Viisas - viisaampi - skotti
Marianna Selenius
Ilmestynyt aiemmin MaSkotti 1/94
Monen - koiraihmisenkin - mielestä vinttikoirat ovat vähän tyhmiä, kun niillä ei ole tarvetta palvoen totella ihmisten käskyjä. Vinttikoiria harrastavat tietysti tietävät, että asia on juuri päinvastoin.
Minusta on alkanut tuntua siltä, että sen lisäksi että skotit ovat viisaita, ne myös osaavat lukea omien ihmistensä ajatuksia. Tarvittaessa ne sitten yllättävissäkin tilanteissa käyttäytyvät niin upeasti, ettei siihen pysty koira, joka on tottunut odottamaan sille opetettuja käskyjä ja toimimaan vasta sitten. Ainakin meillä nämä sohvasankarit ovat väläyttäneet älynlahjansa esiin, kun ne ovat katsoneet siiihen olevan aihetta.
Liz of Bellanagare
Kun koulussa äidinkielen tunnilla piti pitää esitelmä jostain itselle läheisestä asiasta, valitsin tietysti aiheeksi skotlanninhirvikoiran. Ajattelin, että ei-koiraihmiset eivät jaksa vain kuunnella asiaa, joka ei heitä erikoisemmin kiinnosta. Niinpä kysyin opettajalta saanko tuoda elävän havaintomateriaalin. Opettaja lupasi - jos koira on koulutettu niin, että se osaa olla kunnolla. Sanoin, että kyllä se käyttäytyä osaa, vaikkei koulutettu olekaan.
Tibbie oli innoissaan, kun se pääsi mukanani kouluun. En ollut valmistellut sitä esiintymiseen muuten kuin harjaamalla sen. Luokassa Tibbie oli vapaana, ja ennen tunnin alkua se kävi tervehtimässä kaikki ihmiset.
Asetin pulpetit puoliympyrään niin, että luokan eteen muodostui "näyttämö". Laitoin sen sivuun huovan, ja kun tunti alkoi, sanoin Tibbielle, että odottaa siinä ja menin luokan eteen. Tibbie makasi arvokkaasti paikoillaan kun aloitin esitelmän kertomalla aiheen ja esittelemällä partnerini. Silloin se katsoi minua, mutta makasi edelleen kiltisti huovallaan.
Näytin kalvoja ja kerroin lyhyesti historiaa ja sitten sanoin että "esitän Tibbien avulla skotin erityispiirteitä - ole hyvä Tibbie". Silloin Tibbie tuli luokseni ja seisoi kauniisti paikoillaan koko esittelyn ajan. Kun oltiin päästy hännänpäähän, taputin Tibbietä ja sanoin kiitos. Silloin se lähti - kiersi puoliympyrän pulpettien edestä - meni omalle huovalleen ja asettui siihen makaamaan ! Yleisö huokaili ihastuneena ja hämmästyneenä, eikä kukaan meinannut uskoa, ettei asiaa oltu harjoiteltu etukäteen. Jatkoin esitelmän loppuun ja koko ajan Tibbie makasi huovallaan minua katsellen.
Kaikki olivat tietysti ihastuksissaan ja kritiikissä kehuttiin Tibbietä. Saimmekin esitelmästämme täydet pisteet - eikä opettaja uskonut millään etten ole kouluttanut Tibbietä ollenkaan.
Ines joutui meille tullessaan lauman nuorimmaksi. Sen yläpuolella oli 1,5 vuotias isosisko Tibbie sekä vanhat partacolliet Lilli (10 vuotta) ja Nana (12 vuotta).
Kun Lilli oli 13-vuotias, sille tuli taas kerran juoksu. Juoksujen aikana se muuttui aina
entistä omituisemmaksi ja sitä sai vahtia todella tarkasti. Yhtenä räntäsateisena päivänä huomasimme, että ulko-ovi oli raollaan. Lilliä ei näkynyt missään, ei sisällä eikä tarhassa. Toiset koirat olivat tallessa yläkerrassa portin takana ja Lilli oli tapansa mukaan ollut itsekseen alakerrassa, eikä meillä ollut mitään tietoa kuinka pitkään se oli ollut kateissa. Sampsa otti hihnan mukaan ja lähti etsimään. Ajattelin ettei Lilliä ikinä sillä tavalla löydä: kuuro koira, joka on saattanut mennä mihin suuntaan tahansa ja vaikka kuinka kauas. Etsin äkkiä ulkovaatetta ja laitoin Inekselle hihnan.
Lähdin eri suuntaan kuin mieheni ja sanoin Inekselle: "katso tarkasti missä Lilli on". Ines valpastui heti ja alkoi terävän näköisenä katsella ympärilleen. Toivoin, että se tarkoilla silmillään huomaisi, jos Lilli vilahtaisi jossain. Toivottomana ajattelin, että se on saattanut lähteä naapureitten pihojen kautta juoksemaan, kun me etsimme tietä pitkin.
Sitten näimme Lillin juosta hölkyttelemässä kadun toisessa päässä. Se nuuski innokkaasti penkkoja, ja minä paukutin käsiäni ja kiljuin minkä keuhkoista irti sain, mutta odotetusti
Lilli ei kuullut mitään, vaan jatkoi matkaansa. (Ja epäilin että vaikka se olisi kuullutkin, se olisi vain painellut eteenpäin.) Tiesin, että jos yrittäisin juosta sitä kiinni, se iästään huolimatta pinkoisi lujempaa kuin minä.
Toivoin mielessäni, ettei autoja olisi liikkeellä, kun irrotin Inekseltä hihnan ja sanoin: "ota Lilli kiinni". Ines lähti juoksemaan, pysähtyi sitten ja kääntyi kysyvän näköisenä katsomaan minua. Kiljaisin "ota kiinni" ja Ines ampaisi täyteen vauhtiin. Se juoksi Liillin kiinni, ohitti sen ja kävi poikittain eteen seisomaan !
Lilli oli todella hölmistyneen näköinen, kun Ines yht'äkkiä pöllähti siihen. Se pysähtyi heti ja Ines seisoi sen edessä paikaillaan niin kauan, että minä ehdin juosta niiden luo. Sain Lillin kiinni, mutta sepä vielä nykäisi niin, että hihna luiskahti märästä rukkasistani, ja se lähti uudestaan juoksemaan karkuun. Sanoin Inekselle äkkiä "ota Lilli kiinni" ja taas se juoksi Lillin eteen poikittain seisomaan ! Tällä kertaa kiersin hihnan käden ympärille niin, että sain Lillin turvallisesti kotiin asti.
Koulutetut koirat tekevät tietysti sinänsä "ihmeellisiä" asioita käskettäessä. Mutta Tibbietä ja Inestä ei ole koulutettu, eikä niille ole opetettu mitään käskyjä. Ne ovat pennusta asti saaneet olla siellä missä omat ihmisetkin, niiden kanssa on liikuttu erilaisissa paikoissa, niiden kanssa on leikitty, niile on puhuttu paljon ja niitä on hellitty ja lellitty; eihän viisaat skotit muuta tarvitsekaan toimiakseen kuin ajatus.
Takaisin Artikkeleita-sivulle
Tutustu copyright-informaatioomme
Takaisin pääsivulle