Tiivistelmä

Työn tavoitteena oli tutkia miten luonnonkasveja voidaan käyttää kaupunkien miljöörakentamisen materiaalina.Tutkimustyössäni olen selvittänyt mitkä luonnonkasvit ovat levinneet kaupungin keskustaan ja minkälaiset ekologiset piirteet luonnehtivat näitä lajeja.

Selvitysalueena on Lahden keskustan keskeisin katu, Mariankatu ja siihen liityvä tori. Tutkittu alue on noin kilometrin pituinen. Kasvitieteellinen kartoitus on tehty syyskuussa 1996. Luonnonkasvien kasvupaikkoja keskustassa ovat puiston reunat, katupuiden ympäristö, jalkakäytävän päällysteen halkeamat ja katukiveyksen rakoset, jotka yleensä ovat erittäin pieniä maapeitteisiä aukkoja rakennetussa ympäristössä.

Keskustaan on muodostunut jatkuvan kulutuksen seurauksena ympäristötyyppi, jota ei esiinny muualla kaupungissa. Kadun jalkakäytävillä kasvoi yhteensä 59 eri putkilokasvilajia. Yleisimmät lajit ovat piharatamo (Plantago major), kylänurmikka (Poa annua), pihasaunio (Matricaria matricarioides), rentohaarikko (Sagina procumbens), ja lutukka (Capsella bursa-pastoris). Tässä tutkimuksessa tuli esille kolme Lahden seudun kasvikartoituksissa ennen mainitsematonta lajia: marjasavikka (Chenopodium foliosum), idänkattara (Bromus inermis), ja ukonpalko (Bunias orientalis).

Ehdotan työni suunnitteluosassa keskustan katualueelta uusia kasvupaikkoja, joihin luonnonkasvit voivat itsestään levitä. Kovaa tallausta kestävät lajit säilyvät jalkakäytävän keskiosassa ja korkeammat pehmeämpilehtiset kasvit kasvavat lähempänä rakennuksen seinää.

Selvitys on esimerkki uudesta ajattelusta, miten suhtautua elävään materiaaliin ja paikalliseen luontoon kaupungissa. Mariankadulle suunniteltu luonnonkasvillisuus tekee siitä paikan, jossa kaupunkilaiset voivat kokea erilaisia mielikuvia ja aistimuksia luonnosta.

Luonnonkasveille sopivien pintamateriaalien teknistaloudellinen toteuttaminen on mahdollista, kun valitaan uusille kasvupaikoille käyttöön sopiva pohjamateriaali.

Työn yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa kaupunkiin sopivista luonnonkasveista ja niiden ekologisesta, esteettisestä ja ympäristön hahmottamiseen liittyvistä vaikutuksista.

Abstract

The aim of the study was to explore how to use vascular plants as a material for town and landscape planning. This study investigates which vascular plants have spread to the town centre and what the ecological considerations of those species are.

The area to be studied was a central street in Lahti, Mariankatu and the marketplace nearby. The area is about one kilometer long. The investigations have taken place in the autumn in year 1996. The sites where these species grow are the sides of the marketplace, the footsites of the trees, and the slits in the pavements and the cracks in streetpaving which usually are the only small uncovered peaces of ground in the built environment.

Under a heavy pressure of wear a unique biotope which does not exist elesewhere has developed in the town centre. Altogether 59 different species were growing on the pavements. The most common species were Plantago major, Poa annua, Matricaria matricarioides, Sagina procumbens,and Capsella bursa-pastoris. During the study three species not mentioned before in literature was found concerning flora in Lahti region: (Chenopodium foliosum), (Bromus inermis) and (Bunias orientalis).

I also make a proposal of creating new potential sites in the streets, where the vascular plants can spread by themselves. Species that tolerate hard trampling can survive even in the middle of the pavements and the taller species with softer leaves are growing nearer the walls of buildings.

It is a new idea to use living material and local nature as a mean of environmental art in a town. The new sites created for vascular plants make Mariankatu street a place where the citizens can have different mental ideas and sensations of the flora and vegetation.

The technical and economical realization of the new sites for vascular plants in the streets is possible when the soil under paving is chosen with care.

As a result of the examination is the new ideas of using vascular plants that are suitable for town environment and express their ecological, aesthetics and identifying meanings.

Esipuhe

Kaupunkikeskustojen luontoa on tutkittu vähän. Ympäristösuunnittelun lähtökohtana tulisi olla elävä luonto ja sen ekologiset lähtökohdat. Työssäni olen yhdistänyt kasvitieteellisen tarkastelun ja soveltanut kestävän kehityksen mukaisia ajatuksia kaupunkiympäristön suunnitteluun.

Työn tavoitteena oli tutkia luonnon itsensä levittämiä kaupunkikasveja ja kuvata minkälaiset ekologiset piirteet luonnehtivat kaupungin keskustassa eläviä lajeja.

Teoreettiset lähtökohdat rohkaisivat minua kokeilemaan miten luonnonkasveja voitaisiin konkreettisesti käyttää miljöörakentamisen materiaalina. Ehdotan myös katualueelta uusia kasvupaikkoja, joihin luonnonkasvit voivat itsestään levitä.

Selvitys on Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan laitoksen miljöösuunnittelun koulutusohjelman tutkintotyö, jonka koordinaattorina on toiminut arkkitehti Jorma Vesanen. Kasvitieteellistä asiantuntijaopastustusta olen saanut biologi Veli Haikoselta.

Lahdessa 9. joulukuuta 1996



Maj Rope











Johdanto

Kaupunkien keskustoissa kasvaa sinne itsestään levinneitä luonnonkasveja. Kaupunkiluonto kertoo myös ihmisten mukana tulleista kasveista, kaupungin kulttuurihistoriasta. Katukasvien ekologiaan vaikuttaa erilaiset leviämismuodot, ihmisten aikaansaama kulutus ja katurakentamisen-sekä kunnossapidon tekniikka.

Kaupungin keskustoja suunnitellaan nykyään huolellisesti ja varustetaan esimerkiksi katukalusteilla. Olen halunnut selvittää voiko luonnonkasveja käyttää hallitusti paremman kaupunkiympäristön rakentamisessa.

Aluksi olen arvioinut kirjallisuuden perusteella luonnonkasvien ekologista ja esteettistä merkitystä. Valitulla tutkimusalueella olen tehnyt kaupunkiluonnon kasvitieteellisen kartoituksen. Lajimäärityksen lisäksi olen tutkinut lajien runsautta ja esiintymispaikkoja.

