LADY'S KISS SUPERMAN »PESSI» & ESSENTIANAN VERDANA »ILLUSIA»
12.8.99
Pessi sai serkkutytön Ylivieskasta leikkikaveriksi heinäkuun puolivälissä. Pennuilla on ikäeroa tasan kymmenen päivää. Riemua ja riehuntaa on riittänyt ensitapaamisesta lähtien. Pessi oli ollut kahdeksan ja puoli viikkoa vailla ikäistään seuraa ja on nyt yrittänyt paikata leikkivajetta.

Pessin ja Illusian piirileikki
Vajaan kolmen kuukauden iässä Pessi on pennuista vilkkaampi ja riehakkaampi. Sen hampaat etsivät purukohteita lähes jatkuvasti. Varpaat ja nilkat ovat mieleisiä, samoin lasten paidanhelmat. Vanha Riatta saa murista päivän aikana äänensä käheäksi pentujen vuoksi. Se kun ei siedä niitä metriä lähempänä itseään ja pennut ei tahdo sitä uskoa vaan kokeilevat aina välillä päästä lähempään tuttavuuteen.
Illusia on kiltti ja rauhallinen. Se touhuaa hiljakseen, repii kukkia, kanniskelee lasten leluja ja kenkiä tuulikaapista ulos. Se myös keksi, että aidan ali mahtuu yksi pikkuskotti ja lähti tutkimaan naapuristoa. Aidan alareunaan laitettiin isoja kiviä kulkuesteeksi, sen jälkeen Illusia on pysynyt pihassa.



Lippa vinossa ja kaikki hyvin
26.12.99
Nyt pennut ovat jo seitsenkuisia, isoja kooltaan mutta mieleltään edelleen vauvoja. Niiden tekemisiä saa vahtia samoin kuin pikkulastenkin. Ohimennen kengät ja etenkin lasten lelut joutuvat nopeasti tuhoavan purukaluston kohteeksi. Olohuoneen traakkipuun Illusia muotoili pelkäksi rungoksi. Se poimii myös pöydiltä kaikennäköistä syötävää, etenkin Hannun kellonhihnat ovat mukavaa purtavaa. Pessi on erikoistunut paperikorien tyhjennykseen. Saman päivän aikana roskis voi olla kumottu monta kertaa. Nykyään pidänkin ne mahdollisimman tyhjinä, jotta se saa nopeasti pohjan esiin eikä tule aivan kamalasti silppua lattialle. Pessi oli ollut pitkään tekemättä mitään pahaa ja jätin sen runsaaksi puoleksi tunniksi Riatan kanssa olohuoneeseen. Tällä kertaa se kuitenkin söi nojatuolin käsinojaa ja verhoilua siihen malliin, että jatkossa sekin saa olla taas koiraportin takana eteisen puolella. Pennut on pentuja!!!

Pessi ja Illusia asuvat osoitteessa:
Lady's kiss kennel
Tiina, Hannu, Lauriina ja Matias Purhonen
Satamatie 3, 35100 Orivesi As.
purhoset@netti.fi
Lisää skotteja
Takaisin pääsivulle
Tutustu copyright-informaatioomme