"Tänä iltana syödäänkin hyvin, Gabrielle!" Xena sanoi astuessaan metsästä kahta pulleaa jänistä kantaen. Ystävykset olivat leiriytyneet pienelle metsäaukiolle vähän matkan päähän Karnapoliksen tiestä.
"Onneksi täällä on runsaasti riistaa, eväät ovat melkein lopussa", tuumi Gabrielle heidän alkaessaan nylkeä saalista. "Maltan tuskin odottaa kaupunkiin pääsyä. Saa pitkästä aikaa nukkua majatalossa mukavassa sängyssä ja syödä jonkun muun laittamaa ruokaa... Mitä nyt?"
Xena oli ponnahtanut jaloilleen käsi selkätupessa lepäävän miekan kahvalla. Samassa Gabriellekin kuuli sen: kavioiden ääniä pehmeällä ruoholla ja hiljainen hevosen hörähdys. Joku oli tulossa tieltä päin heidän leiripaikalleen johtavaa polkua pitkin.

Xena ja Gabrielle siirtyivät nuotion valopiirin laidalle valmiina vastaanottamaan tulijan. Aukiolle ratsasti väsyneen näköinen mies iäkkäällä tammalla. Hän oli yksin.
"Pysähdy siihen!" Xena komensi.
Mies katsoi pitkää, tummaa, voimakasrakenteista naissoturia ja hänen pienempää, vaaleaa kumppaniaan. "Tulen rauhallisin aikein", hän sanoi. "Minulla on pitkä matka takana ja etsin vain leiripaikkaa."
"Jos todella tarkoitat mitä sanot niin olet tervetullut", Xena vastasi. "Nuotiollamme on kyllä tilaa ja vähän matkan päässä on puro, jonka varrella kasvaa hyvää ruohoa hevoselle."

Mies kiitti ja laskeutui hevosen selästä venytellen jäseniään. Hän riisui satulan ja varustepakkauksen laskien ne nuotion lähelle kohteliaan etäisyyden päähän naisten makuusijoista. Xena tarkkaili vierasta. Tämä ei suuremmin poikennut muista matkalaisista joita he olivat tiellä nähneet. Hän oli keskimittainen, noin kolmissakymmenissä, tummatukkainen ja pukeutunut yksinkertaiseen pellavatunikaan. Saappaat olivat kuluneet, mutta ehjät ja hoidetun näköiset. Mies näytti aseettomalta.

"Näytätkö sen laidunpaikan?" hän kysyi Xenalta. "Täytyy huolehtia Sibyllasta."
Xena nyökkäsi. "Vilkaisen samalla Argoa." Hän näytti minne vieras saattoi taluttaa tummanruskean tamman ja katseli miten mies harjasi sen samanaikaisesti hiljaa jutellen. Saatuaan työnsä tehtyä mies syötti hevoselle palan leipää ja taputti sitä kaulalle. Eläin hörisi tyytyväisenä.
"Ei kovinkaan puhelias", Xena ajatteli heidän palatessaan vaitonaisina nuotiolle.

"Mukava törmätä ystävällisiin kulkijoihin", mies sanoi alkaessaan laittaa itselleen makuusijaa. "Nimeni on Klamion."
Gabrielle esitteli Xenan ja itsensä. "Oletko sinäkin matkalla Karnapolikseen?" hän kysyi.
Klamion nyökkäsi. "Siitä onkin aikaa kun edellisen kerran kävin kotipuolessa", hän lisäsi. Huomatessaan jänikset hän jatkoi Xenalle: "Minulla on vähän vihanneksia ja kuivattuja sieniä. Yhdessä noiden kanssa niistä syntyy aika hyvä keitos."
"Kun kerran tulen tällä lailla valmiiseen leiriin niin lienee reilua että huolehdin edes ruuasta", hän lisäsi.
Xena oli jo vakuuttunut vieraan vaarattomuudesta. "Sopii hyvin", hän sanoi hymyillen. "Gabrielle alkoikin jo kaivata jonkun muun laittamaa ruokaa." Pian jänikset jo kiehuivat nuotiolla.

Xena antoi Gabriellen johtaa keskustelua säestäen sitä reunahuomautuksilla. Klamion puheli harvakseen. Hän oli kotoisin Karnapoliksesta, mutta asunut jo hyvän aikaa Ateenassa. Nyt hän oli saanut kutsun vanhan ystävänsä häihin. "Kevätjuhlilleko tekin?" hän kysyi kun oli saanut vastailtua Gabriellen kiinnostuneisiin kysymyksiin kaupungista.
"Kyllä vain!" tämä vastasi innokkaasti. "Me olemme vaeltaneet aika lailla ja lepotauko tekee hyvää. Eikä tilaisuuksia rentoutumiseen ja hauskanpitoon tule kovin usein. Viimeksi kun yritimme viettää talvipäivän juhlaa jouduimme hankaluuksiin"
"Mitä tapahtui?" ihmetteli Klamion.
Gabrielle kertoi koko seikkailun omaan ilmeikkääseen tyyliinsä. Klamion kuunteli hiljaa tarinan viedessä hänet täysin mukanaan. Hänen kasvoillaan vaihtelivat hämmästyksen, jännityksen ja huvittuneisuuden ilmeet. Kun päästiin kohtaan, jossa Xena, Gabrielle ja orpokodin lapset olivat pieksäneet joukon sotilaita höyhentyynyillä, hän purskahti nauruun. "Kevätjuhlilla tuskin tulee ongelmia", hän sanoi kertomuksen päätyttyä. "Kuningas Karnapoksella ei ole ikinä ollut mitään ilonpitoa vastaan."

Jäniskeitos alkoi tuoksua kypsältä ja kolmikko söikin hyvällä halulla.
"Erinomaista!" kehaisi Gabrielle. "Missä oikein olet oppinut kokkaamaan?"
"Olin yhteen aikaan majatalossa töissä", vastasi Klamion. "Sinä tosiaan olet niin hyvä tarinankertoja kuin väitetään", hän jatkoi osoittaen ensi kertaa tuntevansa Xenan ja Gabriellen maineen. "Olisi mukava kuulla vähän lisääkin."
"Tuollaisen aterian jälkeen kerron tarinoita vaikka koko yön!" hymyili Gabrielle. "Haluatko kuulla miten törmäsimme Meg-nimiseen ilotyttöön joka oli aivan Xenan näköinen...?"

Ilta venyi pitkäksi. Vasta kolmen tarinan jälkeen Xena, Gabrielle ja Klamion kääriytyivät huopiinsa ja painuivat yöpuulle.

Xena heräsi tavalliseen tapaansa auringon noustessa. Hänen aloittaessaan aamutoimet Klamion nousi istumaan huopansa alta. "Huomenta", mies toivotti vilkaisten yhä nukkuvaa Gabriellea.
"Antaa hänen nukkua vielä", sanoi Xena.
"Meni aika myöhään", Klamion totesi pahoitellen. "Ei olisi pitänyt yllyttää..."
"Gabrielle nautti eilisillasta. Hänellä ei aikoihin ole ollut yhtä vastaanottavaista yleisöä", Xena vastasi heidän alkaessaan sytytellä nuotiota. "Hän rakastaa tarinoita."
"Niin minäkin", myönsi Klamion. "Hyvä kertoja saa minusta aina kiitollisen kuulijan."

Xena ja Klamion käärivät huopansa ja herättivät Gabriellen vaatimattomalle aamiaiselle. Pian matkalaiset olivat taas tien päällä.

Keskipäivän aikoihin kolmikko käveli ja talutti hevosia suodakseen niille hiukan helpotusta lämpimänä päivänä. Gabrielle oli hyvällä tuulella. Hän oli innostunut kertomaan Klamionille amatsonien perinnäistavoista ja kyläelämästä. Tytön vapautunut jutustelu oli saanut hiljaisen miehenkin avautumaan ja kertomaan omista vaiheistaan. Klamion oli syntynyt ja kasvanut pienellä tilalla jollaisia oli Karnapoliksen ympäristössä runsaasti. 22-vuotiaana hän oli lähtenyt katselemaan maailmaa ja suunnannut kohti Ateenaa. Hän oli asustellut Ateenassa erinäisiä vuosia käyden kotonaan muutamia kertoja ja elättäen itsensä sekalaisilla töillä. "Kerran kokeilin kiertävän kauppiaan ammattia", Klamion kertoi. "Se vain ei oikein sopinut minulle, harvapuheinen mies kun olen. Hyvän kauppiaan pitäisi olla kuin..." Hän punnitsi sanojaan hetken. "...kuin tarinankertoja. Hänen pitäisi saada kosketus yleisöönsä...siis asiakkaaseen, että kaupat syntyisivät."
"Kuulitko, Gabrielle? Sinulla ja Salmoneuksella onkin yllättävän paljon yhteistä", virnisti Xena.
"Saman verran kuin sinulla ja Joxerilla", napautti Gabrielle takaisin.

Hyväntuulinen leikinlasku keskeytyi kun tienvarren metsiköstä asteli seitsemän rähjäistä, sekalaisin asein varustautunutta miestä tukkien heidän tiensä. "No niin! Antakaa hevoset ja kaikki mitä niiden selässä on niin saatte elää.", komensi joukkion johtajalta vaikuttava parrakas mies.
YIYIYIYIYI!!! Maantierosvot saivat vastaukseksi korviavihlovan taisteluhuudon kun Xena loikkasi eteenpäin ja iski partasuun maahan navakalla nyrkiniskulla. Gabrielle tarttui tiukemmin taistelusauvaansa kun muu joukko alkoi vetää esiin miekkoja, veitsiä ja muuta kättäpitempää.

Kaksi miestä kävi hänen kimppuunsa. Toisella oli miekka, toisella keihäs. Gabrielle väisti rintaansa kohti survaistua keihästä ja iski samalla sauvallaan toista miestä käsivarteen saaden hänet pudottamaan miekkansa. Nopea isku kalloon lähetti ryövärin unten maille. Hän torjui uuden keihäänpiston sauvallaan ja iski vastineeksi toista rosvoa munuaisiin. Survaisu sauvanpäällä palleaan tyhjensi mieheltä ilmat keuhkoista ja jalat alta pyyhkäisevä sivallus kaatoi hänet maahan raskaasti mätkähtäen. Yksi ryöstäjistä syöksähti Klamionia kohti tikari ojossa. Hän astahti sivuun väistäen vatsaan suunnatun piston. Kurkkuun tarkoitetun sivalluksen hän torjui kahmaisemalla miestä veitsikäden käsivarresta. Potku sääreen pudotti ryövärin polvilleen ja Klamion väänsi hänet käsivarresta maahan jysäyttäen nyrkkinsä hänen leukaansa. Noustessaan takaisin jaloilleen hän näki uuden miehen lähestyvän miekka iskuun kohotettuna.