Sen pohjalta esitän kaupunkitilan rakentamiseen uusia luonnonkasvien kasvupaikkoja. Luonnonkasveille sopivien pintamateriaalien teknistaloudellisia toteuttamismahdollisuuksia olen selvittänyt haastattelemalla kunnallistekniikan asiantuntijaa

Selvitysalueena on Lahden keskustan keskeisin katu, Mariankatu ja siihen liityvä tori. Tutkittu alue on noin kilometrin pituinen. Kasvitieteellinen kartoitus on tehty syksyllä 1996.

Ehdotukseni on kaupunkiekologian sovellus, jonka tuon uutena ajatuksena julkiseen keskusteluun.

Luonnonkasvit kaupunkiympäristössä - kirjallisuudessa

Aihetta käsittelevät tutkimusalat

Aihetta käsittelevää kirjallisuutta on paljon, koska sitä on sivuttu eri alojen tutkimuksissa. Kaupunkikasveja on käsitelty luonnontieteellisissä julkaisuissa. Luonnonkasvien käyttöä viherrakentamisessa on käsitelty laajasti viheralan julkaisuissa. Luontoa ja luonnon kokemista sivutaan ja tarkastellaan maisemaestetiikkaa käsittelevissä tutkimuksissa. Kaupunkiympäristöä kokemusmaailmana selvittää arkkitehtuuripsykologia joka tutkii ympäristöä käytännön suunnittelun kannalta.

Kirjallisuustarkastelun ulkopuolelle on rajattu ihmisten ympäristökokeminen, joka kuuluu teoreettisen ympäristöpsykologian piiriin,

Ekologinen lähestymistapa

Luonnonkasvit tarjoavat elämyksiä kaupunkilaisille siinä missä rakennetut puistotkin. Vaikka kaupunki muuttuu, niin luonnonkasvit ovat meitä lähellä oleva arkinen luonto. Ne rikastuttavat kaupunkiasumista ja antavat uutta sisältöä kaupunkikulttuuriin.

Kaupunkiluonnosta ja sen muuttumisesta tiedetään aivan liian vähän. Sen systemaattinen tutkimus olisi tärkeää ympäristömme tilan seurannalle. Tutkimus antaisi myös tietoa, miten luonnon rikkautta voitaisiin säilyttää ja lisätä kaupungeissa (Laurila 1996).

Mutta miksi ekologista monipuolisuutta tulisi vaalia kaupungin täysin keinotekoisessa ympäristössä? Tälle voidaan antaa kaksi perustetta: ensiksi, suurin osa ihmisistä elää nykyään kaupungeissa, ja kaupunkiympäristö määrää siten heidän yhteytensä luontoon. Kaupunkien kasvien ja eläinten arvostaminen on silta luonnon kunnioittamiseen kaikkialla muuallakin. Toiseksi, kriittinen kysymys maapallon ekologisen monipuolisuuden ylläpitämiselle pitkällä tähtäyksellä on, että inhimillisen toiminnan kohteena olevilla alueilla säilyy mahdollisimman monipuolinen kasvillisuus ja eläimistö. Ekologisen monipuolisuuden suojelu ei voi perustua pelkästään suojelualueiden varaan, niin korvaamattomia kuin ne ovatkin tiettyjen ympäristötyyppien säilyttämiseksi. Urbaanit ympäristöt ovat suuren mittakaavan laboratorioita. Niissä voidaan selvittää eri lajien mahdollisuuksia menestyä inhimillisen toiminnan voimaperäisesti muuttamissa ympäristöissä sekä kokeilla käytännössä erilaisia toimenpiteitä tämän edistämisksi (Haila, Levins 1992).

Urbaanien ympäristöjen ekologisen monimuotoisuuden vaaliminen kuuluu luonnonsuojelun perustavoitteisiin. Valtaosa luonnosta on ja tulee aina olemaan suojelualueiden ulkopuolella, joten elollisen luonnon monipuolisuuden kohtalo on ihmisten toimenpiteistä kiinni (Halme 1994).

Monet näyttävät yhä ajattelevan, että kaupunki ja luonto ovat toisensa poissulkevia asioita. Näin ei tarvitse eikä saa olla, vaan meidän on löydettävä tavat niiden tasapainoiselle rinnakkaiselolle. Kaiken itsestään menestyvän luonnon kunnioittaminen - kaupungeissakin - on hyvä alku kestävälle suhteelle (Kurtto 1996).

Ekologisen monipuolisuuden ylläpitäminen urbaanissa ympäristössä edellyttää hallittua hoitamattomuutta: runsas kasvi- ja eläinlajisto menestyy pienissäkin urbaaniviheriöiden laikuissa, joita ei hoideta liian voimaperäisesti (Kopomaa 1995).

Kestävän kehityksen mukaista on suosia luonnonkasvien kykyä levittäytyä kaupunkiympäristöön. Ne pienentävät hoitokustannuksia ja samalla edistävät luonnon monimuotoisuutta. Keskustan kasvit ovat kaikki yhtä arvokkaita luonnon kannalta. Jos jokin laji esiintyy erittäin runsaana, ei se tee siitä yhtään huonompiarvoista, päinvastoin se kertoo hyvästä sopeutumiskyvystä. Ihmiset antavat myös kasveille mielellään nimityksiä, esim rikkaruoho. Itse en käytä tätä nimitystä tutkimustyössäni, vaan suhtaudun tieteellisen viileästi koko sanaan. Biologinen termi kasviyksilöstä on laji tai taksoni.

Hyvää luontoa on tässä, lähellä, jatkuvasti ulottuvilla. Siihen on koskemisen ja kokemisen oikeus jokaisella. Asutuksen välittömässä läheisyydestä tulee olla mahdollisuus löytää aitoa luontoa. Yrjö Hailaa lainatakseni tämä "lieventää ihmisen ja luonnon vastakkaisuutta ja helpottaa sen lopullista voittamista"(Heikkilä 1993).

Luonnonkasvien arvostus

Maiseman voi nähdä kolmesta eri näkökulmasta: objektiivisen , subjektiivisen suhtautumisen kannalta, sekä tekijän antaman merkityksen kannalta (Karjalainen 1996).

Tarkastelen tässä kaupunkiluonnon arvostusta samoista kolmesta lähtökohdasta käsin. Objektiiviselta, yleiseltä kannalta katsottuna olemme oppineet suhtautumaan luontoon myönteisesti. Myös kaupunkiympäristössä kasvillisuutta pidetään itsestään selvänä asiana.

