Kuu
Moon
18.2.2001
Kuun halkaisija on 3476 km. Kuun kiertoaika on yksi sideerinen kuukausi, joka on 27 vrk 7 h 43 min. Kuun vaiheisiin liittyy synodinen kuukausi (kahden täydenkuun välinen aika), jonka pituus on 29d 12 h 44 min.
Kuun etäisyys maasta vaihtelee 356.800 ja 406.500 km välillä. Keskimäärin etäisyys on 384.000 km.

Olen kuvannut kuun eri vaiheita noin puolen vuorokauden välein. Tämä ei olekaan niin nopeasti hoidettu projekti kuin saattaisi äkkiseltään odottaisi. Kasvavassa vaiheessa oleva kapea kuunsirppi on kuvattavissa vain auringonlaskun jälkeen. Vastaavasti vähenevä kuu on kuvattavissa ennen auringonnousua, mitä vanhempi kuu on, sitä pienemmän hetken ennen auringonnousua. Täysikuun saaminen kuvaan on yleensä helpompaa, sillä se on nähtävissä huomattavasti pidemmän aikaa vuorokaudesta. Ajoittain kuvaamismahdollisuudet hupenevat pilvisiin säihin. Parhaiten kuvaaminen onnistuu hämärän aikaan, jolloin kuu ei näy vielä kirkkaana. Silloin kuviin saa paremman kontrastin, eikä kuva pala niin helposti "puhki".

Kuun valokuvaamisessa olen käyttänyt venäläistä 500 mm / f 8 -peiliteleskooppia. Aiemmin Minolta-kaluston kanssa käytin sitä yhdessä Tamronin 2 x ja Soligorin 1,7 x telejatkeiden kanssa. Näin polttoväliä on 1700 mm ja silloin kuu on valokuvassa jo huomattavan suuri. Kraatereiden lisäksi kuvaan saa jopa kraatereiden keskusvuoret! Nyt olen kuitenkin vaihtanut kalustoni Nikoniin, jolloin käytössäni on Sigman 2 x ja Nikonin 1,4 x telejatkeet.

    Moon, 6 days 14 hours
Moon, 6 days 14 hours. © Timo Leponiemi 1998 

Moon, 23 days 8 hours
  Moon, 23 days 8 hours. © Timo Leponiemi 1999   

le000121-a.jpg (5600 bytes)

le000121-aa.jpg (9856 bytes)
Moon Eclipse 21th January 2000 / Kuunpimennys 21.1.2000

Back to Timo Leponiemi Astronomy Pages

Timo Leponiemi, Box 7, FIN-05901 Hyvinkää, FINLAND.
Tel. +358-400-939939.  E-mail: fmbb@sci.fi

 kävijää sivullani (laskuri aktivoitu 5.12.1998)