Lucy Lawless lyhyesti Lucy Lawless on 180 senttiä pitkä, sarjassa mustatukkainen (luonnossa vaalean ruskea) ja intensiivisen sinisilmäinen. Hän on 30-vuotias, syntynyt Uudessa Seelannissa 28.3.1968. Lucy on juuri mennyt uudestaan naimisiin ja hänellä on edellisestä avioliitosta 9-vuotias tyttö Daisy. Lapsuus ja nuoruus Lucy syntyi St. Albertin kaupungissa Aucklandissa Uudessa Seelannissa. Hän oli viides seitsemästä lapsesta ja oli perheen tytöistä vanhin. Hänen isänsä Frank Ryan, josta tuli Mt. Albertin pormestari Lucyn syntymävuonna, on nykyään Aucklandin kaupungin kaupallisten asioiden puheenjohtaja. Hänen äitinsä Julie Ryan, aina yhtä vahva yhteisön tukija, ulotti kotinsa vieraanvaraisuuden ihmisiin, joilla ei ollut muuta paikkaa mihin mennä. Lucy oli pienenä täydellinen poikatyttö, seuraten neljän vanhemman veljensä jalanjälkiä. Vasta kahdeksanvuotiaana hän ymmärsi olevansakin tyttö. Hän harrasti teini-ikäisenä paljon ratsastusta ja sai siitä hyvän pohjan Xena-sarjan ratsastuskohtauksiin. Lucy on kertonut että kasvaminen perheessä, jossa oli paljon muitakin lapsia opetti miten huijaamalla ja manipuloimalla saa mitä haluaa. Se opetti miten iskuista selvitään ja kuoppaan pudottua noustaan takaisin. Lucy pitää näyttelijän työn kannalta tärkeänä, että hänen oli pakko oppia ettei voi aina odottaa olevansa hyväksytty. Kaksivuotisen kunnallisen koulun jälkeen hän kävi luostarikoulua ja sen jälkeen lukion. Hänelle heräsi jo nuorena kiinnostus näyttelemiseen ja hän esiintyi lukuisissa musikaaleissa ja näytelmissä koko lukiovuosiensa ajan. Päästyään lukiosta 17-vuotiaana hän liittyi Aucklandin Yliopistoon lyhyeksi ajaksi, ennenkuin vaellusvietti valtasi hänet ja hän lähti Eurooppaan. Lucy kiertää maailmaa Euroopassa hän oli Saksassa poimimassa viinirypäleitä Reinin alueella ja oleskeli myös Sveitsissä ja Kreikassa. Euroopassa ollessaan hän tapasi Garth Lawlessin (vai menivätkö yhdessä?), tulevan aviomiehensä. Kun heillä oli tarkoituksena mennä Venäjälle, mutta rahat loppuivat, Lucy sanoi: "Hei, mennään Australiaan ja hankitaan lisää rahaa ja mennään sitten Venäjälle!" Australiassa he pestautuivat kullankaivuuyhtiöön, joka toimi Kalgoorliessä, joka on pieni kaupunki 500 mailin päässä Perthistä. Sieltä heidät laitettiin edelleen pienelle kullankaivuuleirille kahden tunnin matkan päähän sivistyksestä. Yhtenä harvoista kullankaivajanaisista Lucy teki samaa raskasta työtä kuin miehet - kaivuuta, maaston kartoittamista, kuorma-auton ajoa ja suunnattomien maanäytteiden työntämistä timanttisahan läpi. Toisessa haastattelussa hän kertoi, että he keräsivät näytteitä, laittoivat niitä laukkuun ja juoksivat sitten niiden kanssa mailikaupalla viedessään ne tutkittavaksi.