Subjektiivisella tasolla liitämme kaupunkiluonnon objektiiviseen näkemykseen tunne- ja kokemusperäisiä lisävivahteita. Myös kokijan omat arvostukset, ammatti, koulutus ja ikä vaikuttavat siihen, miten hän suhtautuu kaupunkiluontoon.

Kolmannessa näkökohdassa tekijä lisää vielä oman viestinsä luonnon arvostukseen. Näkemistapa voi olla lähtökohdiltaan esim. ekologinen, historiallinen tai esteettinen. Näin luonnon arvostus saa lisämerkityksiä.

Hyvän ympäristön kriteerejä on listattu ehtymättömällä innostuksella: kärjessä ovat olleet sellaiset tekijät kuin yhtenäisyys, kauneus, turvallisuus, terveellisyys, toimivuus, jatkuvuus. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että ympäristömme ei muutu, ennen kuin kulttuuriset näkemykset ja tavoitteenasettelut muuttuvat. Juuri tässä taide, siis myös maisema-arkkitehtuuri, voisi toimia vaihtoehtoisten näkökulmien tarjoajana ja tiennäyttäjänä (Tikkanen - Lindström 1994).

Kuvataiteilija, joka ammattinsa puolesta on kokopäiväinen havaitsija, ei välttämättä ole kiinnostunut rakentajien varsin kapeasta näkemyksestä luontoa kohtaan. Hän pakostakin vertailee kokemuksiaan luonnossa liikkuessaan. Tyypillinen esimerkki on Alan Sonfistin New Yorkiin tekemä teos Time Landscape. Se pyrkii osoittamaan, millainen oli tuon alueen alkuperäinen luonto. Se muistuttaa tavanomaisia puistoja, mutta juuri nyt se on valtava, epämääräisen näköinen pensaikko ja ryteikkö. Se on ärsyttänyt monia, ja puutarhurin mielestä se varmasti on kauhistus. Mutta tuossa suhtautumisessamme on juuri teoksen ydin. Mitä me oikeastaan tiedämme luonnon omista prosesseista? Paljonko me niitä seuraamme? (Anttila 1991).

Luontokokemukset

Uskomukset, että luontokokemukset lisäävät psykologista hyvinvointia ja auttavat vähentämään urbaanin elämän aiheuttamaa stressiä, ovat yhtä vanhoja kuin urbaani elämä itse. Antiikin Egyptin huvilapuutarhat ja persialaisten asumusten puutarhat Mesopotamiassa osoittavat, että ensimmäiset kaupunkilaiset halusivat saavuttaa suoraa kontaktia luonnon kanssa. Monista kirjoituksista voidaan päätellä, että luontoa kaupungeissa arvostettiin. Roomalainen runoilija Horatius (68-8 eKr.) kirjoitti kaupunkilaisista "Miksi vaihtelevien pylväittenne keskellä te hoidatte puita ja ylistätte taloja, jotka katsovat kaukaiselle pellolle?" (Haaranen 1995)

Ympäristömielikuvat kaupungin hahmottamisessa

Mariankatu on historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas alue. Mariankadun kirkonpuoleinen osa muodostaa puistolehmusten kanssa selvärajaisen tilan.

Minkälaisia ympäristömielikuvia luonnonkasvipinnat antavat kaupunkilaisille? Helpottavatko ne kaupungin hahmottamista ja jäävätkö ne mieleen erilaisina paikkoina ?

Kaupunki koetaan kadulta käsin. Siksi väylien, katujen ja liikkumisreittien suunnittelu on eräs keino kaupunkimielikuvan tukemisessa (Aura 1982).

Kaupunkimuoto on asukkaille käyttökelpoisin silloin, kun se antaa mahdollisuuden tunkeutua visuaalisten seikkojen takana olevaan kulttuuriseen (Aura 1982).

Teiden ja ympäristön välillä on orgaaninen silta, jonka muodostaa käyttäjien, kansalaisten, asukkaiden kokemus. Teiden, paikkojen, rakennetun ja luonnonympäristön välillä voi vallita sopusointu, teiden ja niiden ympäristön kokeminen voivat tukea toisiaan (Radovic´ 1993).

Tutkimuskohteena Mariankatu Lahdessa

Tutkimusmenetelmä

Maastotyötä tehdessäni merkitsin muistikirjaan kaikki Mariankadun varrella ja torialueella kasvavat kasvit. Jokaisesta piirsin karttaan kasvupaikan ja laskin versoluvun. Kaupungintalon puiston kohdalla luetteloin mukaan puiston reunalla esiintyneet lajit. Kirkon puoleisessa päässä aloitin kirjaamisen kirkon portailta.

Syksy oli mielestäni hyvä tutkimusajankohta, koska kasvien tunnistaminen hedelmäasteella oli mahdollista. Aivan pienet, alle sentin mittaiset versot eivät ole laskuissa mukana. Tutkimusalue ei ole suuri, mutta antaa tarkan kuvan yhden kadun kasvistosta. Mariankadun kasvuolosuhteet ovat maasto-oloista johtuen vaihtelevat. Tästä johtuen lajistossa on nähtävissä selviä eroja.

Näiden havaintojen perusteella selvisi, missä niille olisi luontaiset edellytykset kasvaa ja missä ne kaupunkikuvallisesti olisivat ympäristöään täydentäviä ja paikkaa hahmottavia. Uudet kasvupaikat valitsin sen mukaan, minkälaiset olivat kasvuolosuhteet.

Mariankadun sijainti kaupungissa



Mariankadun sijainti kaupungissa

Mariankatu sijaitsee Lahden kaupungin ydinkeskustassa. Siellä se muodostaa pohjois-etelä suuntaisen akselin kirkon ja kaupungintalon välillä. Kadun keskiosa levenee torialueeksi. Kirkko, kaupungintalo ja tori muodostavat kaupunkikuvallisen sommitelman, joka on syntynyt vuonna 1878 empiretyylin hengessä. Se on hienoimpia Lahden kaupunkiarkkitehtuurin yksityiskohtia.



Mariankatu yhdistää Kirkkopuiston ja Salpausselän

Mariankadun kirkonpuoleinen osa nousee kallioiselle mäelle, joka on 10 metriä kadun keskipaikkeilla olevaa kauppatoria ylempänä. Mariankadun eteläpää päättyy kaupungintalon puistoon, joka on Salpausselän harjulla, 20 metriä kauppatoria ylempänä.