Xena torjui kimppuunsa käyneen rosvon kömpelöitä miekaniskuja vilkaisten samalla syrjäsilmällä Klamionia. Mies ei ollut mikään koulutettu soturi, hänen otteensa olivat yksinkertaisia ja karkeita. Tämän roskajoukon kanssa hän näytti kuitenkin pärjäävän aika hyvin. Yksi ryöväri oletti Xenan huomion olevan riittävästi kiinni miekkaa heiluttelevassa toverissaan, jotta hän voisi tikareineen hiipiä tämän taakse. Ärhäkkä sivupotku paiskasi hänet useita metrejä taaksepäin vasten puunrunkoa. Nähdessään toverinsa kohtalon Xenan toinen vastustaja hämääntyi sekunnin murto-osaksi ja se riitti. Xena iski miekan hänen kädestään ja napautti häntä sitten oman miekkansa kahvalla ohimoon.

Klamionin ja viimeisen ryöstäjän kamppailu oli muuttunut painiotteluksi. Mies oli menettänyt miekkansa mutta tarttunut vyöllään kantamaansa veitseen. Hän oli saanut Klamionin alleen ja kuristi tätä kurkusta samalla kun Klamion epätoivoisesti piti kiinni miehen veitsikäden ranteesta ja hapuili toisella kädellä ympärilleen etsien jotakin aseeksi kelpaavaa. Hän sai käteensä toiselta rosvolta pudonneen tikarin ja upotti sen vastustajansa käsivarteen. Mies parkaisi ja hellitti otteensa. Xena harppasi paikalle kiskaisten ryövärin pystyyn ja iskien nyrkkinsä hänen vatsaansa. Mies taittui kaksinkerroin. Xena aikoi lyödä uudelleen mutta pystyyn vääntäytynyt Klamion kähisi: "Hän taisi saada jo tarpeekseen."

"Oletko kunnossa?" Xena kysyi päästäen irti viimeisen rosvon, joka lyyhistyi maahan tappeluhalunsa menettäneenä.
Klamion hieroi kaulaansa. "Henki kulkee ja olen muutenkin ehjä", hän vastasi polvistuen haavoittuneen ryövärin viereen. Xena ja Gabrielle katsoivat ihmeissään kun Klamion leikkasi miehen paidasta palasen ja painoi sen käsivarsihaavalle. "Purista tuosta!" hän komensi. Yksi ryöstäjistä oli palannut tajuihinsa ja katseli tilannetta hämmästyneenä. "Ylös siitä!" Klamion kivahti. "Sinulla on haavoittunut kaveri hoidettavana."
"Mennäänkö?" hän kysyi Xenalta sitten.
Xena nousi Argon selkään nostaen Gabriellen taakseen. Myös Klamion nousi satulaan ja pian kolmikko laukkasi pois tappelupaikalta.

Myöhemmin, saatuaan riittävästi välimatkaa murjottuun rosvojoukkoon, he olivat hidastaneet kävelyvauhtiin. "En ole ikinä nähnyt tuollaista" Gabrielle hämmästeli. "Mies yritti tappaa sinut ja sinä paikkasit hänen haavansa!"
"En ole koskaan halunnut vahingoittaa ketään, en edes tuollaisia tyyppejä", Klamion vastasi. "Minusta pahaisen maantierosvonkin on saatava mahdollisuus jatkaa elämäänsä."
"Todennäköisesti hän jatkaa ryöstelyä" Xena totesi. "Kunnes hän kohtaa jonkun vähemmän lempeän sielun, joka lähettää hänet Tartarokseen."
"Niinpä kai", tuumi Klamion. "Mutta onneksi minun ei sitä tarvitse tehdä."

Loppumatka sujui ongelmitta ja matkalaiset saapuivat Karnapolikseen hieman ennen auringonlaskua. Juhlinta oli jo täydessä käynnissä. Kaupungin tori oli täynnä kojuja, joissa myytiin syötävää, koristeita ja ties mitä muuta. Siellä täällä näkyi soittajia, jonglöörejä, akrobaatteja ja muita esiintyjiä viihdyttämässä kaikkialla parveilevaa juhlakansaa. Värikkäästi pukeutuneilla ihmisillä oli käsissään mukeja ja ruukkuja, joita he kallistelivat innokkaasti. Tavernoista kaikui kaduille iloinen meteli. Gabriellen silmät alkoivat loistaa. Klamion neuvoi Xenalle ja Gabriellelle viihtyisän majatalon ja he päättivät ensi töikseen levähtää ja satsata osan vähistä dinaareistaan kylpyyn ja kunnon ateriaan.

Samaan aikaan kun Xena, Gabrielle ja Klamion saapuivat Karnapoliksen porteille, yhteen vauraan kaupunginosan hienoimmista taloista asteli laiha, teräväpiirteinen mies. Vaikka hän oli tyylikkäästi pukeutunut eikä kantanut aseita, kertoivat rivakkatahtinen kävelytyyli ja karski olemus kuitenkin sotilastaustasta. Mies marssi talon isännän työhuoneeseen. "Osa miehistä on jo täällä ja loputkin saapuvat ensi yön ja huomisen päivän aikana."
"Erinomaista, Cremonios!" vastasi kalliiseen silkkitoogaan pukeutunut isäntä. "Antaa heidän nyt vähän rentoutua matkan päälle. Ylihuomenna pidät käskynjaon ja jaat heille nämä etumaksuksi." Mies ojensi Cremoniokselle painavan nahkapussin. "Kerro heille, että lisää on tulossa kun kaikki on hoidettu. Sama koskee myös sinua." Mies kiinnitti huomionsa takaisin pergamenttikääröön, jota oli ollut tutkimassa. Cremonios tiesi keskustelun päättyneen ja asteli ulos.

Juhlat olivat jatkuneet kolmatta päivää ja Xena tunsi olonsa levottomaksi. Hän oli syönyt majatalossa ja käynyt tallilla tervehtimässä Argoa. Aurinko oli laskemassa, mutta nukkumisesta ei tulisi juhlahumun takia vielä aikoihin mitään. Klamion oli näyttänyt kaupunkia ja esitellyt Xenan ja Gabriellen ystävilleen Tamasonille ja Adriannalle, viehättävälle nuorelleparille, joka oli määrä vihkiä kevätjuhlien aikana. Xena oli syönyt, juonut, tanssinut ja tuntenut olonsa suorastaan hämmästyttävän vapautuneeksi, mutta nyt alkoivat meteli ja kaikkialla kuhiseva väentungos tuntua painostavilta. Hän oli salannut tunteensa, ettei olisi pilannut Gabriellen iloa, ja lähtenyt kävelylle suunnistaen kohti kaupungin länsiporttia.

Länsiportin vartiomiehet olivat hilpeällä tuulella. Suurin syy iloiseen tunnelmaan oli viiniruukku, josta miehet olivat jo ehtineet hieman nauttia. "Hei tyttö!" huikkasi toinen sotilaista. "Vuoromme päättyy pian. Lähtisitkö pitämään vähän hauskaa?"
"Minulla on jo seuraa tiedossa", vastasi Xena valmistautuen toimimaan jos miehet kävisivät liian tuttavallisiksi.
"Olisihan se pitänyt arvata", totesi vartija pettyneesti.
"Sinun olisi pitänyt napata se tyttö tavernasta, kun hän kerran oli kiinnostunut, eikä valittaa hänen isoista korvistaan", letkautti toinen vartiomies toverilleen. "Nirsolle jää vain luu käteen"

Xena naljaili hetken sotilaiden kanssa ja asteli sitten portista ulos. Hän kääntyi vasemmalle ja käveli eteenpäin, kunnes löysi paikan jossa saattoi istahtaa kivelle ja nojata selkänsä ilta-auringon lämmittämään muuriin. Auringosta oli jäljellä enää häipyvä kajastus taivaanrannalla. Tiellä ei liikkunut myöhäisiä kulkijoita soihtuineen, eikä yhdestäkään lähiseudun maatalosta näkynyt valontuikahdustakaan. Kaikki olivat kaupungissa juhlimassa ja juhlien melu oli jäänyt muurien taakse. Xena antoi ajatustensa vaeltaa.

Kulunut vuosi oli ollut raskas, etenkin Gabrielle oli joutunut kestämään paljon. Hän oli mennyt naimisiin, mutta ehtinyt nauttia avio-onnesta vain päivän kun Callisto oli ilmestynyt paikalle ja murhannut hänen miehensä Perdicuksen. Xena oli tappanut Calliston, antanut hänen hukkua lentohiekkaan, mutta sitä naista ei edes Hades ollut kyennyt pitelemään. Hän oli karannut Tartaroksesta kahdesti. Ensimmäisellä kerralla Callisto oli ottanut haltuunsa Xenan ruumiin ja ovelalla manipuloinnillaan melkein saanut Gabriellen tappamaan Xenan, joka oli joutunut ottamaan Calliston ruumiin päästäkseen hänen peräänsä. Toisella kerralla asialla oli ollut Hera joka oli käyttänyt Callistoa Herculesta vastaan. Callisto oli saavuttanut kuolemattomuuden, mutta Hercules oli sulkenut hänet luolaan, jossa maaginen elämänpuu oli kasvanut.

Raskain isku oli ollut Xenan kuolema. Se oli ollut pieni kahakka, jollaisia hänen kohdalleen oli sattunut useita aikaisemminkin. Sillä kertaa hän oli kuitenkin loukkaantunut pahasti, eikä edes Nicklio, Nestos-vuorella asuva taitava parantaja, ollut kyennyt tekemään mitään. Xena tiesi miltä Gabriellesta tuntui, sillä juuri tämän ajatukset olivat saaneet hänet pyrkimään takaisin elävien maailmaan Autolycoksen ruumista apuna käyttäen. Paluu oli ollut kaikkea muuta kuin helppo. Se ei ollut riittänyt, että Xenan ruumis oli pitänyt pelastaa amatsonien hautaroviolta ja hankkia ambrosiaa sen henkiin herättämiseksi. Gabrielle oli saanut vastaansa Velascan, sotahullun amatsonin, joka oli surmannut kuningatar Melosan kaksintaistelussa päästäkseen hänen asemaansa. Gabrielle oli käyttänyt aikaisemman kaksintaisteluvoiton suomaa etuoikeutta ja noussut kuningattareksi ohi Velascan, joka oli Xenan ruumiin pelastusoperaation myötä syntyneessä hämmingissä pannut pystyyn vallankaappauksen. Xena oli käyttänyt Gabriellen ruumista heidän taistellessaan Velascan kanssa ambrosiasta ja amatsonikansan johtajuudesta, kunnes Velasca oli pudonnut kuolemaansa.

Mutta sama ambrosia, joka oli palauttanut Xenan elämään, oli tuonut myös Velascan takaisin kuolemattomana, entistä voimakkaampana ja entistä mielipuolisempana. Xenalle oli tullut mieleen vaarallinen suunnitelma. Hän ei ollut koskaan oikein luottanut siihen, että Callisto pysyisi varmasti vangittuna luolaansa, joten hän oli päättänyt usuttaa nämä kaksi kuolematonta toistensa kurkkuihin tehdäkseen molemmista lopun tavalla tai toisella. Suunnitelma ei ollut pelkästään täynnä riskejä, se oli myös Gabriellen kannalta tuskallinen. Oli ollut julmaa tuoda Callisto avaamaan vanhoja haavoja heti Xenan kuoleman aiheuttaman murheen jälkeen.
"Anna anteeksi, Gabrielle", Xena mutisi hiljaa pimeässä.
Nyt kuitenkin sekä Velasca että Callisto lojuivat laavavirrassa, ja hän saattoi hengittää helpommin.

