Selvitysalueena on Lahden keskustan keskeisin katu, Mariankatu ja siihen liityvä tori. Tutkittu alue on noin kilometrin pituinen. Kasvitieteellinen kartoitus on tehty syyskuussa 1996. Luonnonkasvien kasvupaikkoja keskustassa ovat puiston reunat, katupuiden ympäristö, jalkakäytävän päällysteen halkeamat ja katukiveyksen rakoset, jotka yleensä ovat erittäin pieniä maapeitteisiä aukkoja rakennetussa ympäristössä.

Keskustaan on muodostunut jatkuvan kulutuksen seurauksena ympäristötyyppi, jota ei esiinny muualla kaupungissa. Kadun jalkakäytävillä kasvoi yhteensä 59 eri putkilokasvilajia. Yleisimmät lajit ovat piharatamo (Plantago major), kylänurmikka (Poa annua), pihasaunio (Matricaria matricarioides), rentohaarikko (Sagina procumbens), ja lutukka (Capsella bursa-pastoris). Tässä tutkimuksessa tuli esille kolme Lahden seudun kasvikartoituksissa ennen mainitsematonta lajia: marjasavikka (Chenopodium foliosum), idänkattara (Bromus inermis), ja ukonpalko (Bunias orientalis).

Ehdotan työni suunnitteluosassa keskustan katualueelta uusia kasvupaikkoja, joihin luonnonkasvit voivat itsestään levitä. Kovaa tallausta kestävät lajit säilyvät jalkakäytävän keskiosassa ja korkeammat pehmeämpilehtiset kasvit kasvavat lähempänä rakennuksen seinää.

Selvitys on esimerkki uudesta ajattelusta, miten suhtautua elävään materiaaliin ja paikalliseen luontoon kaupungissa. Mariankadulle suunniteltu luonnonkasvillisuus tekee siitä paikan, jossa kaupunkilaiset voivat kokea erilaisia mielikuvia ja aistimuksia luonnosta.

Luonnonkasveille sopivien pintamateriaalien teknistaloudellinen toteuttaminen on mahdollista, kun valitaan uusille kasvupaikoille käyttöön sopiva pohjamateriaali.

Työn yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa kaupunkiin sopivista luonnonkasveista ja niiden ekologisesta, esteettisestä ja ympäristön hahmottamiseen liittyvistä vaikutuksista.

The area to be studied was a central street in Lahti, Mariankatu and the marketplace nearby. The area is about one kilometer long. The investigations have taken place in the autumn in year 1996. The sites where these species grow are the sides of the marketplace, the footsites of the trees, and the slits in the pavements and the cracks in streetpaving which usually are the only small uncovered peaces of ground in the built environment.

Under a heavy pressure of wear a unique biotope which does not exist elesewhere has developed in the town centre. Altogether 59 different species were growing on the pavements. The most common species were Plantago major, Poa annua, Matricaria matricarioides, Sagina procumbens,and Capsella bursa-pastoris. During the study three species not mentioned before in literature was found concerning flora in Lahti region: (Chenopodium foliosum), (Bromus inermis) and (Bunias orientalis).

I also make a proposal of creating new potential sites in the streets, where the vascular plants can spread by themselves. Species that tolerate hard trampling can survive even in the middle of the pavements and the taller species with softer leaves are growing nearer the walls of buildings.

It is a new idea to use living material and local nature as a mean of environmental art in a town. The new sites created for vascular plants make Mariankatu street a place where the citizens can have different mental ideas and sensations of the flora and vegetation.

The technical and economical realization of the new sites for vascular plants in the streets is possible when the soil under paving is chosen with care.

As a result of the examination is the new ideas of using vascular plants that are suitable for town environment and express their ecological, aesthetics and identifying meanings.

Esipuhe

Työn tavoitteena oli tutkia luonnon itsensä levittämiä kaupunkikasveja ja kuvata minkälaiset ekologiset piirteet luonnehtivat kaupungin keskustassa eläviä lajeja.

