Eiryn päivityksiä 2
Eiryn Seinälehti on sivuilta poistettu. Siinä ollut jatkokertomus
Jumalankuva julkaistaan myöhemmin kirjana, johon on vähän lisätty
sota-ajasta kertovaa tekstiä, sekä kokonaan uutena osana sodasta palanneiden
asettuminen rauhan ajan siviilielämään.
Näillä sivulla julkaistu osuus on noin kolme neljäsosaa koko kertomuksesta.
Lehden muusta sisällöstä on kooste alla. Siihen on otettu ensimmäinen numero
kokonaan ja muista numeroista osia.
Vuosi 2000. E i r y n S e i n ä l e h t i Nro 1
Äänestäjät irrottelivat presidentin vaalissa 1944.
Edellinen presidentin vaali (1994) oli ensimmäinen suora kansanvaali.
Naisehdokas Elisabeth Rehn oli pilata tämän juhlavaalin hyvällä menestyksellään.
Ämmät, akat. Feministit, sovinistit, epäitsenäiset naiset.
Näissä vaaleissa suomalainen kansanvalta ontui. Kansalaiset ryhtyivät itse käyttämään valtaa. Äänestäjien presidenttipelissä jyvät tippuivat ja akanat jäivät jäljelle.
Ensimmäiseksi tipahti Kalevi Sorsa. Kekkosen aikaisen yhden miehen demokratian asiantuntija. Hrutsevin, Breznevin ja tykkikauppias Olof Palmen henkilökohtainen ystävä. Ansioita, joilla hänestä oli tulla valtakunnan melkein ainoa valtiomies. Kilpailijanaan vain Paavo Väyrynen.
Äänestäjät valitsivat Sdp:n ehdokkaaksi Martti Ahtisaaren, YK:n apulaispääsihteerin, joka oli onnistuneesti johtanut mutkikkaita rauhanneuvotteluja eri puolilla maapalloa. Valtiosihteerin, jolla ei ollut näyttöä, jolla ei ollut tekoja, jolta hädin tuskin löytyi puolueen jäsenkirja. Eihän se vastannut edes ulko-olemukseltaan suomalaista presidenttiä. Puhumattakaan sen poliittisesta ajattelusta. Kuka siitä meni takuuseen. Oliko se edes Derjabinin ystävä. Aina syntyy kaaos, kun joukko ryhtyy johtamaan, valitettiin puoluetoimistoissa.
Ensimmäisellä äänestyskierroksella äänestäjien hölmö käytös alkoi. Demokratiasta siinä ei ollut tietoakaan. Tupailtojen ylivoimainen ehdokas oli Keskustan Väyrynen. Näin ylivoimaisen ehdokkaan voi syrjäyttää vain rikollinen mediapeli.
Niin sitten kävikin. Epädemokraattiset äänestäjät pudottivat hänet toiselta kierrokselta. Kaikista gallupeista välittämättä. Demarienkin mielestä Väyrynen on niin hyvä ehdokas, että he toivovat häntä ehdokkaaksi vielä seuraavissakin vaaleissa.
Äänestäjien epädemokratiasta johtui siitä, että kumpikaan loppukierrokselle selvinnyt ei ollut puolueiden asettama ehdokas. Ahtisaari valittiin vastoin puolueen tarkoitusta Rehn julisti itse itsensä puolueen ehdokkaaksi. Tämä oli näiden vaalien surullisin ilmiö. Onko ammattipoliitikolla, kansanedustajalla, maansa uhrautuvalla palvelijalla enää tulevaisuutta. Vaikka hän uhrautuvasti on huolehtinut kansan valitsemien edustajien hyvinvoinnista. Palkat on aina pidetty hyvin ajan tasalla. Vaikka hän on säätänyt näille kansan valioille ainutlaatuisen eläke-edun. Täysi eläke 12 vuoden palveluksesta, kun se normaalisti vaatii 40 vuoden palveluksen. Äänestäjien oikeudenmukaisuuteen ei enää voi luottaa.
Rehn oli ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri. Itse hän kuulutti itsensä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Sitten hän oli tarjolla Unicefin pääjohtajaksi. Ei hänellä mitään pyrkyä ole ollut. Tilaisuudet vain loksahtavat joillekin.