Mariankadun itäreuna on kesällä ilta-auringon puolta, lämmin ja kuiva. Mariankadun risteyskohdat (Kirkkokatu, Vapaudenkatu, Aleksanterinkatu, Hämeenkatu ja Vuorikatu) ovat valoisampia kuin kortteleiden sisäosat. Korkeat, yleensä kuusikerroksiset rakennukset varjostavat korttelien keskikohtaa. Näissä kohdin on kokonaan kasvittomia alueita.



Mariankatu nykyasussa 1996.

Kadulle on tullut uusia aiheita mm. Hakkapeliittapatsas ja paikoitusalue. Puistolehmukset ovat lähes satavuotiaita. Kuva vuodelta 1996.



Luonto ympäröi Lahden kaupungin keskustaa.

Kaupungin keskustan ympärillä on erilaisia kasvupaikkoja. On mm. harju-, metsä-, ja rantabiotooppeja.

Keskustaa kiertävä vanha teollisuusrata on säilynyt muuttumattomana ja sieltä on levinnyt kaduille ketomarunaa (Artemisia campestris subsp. campestris) ja kanadankoiransilmää (Conyza canadensis). Ratapenkka on "kasvipankki", jossa kasvaa mm. metsänätkelmä (Lathyrus sylvestris), valkomesikkä (Melilotus alba), rohtomesikkä (Melilotus officinalis), harmio (Berteroa incana), idänkattara (Bromus inermis), kissankello ( Campanula rotundifolia), ukontulikukka (Verbascum thapsus), kyläkarhiainen (Carduus crispus), pukinjuuri (Pimpinella saxifraga), kannusruoho (Linaria vulgaris), nurmikohokki (Silene vulgaris) ja ukonpalko (Bunias orientalis).

Paikan historiaa



Lahden kauppala vuodelta 1893 kirkolta harjulle päin.

Keskellä toria sijaitsi kauppalan kaivo. Kuva: Lahden kaupunginmuseo.

Mariankatu on valmiina vasta Vuorikatuun saakka. Katua jatkettiin sitten ylös harjulle asti, mutta sen jälkeen kun kaupungintalo rakennettiin ja sen edusta suunniteltiin puistoksi joutui Mariankadun yläpää tämän puiston yhteyteen (Nieminen 1920). Torialuetta peittä matala nurmi, josta erottuvat suorat polut. Tori säilyi hiekkapintaisena 50-luvun alkuun, jolloin se sai noppakivipinnan.

Katujen mukulakiveäminen alkoi vuosisadan alkupuolella. Asfaltti- ja noppapintaisiksi ne muuttuivat 50-luvulla. Alkuperäistä mukulakivipintaa on vielä jäljellä laajemmin asfaltin alla torin viereisellä Marolankadulla.

Kuva kirkolle päin viime vuosisadan lopulla (Järvinen 1965).





Kuva kirkonmäeltä 1910-luvulla, jolloin kaupungintaloa ei vielä ollut (Järvinen 1965).

Mariankadun luonnonkasvillisuus

Lajihavainnot

Mariankadun ja torin katuosuuden jalkakäytäviltä sekä kaupungintalon puiston ulkoreunalta kirjasin syyskuussa 1996 yhteensä 59 eri putkilokasvilajia, sanikkaisen, kaksi sammalta, jäkälän ja kolme sientä.

Acer platanoides, vaahtera

Achillea millefolium, siankärsämö

Achillea ptarmica, ojakärsämö

Aegopodium podagraria, vuohenputki

Alchemilla acutiloba, piennarpoimulehti

Angelica sylvestris, karhunputki

Anthriscus sylvestris, koiranputki

Arctium tomentosum, seittitakiainen

Artemisia vulgaris, pujo

Avena sativa, kaura

Betula pendula, rauduskoivu

Bryum argenteum, hopeahiirensammal

Capsella bursa-pastoris, lutukka

Cerastium fontanum, nurmihärkki

Chenopodium foliosum, marjasavikka

Chenopodium suecicum, pohjanjauhosavikka

Cirsium arvense, pelto-ohdake

Conyza canadensis, kanadankoiransilmä

Coprinus, mustesienet

Dactylis glomerata, koiranheinä

Deschampsia flexuosa, metsälauha

Elymus repens, juolavehnä

Epilobium angustifolium, maitohorsma

Epilobium montanum, lehtohorsma

Equisetum arvense, peltokorte

Fragaria x ananassa, tarhamansikka

Galeopsis bifida, peltopillike

Ganoderma lipsiense, lattakääpä

Gnaphalium uliginosum, savijäkkärä

Hypericum perforatum, mäkikuisma

Hypogymnia physodes, sormipaisukarve

Lapsana communis, linnunkaali

Leontodon autumnalis, syysmaitiainen

Lepidium ruderale, pihakrassi

Lycoperdon perlatum, känsätuhkelo

Lycopersicon esculentum, tomaatti

Matricaria matricarioides, pihasaunio

Oxalis fontana 'Rufa', pihakäenkaali

Plantago major, piharatamo

Poa annua, kylänurmikka

Poa pratensis, niittynurmikka

Polygonum aviculare, pihatatar

Polygonum lapathifolium, ukontatar

Populus balsamifera, palsamipoppeli

Potentilla anserina, ketohanhikki

Phleum pratense, timotei

Pylaisia polyantha, kujasammal

Ranunculus repens, rönsyleinikki

Rorippa sylvestris, rikkanenätti

Rosa, ruusu

Rubus idaeus, vadelma

Rumex longifolius, hevonhierakka

Sagina procumbens, rentohaarikko

Salix caprea, raita

Senecio viscosus, tahmavillakko

Senecio vulgaris, peltovillakko

Sonchus arvensis, peltovalvatti

Spergula arvensis, peltohatikka

Spergularia rubra, punasolmukki

Stellaria media, pihatähtimö

Taraxacum, voikukat

Trifolium repens, valkoapila

Tripleurospermum inodorum, peltosaunio

Tussilago farfara, leskenlehti

Ulmus glabra, vuorijalava

Urtica dioica, nokkonen

Viola, tarhaorvokki

Lajiluvut kortteleittain.

Versoluvut kortteleittain.

Oheisissa kartoissa on esitetty tutkitun Mariankadun jalkakäytäväosuuden päällysteen, rakennuksen seinän, puiden ympäristön ja kaupungintalon puiston ulkoreunan putkilokasvien lajiluvut ja versoluvut syyskuussa 1996.