Xena mietti kuolemaansa. Se oli nostanut pintaan muistoja, jotka hän oli luullut haudanneensa syvälle, tavoittamattomiin. Ollessaan tajuttomana hän oli elänyt uudelleen vuosien takaisia aikoja, ennen kuin oli liukunut rajan taakse. Ne olivat aikoja, joita ei ollut miellyttävä muistella. Hän oli rakastunut, tullut petetyksi ja naulituksi ristille sekä menettänyt ystävän. Entä ajat, jotka hän oli viettänyt vieraiden ihmisten ruumiissa? Callisto, Autolycos ja Gabrielle, tuntui lähinnä epätodelliselta olla hetken aikaa joku muu. Kaikkein vaikeinta hänelle oli kuitenkin saada otetta ajasta, jonka hän oli viettänyt tuonpuoleisessa. Se tuntui kuin unelta, jota oli sitä vaikeampi muistaa mitä pitempi aika sen näkemisestä oli kulunut.

Oli kumminkin hyvä olla taas oma elävä itsensä. Gabriellekin oli alkanut toipua kokemistaan järkytyksistä ja nukkua kunnolla. Xena oli saanut lohduttaa häntä monina painajaisten riivaamina öinä, ja päivisin hän oli ollut epätavallisen hiljainen. Viime aikoina Gabrielle oli kuitenkin alkanut jälleen muuttua tavanomaisen puheliaaksi ja tuttu tarinankertomisvire oli palannut. Hänestä olikin nopeasti tullut paikallinen kuuluisuus, joka sai kertomuksilleen yleisöä kaikkialla missä liikkuikin. Kerran Xena oli nähnyt hänet torilla iloisen lapsijoukon keskellä kertomassa satuja. Toisen kerran Gabrielle oli istunut kivipenkillä kaupungin kasarmin edessä ja joukko karskeja kaartilaisia oli ryhmittynyt hänen ympärilleen kuuntelemaan lähes hartaina tarinaa Troijan piirityksestä. Tällaisilla juhlilla viihdyttäjillä riitti töitä ja Gabrielle nautti täysin siemauksin. Xena soi sen hänelle ilomielin kaikkien koettelemusten jälkeen. Sitäpaitsi, kertoessaan tarinoita majataloissa Gabrielle hankkisi uutta täytettä heidän pitkillä taipaleilla keventyneisiin satulalaukkuihinsa. "Ja vatsansa täyteen pähkinäleipää", Xena naurahti itsekseen.

Huomattavasti rauhoittuneempana Xena nousi istumapaikaltaan. Huomenna hän veisi Argon jaloittelemaan. Hän kääntyi muurin kulmauksesta ja asteli eteenpäin toivoen, että eteläportin vartijoilla olisi lemmenasiat järjestyksessä.

Gabrielle ja Klamion olivat palaamassa kaupungin etelälaidalle suuntautuneelta tavernakierrokseltaan. Vastaanottavaista yleisöä oli riittänyt ja Gabrielle oli saanut tarinoida miltei kurkkunsa käheäksi. Kumpikin oli saanut kunnolla syödäkseen ja Gabriellen laukussa painoi muukin kuin kirjakääröt.
"Missähän Xena on?" ihmetteli Klamion. "Häntä ei ole paljon näkynyt koko päivänä."
"Luultavasti etsimässä jotain hiljaista paikkaa, jossa saa olla rauhassa", vastasi Gabrielle. "Tämä juhlahumu on alkanut käydä hänen hermoilleen."
"En minä ole huomannut mitään sellaista."
"Hän peittää sen todella hyvin, mutta minä kyllä tunnen hänen mielialansa. Olemme kulkeneet yhdessä sen verran pitkään."
He kävelivät vaiteliaina pitkin kapeaa katua, jota valaisivat sinne tänne portinpieliin kiinnitetyt soihdut.
"Tiedän millaista se on", Klamion sanoi hiljaa.
"Mikä?"
"Juuri tuo. Tällaiset juhlat ovat kyllä hauskoja, mutta kun ne kestävät monta päivää, niin tekee mieli välillä vähän rauhoittua."

Gabrielle ei ehtinyt vastata. Läheiseltä kapealta sivukujalta asteli tummaan viittaan pukeutunut mies, joka pälyili nopeasti ympärilleen ja ylitti kadun pujahtaen toiseen samanlaiseen kujaan. Hän ei huomannut Gabriellea ja Klamionia, jotka olivat seisahtuneet varjoisaan paikkaan talon seinustalle.
"Omituinen hiiviskelijä", ihmetteli Gabrielle.
"Ehkä hän oli menossa johonkin yksityisiin juhliin", tuumi Klamion.
Gabrielle kuulosti mietteliäältä: "Aivan kuin hänellä olisi ollut miekka viittansa alla."
Vastakkaisesta suunnasta lähestyi toinen tummaviittainen mies, joka livahti samaan kujaan. Hänen viittansa avautui sen verran että vähän matkan päässä olevan soihdun kajo paljasti miehen raskaan varustuksen.
"Näitkö?" Gabrielle kuiskasi. "Soturi ja täysissä aseissa."
"Kyllä kai soturitkin viettävät kevätjuhlia", Klamion totesi haukotellen. "Kysytään joskus Xenalta millä tavoin."
"Jotain outoa tässä on", sanoi Gabrielle. "Vilkaistaan vähän lähemmin, mistä on kyse."

Hän tarttui Klamionia kädestä ja veti hänet perässään kujalle. Vähän matkaa kuljettuaan he tulivat hämärälle muurien ympäröimälle pihalle, jonka perällä näkyi matala kivirakennus, ehkä varasto tai talli. Kapeista ikkuna-aukoista loisti valo. Gabrielle ja Klamion vetäytyivät kujan varjoon, kun vasemmalta, pienestä pihamuurin portista asteli laiha mies, joka oli myös pukeutunut kuin äskeiset soturit. Hän marssi ripeästi rakennuksen ovesta sisään. Klamionkin oli käynyt uteliaaksi, tässä ei selvästikään ollut kyse mistään juhlista. Hän seurasi Gabriellea pihan poikki ja pian he jo kurkkivatkin ikkuna-aukosta. Pieni huone oli täynnä hyvin aseistettuja sotureita ja äsken tullut mies katseli joukkoa kiinteästi. Hän aloitti nopeasti ilman esipuheita: "Kuten tiedätte, Karnapolis on vauras kaupunki. Siihen vaurauteen me pääsemme käsiksi Martinoksen ja hänen rahakirstunsa kautta..."

Klamion ja Gabrielle kuuntelivat henkeään pidätellen, kun juoksuaskelten ääni sai heidät pyörähtämään ympäri. Vielä yksi soturi, ilmeisesti myöhässä kokouksesta, ryntäsi kujalta pihalle ja vetäisi heidät huomatessaan miekkansa esiin. Gabrielle syöksähti vastaan iskien miestä nopeasti sauvallaan miekkakäteen. Survaisu sauvanpäällä vatsaan taittoi miehen kaksinkerroin ja napautus takaraivoon täydensi työn. Nopea kahakka ei kuitenkaan ollut sujunut ääneti. Soturijoukko purkautui ulkorakennuksen ovesta tukkien Klamionilta ja Gabriellelta tien sekä portille että kujalle. "Ottakaa heidät kiinni!" kajahti komento. Klamion sai kimppuunsa joukon miehiä. Hän potkaisi yhtä ja murjaisi nyrkeillään paria muuta. Sitten häneen käytiin kiinni. Hän rimpuili ja potki kunnes sai iskun päähänsä ja kaikki pimeni.

Xena oli palaamassa majataloon pitkin samaa katua, jota Klamion ja Gabrielle olivat kulkeneet, kun kujalta kantautuvat tappelun äänet kiinnittivät hänen huomionsa. Hän juoksi kujaa pitkin pihalle ja näki soturijoukon kantavan kahta velttoa hahmoa, jotka hän tunnisti Gabrielleksi ja Klamioniksi. Hän syöksähti eteenpäin iskien maahan kaksi lähintä miestä, jotka kantoivat Klamionia, ja sai vastaansa neljä muuta soturia. Kun he lyhyen kamppailun jälkeen makasivat tajuttomina, oli muu joukko kadonnut ja vienyt Gabriellen mukanaan. Vain hänen taistelusauvansa lojui pihalla. Xena kyykistyi Klamionin viereen, mies oli palaamassa tajuihinsa. Hänen päässään oli komea kuhmu, mutta muuten hän näytti vahingoittumattomalta.

Yksi sotureista äännähti tukahtuneesti ja pyrki jaloilleen. Xena sysäsi hänet vasten muuria ja napautti häntä sormenpäillä kaulaan vähän solisluiden yläpuolelle. "Katkaisin juuri verenkierron aivoihisi. Kuolet hetkessä, ellet ala puhua. Minne tyttö vietiin?"
"En tiedä", vastasi mies.
Xena kiristi otetta hänen rinnuksistaan. "En tiedä!" mies parahti.
"Mikä teidän tehtävänne on?"
"Siepata Martinos!"
"Koska, miten ja miksi?"
"En tiedä! Emme ehtineet saada ohjeita kun he ilmestyivät paikalle." Mies alkoi olla paniikissa.
"Kuka sinut palkkasi?"
"Cremonios!"

Todettuaan, ettei miehestä saisi enempää irti, Xena vapautti hermopisteet ja käski hänen häipyä.
"Cremonios on Blaceruksen miehiä." Klamion vääntäytyi pystyyn päätään pidellen.
"Orjakauppias Blacerus?" kysyi Xena.
"Sama mies", vastasi Klamion. "Mistä, Hadeksen nimessä, oikein on kysymys?"
"Siitä otamme kyllä selvää mutta ensin mennään jonnekin, missä voin vilkaista päätäsi", Xena sanoi. "Sen jälkeen kerrot minulle kaiken mitä täällä tapahtui."

Samoihin aikoihin Gabrielle istuutui liiskaantuneelle olkipatjalle. Hän oli nähnyt Klamionin tuupertuvan miesjoukon alle samalla kun oli joutunut ajetuksi ahtaaseen muurinnurkkaukseen, jossa ei voinut tehokkaasti käytellä pitkää taistelusauvaa. Pian ylivoima oli ollut liikaa hänellekin. Tajuihinsa Gabrielle oli palannut parahiksi näkemään miten häntä oli kannettu komeaan, mosaiikeilla ja pikku patsailla koristeltuun kivitaloon. Hänet oli tuupattu pieneen varastohuoneeseen, jossa oli patjasta päätellen pidetty ihmisiä ennenkin, ja ovi oli salvattu ulkopuolelta. Hän kurkisti ovessa olevasta pienestä aukosta ja näki raskaasti aseistetun soturin seisovan vartiossa ulkopuolella. Ripeät askeleet lähestyivät.