Olen aina sanonut, aloitti Rehn vastauksen jokaiseen kysymykseen vaalitentissä. Vain kerran hän poikkesi tästä kaavasta. Häneltä kysyttiin, miksi ruotsin kieli tarvitsee olla pakollinen Suomen kouluissa.
- Matematiikkakin on pakollinen., hän vastasi. Presidentillisen älyn vaatimus olisikin jo ylittynyt, jos hän olisi oivaltanut, että matematiikka on pakollinen kaikkien maiden kouluissa, mutta ruotsi Ruotsin ulkopuolella vain Suomessa.
Ahtisaarenkaan presidenttitestin ydinkohta ei mennyt aivan nappiin. Kysyttiin hänen palkkansa suuruutta. Hän muisti siitä vain puolet. Kun tämä rehellinen vilpillisyys pannaan puntariin Rehnin älykkyystestin kanssa, voidaan todeta, että kansa teki oikean valinnan.
P r e s i d e n t t i e h d o k a i d e n ä l y k k y y s t e s t i (vaalit v. 2000).
Tehty televisioesiintymisten perusteella joulu - tammikuussa 1999 - 2000. Ehdokkaille annettiin piste (+ tai -) aina ao. arviointiperusteen selkeästä ilmentymästä.
Arviointiperusteet:
Pluspisteitä
Miinuspisteitä
| Pisteitä | + | - | Yhteensä | |
| Tarja Halonen | 12 | 2 | 10 | 110 |
| Heidi Hautala | 12 | 2 | 10 | 110 |
| Riitta Uosukainen | 9 | - | 9 | 105 |
| Esko Aho | 10 | 2 | 8 | 105 |
| Risto Kuisma | 10 | 2 | 8 | 105 |
| Ilkka Hakalehto | 8 | 2 | 6 | 100 |
Kohteliaisuudesta ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan emme ilmoita Elisabeth
Rehnin pisteitä.
Esko Ahon näyttelijän lahjat heikentävät tuloksen luotettavuutta hänen osaltaan.
Tällainen katselu - kuuntelutesti mittaa pääasiassa verbaalista kyvykkyyttä, joka lienee naisille eduksi. Siitä hyötyi eniten Hautala ja kärsi eniten Hakalehto. Hänellä myös yksi single, EU-vastaisuus, pyörähti herkästi käyntiin.
Jumalankuva 1. (jatkokertomus)
A l u s s a Heti ihmisen luotuaan Jumala tiesi, että susi siitä tuli, sillä Jumala on viisas, viisaampi kuin maailman (ja edesmenneen Neuvostoliiton) tiedemiehet, jotka käyttävät planeettojen vetovoimia sputnikkiensa liekanaruina. Mutta mistä he ottaisivat liekanaruja, jos Jumala ei olisi luonut vetovoimia. - Mikäs nyt on ripustellessa satelliitteja valmiitten narujen päihin.
Pahat aavistukset mielessään Jumala jätti ihmisen käsistään. Mutta hän oli viehättynyt tämän pikkukeksintönsä ideasta, ja kävi kuten keksijöille yleensä. Tunne voitti järjen, ja romukasaan joutava automaatti jäi hävittämättä. - Eikä sitä niin vaan heitetä menemään päivän työn tulosta työmaalla, jossa yksi päivä on kuin muualla tuhat vuotta.
Myöhemmin Luoja yritti parannella patenttiaan. Hän asetti sen toimintaa valvomaan servolaitteen, joka papeilta sai nimen omatunto. Sekin toimenpide osoittautui itsepetokseksi, ja näin tuli pikkuplaneetta maapallosta maailmankaikkeuden susitarha.
Jumalaa viisaampia ovat vain poliitikot. He ovat ihmisen sielussa vallanneet pellon, jota aikaisemmin viljelivät papit. Jumalalta se on anastettu. Demokratian nimessä kansa on myöntänyt heille mielettömän itsevallan. Vallan ylläpitämiseksi välttämättömät tiedotusvälineet, sanomalehdet ja sähköisen viestinnän kustantaa kansa. Ei ole ihme, että Jumala on peltonsa menettänyt.
