Maamme ruotsinkielinen vähemmistö on peräisin kahdesta juuresta:
Länsirannikolle 1200-luvulta alkaen muuttaneet ruotsalaiset, sekä ruotsalaistuneet, oman kansallisuutensa hyljänneet suomalaiset, joista E G Ehrström kirjoitti Åbo Morgonbladissa v. 1821.
"Jokainen, joka pyrkii talonpoikaisjoukkoa ylemmäksi, ottaa ruotsalaisen sukunimen, muukin vierasperäinen kelpaa: suomalainen vain ei tule kysymykseen. Kun nämä herrat ja herrasnaiset joutuvat puhumaan omaa äidinkieltään, he ruotsalaistuttavat suomalaisen ääntämisen hienojen korvien siedettäväksi. Tällaiset naiset ja herrat eivät mielellään tunnusta olevansa suomalaisia."
He seurasivat jo aikaisemmin näin käyttäytyneiden ylempien virkamiesten esimerkkiä, jolloin Karpalaisista tuli Carpelaneja, Renkosista Finckejä, Särkilahdista Stiernkorseja. Vielä 1800- luvun jälkipuoliskolla ruotsalaisuuden liike julisti (mm. lehdet Vikingen ja Det unga Finland/L.A. Puntilan väitöskirja Ruotsalaisuus Suomessa): "Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa."
Sekä: "Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu toiseen, lahjakkaaseen ihmisrotuun, suomalaiset ovat vastaisuudessakin kykenemättömiä luovaan henkiseen toimintaan." -Ruotsinkielisillä oli tuolloin tahraantumaton identiteetti. Puhdas se oli vielä Lapväärtin kouluerottelun vuosina 1974-75. Gösta Ågren totesi silloin mm: "Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat eri kansaa eivätkä mahdu samalle koulutontille". (HS Eeva Palmu.) Parikymmentä vuotta myöhemmin (1989) Ågrenin marxilainen runous palkittiin Finlandia-palkinnolla.
Nykyisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat harjoittaneet maanviljelyä tuhat vuotta aikaisemmin kuin Skandinavian asukkaat. Käyttöesineiden koristelu on täällä ollut kivikaudesta alkaen taidokkaampaa ja kulttuuri yleensäkin kehittyneempää. Suomalaiset asuivat täällä jo silloin, kun Skandinavian peitti vielä paksu maajää. (Mm. arkeologi Jarl Fast HS 28.6.90, Fm Leevi Fagerström HS 10.7.90, tutkija Eero Muurimäki HS 20.3.88, ylijohtaja Veikko Lappalainen HS 17.4.93 ja 20.9.93, tutkija Matti Huurre AL 15.1.95, arkeologi Milton Nunez HS 15.1.95, professorit Pekka Sammallahti ja Kalevi Wiik HS 13.8.95).
Sanomalehtien ja kirjojen määrällä arvioidussa tiedon leviämisessä Suomi on nykyisin korkeammalla tasolla kuin muut Pohjoismaat. (Unesco v. 1992.) Kansainvälisessä lukutaitotutkimuksessa suomalaiset nuoret olivat parhaita lukijoita kertomusten, eli kaunokirjallisten tekstien tulkitsijoina ja erityisesti kaavioiden, ohjeiden ja taulukoiden käyttäjinä. (Dos. Pirjo Linnankylä Al 15.8.92.) "Lasten kansainvälisessä lukutaitovertailussa pienokaisemme olivat ylivoimaisia, ja sain parhaan kykyni mukaan selitellä asianlaitaa poikani koulutovereiden hämmästyneille äideille". (Alankomaissa asunut Laura Kolbe HS 22.2.94)
Näin on syntynyt tilanne, joka houkuttelee "valtiaskansaa", "lahjakkaaseen ihmisrotuun kuuluvia" ruotsinkielisiä rakentamaan identiteettiä, johonka he sopisivat "luovaan henkiseen toimintaan kykenemättömien" suomalaisten kanssa. - On tragedia, jos ruotsalainen osa suomalaisesta identiteetistä kielletään, sanoo STT:n päätoimittaja Per-Erik Lönnfors Aamulehden haastattelussa 5.8.95.
"Toinen kotimainen kieli on osa suomalaista identiteettiä", kertoi puolestaan kansanedustaja Henrik Lax (r) HS:ssa 4.10.93.
Kieli on identiteetin ehdoton indikaattori, se on yksilön minäkuvan perusta ryhmän jäsenenä. Meidän suomalaisten identiteettiin kuuluu vain kieli, jota me ymmärrämme, suomen kieli. Suomalainen identiteetti on terve. Siinä ei ole ruotsinkielistä kasvainta.
Kun ruotsinkieliset rukkaavat identiteettiään, ei heillä ole minkäänlaista edellytystä kutsua tulosta suomalaisten identiteetiksi. Suomenruotsalaisten identiteetti siitä rakennelmasta voi syntyä, mutta suomalaisille se on pakkoidentiteetti.
Tampereen ruotsinkielisen koulun 100-vuotisjuhlan jälkeen Aamulehti selosti kansanedustaja Henrik Laxin siellä pitämää puhetta. "Yhden kansalliskielen suomea kaihoavat intoilijat", Lax aloittaa tuon puheensa tulkitsemisen HS:n vieraskynäpalstalla 6.12.
Todellisuudessa kukaan ei ole vaatinut yhden kansalliskielen Suomea. Sen sijaan on ehdotettu koulujemme pakkoruotsin muuttamista vaihtoehtoiseksi aineeksi.
Yhtä hyllyvälle pohjalle rakentuu kirjoituksessa kaavailtu suomalaisten identiteetti, johonka Lax yrittää saada sopimaan sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset.
Suomalaisten ja ruotsalaisten yhteinen historia on eräs teema, jolla hän perustelee yhteistä identiteettiä. Tuo yhteinen historia on myytti, jolla ei ole nimeksikään todellisuuspohjaa. Näiden kansojen historia piispa Henrikistä Haminan rauhaan on niin erilainen ja jyrkällä rajalla toisistaan erottuva, kuin se eri kansallisuuksien välillä suinkin voi olla. Ruotsalaiset olivat valloittajia, miehittäjiä, alistajia. Suomalaiset taipuivat "niin kuin taipuu se, joka ei muuta voi; nöyristellen, totellen, alistuen", sanoo Suomen historian professori Heikki Ylikangas kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa.
Kieli on kansallisen identiteetin peruskriteeri. Se on ehdoton raja samaistumisessa. Ilman omaa kieltä ei ole omaa kansaa. Yhteinen kieli synnyttää tietouden erilaisuudesta muunkielisiin verrattuna. Suomalaisen itsetajunnan ehdoton tunnusmerkki on suomen kieli. Kieli, jota me osaamme puhua ja jota me ymmärrämme.
Me suomalaiset olemme suomalaisia mieleltämme ja kieleltämme. Meillä ei ole identiteetti-ongelmaa.