Iitun jorinoita
Sanna Jääskeläinen
Ilmestynyt aiemmin MaSkotti 1/98
Terve taas skottiväki !
Sijaisemäntä hiffas taas että lehteen pitäis saada kiireellä jotain täytematskua, joten tässä sitä tulee. Meikäpoika on ollut viime aikoina tosi harvakseltaan tutustumassa suuren kaupungin ihmeisiin, kun ei ole ollut oikein tarvista (mikään ei voita kotioloja) ja sijaisemäntä on jatkuvasti töissä tai liehuu muuten vain jossain.
Joulun kunniaksi mun naiseni (Mimosa siis) tekaisi emännän riemuksi (????) juoksut ja me pistettiin vähän vipinää niiden perheen joulunviettoon. Ettei elämä kävis tylsäksi silläkään, kun se muuten saattais ehtiä jopa lepäämään jossain lasten-, kodin- ja koiranhoidon välissä.
Sijaisemäntä otti mut hoiviinsa toivuttuaan pahimmasta uudenvuodenpäänsärystä ja niin sitä taas mentiin junalla Vantaa-Cityyn. Se hapan pieni makkaranmuotoinen narttucorgi ei onneksi ollut mukana, tai niin mä kuvittelin. Eukko raahasikin mut suoraan sen nakin himaan ennen kuin mentiin taas. Joko se nakki muisti mut tai sillä oli muuten vaan pehmeä päivä, mutta nyt se tyytyi vain irvistelemään mulle verenhimoisesti, eikä edes pahemmin murissut. Varmuuden vuoksi mä yritin pyytää sitä leikkimään mutta se ei oikein tykännyt kun mä läiskäsin sitä reippaasti tassulla päähän. Lähinnä se näytti aivotärähdyksen saaneelta.
Mä otin taas tavakseni sijaisäidin luona käydä väijymässä sitä yöllä muutamaan kertaan, ettei se vain katoa minnekään. Varmuuden vuoksi mä en tyytynyt pelkkään haisteluun vaan nostin sen tyynyineen tarpeeksi ylös että se huomais mut. Kyllä skotin kaula on sitten ihailtavan voimakas ja monikäyttöinen !
Sijaisäiti jätti mut heti seuraavana päivänä yksin kotiin. Se oli hamikseni jemmannut kaikki parhaat kenkänsä jonnekin, joten mä jouduin askartelemaan sen jo kuluneilla koiranulkoilutuskengillä. Sain sentään kaikki neljä paria popsittua ihan uuteen muottiin ennen kuin se tuli duunista. Lisäksi mä varmuuden vuoksi haukuin kaikki rapussa liikkujat jotta kaikki huomaisivat että minä vartioin täällä. Tai mitä vartioimista siinä luukussa nyt sitten ois ollutkaan.
Emäntä piti mua aika paljon vapaana, mikä oli ihan hyvä idea. Huono idea oli se etten mä uskaltanut lähteä mihinkään kun se olis kumminkin karannut lähimpään bussiin tai jonnekin, jos mä oisin lähtenyt paria metriä kauemmas. Se mutisikin jotain paimenkoiramaisesta skotista ja epätyypillisestä vinttikoiran käytöksestä.
Samana iltana se nakki tunki viikonlopuksi kylään. Mä ajattelin tarjota sille safkani (ajattelin pitää viiden päivän paaston), mutta sijaisemäntä ehti väliin. Olis siinä ollut nakille syömistä, kun mun normaali päiväateria vastaa sen viikon safkoja.
Aamulla mä ajattelin taas herättää sijaisemännän hellällä kokovartalopesulla (se käytti hyvänmakuista rasvaa jota oli hauska nuolla pois vaikka se pisti välillä aika tiukasti hanttiin peittojen sisässä), mutta nakki tunki ittensä väliin. Ei siitä hellästä herätyksestä mitään tullut kun nakki seisoi etutassut sijaisemännän silmäkuopissa ja takatassut sen keuhkojen päällä muristen mulle vertahyytävästi. Eukko valitteli ankeista aamuherätyksistä. Ikävä ihminen, aina narisemassa.
Nakki varmisti oikeudet emäntäänsä ja makas loput yhteiset yöt sijaisemännän päällä. Oli se aika veikeää katsottavaa kun eukko yritti hengittää reilut 13 kiloa koiraa kaulan päällä....
Hippu-whippettikin tuli mua moikkaamaan Eeron ja Sallan kanssa. Mä olin korrekti isäntä ja vedin unta kaaliin miltei koko vierailun ajan. Hipusta ei ollut ulkona oikein harjoituskaveriksi kun jostain syystä se ei tykännyt pupunaolosta. Nakkia ei kannattanut edes yrittää, sen mielestä mä olin sen lehmä jota pitää paimentaa.
Arki koitti ja mä jäin taas yksin. Jatkoin askartelua perjantaina aloittamani kenkäremontin kanssa ja sainkin ihan kiitettävän sotkun aikaiseksi. Illalla mä innostuin kertomaan yksinäisestä päivästäni sijaisemännälle sen verran reippaasti että mojautin isolla (mutta kuulemma tyhjällä) päälläni sitä suoraan silmään. Se väitti että sillä menee valehtelun puolelle turvonneet ja tummuneet silmät. Kukaan ei usko että ne ovat koirien aiheuttamia. Höpö höpöp. Mun mielestäni se on täysin hyväksyttävä selitys. Samoin kuin heiluvasta skotinhännästä aiheutuneet kymmenet mustelmat sen koivissa.
Nakki lähti viikonlopun jälkeen pois ja kostoksi kahden kesken sijaisemännän kanssa
jäämisestä mä piippasin sitten seuraavan yön. Päästin sen lepäämään vasta pari tuntia ennen kellonsoittoa.
Sitten matkustettiin taas bussillla. Tällä kertaa ei pahemmin käyty turisteja väijymässä kun säät oli niin ankeat, vaan körötettiin suoraan nakkia moikkaamaan. Ei taas ehditty kuin vähän juosta ulkona niin mentiin taas. Junassa hiffasin että oikea emäntä on yleensä aina odottamassa ja rykäisin itseni junasta ulos siihen malliin että sijaisemäntä tuli sieltä vaaka-asennossa. Jotenkin se kompuroi ittensä ihmisten keskeltä pois ja löydettiin isäntä joka vei mut vihdoin kotiin.
Sijaisemäntä lähetti taas terveisiä että se uhkaa jatkaa näitä kirjoituksia jos teiltä muilta ei ala kuulumaan mitään. Hyvä syy siis raapustaa sille jotain.
Terveisin Iitu
Takaisin Artikkeleita-sivulle
Tutustu copyright-informaatioomme
Takaisin pääsivulle