S y k s y l l ä 1 9 3 8
Finlaysonin värjäri Elias Dahlberg Tampereelta oli laukonut kivääriä ja kopeloinut käsikranaatteja kansanrintaman muonissa Espanjassa. Mutta usko kommunistien voittoon alkoi vähitellen hiipua. Se valui poltettujen kylien tuhkaan sitä mukaa kun he vetäytyivät, ja hän otti pitkät sieltä. Hän ei ollut ehtinyt sodan alkuun. Loppulaukaustenkaan kuuleminen ei ollut tärkeää, hän päätteli, ja irtautui hyvässä järjestyksessä Barcelonan rintamalta ja otti kurssin kohti pohjoista.
Kaksi viikkoa Katalonian kyläteillä. Usein hän kipusi talonpoikien myllykuormalle. Aterian lisäksi, jonka hän monissa Katalonian maataloissa söi, talon väki pani kulkijan evääksi leivän. Hän oli ajatellut nakata kiväärinsä pöheikköön sopivassa vaiheessa päästyään kauemmaksi rintamasta. Mutta matkan aikana hän oli huomaavinaan, että mukaan annetut eväät eivät olleet ystävyyden osoitus kulkijalle, vaan ne olivat kunnioitusta kiväärille. Vasta Pyreneillä, Ranskan rajan tuntumassa, hän viskasi kolmilinjaisensa Rio Segren latvapuroon.
Ranskan viranomaiset eivät erikoisesti rakastaneet näitä Espanjan sodan kansainvälisiä seikkailijoita, vaan olivat heidän kohdallaan varpaillaan, ja pitivät huolen, että Dahlberg varmasti poistui maasta, värjäriksi oman maan puuvillatehtaaseen.
Kokonaan hukkareissuksi ei Espanjan koitos kuitenkaan mennyt suomalaistenkaan kannalta. Sen ansiosta suomalaisten luut Euroopan parhailla tappopaikoilla eivät lahoa ja sammaloidu vain Pultavassa ja Cornyi-Dubnjakin valleilla. Nyt niitä valkaisee myös Andalusian aurinko.
Keväällä 1939.
Kenraalin kynä seuraa nuolia kartan pinnalla. Marsalkan sikarin savu kairaa reikiä ilmaan. Hitlerin ja Stalinin sopimus on uunituore.
(Jatkuu seuraavassa jaksossa.)
Eiryn Seinälehti Nro 2-5
tähdet
ei niillä ole tarkoitusta
ihminen vaan kuvittelee
ihmismieli etsii selitystä turhaantai ei sittenkään
niitä on niin paljonteen itselleni uuden luolan
ehjäseinäisen
mutta katon jätän pois
haluan nähdä tähdet
elektronit avaruuden atomissa
ja ladultaan luiskahtaneen elektronin jouluyön taivaalla
häiriön luonnon tasapainossa-----------------
täällä
olit helmi sadepisarassapoissa
olet tuuli nurmikolla
jälki rannan hietikolla
unen taidettatulen tulen tulen
aistii kaiku kaipuun
toiveen harha---------------------
ensi kerran teimme syntiä Töölön kallioilla
sunnuntaina
esiaviollinen suhde siihen aikaantai oliko se syntiä
oikeesti
iltapäivällä kirkkoajan jälkeen
ja muutenkin
vain lokit näkivätmyöhemmin
Sepän kirkon puistikossa
pensaiden takana muurin juurellapitää ilmoittaa poliisille sanoi joku
ylempänä kaiteen vierelläsaimme syntimme sovitettua
ennen poliisiaMuut lehdet.
Nainen ajoi humalassa työpaikkahaastatteluun. (Aamulehti 29.8.2000) Keuruulainen noin 40-vuotias nainen jännitti maanantaina työpaikkahaastattelua niin kovasti, että otti rohkaisuryyppyjä humalaan asti. Kaiken lisäksi hän vielä ajoi tapaamiseen autolla. Keuruun poliisi sai ilmoituksen keskustassa ojaan peruuttaneesta autosta ja kuljettajan mahdollisesta humalasta hieman ennen kello 16.Työhaastattelusta noudettu nainen puhalsi alkometriin 2,58 promillea.