Lucy meni Australiassa vuonna 1988 naimisiin Garthin kanssa paikallisessa rekisteritoimistossa, kun selvisi, että Lucy oli raskaana. Pian naimisiin menon jälkeen pari palasi Aucklandiin, missä Daisy syntyi ja on nyt (1998) yhdeksänvuotias. Lucy ja Garth erosivat kesäkuussa 1995. Koska Lucy tekee 12-tuntisia työpäiviä, on Daisy viikolla isänsä hoidossa ja viikonloppuina Lucyn kanssa (tieto vuodelta -96). Päätettyään uudelleen näyttelijän uralle ryhtymisestä, hän aloitti TV- mainoksissa ennenkuin kuin 20-vuotiaana pääsi ensimmäiseen todelliseen näyttelijäntyöhönsä komediaryhmässä joka esitti televisiossa "Funny Business" -sarjaa. Oltuaan useissa vierailevan tähden osissa TV-sarjojen jaksoissa, hän muutti Vancouveriin Kanadaan ja opiskeli draamaa näyttelijöiden William Davis Centerissä kahdeksan kuukautta. Kun hän palasi Uuteen Seelantiin 1992, hän hyväksyi Go-hostin työn Air New Zealand Holidayssä, joka on matkustus-makasiiniohjelma, jota lähetetään Uudessa Seelannissa ja Aasiassa. Tämä työ vei hänet matkoille ympäri maailman. Hän jatkoi sitä vielä toiselle kaudelle ennenkuin esiintyi jaksossa "Herkules ja Amatsooninainen. |
|
Lucy Lawless Herkuleksessa Lucy Lawless sai amerikkalaiset katsojat lumoihinsa esiinnyttyään kolmessa jaksossa hittisarjassa "Herkules, Legendaariset matkat". News Week on ylistänyt häntä "suunnattomaksi luonnonvaraksi" Herkules -sarjassa. Herkules-fanit tunnistavat hänet myös hänen osastaan Lylana, rakastettavana ja pelottomana Deric-kentaurin nuorena morsiamena. Lisäksi hän esiintyi uhkaavana Amazon -lainvalvojana Lyciana Herkuleksen jaksossa "Herkules ja Amazoninainen", joka oli ensimmäinen niistä viiden menestyksekkään kaksituntisten "Action Pack" televisioelokuvien sarjasta, jotka edelsivät huipulle rankattua viikottaista esitystuntia. Lucy sai vuonna 1995 mahdollisuutensa Xenana kun Herkuleksessa osaan tarkoitettu näyttelijä Vanessa Angel sairastui ja ohjaaja päätti käyttää parissa aikaisemmassa jaksossa esiintynyttä Lucya tilalla. Lucy joutui tekemään valinnan tarjotun osan ja Australiasta tarjotun tamponimainoksen kuvauksen välillä, josta oli tarjottu yli 300.000 markkaa. Onnekseen hän valitsi Xenan. Lucyn Xena Lucy pitää Xenan rooliaan ensimmäisenä todellisena läpimurtona näyttelijänä. Hän kuvailee osansa naiseksi, joka on niin voimakas että harva nainen tai mies koskaan on ollut niin voimakas, joka pärjää nokkeluudellaan, mutta on myös taistelija. Hän on hyvin inhimillinen sankari, joka tuntee myös ihmismielen pimeän puolen sillä hän joutuu taistelemaan sitä vastaan joka päivä omassa itsessään. Lucy on itsekin myyty roolihahmolleen, sillä hän saa käyttää sitä osaa persoonallisuudestaan, jota yhteiskunta ei hyväksyisi. Hän uskoo, että nämä alitajuiset tarpeet ovat syynä myös katsojasuosioon, samalla tavalla kuin vaikka Tarzanin tapauksessa. Lucy ja taistelulajit Vaikka hän olikin harrastanut joogaa jonkin aikaa, hän ei ollut saanut mitään erityistä koulutusta taistelulajeihin, miekan käyttöön, tai muihin puolivaarallisiin temppuihin aloittaessaan Xenan roolissa. Hänellä oli kokemusta hevosista, sillä hän oli harrastanut paljon ratsastusta teini-ikäisenä. Hänet oli siunattu luontaisella lahjakkuudella niihin fyysisiin haasteisiin, joita osa vaati, mutta hänellä on nyt henkilökohtainen valmentaja Aucklandissa. Vieraillessaan Los Angelesissa viime vuonna (1997) hän harjoitteli taistelulajien mestarin Wongin ("Dragon: the Bruce Lee Story") johdolla oppiakseen KungFun perusliikkeet, samoin kuin taistelutekniikoita miekalla ja taistelusauvalla. Lucy joutuu harjoittelemaan Xenan osaan vielä 12-tuntisten työpäivien jälkeen omalla ajallaan. Hänellä on nykyään aina harjoitusmiekka mukanaan autossa harjoituksia varten, sillä hän haluaa miekkailukohtausten näyttävän mahdollisimman todellisilta. Lucyn loukkaantumiset Vaikka kuvauksissa tehdäänkin vaarallisia temppuja, loukkaantumiset ovat lähes mahdottomia, sillä