Eräiden kasvien runsaudet Mariankadun jalkakäytävällä ja kaupungintalon puiston ulkoreunalla syyskuussa 1996.





Piharatamo (Plantago major)

Kylänurmikka (Poa annua)

Pihasaunio (Matricaria matricarioides)

Rentohaarikko (Sagina procumbens)

Lutukka (Capsella bursa-pastoris)

Pihatatar (Polygonum aviculare)

Rauduskoivu (Betula pendula)

Pikkanenätti (Rorippa sylvestris)

Pihakrassi (Lepidium ruderale)

Kanadankoiransilmä (Conyza canadensis)

Punasolmukki (Spergula rubra)

Marjasavikka (Chenopodium foliosum)









Lahden torin noppakivipinnalla ja toria reunustavien puiden juurten ympärillä kasvoi mm. seuraavat kasvilajit syyskuussa 1996.

Mariankadun yleisimmät lajit

Mariankadun kuusi yleisintä luonnonkasvia ovat piharatamo (Plantago major), kylänurmikka (Poa annua), pihasaunio (Matricaria matricarioides), rentohaarikko (Sagina procumbens), lutukka (Capsella bursa-pastoris) ja pihatatar (Polygonum aviculare).

Kasvupaikat eivät olleet lajeille yhteisiä, vaan jokaisella oli oma alueensa, jossa se viihtyi. Mielenkiintoista oli huomata, että kaupunkiympäristössä on havaittavissa erilaisia kasvupaikkatyyppejä, joita kutakin luonnehtii vain tietty kysymyksessä oleva kasvupaikkatyypille ominainen kasviyhdyskunta.

Tässä tutkimuksessa tuli esille kolme Lahden seudun kasvikartoituksissa ennen mainitsematonta lajia: marjasavikka (Chenopodium foliosum) ja idänkattara (Bromus inermis), ja ukonpalko (Bunias orientalis).

Kasvupaikat



Mariankadun kasvupaikat Tummalla viivoituksella on merkitty ne Mariankadun kohdat, joista löytyi kasveja syyskuussa 1996.

Kirkon portaat

Ristinkirkon portaat ovat harmaata graniittia ja niissä on 26 askelmaa. Graniittipaasien välissä, erittäin kapeassa raossa, oli sen verran humuspitoista maata, että se mahdollisti siementen itämisen ja kasvamisen tunnistettaviksi kasviyksilöiksi.

Eri lajeja löytyi kaksitoista ja versonalkuja yhteensä 158 kappaletta. Yksi pihatatar (Polygonum aviculare) oli kasvanut 20 cm mittaiseksi ja savijäkkärä (Gnaphalium uliginosum) sekä syysmaitiainen (Leontodon autumnalis) kukkivat. Kasvilajien runsausjärjestys oli seuraava: piharatamo (Plantago major), rentohaarikko (Sagina procumbens), kylänurmikka (Poa annua), voikukka (Taraxacum), rauduskoivu (Betula pendula), pihatatar (Polygonum aviculare), hopeahiirensammal (Bryum argenteum), syysmaitiainen (Leontodon autumnalis), maitohorsma (Epilobium angustifolium), savijäkkärä (Gnaphalium uliginosum), lutukka (Capsella bursa-pastoris) ja palsamipoppeli (Populus balsamifera). Lokakuun lopussa portaiden raot puhdistettiin kasvien aluista.

Mariankadun pohjoispää

Mariankadun pohjoispään jalkakäytävät ovat asfaltin verhoamia ja melko tyhjiä katukasveista. Enin vihreys olikin rakennuksen kivijalan halkeamassa vesirännien alapuolella. Länsipuolen seinustalla kasvoi kolme marjasavikkaa (Chenopodium foliosum), kaksi lehtohorsmaa (Epilobium montanum), yksi vadelma (Rubus idaeus) ja yksi nokkonen (Urtica dioica). Marjasavikan hedelmät olivat syyskuussa helakan punaiset, jotkut pähkylät olivat jo kypsyneet mustiksi. Marjasavikka on satunnainen tulokas Päijät-Hämeessä. Alkuperäisenä se kasvaa muualla Euroopassa ja meillä sen esiintymispaikkoja ovat satamat ja rautatieasemat (Hämet-Ahti 1984).

Lehtohorsmaa tavataan alkuperäisenä kallioseinämien kosteissa koloissa, kallionjuurilehdoissa ja lohkareitten väleissä. Tällaisilta paikoilta puuttuu yhtenäinen sammalpeite ja lehtohorsman keveillä siemenillä on mahdollisuus päästä maaperään, kun ruohokasvillisuus syksyllä kuolee (Jalas 1980).

Puistotoimi on istuttanut kaksi uutta lehmusta (Tilia x vulgaris), joiden juuristomullan mukana oli tullut keltakukkaista rikkanenättiä (Rorippa sylvestris). Rikkanenätti on yleistynyt vasta 60- ja 70- luvuilla kaupunkien keskustoissa, jonne se on tullut puutarhoista.

Vastaistutettujen nuorten puistolehmusten rungolla on nähtävänä sormipaisukarvetta (Hypogymnia physodes), joka on siihen tarttunut taimitarhassa. Vanhoissa Mariankadun puissa ei ole jäkäliä, mikä johtuu ilmansaasteista.

Kadun toisella puolella on parvekkeiden alla pensasrivistö. Sen mullasta oli vierinyt jalkakäytävän puolelle pihatähtimöä (Stellaria media) ja parvekkeen kukkalaatikosta oli pudonnut orvokin (Viola) siemeniä, jotka nyt olivat lähteneet kasvamaan.

Tori

Lahden tori on 100 metriä pitkä ja sitä reunustaa puistolehmusrivistö. Noppakivipinta on jo historiallinen, se on rakennettu 1952. Tori on selkeästi Mariankadun tutkimusalueen vihrein osa. Kahdeksansataa versoa 1800:sta kasvaa torilla. Korkein villisti kasvanut puu on kaksi ja puolimetrinen rauduskoivu (Betula pendula), joka nousee taksikuljettajien rakennuksen alta. Torikiveys pestään koneellisesti päivittäin. Sen keskiosa on puhdas ja kiiltävä, mutta torin reunoilla puiden ympärillä kasvaa torikauppiaiden ja muiden ihmisten mukana tulleita kasveja. Näitä ovat punasolmukki (Spergularia rubra), nurmihärkki (Stellaria media), kanadankoiransilmä (Conyza canadensis), pihakrassi (Lepidium ruderale), tahmavillakko (Senecio viscosus), peltohatikka (Spergula arvensis), pihakäenkaali (Oxalis fontana 'Rufa'), kaura (Avena sativa), ruusulajike (Rosa) ja tomaatti (Lycopersicon esculentum).