Vuosi 2001 Nro 6-13
kuuletko -
sirkka laulaa heinänsängessä
viljapellolla puimuri soittaa
tyrskyy sävel naisen rinnassa
suonissa kulkurin veriKirpputori.
Vaihdetaan vähän käytetty rakkaus suurempaan.
Vast. tlk. nimim. "Värillä ei väliä".
Julkkiskalenteri 1.
1. Kuluttaja toivoo, että viikonlopun sään ennustaisi aina Seija Paasonen. Aina kun Seija ennustaa, tulee kaunis sää, hänen puheitaan sen tarkemmin kuuntelematta.
2. Piia Pasanen: Varomattoman lumooja.----------------------
Tuhlausta liikenteessä.
Lähestyessään risteystä, joka näyttää vihreää valoa, moni autoilija kiihdyttää nopeutta ehtiäkseen ennen valojen vaihtumista. Kalliilla veromarkoilla pystytetyt valot jää käyttämättä. Se on tuhlausta.
......................
onni
ei huuda
ei kuiskaa
on ajatuksesi
ystäväsi ajatukset
seuralaisesi
unessa
yössä
juhlassa
työssä--------------
Julkkiskalenteri 2.
pasuuna silittää silkkiliinaa
jazzkonsertti tänä iltana
tänä yönä
kysyn sinulta
rauniot jäävät
suutelee Eija Ahvo
basistin keltainen kyynärvarsi
hämärässä
aatelispusero
ritarin olkapäät
nainen mies siinä pöydässä
karvainen käsi pitelee sanomalehteä
nainen puhuu katseella
sataa rakeita
raunioina keltaiset kukat
tänä yönä
suree Eijasoittimet hiipivät nurmikolla
joku laahaa peltitynnyrin kylkeä lehtiharavalla
rumpalin punaiset käsivarret ovivitriinin takaa
Vuosi 20001 Nro 9- 13
Kysyntää pitkäaikaistyöttömistä.
Työministeriö vaatii budjettineuvotteluissa lisää rahaa pitkäaikaistyöttömien kouluttamiseen.
.....................
unessa
yhden kerran
tulit avoimesta ikkunasta
lintuna
katseesi
sininen välähdys
löysi minut
lensit luokseni--------------------
Kännykkäviesti pääministeriltä.
Saimme Paavo Lipposelta kännykkäämme tekstiviestin. jossa hän vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään päiviongelmaa, kuten Eiryn nettisivulla kohdassa Ajankohtaista on väitetty. - Olisitte nähnyt, kuinka edustava pääministerin puoliso oli Putinin vierailullakin. Päivi oli osannut valita tyylikkäästi samanlaisen kampauksen kuin Putinalla ja samanlaisen vaalean koltun. Vaikka Putina on 200-miljoonaisen kansan presidentin vaimo. Siis presidentin vaimo. Kun Päivi taas on 5-miljoonaisen kansan pääministerin puoliso. Olin aivan ylpeä. Me menemme aivan piakkoin vastavierailulle Venäjälle, selittää Paavo. Asia on OK. Me iloitsemme pääministerin ongelmattomasta olosta.
Julkkiskalenteri 3.
Kristiina Helenius, tv-toimittajien ihannetyyppi.
Mietelmä.
Ihmisen elämän tarkoitus on elää ihmisen elämä.
............
minä
en anna kehitysapua
koska
ennen kun saamme kylään kaivon
pomo
ottaa päältä viisi konekivääriäminä
en anna katastrofiapua punaiselle ristille
koska
ennen kun saamme hätäalueelle kymmenen huopaa
ruotsinkielinen pomo
ottaa päältä presidentin palkan------------------
Vaasan seudun ruotsinkieliset kunnat ilmoittivat kiinnostuksensa pakolaisten ottamisesta 90-luvun alussa, kun pakolaispolitiikkaa Suomessa kehiteltiin. Ministeriö järjesti asiasta tiedotustilaisuuden kuntien edustajille Vaasassa. Kun ruotsinkielisille edustajille valkeni, että pakolaista ei voikaan tarhata, he alkoivat poistua äänettömästi takaviistoon.
Julkkiskalenteri 4.
Mediaurheilija toivoo, että Anna Sorainen haastattelisi voittajat, aina kun paras voittaa.