Ovi avattiin ja sama mies, joka oli pitänyt käskynjakoa sotureille, astui sisään.
"Mitä tämä on olevinaan!?" aloitti Gabrielle närkästyneellä äänensävyllä.
"Minä esitän kysymykset, bardi!" vastasi mies tylysti. "Mitä sinä oikein nuuskit?"
Klamionin selitys juolahti Gabriellen mieleen. "En minä mitään nuuskinut", hän aloitti viattomasti. "Näin miehen pujahtavan kujalle ja ajattelin että jossain pidetään yksityisiä juhlia. Niinpä päätin katsoa, voisinko päästä hiukan viihdyttämään juhlaväkeä."
Teräväpiirteinen soturi katseli häntä epäluuloisena. "Entä se mukanasi ollut mies?"
"Muuan innokas ihailija, joka toivoi henkilökohtaista esitystä." Gabrielle hymyili merkitsevästi. "Mikset kysy häneltä?"
"Kysynkin, kun löydän hänet. Miesten mukaan paikalle ilmestyi joku nainen. Sanooko se sinulle mitään?"
Gabrielle ajatteli nopeasti. Xena oli ilmestynyt paikalle ja saanut Klamionin pois tämän joukon käsistä. Oli parasta suoda hänelle mahdollisimman paljon toimintavapautta ja paljastaa mahdollisimman vähän. Hän katsoi soturia vihreät silmät suurina. "Enhän minä edes nähnyt koko naista. Tiedä, vaikka olisi ollut sen kaverin tyttöystävä."
Mies katsoi häntä pitkään ja marssi sitten ulos kopista. Vartija salpasi oven.

Gabrielle oli yksin. Hän tiesi, ettei tällä hetkellä voisi tehdä muuta kuin odottaa ja kerätä voimia. Hän oikaisi pitkäkseen epämukavalle patjalle ja oli pian unessa.

Xena ja Klamion istuivat pienen hämärän tavernan nurkkapöydässä. Klamionilla oli side päänsä ympärillä. Xenan laittama haude oli alentanut kuhmun turvotusta ja laskenut jomotuksen siedettävälle tasolle. Hän oli kertonut illan tapahtumat siihen asti kun hänet oli lyöty tajuttomaksi ja Xena oli lyhyesti täydentänyt tilannekuvaa omalta osaltaan. Klamion näytti synkältä. "Olen pahoillani, Xena", hän sanoi. "Heitä oli liian paljon."
"Ja he olivat ammattimaisia palkkasotureita", Xena vastasi. "Hieman kovempaa porukkaa kuin se rosvojoukko, johon törmäsimme muutama päivä sitten kaupunkiin tullessamme. Nyt on kuitenkin tärkeintä saada selville minne he veivät Gabriellen"
"Entä jos hänet tapetaan?"
Xena pudisti päätään. "He olisivat jo tehneet sen ja jättäneet ruumiin jälkeensä. Sinäkin olisit todennäköisesti kuollut. Mitä sitten onkin tekeillä, niin uskon, että tarkoitus on olla herättämättä kiusallista huomiota murhilla. Sitäpaitsi, jos Blacerus on tämän takana, niin hänellä on muitakin keinoja hankkiutua eroon hankalista ihmisistä."
Klamion aprikoi hetken, kunnes tajusi mitä Xena tarkoitti. "Täällä Gabriellea ei voi myydä", hän sanoi mietteliäästi. "Hänet tunnetaan liian hyvin, eikä se estäisi häntä puhumasta. Poiskuljettaminen onnistuu huomaamatta vasta juhlien jälkeen, kun kaupungista lähtee muutenkin väkeä. Siihen asti hänet täytyy pitää jossain säilössä."
Xena hymyili. Miehen ajatukset kulkivat samoja polkuja kuin hänenkin.
"Mutta missä?" Klamion ihmetteli. "Ja mistä tässä kaikessa on kyse? Martinos on varakas mies, josta saisi hyvät lunnaat, mutta Blacerus ei ole juurikaan häntä köyhempi. Eikä ihmisryöstöön yleensä tarvita komppaniaa palkkasotureita, vai mitä?"
"Totta", Xena myönsi ja jatkoi sitten: "Kuulehan, olen tässä näiden päivien aikana ehtinyt kuulla puhuttavan kaikenlaista kummastakin miehestä. Kuvaa voisi kuitenkin selventää, jos järjestelmällisesti kertoisit heistä kaiken. Sinä kun olet täältä kotoisin."
"Ilomielin, jos siitä vain on jotain apua", vastasi Klamion. "Mutta olen ollut viime vuodet enimmäkseen poissa kaupungista, joten osa on vain kuulopuhetta."
"Kerro silti."

Klamion mietti vähän aikaa. "Taidan aloittaa Blaceruksesta", hän sanoi hitaasti. "Siitä on parikymmentä vuotta, kun hän saapui kaupunkiin. Olin aika nuori silloin, joten en muista kaikkea tarkkaan."
Xena nyökkäsi kannustaen miestä jatkamaan.
"Hän aloitti ihan tavallisena kauppiaana, jollaisia täällä oli, ja on edelleen, muitakin. Hän kauppasi vähän kaikkea: viljaa, tarve-esineitä, eläimiä, mikä milloinkin kannatti. Ei sillä rikastunut, mutta hän tienasi kyllä elantonsa. Blacerus oli jo silloin hieman häikäilemättömän maineessa. Hän sekaantui välillä vähän epämääräisempiinkin juttuihin. Ei mitään varsinaisia laittomuuksia, mutta sellaisia kauppoja, jotka kunniallisempi kauppias olisi jättänyt väliin. Hän otti niistä kaiken hyödyn irti."
Xena kuunteli keskittyneesti. Hän oli tavannut tuollaisia miehiä ennenkin.
"Ensimmäinen käänne tapahtui kun erään kauppiaan varasto tuhoutui tulipalossa. Se ajoi miehen vararikkoon ja Blacerus osti hänen vähät, pelastuneet tavaransa pilkkahinnalla ja myi ne sitten eteenpäin. Hyvällä voitolla tietysti. Myöhemmin muuan toinen kauppias, joka oli toimittamassa tavaraa maaseudun pikkukyliin, ryöstettiin ja murhattiin. Tekijöitä ei koskaan saatu kiinni."
Xenan kasvot olivat ilmeettömät. "Kaksi kilpailijaa vähemmän."
Klamion nyökkäsi. "Tämän jälkeen, saatuaan koottua vähän lisää varallisuutta, hän siirtyi orjakauppaan. Orjuus ei ole ollut täällä erityisen suosittua, mutta olemme tärkeän kauppareitin varrella. Pohjoisesta hankitut orjat kuljetetaan tätä kautta Ateenaan ja Blacerus on nykyään iso tekijä siinä touhussa. Hän ei ole kaupungin rakastetuimpia miehiä, mutta varsin rikas ja vaikutusvaltainen. Cremonios ilmestyi kuvioihin noin kahdeksan vuotta sitten, vähän ennen kuin itse lähdin täältä. Hän johtaa orjienmetsästystä pohjoisessa ja vastaa kuljetuksista. Miehestä ei paljoa tiedetä, mutta hän on kuulemma entinen palkkasoturi.
Xenan silmät kapenivat. "Ilmankos nimi kuulosti niin tutulta."
"Tunnetko hänet?"
"Vain maineelta, mutta sekin on melkoinen", Xena vastasi. "Jo silloin kun aloitin oman sotani, hän oli ehtinyt yletä upseeriksi parissa, kolmessa armeijassa. Myöhemmin hän ei enää rivimieheksi suostunutkaan. Cremoniosta on kehuttu älykkääksi taktikoksi ja taitavaksi taistelijaksi. Hän kuulemma sai koottua hiukan omaisuutta, koska ei haaskannut valloituksissa ryöstämäänsä saalista viiniin ja naisiin, kuten monet muut kaltaisensa. Hän vain ei häikäillyt ryöstää myös omiltaan. Kun Cremonios katosi sotilasympyröistä, niin huhuttiin hänen pettäneen palvelemansa sotaherran ja päässeen hengestään sen takia."
"Hän taisi pudota jaloilleen ja löytää rauhallisen ja tuottoisan pestin", Klamion tuumi.
"Miellyttävä kaksikko", Xena totesi kuivasti. "Kerro nyt Martinoksesta."

"Martinoksen suku on asunut täällä kaupungin perustamisesta lähtien", Klamion aloitti. "He ovat varakkaita kauppiaita, joilla on hyvät suhteet kuningashuoneeseen. Kauppias Martinos, suvun pää, on kuningas Karnapoksen hyvä ystävä ja tärkeä tukija. Hän on luonut melkoisen omaisuuden viljakaupalla. Olet varmaan huomannut miten vehmasta seutua tämä on."
Xena nyökkäsi.
"Martinos huolehtii muun muassa kaupungin kaartin muonituksesta. Hän on yksi Karnapoliksen arvostetuimpia miehiä. Kun oli katovuosia ja muita huonoja aikoja, hän lainasi rahaa monille kauppiaille ja käsityöläisille auttaen heitä pysymään jaloillaan. Hän on tehnyt aika paljon tämän kaupungin hyväksi."

"Siis jos hänet siepataan, se vaikuttaa voimakkaasti koko kaupunkiin", Xena sanoi.
"Aivan", Klamion vastasi. "Jos Blacerus saa haltuunsa Martinoksen omaisuuden, hänestä tulee kaupungin rikkain mies ja hän voi helposti ylläpitää pientä palkkasoturiarmeijaa."
"Ja jos hän saa hoitoonsa muiden kauppiaiden velat Martinokselle, se vain parantaa hänen otettaan", lisäsi Xena.
"Tosiaan", tuumi Klamion. "Kun Cremonios piti käskynjakoa miehilleen, hän puhui käsiksipääsystä kaupungin vaurauteen Martinoksen ja hänen rahakirstunsa kautta. Lunnasrahat ovat pientä sen rinnalla."
"Ja koska Martinos on kuningas Karnapoksen ystävä, hän on arvokas panttivanki", totesi Xena.

Xena ja Klamion istuivat hiljaa, ja koko kuvio kaikkine pelottavine mahdollisuuksineen alkoi hitaasti hahmottua heidän mielessään. "Meidän täytyy ilmoittaa tästä, varoittaa Martinosta", Klamion sanoi kauhuissaan.
"Ei", Xena vastasi. Klamion katsoi häntä ihmeissään.
"Meillä ei ole mitään muuta kuin olettamuksia ja päätelmiä, ei mitään kunnon todisteita", Xena selitti. "Eikä meitä muutenkaan uskottaisi. Sinua varmasti pidetään muukalaisena, olet ollut poissa täältä sen verran kauan. Minulla taas on muuten vain huono maine."
"Mutta Cremonios värväsi palkkasoturijoukon, sieppasi Gabriellen ja melkein minutkin..."
"Aivan, Cremonios", Xena keskeytti painokkaasti. "Millä todistamme, että Blacerus antoi määräykset? Sitäpaitsi, jos nostamme tästä metelin, vaarannamme Gabriellen hengen."
Klamion näytti lyödyltä. "Mitä me sitten teemme?"