Kävelykatu

Mariankatu on Hakkapeliittapatsaalta kaupungintalon puistoon saakka korkeiden puiden varjostama. Salpausselän pohjoisrinne on viileä ja sen kasvuoloshtet niukat itsestään leviävälle lajistolle. Matalaa sammalta kasvoi jalkakäytävän rakosessa, mutta se oli liian pientä, jotta sen olisi voinut tunnistaa.

Puisto

Kaupungintalon puisto ympäristöineen on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Siperianlehtikuuset (Larix sibirica) ja poppelit (Populus x woobstii) ovat kohta satavuotiaita. Puiston matalalta nurmelta ei voi tunnistaa lajeja, mutta istutusten ulkoreunalla on kapea kaistale, jossa kasvaa niittyjen ja peltojen lajistoa. Näitä ovat koiranheinä (Dactylis glomerata), ojakärsämö (Achillea ptarmica), peltovalvatti (Sonchus arvensis), linnunkaali (Lapsana communis), mäkikuisma (Hypericum perforatum), pelto-ohdake (Cirsium arvense), vuohenputki (Aegopodium podagraria), karhunputki (Angelica sylvestris), ketohanhikki ( Potentilla anserina) ja peltopillike (Galeopsis bifida).



Kaupungintalo ja puisto



Rakennukset, niiden asfalttipinnat ja kadut peittävät keskustan maanpintaa. Oheisen kartan pinta-alasta 75% on rakennettua aluetta.

Kaupunkikasveilla on oma ekologiansa

PIHARATAMO

Piharatamo kestää hyvin kulutusta ja tallausta. Se kasvoi yleensä aurinkoisella paikalla katukiven rakosissa ja jalkakäytävän reunoissa. Mariankadun kaupungintalon puoleisesta päästä, joka on varjoisa, se puuttui melkein kokonaan.

Piharatamo leviää lähes yksinomaan siemenistä, joita on paljon, usein noin 20 000 yhdessä kasvissa. Siemenet kulkeutuvat mm. kenkiin ja eläinten jalkoihin tarttuneina sekä kykenevät säilymään mullassa elävinä monia vuosia (Raatikainen 1967).

Piharatamon siemenet itävät parhaiten valossa. Laji talvehtii puolipiiloilijana, vähäisenä alalehdellisenä ruusukkeena, ja on heti säiden lämmetessä valmis kasvattamaan isoja kasvulehtiään (Jalas 1980).

Piharatamo on kiistaton muinaistulokas ja edelleen asutuksen ja tiestön piirissä pysyttelevä (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

On tapana nimittää muinaistulokkaiksi niitä lajeja ja kasviesiintymiä, jotka ovat kulkeutuneet ja kasvupaikalleen asettuneet ihmisen avulla jolloinkin esihistorian hämärissä tai pimeänä keskiaikana, taikka myöhemminkin mutta tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

KYLÄNURMIKKA

Kylänurmikka on matala heinä, jonka tuntee helakanvihreistä ja pehmeistä lehdistä. Sen vahvuuksia on nopea elämänkierto, joka mahdollistaa lisääntymisen vaikeissa kaupunkiolosuhteissa. Kylänurmikka oli ainoa, joka oli levinnyt tasaisesti koko katualueelle sekä pohjois- että eteläpäähän.

Kylänurmikka on ikivanha muinaistulokkaaksi. Se seurasi jo metsästyksen ja kalastuksen varassa elävää ihmistä, ennen maanviljelyä ja karjanhoitoa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

PIHASAUNIO

Pihasaunio on ryydintuoksuinen kukkakasvi ja se tuo mieleen hiekkaiset pihanurmet. Kaupungissa se kasvoi yleisesti torin puiden juurilla ja kaupungintalon nurmikon reunalla.

Pihasaunio on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva laji, joka saapui meille 1800-luvun puolivälissä ja valloitti nopeasti koko maan (Raatikainen 1967). Pihasauniota voidaan tuloajan perusteella kutsua uustulokkaaksi.

RENTOHAARIKKO

Rentohaarikko oli paikoin niin yleinen, että se värjäsi graniittisten noppakivien välit vihreiksi. Se kasvoi vaikeissakin paikoissa, kuten kirkon graniittiportaiden halkeamissa.

Vaikka valtaosa nykyisistä kasvupaikoista on ihmistoiminnan vahvasti vaikuttamilla paikoilla, rentohaarikolla on myös alkuperäisiä rantakasvupaikkoja (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

Alkuperäiset ovat saapuneet ja yhäti saapuvat omine, luontaisine levintäkeinoineen ilmoitse tai vesitse tai luonnoneläinten kuljettamina sekä ovat asettuneet tai asettuvat luonnon omin voimin syntyneille kasvupaikoille. Ne siis kasvaisivat paikalla, vaikka ihmistä ei olisi olemassa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

LUTUKKA

Lutukka oli löytänyt kasvupaikkansa torilta puiden juuristoalueelta ja puiston reunalta.

Lutukka leviää siemenistä, joita kehitty yhdessä kasvissa usein noin 5000. Mullassa ne voivat säilyä itämiskykyisinä 6, jopa 15:kin vuotta. Siemenet itävät keväällä tai syksyllä (Raatikainen 1967).

Sekä viljelyksillä että pihoilla kasvava lutukka on muinaistulokas koko Suomessa (Suominen, Hämet-Ahti 1993).

PIHATATAR

Pihatattaren kasvupaikkoja olivat kirkon portaat ja kaupungintalon puiston reunan noppakivipinta. Torialueelta se puuttui kokonaan.

Mariankadun kuusi yleisintä lajia	kpl versoja	%
piharatamo	394	22
kylänurmikka	297	16
pihasaunio	95	5
rentohaarikko	79	4
lutukka	74	4
pihatatar	56	3
muut lajit	820	46
koko katu yhteensä	1815	100

Piirroksia Mariankadun yleisimmistä kasvilajeista

Kasvien kulkeutuminen keskustaan

Kaikenlainen liikenne kuljettaa kasvien leviäimiä. Jalankulku levittää tannerkasveja: pihasauniota, piharatamoa, pihatatarta ja kylänurmikkaa. Autojen pyörät ja niiden aiheuttama ilmavirta siirtävät siemeniä paikasta toiseen.

