XENIITTI-PAITA

 

Xena-paidasta on ollut jo kauan sitten suunnitelmia. Listalla on nyt uudestaan käynnistetty asia ja paita on tarkoitus saada valmiiksi muutaman viikon sisällä. Aikaisemmin asia kaatui lähinnä siihen, että mielipiteitä oli liian paljon. Eri mieltä oltiin esimerkiksi siitä, tulisiko eteen vain yksinkertainen logo, vai logo ja Xeniitti-teksti tai logon lisäksi vielä muuta tekstiä, kuten joku xenamainen kuuluisa lausahdus. Selkäpuolelle ehdotettiin vastaavasti kuvaa, kuvaa plus tekstiä tai sitten pelkkää tekstiä, useamman rivin mittaisia tekstejäkin. Tekstin sisältö oli myös vaikea valita ja osa vastustikin.

Listalla oli aikanaan yksi hyvä huomautus. Se oli, että olemme hankkimassa Xeniitti-paitaa, ei Xena-paitaa. Se tarkoittaa, ettei kannata yrittää tehdä sellaista esimerkiksi Xenan kuvalla varustettua paitaa, joita saa kaupoista. Minä katsoisin myös, että olemme hankkimassa "heimopaitaa", joilla vannoutuneimmat Xena-fanit tunnistaa festareilla ja kadulla. Xeniittihän on kuitenkin kuka tahansa todellinen Xenan ihailija.

Toivoisin, että alla olevista logoista jokin voitaisi hyväksyä sellaisenaan tai pienillä muutoksilla. Osa muutoksista on helppoja, sillä kuvista on suuremmat versiot PaintShopPro-muodossa, jossa erilaiset kuvaelementit ovat erillisillä layereilla. Lähes kaikki kuvat vaativat vielä yksityiskohtien parantelua, kunhan tiedetään mikä kuva ehkä valitaan.

Ensimmäinen sarja on paidan etupuolelle tarkoitettuja logoja, erilaisia versioita vanhasta ja uudesta chakramista. Toinen sarja on selkään tulevia kuvia. Ideana on jättää selkä ilman tekstiä, mutta korvata se suurella X-kirjaimella. X on tehty kahdesta Xenan miekasta ja listaehdotuksen mukaisesti niistä on myös liekehtivä versio.

Näiden logojen jälkeen on lähinnä sijoittelun ja koon miettimiseksi laitettu logoja mustaan paitaan. Sijoittelut ei menneet aivan nappiin.

Edellisten kirjoittelujen jälkeen ilmeni, että mustat paidat tulisivat hyvin kalliiksi. Sen takia olen viimeiseksi lisännyt logot firman kuvaston paitaan, niin että voi katsoa värejä. Paita on epäterävä, sillä se on suurennos.


ETUPUOLEN LOGOJA



EtuLogo 1 valkoinen

EtuLogo 1 musta

Näytteeksi sama mustalla ja valkoisella taustalla. Muut taustat helppo toteuttaa. Kuvat vaativat vielä reunojen korjailua pixeli kerrallaan. Alemmassa kuvassa se on tehty X-kirjaimelle.



EtuLogo 2
Muuten sama kuin edellä, mutta lisätekstillä.

EtuLogo 3
Tämä on lainattu Axalta. Akuperäisiä löytyy osoitteesta:
http://www.angelfire.com/wa/axaXWP/paita.html

EtuLogo 4
Tässä on Xenan uusi chakrami (korjailtu hieman huonosta kuvasta, pienennetty tähän suhteessa 50%). Siitä voisi muodostaa esimerkiksi jonkun edellä olevan logon lisäämällä tekstin.

EtuLogo 5
Niin kuin kaikissa seuraavissa, fonttityyppi ja koko on helppo muuttaa alkuperäisessä PaintShopPro-versiossa.

EtuLogo 6


EtuLogo 7


EtuLogo 8


EtuLogo 9


EtuLogo 10

SELKÄPUOLEN LOGOJA


TakaLogo 1


TakaLogo 2 musta

TakaLogo 2 harmaa

TakaLogo 2 valkoinen

PAITOJA EDESTÄ


PaitaEtu 1


PaitaEtu 2


PaitaEtu 3


PaitaEtu 4


PaitaEtu 5

PAITOJA TAKAA


PaitaSelkä 1


PaitaSelkä 2


PaitaSelkä 3

HARMAA PAITA


Harmaa Etu


Harmaa Taka

HARMAA PAITA 2


Harmaa Etu 2


Harmaa Taka 2