Xena mietti. "Täytyisi keksiä mitä he aikovat, ja saada selville missä Gabriellea pidetään. Aika vain alkaa olla vähissä. Cremonios pitää käskynjakoa jossain juuri nyt, joten he todennäköisesti toimivat huomenna."
"Tuskin kuitenkaan kulkueen aikana", totesi Klamion. "Silloin kadut ja torit ovat täynnä väkeä."
"Kerro tästä kulkueesta!" Xena vaati.
"Kulkue on yksi kevätjulien kohokohdista", Klamion selitti. "Se lähtee keskipäivän aikaan palatsilta ja marssii kuningasparin johdolla kaupungin läpi, keskustorin poikki temppelialueelle. Kuningasparia seuraavat hovin korkeimmat virkamiehet, heidän jälkeensä tulevat ylimmät papit. Seuraavaksi tulevat kaartin upseerit ja valikoitu joukko sotilaita. Sotilaiden jälkeen tulee sitten alempia pappeja ja virkamiehiä ja heidän jälkeensä juhlilla vihittävät pariskunnat ja äidit, jotka vievät äskettäin syntyneitä lapsiaan temppeleihin, sekä muita merkkihenkilöitä..."
"Ja koko kaupunki on katsomassa?"
"Kaikki, jotka kynnelle kykenevät. Niin rikkaat kuin köyhätkin."
"Jos palvelijat ovat katsomassa kulkuetta, on Martinoksen talo todennäköisesti tyhjillään" Xena mietti.
"Et kai epäile, että..."
"Niin minä toimisin", Xena sanoi. "Silloin on koko kaupungin huomio muualla, eikä tarvitse kuin odottaa että Martinos palaa kotiinsa. Tai jos haluaa kiirehtiä, niin Martinoksen voi kulkueen jälkeen, väkijoukon vähän harvennuttua, suostutella palaamaan taloonsa joko jollain verukkeella tai pienellä pakolla."
"Ehkä he todella toimivat noin, mutta mitä me sitten teemme?" ihmetteli Klamion.

Xena nojutui penkillä taaksepäin ojentaen pitkät jalkansa suoriksi pöydän alle ja venytellen hieman. Hänen mielessään alkoi kehittyä suunnitelma. Hän nojautui takaisin Klamionin puoleen. "Ensiksi haemme tavaramme majatalosta..."

Gabrielle heräsi aamulla ja oli hieman hämillään, kunnes muisti missä oli ja mitä oli tapahtunut. Hän nousi patjaltaan ja vilkaisi ulos pienestä ikkuna-aukosta: kapea kuja ja toisen talon kiviseinä. Seuraavaksi hän meni ovessa olevalle kurkistusaukolle: aseistettu soturi seisoi vartiossa oven takana. "Huomenta! Onko jo aamiaisaika?" hän huikkasi miehelle. "Minulla on vähän nälkä. Tahtoisin hedelmäkeittoa, pähkinäleipää ja hunajaa sekä yrttiteetä."
"Ei tämä ole mikään taverna!" vartija ärähti, mutta Gabrielle huomasi hänen suupieltensä nykivän.
Vähän ajan kuluttua mies toi ruokaa. Aamiainen ei ollut sitä, mitä Gabrielle oli piloillaan pyytänyt, mutta kuitenkin maittava. Hän söi hyvällä halulla ja tunsi mielialansa kohentuvan. "Ainakaan he eivät aio tappaa minua, kun vaivautuvat ruokkimaan näin hyvin", hän ajatteli.

Kun vartija tuli hakemaan ruokailuvälineitä, Gabrielle tervehti häntä ystävällisellä hymyllä. "Se oli herkullista", hän kehaisi. Kun mies ei vastannut, hän jatkoi: "Täällä kopissa käy aika pitkäksi. Saisinko kirjoitustarvikkeeni, niin voisin edes hioa kertomuksiani?"
"Ei se oikein käy", vastasi soturi.
"Niinpä tietysti, nehän voivat muuttua minun käsissäni aseiksi", kiusoitteli Gabrielle. "Katsotaanpa. Miten minä täältä karkaisin...? Voisin käyttää kirjakääröä muurinmurtajana ja iskeä oven saranoiltaan. Tai mitä jos nakertaisin sulkakynän kärjellä aukon kiviseinään ja pakenisin sitä kautta? Ei mutta, minun vaarallisin aseeni onkin mustepullo! Voisin uhata sotkevani sinut yltäpäältä musteeseen, ellet päästä minua karkuun."
Miestä nauratti. "Täytyy kysyä Cremoniokselta", hän sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
"Saisinko vielä palasen tuota hyvää juustoa?" Gabrielle kysyi.
Vartija marssi ulos päätään pudistellen ja salpasi oven.

Keskipäivän hetki lähestyi. Xena tarkkaili Martinoksen taloa ja sen ympäristöä. Hän makasi pitkänään läheisen talon katolla, jolta saattoi tähystää kenenkään huomaamatta. Koko kaupunginosa alkoi tosin olla melko hiljainen, sillä ihmiset olivat kerääntyneet keskustorille ja pääkatujen varsille odottamaan kulkuetta. "Nyt alkaisi olla hyvä hetki..." Xena mietti itsekseen. Kuin vastauksena hänen ajatuksiinsa, kuuden palkkasoturin ryhmä ilmestyi läheiseltä kujalta ja pikaisesti ympärilleen vilkuillen juoksi Martinoksen ovelle alkaen askaroida lukon kanssa.

Xena laskeutui tähystyspaikaltaan ja kurkisti nurkan takaa. Kun miehet saivat oven auki ja painuivat sisään, Xena seurasi heitä. Hän tavoitti ryhmän viimeisen miehen eteishuoneessa ja kietaisi käsivartensa hänen kurkkunsa ympäri. Pieni puristus oikeasta kohdasta ja mies herposi veltoksi. Xena jätti tajuttoman miehen siihen ja jatkoi etenemistään tavoittaen toisen soturin seuraavassa huoneessa. Mies kääntyi aikoen sanoa jotain, mutta tarttui miekkaansa huomatessaan toverinsa sijasta katsovansa hymyilevää soturiprinsessaa. Hän veti henkeä aikoen kutsua muita. Nopea isku kurkkuun pysäytti hälytyshuudon ja kämmensyrjälyönti kaulan sivuun hoiti loput. Xena nappasi kiinni miehestä ja hänen miekastaan laskien kummatkin äänettömästi lattialle. Hän kuuli lähestyviä askeleita suunnasta, jossa oletti talon pääsalin olevan, ja veti miekkansa painautuen seinustalle oven viereen. "Petros! Karamon! Minne te oikein jäitte?" huhuili yksi palkkasotureista astuessaan ovesta. Xena iski häntä miekankahvalla takaraivoon ja harppasi samantien ovesta pääsaliin, jota hallitsi pitkä pöytä. Kolme jäljellejäänyttä soturia tarttui aseisiinsa ja syöksyi häntä vastaan. Martinoksen talo täyttyi taistelun äänistä, joita ei kukaan ulkopuolinen ollut kuulemassa.

Samaan aikaan Klamion seisoi torin tungoksessa ja tarkkaili ihmisiä. Väkijoukko oli jakautunut kulkueen ylittäessä torin ja Martinokselle sekä hänen vaimolleen oli tehty tilaa eturiviin. Kulkue oli upea näky kuten tavallista, mutta nyt Klamion ei voinut nauttia siitä niin kuin ennen. Hän pelkäsi. Xena oli selittänyt hänelle suunnitelmansa, joka Klamionin silmissä oli näyttänyt lähes itsemurhalta. "Ethän sinä edes varmuudella tiedä, mitä sinulla on vastassa!" hän oli sanonut Xenalle.
"Tiedän minä", tämä oli vastannut. "Olen ollut tuollaisten tyyppien kanssa tekemisissä ennennkin. Tiedän miten he ajattelevat ja toimivat."
Siitä huolimatta Klamion oli hermostunut. Karnapoliksen tiellä hän oli nähnyt välähdyksen Xenan taistelutaidoista ja tiesi, että hän kykenisi selviytymään pahoistakin paikoista. Gabriellen kohtalo huolestutti kuitenkin eniten. Hänen henkensä olisi vaarassa, jos jokin menisi vikaan.

Kulkue oli ylittänyt torin ja väkijoukko alkoi hajaantua. Klamion vilkaisi Martinosta, joka oli pysähtynyt juttelemaan jonkun muun kauppiaan kanssa. Hän etsi katseellaan Blacerusta ja löysikin tämän helposti väkijoukosta, miehen pröystäilevää pukeutumista ei voinut olla huomaamatta. Cremonios oli hänen kanssaan. Kun Martinos irrottautui keskustelukumppaninsa seurasta, astelivat Blacerus ja Cremonios hänen luokseen. Martinos ei näyttänyt erityisemmin ilahtuvan. Klamion tarkkaili lyhyttä keskustelua matkan päästä ja, vaikkei hän kuullutkaan sanoja, näki eleistä ja ilmeistä, ettei Martinos aikonut suostua siihen mitä Blacerus hänelle esitti. Väkijoukko oli jo harventunut ja Klamion erotti useita rotevarakenteisia miehiä, jotka kiireettömästi seisoskelivat varsin lähellä kiisteleviä kauppiaita. Saatuaan ilmeisesti jonkin merkin, jota Klamion ei huomannut, miehet ryhmittyivät Martinoksen ja hänen vaimonsa ympärille. Blacerus ja Cremonios lähtivät johdattamaan pientä joukkoa pois torilta.

Klamion juoksi Martinoksen talolle oikaisten parin pikkukujan kautta. Hän harppasi portaille huomaten murretun lukon ja astui sisään. Xena oli juuri kiskomassa tajutonta palkkasoturia jonnekin. "He ovat tulossa", Klamion sanoi. "Blacerus, Cremonios ja viisi miestä. Nappasivat Martinoksen ja hänen vaimonsa keskeltä toria!"
"Auta näiden kanssa ja häivy sitten", Xena sanoi. "Muistat kai sovitut ajat ja merkit?"
Xena ja Klamion raahasivat tajuttomat soturit talon takaosaan pieneen varastohuoneeseen ja telkesivät oven. Klamion poistui takaovesta.

Blacerus ja Cremonios astelivat tyytyväisinä kohti Martinoksen taloa. Talon isäntäpari seurasi heitä palkkasoturiryhmän ympäröimänä. Sekä Martinoksella että hänen vaimollaan oli tikarinkärki painettuna selkää vasten. Nähdessään murretun lukon Cremonios totesi hyväntuulisesti: "Pojat ovat näemmä hoitaneet oman hommansa."

Pieni joukko marssi sisään vankeineen, mutta pysähtyi pääsaliin saapuessaan kuin salaman lyömänä. Xena istui pitkän pöydän päässä jalat rennosti pöydällä koristeellinen viinipikari kädessään. "Terve Blacerus ja Cremonios!" Hän hymyili kohottaen maljan. "Minä ehdinkin jo odotella teitä."
Pari palkkasoturia tarttui miekkoihinsa, mutta Cremonios esti heitä. "Paras kun et yritä mitään", hän sanoi Xenalle. "Meillä on panttivankeja."
"Saatte pitää heidät ilomielin. Tuolla takana on hyvä paikka, johon heidät voi lukita. Samalla voit hakea sieltä omat miehesi. Yksi heistä sai naarmun ja parilla muulla on pää kipeänä, mutta muuten he ovat kunnossa." Xena nousi. "Sitten voimmekin ottaa vähän viiniä ja jutella asioista tarkemmin."
"Mitä haluat?" kysyi Blacerus.
"Samaa kuin tekin, tai ainakin osan siitä", Xena vastasi ja jatkoi: "Ovela suunnitelma siepata yksi kaupungin rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista miehistä ja ottaa sillä tavoin kuristusote koko kaupungista. Huomattavasti turvallisempaa kuin kuningasta vastaan suunnattu avoin vallankaappausyritys."