Teoreettiset lähtökohdat rohkaisivat minua kokeilemaan miten luonnonkasveja voitaisiin konkreettisesti käyttää miljöörakentamisen materiaalina. Ehdotan myös katualueelta uusia kasvupaikkoja, joihin luonnonkasvit voivat itsestään levitä.

Selvitys on Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan laitoksen miljöösuunnittelun koulutusohjelman tutkintotyö, jonka koordinaattorina on toiminut arkkitehti Jorma Vesanen. Kasvitieteellistä asiantuntijaopastustusta olen saanut biologi Veli Haikoselta.

Lahdessa 9. joulukuuta 1996

Maj Rope

Kaupungin keskustoja suunnitellaan nykyään huolellisesti ja varustetaan esimerkiksi katukalusteilla. Olen halunnut selvittää voiko luonnonkasveja käyttää hallitusti paremman kaupunkiympäristön rakentamisessa.

Aluksi olen arvioinut kirjallisuuden perusteella luonnonkasvien ekologista ja esteettistä merkitystä. Valitulla tutkimusalueella olen tehnyt kaupunkiluonnon kasvitieteellisen kartoituksen. Lajimäärityksen lisäksi olen tutkinut lajien runsautta ja esiintymispaikkoja.

Sen pohjalta esitän kaupunkitilan rakentamiseen uusia luonnonkasvien kasvupaikkoja. Luonnonkasveille sopivien pintamateriaalien teknistaloudellisia toteuttamismahdollisuuksia olen selvittänyt haastattelemalla kunnallistekniikan asiantuntijaa

Selvitysalueena on Lahden keskustan keskeisin katu, Mariankatu ja siihen liityvä tori. Tutkittu alue on noin kilometrin pituinen. Kasvitieteellinen kartoitus on tehty syksyllä 1996.

Ehdotukseni on kaupunkiekologian sovellus, jonka tuon uutena ajatuksena julkiseen keskusteluun.

Kirjallisuustarkastelun ulkopuolelle on rajattu ihmisten ympäristökokeminen, joka kuuluu teoreettisen ympäristöpsykologian piiriin,

Syksy oli mielestäni hyvä tutkimusajankohta, koska kasvien tunnistaminen hedelmäasteella oli mahdollista. Aivan pienet, alle sentin mittaiset versot eivät ole laskuissa mukana. Tutkimusalue ei ole suuri, mutta antaa tarkan kuvan yhden kadun kasvistosta. Mariankadun kasvuolosuhteet ovat maasto-oloista johtuen vaihtelevat. Tästä johtuen lajistossa on nähtävissä selviä eroja.

Näiden havaintojen perusteella selvisi, missä niille olisi luontaiset edellytykset kasvaa ja missä ne kaupunkikuvallisesti olisivat ympäristöään täydentäviä ja paikkaa hahmottavia. Uudet kasvupaikat valitsin sen mukaan, minkälaiset olivat kasvuolosuhteet.

Kasvupaikat eivät olleet lajeille yhteisiä, vaan jokaisella oli oma alueensa, jossa se viihtyi. Mielenkiintoista oli huomata, että kaupunkiympäristössä on havaittavissa erilaisia kasvupaikkatyyppejä, joita kutakin luonnehtii vain tietty kysymyksessä oleva kasvupaikkatyypille ominainen kasviyhdyskunta.

Tässä tutkimuksessa tuli esille kolme Lahden seudun kasvikartoituksissa ennen mainitsematonta lajia: marjasavikka (Chenopodium foliosum) ja idänkattara (Bromus inermis), ja ukonpalko (Bunias orientalis).