Rautatie- ja satamaliikenne sekä sota-aika aikoinaan toivat omat uudet kasvit Lahden seudulle. Lastauspaikoilta niitä on siirtynyt joitakin yksittäisiä kappaleita keskustaan saakka.

Kauppatorin toiminnasta kertovat monet torikauppiaiden mukana tulleet viljely- ja peltokasvit kuten tomaatti, kaura, ruusu, tarhamansikka, pihakäenkaali, peltovillakko, peltohatikka, peltovalvatti ja hevonhierakka.

Keskustan ympärillä olevista puutarhoista ja kasvimaista on siirtynyt katupuiden alle rikkanenättiä ja ukontatarta. Koivu ja raita ovat lähtöisin lähipuistoista, joista tuuli on niiden siemenet kuljettanut.

Torin mainostaulun ja sähkötolpan suojassa kasvaa muutama kanadankoiransilmä ja tahmavillakko. Tuulen ilmavirta levittää niiden haituvia. Keskustan ulkopuolella näitä lajeja löytää Lahden rautatieasemalla ja kaupunkia kiertävällä teollisuusradan penkalla. Satunnaisena esiintyvä marjasavikka on tulokas. Sen alkuperäisiä kasvupaikkoja on muualla Euroopassa. Vanhan kulttuurin seuralaiskasvit, pihakrassi ja punasolmukki, kasvoivat ihmisen lähiympäristössä, pihamaalla tai talojen nurkissa. Muutama kasvupaikka on edelleen noppakivipinnalla.

Luonnonkasvien ominaisuuksista

Keskustaan on muodostunut ympäristötyyppi, jonka kasvit sietävät jatkuvaa kulutusta, kuivuutta ja ilmansaasteita. Keskustaan on siirtynyt niitä lajeja, joita esiintyy kaupungin puistoissa ja reuna-alueilla (rikkanenätti, metsälauha). Monet kasveista ovat ns. pioneerilajeja. Ne leviävät avoimille alueille ensimmäisenä (horsmat, koivut).

Lahden katukasvien lajisto poikkeaa muiden kaupunkien keskustalajistosta, esim. Helsingin Kruunuhaan jalkakäytävälajistosta, jossa esiintyi eräitä merenrantalajeja (Kurtto 1990).

Jopa neljäsosa keskustan katupintojen lajistosta on yksivuotisia (kylänurmikka, pihatatar). Nopea elämänkierto mahdollistaa niiden säilymisen. Monivuotiset kasvit eivät menesty katupinnalla, jota tämän tästä puhdistetaan. Runsaimmin esiintyy keskustassa tallausta kestäviä lajeja (piharatamo). Katukasvit ovat sopeutuneet kuivaan ja lämpimään pienilmastoon (lutukka).

Keskustan kasvilajistoa ei voi sanoa köyhäksi (Mariankadulla esim. 59 putkilokasvilajia 1996). Kasvit tosin jäävät mataliksi, useimmat eivät ehdi kukkia eivätkä siementää. Kukkivien lajien siementuotanto on suuri, tuhansia kappaleita yhdessä kukassa (piharatamo). Maassa on aina kasvien siemeniä, jotka sopivan ajankohdan tullen lähtevät itämään. Jo nyt keskustassa esiintyvät yleisimmät kasvilajit käynnistäisivät sukkession, eli paluun luonnon paikalliseen tasapainoon mikäli niiden annettaisiin kasvaa villisti kaupunkiympäristössä.

Ehdotus luonnonkasvien käyttämiseksi

Kaupungin viherverkosto rakentuu metsistä, puistoista ja pienemmistä luontosaarekkeista sekä lopuksi yksittäisistä kasveista. Kaupungin keskustassa voidaan edistää omillaan toimeentulevan, ja erityisesti paikallisen kasviston elinmahdollisuuksia, jättämällä sille katualueelta tilaa. Näin keskustaan muodostuu sille ominainen luonto, jonka määräävät sijaintipaikan kasvuolosuhteet sekä ympäröivän luonnon ominaisuudet.

Mariankadulle ehdottamani asfalttiin avatut luonnonkentät ja kivipinnat ovat piha- ja ketokasvien uusia kaupunkikasvupaikkoja ja ne toimivat välittävinä alueina viherverkoston muiden osien kesken.

Mariankadun etelärinteellä kasvuedellykset ovat parhaimmat, tälle osalle ehdotan pinta-alaltaan suurimmat alueet. Esitän avattavaksi hiekka-alueita jalkakäytäviltä sekä laajennettavaksi puiden ympärillä olevaa maanpintaa että rakennettavaksi kivi- ja mukulapintaisia jalkakäytäviä.

Katualueen uusille kasvupaikoille ei tarvitse kylvää siemeniä eikä istuttaa taimia. Katupinnalle muodostuu itsestään kasvipeite, joka kestää kaikkia niitä ympäristörasitteita, joihin se kaupunkiympäristössä joutuu altistumaan. Tallaus, kulutus ja kuivat kasvuolosuhteet pitävät lajit matalalina.

Todennäköisesti piharatamo, pihatatar ja rentohaarikko valtaavat ensimmäisinä vapaat hiekkapinnat. Kasvien alle muodostunut humuskerros puhdistaa bakteeritoiminnan avulla kadulle tulleita epäpuhtauksia. Lopputulos on luonnollinen ympäristö, koska aluetta ei tarvitse jatkuvasti hoitaa.



Kaupunkien puutarhurit ovat etsineet uusia ratkaisuja, miten pienentää puistojen ja nurmikoiden hoitokustannuksia, joten tavoitteeni ovat samansuuntaiset perinteisen puutarhasuunnittelun kanssa.

Kuva vuodelta 1927. Marolankatua peittää mukulakivipinta.

Lähde: Lahtelaista perinnettä 1980.

Mariankadun pohjoisosa



Luodaan uusia katukasvien kasvu- ja leviämispaikkoja Mariankadun kirkonpuoleiseen päähän. Avataan asfaltista alueita, jotka alkavat seinän vierustasta ja päättyvät puurivistöön. Alueiden koot vaihtelevat valo-olosuhteiden mukaan. Valoisille alueille sijoitetaan laajemmat kasvupinnnat. Katoilta tuleva sadevesi ohjataan kasvualueiden läpi maaperään. Syntyneet kuviot huolitellaan mukulakivellä. Kuvioiden muodot suunnitellaan huolella paikkaan sopiviksi. Kivien väliin tuodaan puhdasta karkeata hiekkaa ja annetaan luonnonkasvien tarttua pintaan. Taiteilija Olavi Lanun patsaan ympäristö jätetään hiekalle. Ehdotuksen on taiteilija hyväksynyt (Lanu 1996).