Cremonios oli vienyt vangit säilöön ja hakenut sieltä ryhmän happaman näköisiä sotureita, jotka vilkuilivat Xenaa peittelemättömän vihamielisesti. Sillä aikaa oli Xena kattanut pöytään viinikannun ja kaksi pikaria lisää. Hän oli kaatanut kaikille kolmelle ja siemaissut pikaristaan, minkä jälkeen Blacerus ja Cremonioskin olivat uskaltaneet tarttua omiinsa. "Ensinnäkin, miten sait suunnitelmamme selville?" Blacerus aloitti.
"Kuulin huhuja, että joku kokoaa isoa palkkasoturijoukkoa Karnapolikseen", Xena valehteli. "Kävin uteliaaksi, koska täälläpäin ei ole pitkiin aikoihin ollut minkäänlaista sodanuhkaa. Ei ollut vaikeaa saada selville että Cremonios palkkasi heidät, viini voitelee mukavasti kielenkantoja. Ja kun tiedetään, että Cremonios on sinun leivissäsi ja Martinos pahin kilpailijasi, niin asia alkoi selvitä."
"Tuo ei vielä selitä kaikkea", huomautti Cremonios.
"Minä ehdinkin hieman ihmetellä miksi ryhdyit tähän", Xena jatkoi tyynesti. "Mutta kun ajattelin Martinoksen asemaa tässä kaupungissa, tajusin että sinulla on isot tavoitteet. Hänhän on kuninkaan ystävä, jonka viljalla ruokitaan muun muassa kaupungin kaarti. Hänen kauttaan pääset käsiksi valtaan."
"Entä miten tiesit odottaa meitä täällä?" Cremonios tiukkasi.
Xena katsoi häntä huvittuneesti. "Et sinä ole ainoa, joka ymmärtää jotain taistelutaktiikoista", hän sanoi. "Kun koko kaupunki on katsomassa kulkuetta, on paras aika toimia. Ja Martinos vaimoineen oli kätevintä tuoda tänne, missä sekä mies että hänen omaisuutensa on helpoiten vartioitavissa. Olisin itse toiminut aivan samoin."
"Hyvä on", puuttui Blacerus puheeseen. "Teit jo selväksi, että haluat mukaan tähän hankkeeseemme. Mitä sinulla on tarjota meille?"
"Martinos on hyvä panttivanki, mutta se ei vielä riitä. Kun rupeat esittämään vaatimuksia kuningas Karnapokselle, tarvitset niiden tueksi myös aseellista voimaa", Xena sanoi.
"Siksi minä palkkasin nämä miehet."
"Aivan", nyökkäsi Xena. "Martinos on kuitenkin varsin suosittu. Tieto hänen sieppauksestaan aiheuttaa liikehdintää, jonka rauhoittamiseen miehiä myös tarvitaan. Tarvitset jonkun, joka osaa johtaa heitä kentällä."
"Sitä varten minulla on Cremonios."
"Hän on hyvä johtaja, mutta hänkään ei pysty olemaan kahdessa paikassa yhtäaikaa", vastasi Xena. "Eikä järkevä sotapäällikkö ikinä sälytä kaikkea yhden upseerin harteille. Jos tälle upseerille sattuisi jotain, seuraisi kaaos." Xena vilkaisi Cremoniosta ja jatkoi: "Sitäpaitsi, Cremonios on aina pitänyt matalaa profiilia joten häntä ei tunneta kovin hyvin palkkasoturipiirien ulkopuolella. Minä taas olen aivan toisenlainen tapaus, läsnäolostani olisi varmasti etua neuvotteluissa."
"Tuossa on kyllä järkeä", myönsi Blacerus. "Mutta kun nyt viittasit maineeseesi, olen kuullut että pelätty soturiprinsessa olisi muuttunut. Tieto taisi ollakin väärä."
"Minä olen muuttunut", hymyili Xena. "Jos olisin entiselläni, niin sinä ja Cremonios lojuisitte samassa kopissa Martinoksen ja hänen vaimonsa kanssa. Olen vain kokemuksesta oppinut, että suurin syy tappioihin on liiallinen ahneus." Xena tarttui pikariinsa. "Tässä on kuitenkin tarpeeksi saalista jaettavaksi, joten ehdotan maljaa yhteistyölle."
Blacerus ja Cremonios tarttuivat omiinsa hieman vastahakoisesti. "Yhteistyölle", he toistivat.
Tyhjennettyään pikarinsa Xena nousi. "Minne olet menossa?" Cremonios kysyi.
"Tuolla päädyssä on mukava pieni huone, jonne kannoin jo vähät tavarani", Xena vastasi. "Ajattelin asettua taloksi." Blacerukselle hän jatkoi: "Vaikka me nyt olemmekin tämän talon isäntäpari, on parasta että nukumme eri makuuhuoneissa. Ainakin toistaiseksi."

Oli kulunut reilu vuorokausi siitä, kun Xena oli iskenyt Martinoksen talon vallanneiden palkkasoturien kimppuun. Keskipäivän hetki oli mennyt, ja Klamion asteli levottomasti edestakaisin samassa hylätyssä ulkorakennuksessa, jossa Cremonios oli pitänyt palkkasotureilleen käskynjakoa paria yötä aikaisemmin. Xena oli valinnut sen heidän piilopaikakseen arvattuaan, että soturit karttaisivat paikkaa nyt kun se oli paljastunut. Rakennuksen sijainti oli erinomainen, sieltä pääsi kujia ja kapeita pikkukatuja pitkin varsin nopeasti sekä Martinoksen että Blaceruksen taloille. "Hyvä paikka piileskellä aivan heidän nenänsä alla", oli Xena todennut. He olivat myös sopineet ajoista, jolloin Klamion tarkkailisi taloa pieneltä kujalta ja odottaisi Xenan merkkiä. Jatkosuunnitelmia oli muutama.

Klamion oli pitänyt taloa silmällä sovittuina aikoina. Xena oli näyttäytynyt huoneensa ikkunassa osoittaen olevansa kunnossa, mutta ei ollut antanut mitään merkkiä. Hän ei ollut siis vielä saanut selville, missä Gabriellea pidettiin, tai ei ollut saanut tilaisuutta toimia. Klamionia hermostutti. Odottaminen oli piinallista, ja riskit kasvoivat jatkuvasti ajan kuluessa. "Entä se mies, josta puristit tietoja?" hän oli kysynyt Xenalta. "Hän tunnistaa sinut."
"Hän pitää melko varmasti suunsa kiinni", Xena oli vastannut. "Jos hän paljastaa minut, niin paljastuu myös, että hän on puhunut. En usko, että hän haluaa Cremonioksen vihoja niskoilleen."
Klamion toivoi, että Xena olisi oikeassa.

Gabrielle istui pienessä kopissaan ja kirjoitteli muistiin pikkutytöstä, isoäidistä ja sudesta kertovaa satua, jonka oli sepittänyt yhtenä päivänä viihdyttäessään lapsia torilla. Hän oli saanut kirjoitusvälineensä, mutta mihinkään muuhun ei oltu suostuttu. Hän oli väittänyt tulevansa huonovointiseksi sisällä ja pyytänyt päästä ulos jaloittelemaan toivoen saavansa selville missä oli, mutta pyyntö oli evätty. Gabrielle ei vieläkään tarkasti tiennyt, mitä oli tekeillä, mutta hän huomasi toiminnan järjestelmällisyyden. Vartijat vaihtuivat tasaisin väliajoin hänen ovensa takana ja ruoka tuotiin säännöllisesti. Hän oli yrittänyt jutella jokaisen soturin kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Muutamat olivat karkeasti käskeneet hänen pitää suunsa kiinni, yksi oli seissyt kuin patsas, liikkumatta ja puhumatta kuin häntä ei olisikaan. Jotkut vartijoista olivat naureskelleet hänen jutuilleen ja parilta oli herunut muutama ystävällinen sana, mutta mitään kovin hyödyllistä tietoa hän ei ollut saanut ongittua.

Kuunnellessaan sotureiden puheita vahdinvaihtojen aikana Gabrielle oli kuullut puhuttavan Xenasta, joka oli ilmestynyt jostakin ja astunut johtoon Cremonioksen rinnalle. Hän ymmärsi tarkoituksen. Xena oli ennenkin käyttänyt hyväkseen vanhaa mainettaan ja nujertanut vastustajansa sisältä päin. Hän oli selvästikin perillä siitä, mistä oli kysymys ja auttaisi sopivan tilaisuuden tullen. Gabrielle tunsi olonsa rauhallisemmaksi. Hän kuuli raskaita askelia ovensa takaa, oli vahdinvaihdon aika. "Miten tyttö jaksaa?" kysyi tulija, jonka hän äänestä tunnisti samaksi mieheksi, jolta oli eilen pyytänyt kirjoitustarvikkeitaan.
"Vaihteeksi hiljaa", tokaisi toinen soturi, yksi niistä joiden kanssa ei saanut keskustelua millään aikaan.
Kun toinen vartija oli mennyt, Gabrielle asteli ovessa olevalle kurkistusaukolle. "Hei!" hän hihkaisi. "Sinulla on siellä varmaan yhtä tylsää seisoskella kuin minullakin täällä. Haluaisitko kuulla tarinan?"

Xena istui Blaceruksen kanssa Martinoksen työhuoneessa kuunnellen miten mies selitti suunnitelmansa yksityiskohtia. Hän oli avannut huoneessa olleet kaksi isoa kirstua ja esitellyt ylpeästi niiden sisältöä Xenalle: rahaa, jalokiviä, arvoesineitä ja erilaisia asiakirjoja, mukaanlukien muiden kauppiaiden velkakirjat. Suunnitelma oli pääpiirteissään juuri sellainen kuin Xena ja Klamion olivat päätelleetkin: aluksi Blacerus alkaisi periä velkoja muilta kauppiailta ja ottaisi heistä siten lujan otteen. Tämän jälkeen, saavutettuaan riittävän vahvan aseman, hän alkaisi painostaa kuningas Karnaposta. Kun Martinos olisi panttivankina, miettisi kuningas kahdesti ennenkuin alkaisi vastustella. Blacerus voisi myös halutessaan katkaista kaupungin kaartin muonituksen ja lisäksi hän olisi riittävän rikas palkkaamaan lisää sotureita. "Mitä muuten sanot miehistä, Xena?" hän kysyi.

Aamulla Xena oli Cremonioksen kanssa katsastanut osan sotureista. Hän oli tunnistanut muutamia, joiden kanssa oli tapellut sinä yönä, jona Gabrielle oli siepattu. Kun oli tehty selväksi, että miehet olivat saaneet Xenasta Cremonioksen rinnalle toisen samanarvoisen komentajan, he olivat totelleet kyselemättä. Xena oli vetänyt vapaavuorossa olleelle ryhmälle kovaotteisen lähitaisteluharjoituksen. Hän oli huomannut, ettei joukossa näkynyt yhtään kovin nuorta miestä. Kaikki olivat parkkiintuneita taistelijoita, joilla oli kokemusta vähintään parista sodasta. Xena oli tunnistanut jopa yhden omassa armeijassaan palvelleen miehen.