Eri lajeja löytyi kaksitoista ja versonalkuja yhteensä 158 kappaletta. Yksi pihatatar (Polygonum aviculare) oli kasvanut 20 cm mittaiseksi ja savijäkkärä (Gnaphalium uliginosum) sekä syysmaitiainen (Leontodon autumnalis) kukkivat. Kasvilajien runsausjärjestys oli seuraava: piharatamo (Plantago major), rentohaarikko (Sagina procumbens), kylänurmikka (Poa annua), voikukka (Taraxacum), rauduskoivu (Betula pendula), pihatatar (Polygonum aviculare), hopeahiirensammal (Bryum argenteum), syysmaitiainen (Leontodon autumnalis), maitohorsma (Epilobium angustifolium), savijäkkärä (Gnaphalium uliginosum), lutukka (Capsella bursa-pastoris) ja palsamipoppeli (Populus balsamifera). Lokakuun lopussa portaiden raot puhdistettiin kasvien aluista.

Lehtohorsmaa tavataan alkuperäisenä kallioseinämien kosteissa koloissa, kallionjuurilehdoissa ja lohkareitten väleissä. Tällaisilta paikoilta puuttuu yhtenäinen sammalpeite ja lehtohorsman keveillä siemenillä on mahdollisuus päästä maaperään, kun ruohokasvillisuus syksyllä kuolee (Jalas 1980).

Puistotoimi on istuttanut kaksi uutta lehmusta (Tilia x vulgaris), joiden juuristomullan mukana oli tullut keltakukkaista rikkanenättiä (Rorippa sylvestris). Rikkanenätti on yleistynyt vasta 60- ja 70- luvuilla kaupunkien keskustoissa, jonne se on tullut puutarhoista.

Vastaistutettujen nuorten puistolehmusten rungolla on nähtävänä sormipaisukarvetta (Hypogymnia physodes), joka on siihen tarttunut taimitarhassa. Vanhoissa Mariankadun puissa ei ole jäkäliä, mikä johtuu ilmansaasteista.

Kadun toisella puolella on parvekkeiden alla pensasrivistö. Sen mullasta oli vierinyt jalkakäytävän puolelle pihatähtimöä (Stellaria media) ja parvekkeen kukkalaatikosta oli pudonnut orvokin (Viola) siemeniä, jotka nyt olivat lähteneet kasvamaan.

Kaupungintalo ja puisto

Piharatamo kestää hyvin kulutusta ja tallausta. Se kasvoi yleensä aurinkoisella paikalla katukiven rakosissa ja jalkakäytävän reunoissa. Mariankadun kaupungintalon puoleisesta päästä, joka on varjoisa, se puuttui melkein kokonaan.

Piharatamo leviää lähes yksinomaan siemenistä, joita on paljon, usein noin 20 000 yhdessä kasvissa. Siemenet kulkeutuvat mm. kenkiin ja eläinten jalkoihin tarttuneina sekä kykenevät säilymään mullassa elävinä monia vuosia (Raatikainen 1967).

Piharatamon siemenet itävät parhaiten valossa. Laji talvehtii puolipiiloilijana, vähäisenä alalehdellisenä ruusukkeena, ja on heti säiden lämmetessä valmis kasvattamaan isoja kasvulehtiään (Jalas 1980).

Piharatamo on kiistaton muinaistulokas ja edelleen asutuksen ja tiestön piirissä pysyttelevä (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

On tapana nimittää muinaistulokkaiksi niitä lajeja ja kasviesiintymiä, jotka ovat kulkeutuneet ja kasvupaikalleen asettuneet ihmisen avulla jolloinkin esihistorian hämärissä tai pimeänä keskiaikana, taikka myöhemminkin mutta tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

KYLÄNURMIKKA

Kylänurmikka on matala heinä, jonka tuntee helakanvihreistä ja pehmeistä lehdistä. Sen vahvuuksia on nopea elämänkierto, joka mahdollistaa lisääntymisen vaikeissa kaupunkiolosuhteissa. Kylänurmikka oli ainoa, joka oli levinnyt tasaisesti koko katualueelle sekä pohjois- että eteläpäähän.