Kovaa tallausta kestävät lajit säilyvät todennäköisesti jalkakäytävän keskiosassa ja korkeammat pehmeämpilehtiset kasvit voivat kasvaa lähempänä rakennuksen seinää. Pyritään luomaan omavarainen pienekosysteemi, jossa on eri kasvilajien välistä kilpailua. Lehmusten runkojen ympärillä olevaa istutuskaistaa laajennetaankadun molemmin puolin. Puiden runkojen ympärille tuodaan puhdasta hiekkaa.





Mariankadun jalkakäytävän asfalttiin avataan alueita, joihin katukasvit voivat kiinnittyä.



Yksityiskohta Mariankadulta

Torin reuna

Torin länsipuolella olevan Marolankadun alla on vielä jäljellä vuosisadan alun kenttäkivipintaa. Ehdotan että kadun rakenne palautetaan vuosisadan alkupuolen asuun merkkinä entisajan kaduista. Entistämistyössä käytetään samaa kiveä ja hiekkaa, joka on siinä ennenkin ollut. Tämä siksi, että monilla kauan maassa uinuneilla siemenillä on kyky itää uudestaan vuosien jälkeen. Mukulakivipinta mahdollistaa nyt erittäin niukkana kasvavan punasolmukin (Spergularia rubra) leviämisen torin reunalta laajemmalle.



Mukulakivipintaa

Mariankadun eteläosa



Mariankadun Vuorikadun ja Hämeenkadun välinen osa, joka on korkeiden kerrostalojen varjostama, on sopivaa sammalten kasvuympäristöä. Sitä varten avataan puiden runkojen ympäriltä asfalttia ja suojataan sammaleen pinta tallaukselta takorautaisilla aidoilla, sekä korvataan ajoväylän ja jalkakäytävän asfalttipinta nupukivellä.

Sammalien kasvupaikka

Mukulakivi ja asfalttipinta vuorottelevat

Luonnonkasvien käytön teknistaloudelliset edellytykset



Hoidon ja käytön kannalta jalkakäytävän keskiosan tulisi olla mahdollisimman sileä. Hiekkapinnat pitäisi sijoittaa sellaisiin kohtiin, joissa on vähän kulutusta esim. puiden lähettyville ja puistoihin. Jotta mukulakiveyspinta olisi tasainen ja puhtaanapitokalustoa kestävä, sen alle pitäisi tehdä asfaltti (Haara 1996).

Lähteet ja kirjallisuus

Anttila, Lauri 1991: Taide ja miljöörakentaminen. - Miljöörakentaminen 156-163.

Aura, Seppo 1982: Huomispäivän kaupunki. Rakennuskirja Oy. Helsinki.

Haara, Teuvo, tiemestari, Lahden kaupunki, keskustan katupiiri: Haastattelu 20.11.1996 koskien kadunrakentamista ja kunnossapitoa.

Haaranen, Tarja 1995: Ovatko luontokokemukset ihmiselle välttämättömiä? - Viherympäristö 2:30-31.

Haikonen, Veli 1986: Päijät-Hämeen uhanalaiset ja harvinaiset kasvit, Päijät-Hämeen seutukaavaliitto A 24, Lahti

Haila, Yrjö & Levins, Richard 1992: Ekologian ulottuvuudet. Vastapaino. Tampere.

Hallingbäck, Tomas & Holmåsen, Ingmar 1985: Mossor. Stockholm.

Halme, Eero 1994: Urbaanien viheralueiden monimuotoisuus. - Viherympäristö 1:30-31.

Heikkilä, Kati 1993: Vaihtoehtoja vihreälle asfaltille. Esitelmä Kaupunginpuutarhurien Seura ry:n kurssipäivillä 16. maaliskuuta Lahdessa.

Hämet-Ahti, Leena ym. 1984: Retkeilykasvio. Suomen Luonnonsuojelun Tuki. Forssa.

Jalas, Jaakko (toim.) 1980: Suuri kasvikirja III. Keuruu.

Järvinen, Olli 1956: Lahti ennen meitä. Hämeenlinna.

Karjalainen, Pauli, Tapani 1996: 3 näkökulmaa maisemaan. - Maiseman arvostus. Kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin raportteja n:o 1. Saarijärvi.

Kauppinen, Toivo 1980: Lahtelaista perinnettä. Lahden säästöpankki. Lahti.

Korhonen, Mauri 1987: Uusi sienikirja. Otava. Keuruu.

Kurtto, Arto 1996: Kaupunkien kasvimaailma - rikasta ja omalaatuista. - Viherympäristö 1:14-16.

Kurtto, Arto 1990: Kivikaupungin lannistumattomat eli Helsingin Kruunuhaan jalkakäytäväkasvisto. Lutukka 2:51-58.

Lanu, Olavi: Haastattelu koskien Mariankadulla sijaitsevan taiteilija Olavi Lanun 1991 tekemän Paju-patsaan lähiympäristöä. 23.11.1996.

Laurila, Jorma 1996: Linturetkellä Lontoossa. - Suomen Luonto 5:36-41.

Moberg, Roland & Holmåsen, Ingmar 1990: Lavar. Stockholm.

Nieminen, Kaarlo 1920: Lahden kauppalan historia. Lahti.

Raatikainen, Mikko ym. 1967: Rikkakasvikuvasto. Kasvinsuojeluseuran julkaisuja n:o 36

Radovic´, Ranko 1993: Tie kokemusmaailmana. Tielaitoksen selvityksiä 14.

Suominen, Juha & Hämet-Ahti, Leena 1993: Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Kasvimuseo. Helsinki.

Tikkanen - Lindström, Terhi 1994: Matkalla kohti hyvää ympäristöä - joitakin näkökulmia. - Viherympäristö 2:34-37

Aihetta sivuavat julkaisut internetissä

Aihetta sivuavat uutisryhmät:

sci.bio.botany

sci.bio.ecology

sfnet.keskustelu.ympäristö

alt.landscape.architecture

Aihetta sivuavat postituslistat: ,

maisema@hut.fi, Lähinnä suomalaisten maisema-alan aiantuntijoiden muodostaman Maisemaverkoston kansainvälinen postituslista

LARCH-L@LISTSERV.SYR.EDU, Maisema-arkkitehtuurin keskustelulista