"Miehet ovat erinomaisia", Xena vastasi. "Kokeneita ja kurinalaisia, heidän kanssaan on hyvä toimia." Samassa Cremonios astui sisään. "Miten vangit jakselevat?" kysyi Blacerus häneltä.
"Martinos ja hänen vaimonsa ovat ihan rauhallisia", hän vastasi. "Mutta se bardi on oikea riesa."
"En tiennyt, että sinulla on muitakin vankeja", Xena keskeytti.
"Se bardi, joka on kiertänyt kaupunkia kertomassa tarinoita", Blacerus selitti. "Hän osui toissayönä salakuuntelemaan käskynjakoa ja miehet nappasivat hänet talteen. Onko hän rettelöinyt?"
"Ei varsinaisesti, mutta hän osaa olla aika ärsyttävä", Cremonios vastasi. "Se tyttö syö kaiken mitä annetaan ja kinuaa sitten lisää, hänellä täytyy olla kyntöhärän ruokahalu. Eikä hän osaa muutenkaan pitää suutaan kiinni. Annoimme hänelle kirjoitusvälineet, jotta hän pysyisi hiljaa, muttei siitä mitään apua ollut. Jos hän ei kerro tarinoitaan, niin sitten hän puhua pälpättää muuten vain. Miehet alkavat jo hermostua häneen."
Xenan oli vaikeata pitää kasvojaan peruslukemilla. Gabrielle oli selvästikin hyvässä kunnossa ja kävi omaa taisteluaan tämän joukon kanssa. "Mitä aiot tehdä hänelle?" hän kysyi.
"Säilytän häntä talossani, kunnes juhlat päättyvät, ja myyn sitten", Blacerus vastasi ja jatkoi Cremoniokselle: "Tyttö on kuulemma taitava tarinankertoja, joten häntä ei saa vahingoittaa. Ateenan ylimykset maksavat hyvin viihdyttäjistä."
"Hän on myös aika hyvännäköinen, joten hänestä on varmasti muuhunkin viihteeseen", virnuili Cremonios ja marssi ovesta ulos.

Blacerus ja Xena jatkoivat suunnitelmien tekoa. Xena oli jo päättänyt, ettei niistä suunnitelmista tulisi mitään.

Xena heräsi huoneessaan ja alkoi pukeutua taisteluvarustukseensa. Kaikki oli paikoillaan tietyssä järjestyksessä, joten hänen ei tarvinnut sytyttää valoa. "Viimeinkin!" hän ajatteli. Kuluneet kaksi päivää olivat olleet hermojaraastavia. Blaceruksen kaltaiset ahneet nilviäiset iljettivät häntä ja Cremonios oli peittelemättömän epäluuloinen. Xenan oli vankien turvallisuuden vuoksi pitänyt olla erityisen varovainen hankkiessaan tietoja. Hän oli saanut lähinnä vain tyytyä pitämään korvansa auki, vaikka olisi halunnut puristaa Blacerukselta tiedon Gabriellen säilytyspaikasta omalla tyylillään. Nyt oli kuitenkin aika toimia, ja se tuntui hyvältä. Oli myöhäinen yö, auringonnousuun oli vielä aikaa. Xena tiesi kokemuksesta, että tähän aikaan kaikki nukkuivat sikeimmin ja vartijat, jotka joutuivat valvomaan, olivat vähiten valppaina. Hän sytytti pienen öljylampun ja liikutti sitä kahdesti edestakaisin ikkunan poikki sammuttaen sen heti tämän jälkeen. Pieni valontuikahdus kujalta kertoi Klamionin olevan paikoillaan.

Xena asteli äänettömästi varastohuoneelle, jossa Martinosta ja hänen vaimoaan pidettiin. "Avaa ovi", hän komensi vartijaa. "Haluan vähän jututtaa vankeja."
Soturi totteli kääntäen selkänsä Xenalle. Kun mies oli saanut oven auki, tarttui Xena häntä kurkusta ja puristi sopivasti, kunnes hän herposi veltoksi. "Alkakaa tulla ja vähän äkkiä", komensi Xena Martinosta ja hänen vaimoaan samalla kun tuuppasi tajuttoman vartijan koppiin. Pariskunta katseli häntä hämmästyneinä.
"Nopeasti nyt!" Xena toisti. "Olen täällä auttamassa teitä."
Se sai heidät viimein liikkeelle. "Mitä tämä...?" Martinos aloitti.
"Myöhemmin! Nyt ei ole aikaa", Xena keskeytti johdattaessaan heidät takaovelle. Hän avasi salvan. Klamion odotti oven takana Gabriellen sauva käsissään. "Kaikkialla on rauhallista", hän sanoi. "Miten sujui?"
"Vie heidät turvaan ja kerro kaikki", Xena käski tarttuen samalla sauvaan. "Minä haen Gabriellen."

Xenalta ei vienyt kauaa juosta Blaceruksen talolle. Vartijat löivät asennon kun hän harppoi portaat ylös ja marssi ovesta sisään. Pantuaan huvittuneena merkille, että Blacerus oli rakennuttanut itselleen samanlaisen talon kuin Martinoksellakin oli, pystyi Xena helposti löytämään samanlaisen varastohuoneen. "Onko kaikki kunnossa?" hän kysyi ovella seisovalta vartijalta.
"Kaikki on kunnossa..." ehti mies sanoa, ennen kuin sauvanisku lähetti hänet unten maille. Xena avasi oven ja ravisteli Gabriellen hereille. "Nyt lähdetään täältä", hän sanoi ojentaen taistelusauvan takaisin oikealle omistajalleen ja kiskoen sitten vartijan koppiin. "Selitän myöhemmin mistä on kyse."

Ystävykset hiipivät hiljaa takaovelle ja astuivat ulos suoraan soihtujen valopiiriin. Cremonios yhdessä viidentoista palkkasoturin kanssa tukki heidän tiensä. "Epäilin sinua alusta alkaen, Xena", hän sanoi voitonriemuisesti. "Sinä yönä, kun nappasimme tuon suutaan soittavan bardin, miehet kertoivat joutuneensa kahakkaan mustiin pukeutuneen naissoturin kanssa. Kuvaus sopii sinuun." Cremonios vilkaisi Gabriellea. "Tutkin myös hänen kirjakääröjään ja niissä mainittiin sinun nimesi useammin kuin pari kertaa."
"Palkkasoturi, joka osaa lukea!" Xena ivasi. "Ilmankos oletkin menestynyt."
"Peräännytäänkö sisälle?" kuiskasi Gabrielle.
Xena pudisti huomaamattomasti päätään. "Jäisimme loukkuun. Yritetään murtautua läpi. YIYIYIYI!!!"
Xenan taisteluhuuto viilsi ilmaa, kun hän harppasi eteenpäin ja sivalsi miekallaan. Yksi palkkasotureista hoippui taaksepäin vatsaansa pidellen. Gabriellen sauva viuhui ja yksi sotureista huomasi yhtäkkiä olevansa aseeton. Toinen rojahti raskaasti maahan sääriluu katkenneena. Muu joukko tiivisti rivejään valmiina taisteluun.

Klamion johdatti Martinosta ja hänen vaimoaan pitkin kapeita kujia kertoen samalla pääpiirteittäin Blaceruksen ja Cremonioksen juonista sekä siitä, miten Xena oli joutunut hankkiutumaan heidän lähelleen saadakseen selville minne Gabrielle oli teljetty. Suunnitelmaan kuului viedä pariskunta ulkorakennukseen, jonka Xena oli valinnut suojapaikaksi, ja odottaa aamua. Päivän valjettua Xena, Gabrielle ja Klamion saattaisivat Martinoksen vaimoineen turvallisesti kaupungin kaartin hoiviin, minkä jälkeen Blaceruksen ja Cremonioksen pidätys olisi vain ajan kysymys. Hyvin lyhyen ajan.

He kulkivat pitkin kapeaa katua, kun vähän matkan päästä samansuuntaiselta, leveämmältä kadulta alkoi kaikua kiireisten askelten töminää. Klamion kurkisti varovasti katuja yhdistävältä pieneltä kujalta ja näki Cremonioksen johtavan soturijoukkoa kohti Blaceruksen taloa. "Nyt on jotain mennyt pahasti vinoon", hän sanoi huolissaan. Klamion opasti Martinoksen ja hänen vaimonsa hätäisesti turvapaikkaan ja kehotti heitä pysyttelemään aloillaan. Hän mietti kuumeisesti. Tuon kokoinen joukko olisi kova vastus jopa Xenan ja Gabriellen kaltaisille kokeneille taistelijoille, mitä hän heille mahtaisi? Ensin täytyisi ottaa selvää, olivatko he jääneet kiinni. Sitten pitäisi keksiä, miten auttaa heidät pakoon. Xena osaisi käyttää hyväkseen pienenkin tilaisuuden, sellainen vain täytyisi hänelle jotenkin järjestää.

Klamionin mieleen juolahti ajatus ja hän suuntasi kohti majatalon takana olevaa tallia. Sibylla oli levännyt ja virkeä ja silminnähden mielissään päästessään jaloittelemaan. Satulointiin ei nyt olisi aikaa. Hetken harkittuaan Klamion päästi myös Argon pilttuustaan. "Tulehan sinäkin, tyttö", hän sanoi vaalealle hevoselle. "Emäntäsi voi tarvita sinua." Hän lähti kiireenvilkkaa taluttamaan hevosia samaan suuntaan, johon Cremonios oli johtanut miehiään. Pian alkoi kuulua kiivaan taistelun ääniä. Klamion lähestyi varovasti nähdäkseen, mikä oli tilanne.

Xena ja Gabrielle olivat selkä seinää vasten. Kuusi soturia makasi maassa, heistä kaksi kuolleina. Muu joukko piti kapean kadun tehokkaasti tukittuna. Kadun kapeus esti sotureita hyökkäämästä kaikin voimin, joten he käyttivät väsytystaktiikkaa. He hyökkäsivät kolmen, neljän miehen ryhmissä, jotka iskivät nopeasti ja vetäytyivät antaen tilaa toisille. Xena ja Gabrielle joutuivat puolustautumaan taukoamattomia hyökkäyksiä vastaan samalla, kun osa vastustajista saattoi välillä hengähtää. Ei ollut epäselvää, kumpi osapuoli jaksaisi kauemmin. Yhtäkkiä kavioiden rummutus ja vimmattu karjunta sai kaikkien päät kääntymään. Klamion ratsasti suoraan päin kahta palkkasoturia ja melkein putosi Sibyllan selästä. Hän sai kuitenkin kiinni harjasta ja yritti rauhoittaa levotonta hevosta. Kun vastustajien huomio oli hetken muualla, iskivät Xena ja Gabrielle heidän kimppuunsa. Xena potkaisi yhtä miehistä raa'asti päähän ja lävisti toisen miekallaan. Gabrielle hoiteli nopeasti sauvallaan pari muuta. Kun vielä kaksi palkkasoturia sai maistaa Argon kavioita, alkoi taistelun lopputulos olla selvä. Xena etsi katseellaan Cremoniosta, mutta miestä ei näkynyt missään. "Mene Klamionin mukaan!" hän komensi Gabriellea, joka nousi miehen taakse hevosen selkään. "Huolehtikaa Martinoksesta! Minä hoidan Cremonioksen ja Blaceruksen!"

