Aikaetäisyys lähimmästä maakuntakeskuksesta on laskettu tieverkkoa pitkin käyttäen tierekisterin nopeustietoja.

Kylien liikenteelliseen asemaan voi tulla suuria muutoksia uusien valtatieyhteyksien johdosta. Suurten keskusten saavutettavuus paranee suhteessa esimerkiksi kasvavien taajamien etäällä olevien uudisalueiden saavutettavuuteen.
Paremmat yhteydet keskuksiin heikentävät kylien palvelujen kilpailukykyä ja liikenteellisesti edulliset kaupan suuryksiköt imevät ostovoimaa laajemmalta alueelta.

Lähtötiedot: Tielaitos, tierekisteri 1997, Laskennassa käytetty tieverkko ei kata Päijät-Hämeen pohjoispuolella olevia maakuntakeskuksia joten matka-ajat niihin puuttuvat.

Tienpidon kohdentaminen Päijät-Hämeen alemmalla tieverkolla, Erkki Rope, Tielaitos, 1998