Kylänurmikka on ikivanha muinaistulokkaaksi. Se seurasi jo metsästyksen ja kalastuksen varassa elävää ihmistä, ennen maanviljelyä ja karjanhoitoa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

PIHASAUNIO

Pihasaunio on ryydintuoksuinen kukkakasvi ja se tuo mieleen hiekkaiset pihanurmet. Kaupungissa se kasvoi yleisesti torin puiden juurilla ja kaupungintalon nurmikon reunalla.

Pihasaunio on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva laji, joka saapui meille 1800-luvun puolivälissä ja valloitti nopeasti koko maan (Raatikainen 1967). Pihasauniota voidaan tuloajan perusteella kutsua uustulokkaaksi.

RENTOHAARIKKO

Rentohaarikko oli paikoin niin yleinen, että se värjäsi graniittisten noppakivien välit vihreiksi. Se kasvoi vaikeissakin paikoissa, kuten kirkon graniittiportaiden halkeamissa.

Vaikka valtaosa nykyisistä kasvupaikoista on ihmistoiminnan vahvasti vaikuttamilla paikoilla, rentohaarikolla on myös alkuperäisiä rantakasvupaikkoja (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

Alkuperäiset ovat saapuneet ja yhäti saapuvat omine, luontaisine levintäkeinoineen ilmoitse tai vesitse tai luonnoneläinten kuljettamina sekä ovat asettuneet tai asettuvat luonnon omin voimin syntyneille kasvupaikoille. Ne siis kasvaisivat paikalla, vaikka ihmistä ei olisi olemassa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

LUTUKKA

Lutukka oli löytänyt kasvupaikkansa torilta puiden juuristoalueelta ja puiston reunalta.

Lutukka leviää siemenistä, joita kehitty yhdessä kasvissa usein noin 5000. Mullassa ne voivat säilyä itämiskykyisinä 6, jopa 15:kin vuotta. Siemenet itävät keväällä tai syksyllä (Raatikainen 1967).

Sekä viljelyksillä että pihoilla kasvava lutukka on muinaistulokas koko Suomessa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

PIHATATAR

Pihatattaren kasvupaikkoja olivat kirkon portaat ja kaupungintalon puiston reunan noppakivipinta. Torialueelta se puuttui kokonaan.

Rautatie- ja satamaliikenne sekä sota-aika aikoinaan toivat omat uudet kasvit Lahden seudulle. Lastauspaikoilta niitä on siirtynyt joitakin yksittäisiä kappaleita keskustaan saakka.

Kauppatorin toiminnasta kertovat monet torikauppiaiden mukana tulleet viljely- ja peltokasvit kuten tomaatti, kaura, ruusu, tarhamansikka, pihakäenkaali, peltovillakko, peltohatikka, peltovalvatti ja hevonhierakka.

Keskustan ympärillä olevista puutarhoista ja kasvimaista on siirtynyt katupuiden alle rikkanenättiä ja ukontatarta. Koivu ja raita ovat lähtöisin lähipuistoista, joista tuuli on niiden siemenet kuljettanut.

Torin mainostaulun ja sähkötolpan suojassa kasvaa muutama kanadankoiransilmä ja tahmavillakko. Tuulen ilmavirta levittää niiden haituvia. Keskustan ulkopuolella näitä lajeja löytää Lahden rautatieasemalla ja kaupunkia kiertävällä teollisuusradan penkalla. Satunnaisena esiintyvä marjasavikka on tulokas. Sen alkuperäisiä kasvupaikkoja on muualla Euroopassa. Vanhan kulttuurin seuralaiskasvit, pihakrassi ja punasolmukki, kasvoivat ihmisen lähiympäristössä, pihamaalla tai talojen nurkissa. Muutama kasvupaikka on edelleen noppakivipinnalla.

Lahden katukasvien lajisto poikkeaa muiden kaupunkien keskustalajistosta, esim. Helsingin Kruunuhaan jalkakäytävälajistosta, jossa esiintyi eräitä merenrantalajeja (Kurtto 1990).