Xena loikkasi Argon selkään ja karautti Martinoksen talolle. Astuessaan sisään hän totesi arvanneensa oikein: menetettyään panttivankinsa ja epäonnistuttuaan Xenan nujertamisessa olivat Blacerus ja Cremonios päättäneet häipyä kaupungista. Xena löysi heidät Martinoksen työhuoneesta, jossa he pakkasivat rahaa ja arvoesineitä säkkeihin. "Rotat jättävät uppoavan laivan", hän tokaisi.
"Tapa hänet!" komensi Blacerus.
Cremonios vetäisi miekkansa ja syöksyi Xenan kimppuun. Hän oli nopea ja taitava miekkailija, jonka ensimmäinen isku oli vähällä lopettaa taistelun heti alkuunsa. Palkkasoturi hyökkäsi aggressiivisesti ryöpyttäen Xenaa nopeilla pistosarjoilla ja terävillä sivalluksilla. Xena perääntyi työhuoneesta salin puolelle torjuen ja väistellen samalla kun hän etsi aukkoja omille tarkoille vastaiskuilleen.

Cremonioksen tyylinä oli pyrkiä iskemään siihen ruumiinosaan, joka kulloinkin oli tarjolla, ja uuvuttamaan vastustaja lukuisien pikkuhaavojen aiheuttamaan verenhukkaan. Xenan nahkaiseen tunikaan olikin nopeasti kertynyt useita repeämiä merkeiksi hädin tuskin väistetyistä osumista ja oikeaa käsivartta pitkin valui pieni verinoro kohdasta, jota Cremonioksen miekankärki oli hipaissut. Xena hengitti raskaasti. Hän ei jaksaisi miehen vauhdissa enää kovin pitkään. Cremonioksen suupielissä karehti itsevarma hymy, kun hän torjui Xenan iskun ja syöksähti eteenpäin viiltäen häntä vasempaan reiteen. Mies jatkoi hyökkäystään vatsaan suunnatulla pistolla. Sen Xena kuitenkin onnistui väistämään astumalla sivuun. Hän tavoitteli vastaiskullaan Cremonioksen kurkkua, mutta mies tanssahti ketterästi hänen teränsä ulottumattomiin. Xena harppasi eteenpäin ja iski miekallaan tietäen, että hänen vastustajansa väistäisi helposti. Hän hölläsi otettaan kahvasta ja antoi Cremonioksen iskun lennättää miekan kädestään. Laiha palkkasoturi kohotti miekkansa sivallukseen, jonka tarkoituksena oli irrottaa soturiprinsessan pää muusta ruumiista. Xena sukelsi iskun alitse ja kahmaisi Cremoniosta miekkakäden käsivarresta vääntäen sen luonnottomaan kulmaan ja nykäisten olkapään sijoiltaan. Mies kiljaisi ja pudotti miekkansa. Xena iski nopeasti palleaan ja vaihtoi sitten otetta lähettäen hänet lonkkaheitolla lattiaan.

Blacerus oli saanut rosvottua Martinoksen kirstuista arvokkaan säkillisen ja astui ulos työhuoneesta. Nähdessään kumppaninsa makaavan Xenan jaloissa hän yritti livahtaa ovesta ulos, muttei ollut tarpeeksi nopea. "Mihin sinulla on kiire?" Xena kysyi kahmaisten häntä silkkitunikan rinnuksista. Blacerus alkoi vapista katsoessaan kylmän sinisiin silmiin. "Sinun ei olisi ikinä pitänyt edes ajatella Gabriellen myymistä orjaksi!" Xena sanoi hitaasti ja huitaisi sitten Blacerusta raa'asti leukaperiin. Mies paiskautui päin seinää ja vajosi sitten surkeaksi mytyksi lattialle. Seuraavaksi Xena kiskoi edelleen vaivalloisesti hengittävän Cremonioksen pystyyn. "Ja tämä on siitä 'muusta viihteestä'!" hän lisäsi juntaten polvensa miehen haaroihin. Cremonios ulvahti ja pyörtyi.

Xena raahasi tajuttomat miehet samaan koppiin, jossa Martinosta ja hänen vaimoaan oli pidetty. Hän vilkaisi haavojaan, totesi ne lieviksi ja repäisi Blaceruksen tunikasta muutaman suikaleen tilapäissiteiksi. Sitten hän salpasi oven, haki miekkansa ja ryntäsi ovesta ulos. Portailla Xena miltei törmäsi kolmeen palkkasoturiin, jotka yllättyneinä eivät tienneet miten toimia. Hän avasi pelin: "Blacerus ja Cremonios eivät ole enää palkanmaksukunnossa. Suosittelisin teitä häipymään äkkiä, sillä kaupungin kaarti on jo varmasti lähtenyt ottamaan selvää, mitä täällä oikein rähinöidään." Xena vetäisi kasvoilleen tutun taisteluvirnistyksensä ja pyöräytti miekkaa laiskasti kädessään. "Vai oliko teillä jotain muuta mielessä?"
Miehet katsoivat hymyilevää, miekkaa heiluttavaa naista, vilkuilivat toisiaan ja suuntasivat sitten juoksujalkaa kadulle, joka johti kaupunginportille. Xena kääntyi päinvastaiseen suuntaan ja kiiruhti kohti sovittua tapaamispaikkaa toivoen ystäviensä olevan kunnossa.

Gabrielle ja Klamion olivat jääneet saarroksiin pienelle aukiolle, joka oli oikeastaan vain kadun levennys. He olivat yllättäen törmänneet toiseen ryhmään Cremonioksen palkkasotureita ja Sibylla, jota ei Argon tavoin oltu koulutettu taisteluhevoseksi, oli kavahtanut takajaloilleen ja pudottanut heidät selästään. Muutamia miehiä lojui tajuttomina maassa, ja muu joukko kiersi kiireettömästi selätysten seisovia vastustajiaan etsien aukkoja heidän puolustuksestaan. Kokeneet soturit olivat nopeasti todenneet Gabriellen taitavammaksi taistelijaksi ja pyrkivät vain pitämään hänet varattuna terävien valehyökkäysten avulla. Kovemman painostuksen he kohdistivat Klamioniin, jolla oli täysi työ pitää vastustajat loitolla. Hän oli siepannut yhdeltä Gabriellen nujertamista miehistä nuijan, jota hän heilutteli laajoissa kaarissa.

Klamion huitaisi nuijallaan yhtä kimppuunsa pyrkivistä sotureista pakottaen tämän peräytymään. Toinen iski miekallaan, mutta Klamion onnistui väistämään ja lyömään miestä jalkoihin. Gabrielle torjui sauvallaan keihästä käyttävän miehen hyökkäyksiä. Yhtäkkiä läheisestä kadunkulmasta kääntyi kaksi miestä, jotka pysähtyivät katsomaan soihtujen valaisemalla aukiolla tapahtuvaa näytelmää, ja sen sijaan, että olisivat vähin äänin häipyneet turvallisempiin maisemiin, päättivät liittyä leikkiin. Mies, joka kantoi tukevaa keppiä, iski yllättäen maahan kaksi palkkasotureista. Hänen toverinsa potkaisi nopeasti yhtä soturia ja upotti tikarinsa toisen kylkeen. Yllättävä taustatuki ratkaisi taistelun nopeasti Gabriellen ja Klamionin eduksi ja he kääntyivät auttajiensa puoleen kiittääkseen. Kumpikin hämmästyi tunnistaessaan miehet. "Kiitos avusta", Klamion aloitti varovaisesti. "Vaikken käsitäkään miksi..."
"Täytyihän minun auttaa miestä, jolle olen henkeni velkaa", vastasi mies, jolla oli käsivarsi kantositeessä. "Kun katsoin sen naisen silmiin, niin luulin jo olevani mennyttä."
"Et sinä minulle mitään velkaa ollut", totesi Klamion. "Mutta olen silti iloinen, että päätit auttaa. Tässä oli aika tiukat paikat."
Kun Xena saapui paikalle, hän saattoi vain hämmentyneenä katsella, miten Klamion kätteli maantierosvoa, jota oli vain joitakin päiviä aikaisemmin puukottanut.

Xena, Gabrielle, Klamion ja kaksi entistä maantierosvoa istuivat Martinoksen salissa. Xenan haavat oli hoidettu ja isäntäpari oli kestinnyt heitä ylenpalttisesti. Poikkeuksellisesti olivat Xena ja Klamion, joukon vähäpuheisimmat, saaneet kertoa kaiken Blaceruksen salajuonesta ja Gabrielle oli päässyt keskittymään toiseen mielipuuhaansa, syömiseen. "Miten Cremonioksen ja Blaceruksen nyt käy?" hän kysyi suupalojen välistä.
"Heidät saadaan kyllä nopeasti tuomiolle", vastasi Martinos. "Tosin Blaceruksen kuulustelu on kaartinkapteenin mukaan hiukan hankalaa. Hän ei pysty murtuneen leukansa takia puhumaan."
Xenan kasvot olivat ilmeettömät.
"Heitä ei voida tuomita kuolemaan, koska salajuonta ei oltu suunnattu suoraan kuningasta vastaan", Martinos jatkoi. "Mutta pakkotöihin he joutuvat pitkäksi aikaa."
"Entä palkkasoturit?" kysyi Klamion.
"He olivat vain työkaluja, jotka oli kätevintä karkottaa kaupungista", Martinos vastasi. "Mutta mitä te aiotte seuraavaksi?" kysyi hän sitten.
"Tamason ja Adrianna ovat hankkineet pienen maapalan ja aion jäädä auttamaan heitä tilan perustamisessa", Klamion vastasi. Hän kääntyi kahden miehen puoleen: "Nyt kun kevättyöt alkavat, tiloilla tarvitaan työmiehiä. Palkasta en osaa sanoa, mutta saisitte ainakin katon päänne päälle ja kunnon aterian joka päivä."
"Se on enemmän kuin saimme ryöväreinä", totesi toinen miehistä.
Martinos katsoi Xenaa ja Gabriellea. "Entä te?" hän kysyi.
"Me jatkamme matkaa", vastasi Xena lakonisesti.
"Tulkaa ensi keväänä uudelleen, niin saatte toivon mukaan nauttia juhlista paremmin", Martinos sanoi. "Vahinko, ettette suostu ottamaan palkkiota. En tiedä, miten kiittäisin."
"Jos Argo on syötetty yhtä hyvin kuin me, niin siinä on hänelle palkkiota kylliksi", hymyili Gabrielle.
"Saanko pyytää pientä palvelusta, ennenkuin lähdette?" kysyi Klamion.
"Millaista?" kysyi Gabrielle vastaan.
"Kerro vielä yksi tarina."
Tämä irroitti pienestä joukosta hersyvän naurun ja Gabrielle teki työtä käskettyä.

.