...........................
säde maalaa orvaskettä
vesi tiskaa rannan kiveä
aalto seuloo hiekkaatänään, eilen, toissapäivänä
jääkaudella
ennen, jälkeen
kaksi vuotta, viisi vuotta
kertaa kaksi miljoonaennen kaulanahan hikihelmeä
ennen yhtäkään palanutta nenää-----------------
rintaani vasten Irja
veräjän vieressä
ensi kerran
meidän ikuinen onnemmesilloin läikkä nurmikolla
koivun varjo
täyttää nyt koko pihanpaljon vuosirenkaita on koivu kasvanut
rintani on kokenut
monta suloista kosketusta raivasinviisivuotiaana omaa peltoa
pajapihdin puolikkaalla iskin
varpaani hajalle
arpi on jäljelläpolveeni saakka ulottuu pihdin puolikas nyt
ei se ole rautakanki
aikuisen kädessäkuusi on peittänyt peltoni
Vuosi 2002 Nro 14-22
olet hyvä
olet kaunis
olet puhdas
hymysi
vartalosi
kosketuksesi
ne ovat vain sinullahaluan palvella
haluan tasoittaa tiesi
haluan olla vertaisesiminut on raiskattu
se on rikos
raiskaus rankaistaan
linnatuomiolla
se on oikein
niille herkuttelijoille
neljä rikosta ekakerralla
ihana mies-------------------
yhteisö
vallan tuote
valta yhteisön hedelmä
vallan määrä vakio
vallan lisä riiston merkkivalta
kirottu lajin tunnus-----------------
olavi katosi partiomatkalla
armi, morsian
ei koskaan saanut tietääsyksyllä, keväällä
kun kurjet auraavat taivaan auerta
Armin katse saattelee tahdissa iskeviä siipiäoletko joku niistä
rakas
anna merkki
poikkea rivistä
riko siipien rytmi
minä se olen------------------------
Julkkiskalenteri 5.
Millä saataisiin Minna Pantzar pysymään ruudussa. Muut tähtikuuluttajat, Seija Paasonen, Piia Pasanen, Kristiina Helenius, joiden tunnus on: minä olen tässä ja puhun sinulle, ovat lähes häipyneet.
--------------------
verinen harso, ensiside
kuumehoure kantaa sotilasta
omaisten luo kotikyläänlaiva laskee laituriin
on juhannusaatto
vaimo ja poika heiluttavat kättään
laivan kaiteen ylihaavoittuneen käsi nousee
se vastaa tulijoille
kohotettu käsi vaipuu
vaimo ja poika eivät ehtineetrukoilkaamme
miehenne on kaatunut rintamalla
sanoo seurakunnan pappi----------------------
Yksilön henkinen rakenne on rakkauden betonisokkeli, joskus sen peruspilarit
ulottuvat routarajan alapuolelle.Elämän peili pelkistää rakkauden kasvot; saavuttamaton onni köröttää
vuosikymmeninen liukuhihnalla; ihmismielen kiihko on unohtumattoman rakkauden
kompastuskivi.Rakkaus on sorsaäidin varoitushuuto heinäkuun kaislikossa;
karhuemon pelotuskarjaisu erämaan hillasuolla.Rakkaudeksi sanotaan ihmismielen tietojärjestelmän massatuotetta,
monityydyttämätöntä omistamishalua; se on markkinamiehen lemmenkutsu
kaupungin torilla; hyvin ajoitettu tilapäissuhde hevossiittolan aitauksessa.-----------------------
erämaa
partisaanin tukikohta
vain hirvi ja karhu kulkevat täällävihollispartio yllätti
he kaatuivat kaikki kolmemarjamies ei eksy tänne
täällä ei hautoja kukiteta
sääriluun ja pääkallon
täällä peittää sammal----------------------
tahto oma
oma valta
mennä tulla
yli meren
taakse rajanunessa pojan ja heimon onni
vankina alistajan voiman
Vuosi 2003 numerot 23
ei se tule, löimme vetoa
talvisota yllätti monetse moukaroi tykeillä, jyräsi tankeilla
ja murskasi pommeillamuiden mukana kuopissa värisin vilusta
tärisin pelostaviivytimme vihollista
rukoilimme ihmettä
varasimme sille aikaa