Sirpaleita ja silppua
E-K Rantala
Ilmestynyt aiemmin MaSkotti 1/96
Toivuttuani henkisesti ensimmäisen skottini aiheuttamista tuhoista (taloudellinen toipuminen vie vuosia), uskallan jo muistella parhaita paloja. Ne osoittavat, että skottien päässä voi asua nokkelat aivot.
Irlanninsusikoiramme tuhosivat nuoruudessaan huonekalut ja jalkalistat - menivätpä kerran seinästäkin läpi. Skottimme Hurja-Hulda kiinnostui puolestaan kaikesta pienestä irtaimesta ja valitsi pääkohteekseen keittiön. Heti kun sen raajat olivat venyneet tarpeeksi pituutta, alkoi tiskialtaan järjestelmällinen tyhjennysoperaatio. Kyytiä saivat lasit, lautaset, kattilat ja talon kaikkein terävimmät veitset. Tassuteltuaan aikansa lasinsirujen keskellä ja nukuttuaan sängyssä leipäveitsien kanssa (veitset vietiin aina ehdottomasti sänkyyn), Hulda tuli ovella vastaan vailla naarmun naarmua.
Toinen keittiössä sijaitseva kohde oli leipälaatikko, joka avattiin ja tyhjennettiin säännöllisesti, kunnes se oli siirrettävä kaappiin. Miksi Hulda sitten pääsi edelleenkin keittiöön ? Tarkoitushan oli, että se ei koiraseurassa ollessaan kävisi siellä. Kyllästyttyäni alituiseen hävitykseen, laitoin keittiön oveen portin ja sidoin sen keittiön puolelta narulla kiinni (salpa ei sopinut viritelmään). Joka kerta kotiin tullessani solmu oli auki. Ihmettelin siivotessani mysteeriä, kunnes Hulda erehtyi paljastamaan oveluutensa. Ensin se siirsi portin edessä olevan keittiöjakkaran pois tieltä vetämällä sen käpälällä pois. Sitten se laittoi käpälänsä portin alarimalle ja rynkytti porttia niin kauan, että solmu antoi periksi. Kovemmat keinot käyttöön, ajattelin, sidoin nahkaremmin porttiin ja nipsautin lukon kaukaa keittiön puolelta kiinni. Kun remmi oli purtu tarpeeksi monta kertaa yläkautta poikki (tassut portin päällä), ymmärsin hävinneeni jälleen. Luulin kuitenkin vielä olevani eläintä nokkelampi. Sidoinkin tällä kertaa remmin portin alareunasta kiinni. Nyt se ei ylettyisi puremaan sitä poikki ! No, helpompihan se olikin katkaista makuulla pinnojen välistä. Kaikkien viritelmieni epäonnistuttua Hulda olikin jo niin suuri, että se pääsi portista kevyesti yli.
Toinen Huldan erikoistumiskohde oli kassit. Vetoketjut aukesivat kapealla kuonolla näpsäkästi ja riemu alkoi. Ensin kassi tyhjennettiin, sitten vaatteet riepoteltiin ja lopulta otettiin kauneusunet niiden päällä. Opimme nopeasti varoittamaan vieraita, mutta koiraton unohtaa helposti kengät ja kassit näkösälle: tullessamme kerran viikonloppuvieraidemme kanssa kotiin, talossa odotti taas hävitys. Hulda oli raahanut suuren urheilukassin jyrkkiä ja kierteisiä portaita pitkin alakertaan, avannut vetoketjun ja levittänyt vaatteet pitkin poikin. Sitten se oli löytänyt vetoketjullisen meikkilaukun, tyhjentänyt sen ja syönyt kaiken mahdollisen mutkalle. Vintturassa oli myös toinen vieraamme insuliiniruiskuista, mutta insuliinipullot ja toinen ruisku olivat vielä ehjiä. Kassin korvikepohja oli puolestaan portaiden puolivälissä - ilmeisesti matkalla takaisin yläkertaan.
Edelleen, lähes 2-vuotiaana, Hulda tarkastaa jokaisena työpäivänä keittiön pöydät ja tyhjentää tiskistä kaiken mielenkiintoisen (uudessa kodissamme on avokeittiö). Vähintään kerran viikossa se tyhjentää myös kolmannen intohimonsa eli naulakon (ennen päivittäin), kuljettaa takkeja, pureskelee nappeja ja nukkuu takkien päällä. Kaikesta aktiviteetista ja energisyydestä huolimatta olen täysin ihastunut skotteihin ja etenkin hyvin sosiaaliseen ja avoimeen Huldaan, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Takaisin Artikkeleita-sivulle
Tutustu copyright-informaatioomme
Takaisin pääsivulle