojen päähän saarelle
korkealle saarelle josta näkyivät kaikki vedet
ja niiden korkeakallioiset luodot,
terävät kuin hampaat, runollisesti kaartuvat,
hirvittävien lintujen maa.


3. palkinto runoissa Taivalkosken kilpailussa 2013

»  Lataussivu  «

Duuni

tammikuu 2013, 42 sivua


Bussissa langanlaiha tyttö nakertaa omenaa, hiljaa, arasti
ristii kätensä ja nukkuu
vain hänen unissaan hänen on voima ja kauneus
kun rekkakuskit survovat hänen päivänsä poikki
ja me,
kun me pyydämme kotia meille annetaan sata metriä aaltotitaania
vaikka me emme tiedä mitä se on tai mitä me sillä tekisimme.

Eurooppa

tammikuu 2001, 88 sivua

Matiaksen ja Taikurin runollinen reppumatka 90-luvun lopun Baltiaan, Puolaan ja Saksaan. Muurin murtumisen jälkijäristykset tuntuvat yhä ja ilma maistuu erilaiselta. Muutos on alkanut.

Paskilukemisto

tammikuu 2000, 72 sivua

Eriölukemisto. Merkintöjä amatöörimäisten vuohen- ja kissankasvattajien arjesta heidän vetoisassa mökissään. Sisältää myös käytetyn sähköhellan asennusohjeet, neuvot viinin lappoamiseen ja hieman differentiaalilaskentaa.

»  Lataussivu  «

Pieni paniikkiatlas

elokuu 2016, 53 sivua

Tutkielma eksymisen, elämänvalintojen ja jääräpäisen sivullisuuden eri muodoista huolimattomalla rivimitalla. Päähenkilö hädin tuskin elää ihmisyhteisössä vaikka hänen haihtuvainen ruumiinsa majaileekin aivan ydinkeskustassa.

»  Lataussivu  «

Wrightin veljesten unet

kesäkuu 2014, 54 sivua

Pitkäkoipinen mies ja muita runoelmia. Rakkaudesta - kuten aina - sekä ilmastonmuutoksesta, öljynhimosta ja lehdistömme kummallisesta optiikasta. Näkökulmia sammakoiden perspektiivistä ja etäisestä tulevaisuudesta. Luonnostelmia ja futurologiaa.


1. palkinto runoissa Taivalkosken kilpailussa 2013

Proosa

Huomenna hoitoon

maaliskuu 2013, 128 sivua

Päiväkirjamuotoista tragikomediaa kosteista poluista, asunnottomuudesta, lapsista ja rotista. Luonnollinen paletti tulehtuneita välejä, hälytysajoja, ja hyviä päätöksiä jotka ovat halpoja ja hauraita. Ystävä voi peitellä lumihangen alle ja sadan metrin matkat kestävät koko päivän.

Nin & Jara

huhtikuu 2013, 128 sivua

Kahden ajl-trylumilaisen fantastinen, logiikkaa uhmaava harharetki ihmisten maailmaan. Nin ja Jara (joiden koko nimet ovat aivan liian pitkiä painettavaksi yhtään minnekään) opettavat meille muun muassa miten maalla liikutaan, miten eletään Tavoittamattomien Vuorien Maassa, ja kuinka musiikilla matkustetaan. Ehdottoman epätodennäköinen - ja filosofinen! - matka genrejen rajaamien varjostojen lomitse.

Hotel Shanti Sharma

elokuu 2017, 160 sivua

Vähemmän rentouttava lomamatka Intiaan pienen vauvan kanssa. Kamppailua vaippojen kanssa, chowminejä, sairauksia ja hermoja koettelevia bussimatkoja. Tutustumme myös klaustrofobiaan ja intialaisen tapaturma-aseman silmäkirugiaan.

Toinen, korjattu painos.


E-kirjat 0,00 – 4,00 €    ***    pokkarit alkaen 6,00 €



Kotisivu | mobiiliversio |