Alkuun
Edellinen
Seuraava

Tulokset ja johtopäätökset

YVA

Sekä käytettyä menetelmää että sen tuloksia voidaan arvioida ympäristövaikutusten kannalta.

Tienpidon kehittäminen tapahtuu yleensä taloudellisin perustein kustannushyötysuhteiden perusteella. Sosiaaliset seikat kuten esimerkiksi maaseudun asuttuna säilyminen ei ole tiehankkeiden kriteeri. Ympäristökysymykset otetaan yleensä teknisenä suunnittelukysymyksenä tarkasteluihin hanketasolla.

YVA:n näkökulmasta taloudellisuus, ympäristö ja sosiaalinen tasa-arvo ovat tasavertaisia tekijöitä. Valtaosa tämän tutkimuksen teemakartoista kuvaa taloudelliseen toimintaan liittyviä etuja kuten markkinoiden ja työpaikkojen läheisyyttä. Maaseudun autottomien olosuhteet ovat eräs keskittymiskehityksen varjopuoli. Väestön ikä ja tulotaso on sellaista sosiaalisten vaikutusten taustatietoa, jota tiehankkeiden vaikutusten arvioinnissa voisi hyödyntää.

Ympäristöä on käsitelty loma-asutuksen ja kulttuuriarvojen vetovoimatekijänä hyödyntämismielessä. Saavutettavuus osoittaa miten markkinamekanismi toimii ja hyödyntää hyvän sijainnin omaavia alueita. Saman asteikon toisessa päässä huonon saavutettavuuden alueet tarjoavat sitä luonnonrauhaa joka on käymässä Etelä-Suomessa harvinaiseksi.

Teemakarttoja voisi käyttää ympäristövaikutusten arvioinnissa monella tavalla. Erilaisista ympäristöarvoista voisi laatia paikkatietoaineistojen avulla kuvauksia, joiden perusteella voisi havainnollistaa alueiden ympäristöpotentiaalia samaan tapaan kuin väestön ja markkinoiden läheisyyttä. Tiehankkeiden ympäristövaikutuksia voisi sitten arvioida ympäristöpotentiaalin muutosten perusteella.

[ sivun alkuun]