kaikki suunnitellaan ja harjoitellaan huolellisesti. Lucylla on se etu että taistelukohtauksissa häntä vastassa ovat kokeneet stunt-ihmiset, joita hän voi oikeastikin kolhia, mutta jotka eivät tee samaa takaisin. (Näin väitettiin yhdessä lähteessä, mutta jälkeenpäin olen oppinut, että päänäyttelijät ovat loukkaantuneet melko vakavastikkin. Kirjoitan niistä joskus tulevaisuudessa.) Ironista onkin että Lucyn paha loukkaantuminen tapahtui televisioshowssa, jossa hänen piti tulla studioon ratsastaen. Western-tyyliseen ratsastukseen koulutettu hevonen oli jännittynyt Lucyn englantilaistyylisestä ratsastamisesta. Onnettomuus tapahtui kolmannella, varmuuden vuoksi tehdyllä otoksella, kun hevonen liukastui kulman ympäri tullessaan liukkaalla lattialla. Lucy ei jäänyt kaatuvan hevosen alle, mutta lonkka murtui kuitenkin neljästä kohdasta. Juuri ennen tätä Xenaan oli kuvattu kohtaus, jossa Callisto ja Xena vaihtavat kehojaan. Kirjoittajat jatkoivat samaa teemaa, niin että Lucy ehti parantua. Lucyn toipumisesta ja siitä miten sarjaa saatiin jatkettua hänen poissaolostaan huolimatta, löydät lisää sivulta "Lucyn loukkaantuminen ja sarjan jatkuminen" |
|
Lucy toiseen avioliittoon Lucy erosi ensimmäisestä aviomiehestään 1994, jo ennen suurta suosiotaan Xenassa. Lucy on kertonut syyksi vain sen, että he menivät liian nuorina naimisiin. Muutenkin Lucy välttää haastatteluissa kertomasta liikaa yksityisasioistaan. Yleisesti oli kuitenkin tiedossa Lucyn seurustelu Xena- ja Herkules-sarjojen tuottajan Rob Tapertin kanssa. Kun Rob kosi häntä keväällä 1997, Lucy sanoi: "Minä en tule nuoremmaksi, etkä sinäkään. Jos aiomme hankkia lapsia, meidän on mentävä naimisiin ennenkuin täytän 30 vuotta." Rob oli laskenut leikkiä ja sanonut että häät ovat kun Lucy on 29 vuotta ja 364 päivää vanha. Ja sen hän tekikin! Häät alkoivat kun Lucylla oli vain 10 tuntia aikaa 30-vuotishetkeensä. Sadunomainen hääseremonia pidettiin maaliskuun 28 päivänä 1998 Santa Monicassa St. Monican Katolisessa kirkossa. Hääjuhla oli Beverly Hillsissä Beverly Wiltshire -hotellissa ja siihen osallistui 300 vierasta, mukana myös Gabriellen esittäjä Renee O'Connor ja Herkuleksen esittäjä Kevin Sorbo. |
Lucyn muita taitoja Lucy on myös lahjakas kielissä ja eri korostuksissa. Hän puhuu englantia, saksaa, ranskaa ja jonkin verran italiaa ja on usein työskennellyt osissa, joissa vaaditaan keskilännen korostusta. Uudessa Seelannissa puhutaan englantia ja normaalipuheessaan Lucylla onkin sikäläinen Kiwi-korostus ja siihen liittyvä hieman erilainen sanasto. Huolimatta siitä, että oli opiskellut useita vuosia oopperaa, Lucyn intohimo on jazz. Saksassa hän yritti oopperalaulajan uraa, mutta tuli siihen tulokseen, että hänen parhaat kykynsä olivat jossain muualla. Lucy oli vuonna 1997 mukana New Yorkissa esitetyssä musikaalissa Grease Rizzon ("pahan tytön") osassa kaksi kuukautta. Se sai alkunsa vuonna 1996 eräästä television talk showsta, jossa hän innostui yllättäen laulamaan ilman että sitä oli suunniteltu ohjelmaan. Ohjelman emäntä kertoi omasta osastaan Greasessa ja Lucynkin kiinnostuttua siitä shown nauha toimitettiin Greasen tuottajille. Kaksi kuukautta myöhemmin hänelle tarjottiin osaa. |
|
Xena -sarjan tulevaisuus Sarjaa on tehty jo kolme kautta. Lucy on kertonut, että heillä on sopimus sarjan jatkamisesta niin, että viimeinen vuosi tulee olemaan 2000. Lucy haluaa siirtyä elokuvien tekemiseen, eikä aio ryhtyä televisiosarjaan, jonka tekeminen ei jätä juuri ollenkaan vapaa-aikaa, eikä aika tyttärelle tai elämästä nauttimiseen. Tekstissä on ollut pohjana Xena-sarjan tuottamisesta vastaavan MCA:n Universal Channel:in sivulla http://www.mca.com/tv/xena/cast/lawless.html ollut teksti, johon on lisätty tietoja lukemattomilta muilta WEB-sivuilta. Monessa kohdassa tiedot olivat eri lähteistä erilaiset, vaikka ne oli kirjoitettu suorien haastattelujen perusteella. Sille en mahda mitään. |