Jopa neljäsosa keskustan katupintojen lajistosta on yksivuotisia (kylänurmikka, pihatatar). Nopea elämänkierto mahdollistaa niiden säilymisen. Monivuotiset kasvit eivät menesty katupinnalla, jota tämän tästä puhdistetaan. Runsaimmin esiintyy keskustassa tallausta kestäviä lajeja (piharatamo). Katukasvit ovat sopeutuneet kuivaan ja lämpimään pienilmastoon (lutukka).

Keskustan kasvilajistoa ei voi sanoa köyhäksi (Mariankadulla esim. 59 putkilokasvilajia 1996). Kasvit tosin jäävät mataliksi, useimmat eivät ehdi kukkia eivätkä siementää. Kukkivien lajien siementuotanto on suuri, tuhansia kappaleita yhdessä kukassa (piharatamo). Maassa on aina kasvien siemeniä, jotka sopivan ajankohdan tullen lähtevät itämään. Jo nyt keskustassa esiintyvät yleisimmät kasvilajit käynnistäisivät sukkession, eli paluun luonnon paikalliseen tasapainoon mikäli niiden annettaisiin kasvaa villisti kaupunkiympäristössä.

Mariankadulle ehdottamani asfalttiin avatut luonnonkentät ja kivipinnat ovat piha- ja ketokasvien uusia kaupunkikasvupaikkoja ja ne toimivat välittävinä alueina viherverkoston muiden osien kesken.

Mariankadun etelärinteellä kasvuedellykset ovat parhaimmat, tälle osalle ehdotan pinta-alaltaan suurimmat alueet. Esitän avattavaksi hiekka-alueita jalkakäytäviltä sekä laajennettavaksi puiden ympärillä olevaa maanpintaa että rakennettavaksi kivi- ja mukulapintaisia jalkakäytäviä.

Katualueen uusille kasvupaikoille ei tarvitse kylvää siemeniä eikä istuttaa taimia. Katupinnalle muodostuu itsestään kasvipeite, joka kestää kaikkia niitä ympäristörasitteita, joihin se kaupunkiympäristössä joutuu altistumaan. Tallaus, kulutus ja kuivat kasvuolosuhteet pitävät lajit matalalina.

Todennäköisesti piharatamo, pihatatar ja rentohaarikko valtaavat ensimmäisinä vapaat hiekkapinnat. Kasvien alle muodostunut humuskerros puhdistaa bakteeritoiminnan avulla kadulle tulleita epäpuhtauksia. Lopputulos on luonnollinen ympäristö, koska aluetta ei tarvitse jatkuvasti hoitaa.

Kaupunkien puutarhurit ovat etsineet uusia ratkaisuja, miten pienentää puistojen ja nurmikoiden hoitokustannuksia, joten tavoitteeni ovat samansuuntaiset perinteisen puutarhasuunnittelun kanssa.

Kovaa tallausta kestävät lajit säilyvät todennäköisesti jalkakäytävän keskiosassa ja korkeammat pehmeämpilehtiset kasvit voivat kasvaa lähempänä rakennuksen seinää. Pyritään luomaan omavarainen pienekosysteemi, jossa on eri kasvilajien välistä kilpailua. Lehmusten runkojen ympärillä olevaa istutuskaistaa laajennetaankadun molemmin puolin. Puiden runkojen ympärille tuodaan puhdasta hiekkaa.

Mariankadun Vuorikadun ja Hämeenkadun välinen osa, joka on korkeiden kerrostalojen varjostama, on sopivaa sammalten kasvuympäristöä. Sitä varten avataan puiden runkojen ympäriltä asfalttia ja suojataan sammaleen pinta tallaukselta takorautaisilla aidoilla, sekä korvataan ajoväylän ja jalkakäytävän asfalttipinta nupukivellä.